Joitakin päiviä sitten mieleeni tuli että olisi mukava lukea Kvaakissa sarjakuvantekemistä käsitteleviä asioita. Sellaisia jotka käsittelisivät jotain yksittäistä aihetta syvällisemmin. Yleisemminhän sarjakuvan tekemistä on käsitelty hyvin Kupla-akatemiassa (
http://www.kupla.net/akatemia/). Nyt kun olen sulatellut asiaa hetken ja saanut ylläpidoltakin asiaan kannatusta rohkenen ehdottaa asiaa täällä foorumillakin.
Ongelmaksi nousi tietenkin se että kuka suostuisi ja kenellä olisi aikaa kirjoittaa sarjakuvan tekemistä käsitteleviä artikkeleita. Ja kuka suostuisi siihen ilmaiseksi. Niin ja onko se edes tarpeen kun sarjakuvan tekemisestä voi keskustallakin täällä foorumilla. Ainakin viimeiseen voisin sanoa että minusta olisi mukavampi etsiä sarjakuvan tekemistä käsitteleviä artikkeleita jos ne olisivat artikkeleita eikä jotain aihetta tarvitsisi etsiä miljoonien toinen toistaan henkevämpien keskusteluiden joukosta. Toisaalta tiivistämällä joitakin keskusteluja artikkelin muotoon saa jo varmasti muutaman hyvän artikkelin aikaan.
Koska en mielellän mitään tällaista ehdottaisi ilman että olisin itsekin valmis jotain asian eteen tekemään ajattelin että voisin yrittää jakaa omaa vähäistä tietämystäni käsikirjoittamisen alalta - vaikka tietenkin olisi mukava jos artikkeleita saisi myös oikeilta sarjakuvan tekijöiltä. Jos he siis ovat valmiita jakamaan salaisuuksiaan ilmaiseksi. Mikäli olisi kysyntää niin voisin kirjoittaa artikkelin eri muodoista tehdä käsikirjoitus ja antaa kaikista esimerkki. Samalla toivoisin saavani jonkun vapaaehtoisen piirtämään näistä käsikirjoituksista version. Toi oikeammin kaksi piirtäjää. Toinen saisi hyvin tarkan käsikirjoituksen ja toiselle jäisi paljon enemmän vapauksia piirustustyöhön. Tarkempi sisältäisi myös tikku-ukko kuvakäsikirjoituksen. Muuten yrittäisin saada käsikirjoitukset toimimaan täysin tekstin varassa. Piirtäjiltä toivottaisiin myös kommenttia siitä millaista on piirtää tuollaisesta käsikirjoituksesta. Tämän lisäksi tulisi käsiteltyä myös muita muotoja tehdä sarjakuvakäsikirjoitus. Ai niin. Molemmat käsikirjoituksen olisivat maksimissaan 4 sivuisia.
Olisiko tällaiselle artikkelille kysyntää? Itselleni pitäisin sen kirjoittamista hyödyllisenä koska voisin näin kehittää testaamisen muodossa itseäni käsikirjoittajana. Voi olla että myös muusta käsikirjoittamiseen liittyvästä minulla voisi olla jotain sanottavaa mutta olisi tietenkin
ältsin viilet jos oikeillakin sarjakuvan tekijöillä olisi jotain annettavaa sarjakuvan tekemiseen. Mitä enemmän tietoutta jaamme sarjakuvan tekemisestä sen parempaa sarjakuvaa tässä maassa voidaan tehdä. Uskoisin myös että tällainen artikkelisarja voisi antaa kaikille sarjakuvan opettajille parhaimmillaan lisämateriaalia opetustyöhön eikä pahimmillaankaan veisi heiltä leipää.
Täällä voisi sitten keskustella olisiko artikkelisarjalle kysyntää vai onko parempi vain keskustella sarjakuvan tekemisestä henkevästi foorumilla. Myös aiheita artikkeleille voisi täällä ehdottaa jos vaikka joku osaisi niistä jotain kirjoittaa (Tosin uskon että jos joku on jostain valmis kirjoittamaan niin silloin hän kirjoittaa mielummin jostain itseään lähellä olevasta aiheesta). Itse lukisin mielelläni miten käsikirjoittaa niitä yksinkertaisia arkipäivän tarinoita jos siihen on jotain salattua tietoa. Toinen mieleen tuleva aihe jota on monessa yhteydessä Kvaakissa käsitelty on omakustanteen tekeminen alusta loppuun johon varmaan minullakin olisi jotain sanottavaa.
Eli voisin tässä aloittaa artikkelin kirjoittamisen jos sille olisi tarvetta ja löytyisi ne kaksi vapaaehtoista kuvittajaa. Niin ja minun kohdallani voisi olla hyvä jos joku vaikka oikolukisi tekstini.