Mulla on perspetkiivin kanssa pari pulmaa:
Kun piirrän hahmon puolikuvaan, tausta on helppo piirtää. Kun piirrän saman tyypin samassa kohdassa lähikuvaan, taustalla olevien asioiden koko muuttuu niiden etäisyydestä riippuen. Minulta puuttuu täysin intuitiivinen kyky hahmottaa kuinka suuriksi taustalla olevat objektit pitäisi lähikuvaan piirtää.
Sehän riippuu siitä kuinka kaukana tausta on. Jos se on kilometrin päässä oleva vuoristo tai kaupungin siluetti niin perspektiivi ei muutu käytännössä tippaakaan, jos "kamera" siirtyy metrin lähemmäksi hahmoa, eli noin yhden tuhannesosan verran lähemmäksi taustaa. Jos tausta on jokin sisätila, niin silloin metrin liikkuminen merkitsee enemmän. Asia pysyy kontrollissa helpommin jos..
1. Pitää huolen siitä että pakopisteet säilyvät
2. Huonekalujen väliset kokosuhteet säilyvät
3. Jos taustalla on katu tai huoneen peräosa, niin sinne kannattaa (sen jälkeen kun pakopiste ja pari päälinjaa on piirretty) ripotella eri syvyystasoille luonnosteltuja ihmishahmoja mittasuhteista muistuttamaan, ne voi sitten tussausvaiheessa pyyhkiä pois.
Toinen ongelma on pitkien ihmisten perspektiivi. Kun itse olen varsin lyhyt, näyttää pitkien ihmisten perspektiivi usein väärältä. Samoin on hankala hahmottaa mille korkeudelle eri tasot (esim pöydät) hahmottuvat suhteessa niiden vieressä seisoviin (tai istuviin) pitkiin ihmisiin.
Maailma on noin yleensä luotu keskimittaisille ihmisille. Pidemmillä ihmisillä on vain hieman hankalampaa oviaukoista mentäessä tai matalilla tuoleilla istuessa. Pöytä ja tuoli on hankala.. usein itsekin hämmästyn mittaillessa että keskiverto pöytä ei seisoessa ulotu kovin korkealle vartaloa ja kyynärpäillä pöytään nojatessa selkä on yleensä hieman kyyryssä. Suoraselkäisenä tuolissa istumista tapahtuu vain jos sellaista tarkoituksella yrittää.
Kirjoittaja