Nykysarjakuvan yhteydet Golden ageen

[Veli Loponen]

Turistaanpa vaihteeksi jotakin syvällistä supersankarisarjakuvista (sori niille, jotka odottivat jotakin yleisempää otsikon takia, mutta se "super" ei oikein mahtunut otsikkoon).

Eli nykysupersankarisarjakuvien yhteydet golden-age sarjakuviin.
Nykyisin supersankaritarinat sisältävät paljon selitystä. Vihulaisten alkuperä pitää selittää (parasta olisi, jos siitä saisi vaikkapa oman minisarjan tai jopa lehden) ja vaikka mitä. Kultaisena aikana esim. 40-luvulla jätettiin selittäminen vähemmälle ja mittaviakin saagoja esitettiin alle 15 sivussa.
Päällisin puolin tarinat ovat siis hyvinkin kaukana toisistaan. Mutta löytyykö nykysupersankareista vielä yhtäläisyyksiä kultaisen ajan sankareihin?
Mielestäni kyllä, vaikka ne ovat harvoja.

Paras esimerkki tällaisesta yhteydestä on mielestäni Death of Superman -kokonaisuus. Vaikka tarina pituutensa puolesta on puhtaasti nykysupersankarisarjakuvan edustaja, tarinaltaan se kuitenkin sisältää yhteneväisyyksiä kultaisen ajan tarinoihin.
Tarinan vihulainen, Doomsday, murtautuu alussa jostakin. Mitään ei selitetä. Pian kuitenkin käy ilmi, että Doomsday on äärettömän vahva, kun se (hän?) alkaa tuhotyönsä.
Vastaansa Doomsday saa Oikeuden Puolustajat, jotka hän lyö toinen käsi selän taakse sidottuna. Lopulta paikalle suhahtaa myös Teräsmies ja hyvin tasaväkinen taistelu alkaa. Taistelun lopussa Teräsmies kuolee tappaessaan vihollisensa.
Selkeä yhteys kultaisen ajan tarinoihin on siis tarinan suoraviivaisuus. Kuka, mikä ja mistä Doomsday on ei ole oleellista, vaan lyhyen alkuesittelyn jälkeen alkava räjähtävä toiminta, joka jatkuu aivan viimeisille sivuille saakka.
Ja myöhemmin seurannut Return of Superman -kokonaisuus tuo lisää kultaisen ajan yhtäläisyyksiä, kun selviää, että Teräsmies ei oikeasti kuollutkaan ja asetelma palautetaan alkuun. Kultaisen ajan tarinoissahan yleistä oli, että tarinoissa ei tapahtunut olellisia muutoksia tai uudistuksia, vaan jokainen tarina alkoi lähes samasta alkuasetelmasta.

Tiedän, että tällaisia yhtäläisyyksiä löytyy muitakin. Jopa syvemmällä tarinan kerronnassa olevia. Samoin löytyy muita hyviä esimerkkejä (esim. Salatut Sodat voisi olla mielenkiintoinen tutkimuskohde).
Löytyykö kiinnostusta tällaiselle keskustelulle...?

[Jukka Laine]

Supersankarisarjakuvan suurin ongelma mielestäni on se että hahmoille on kertynyt kymmenien vuosien historia taakseen.

Jopa uudistetut hahmot kohtaavat vanhoja vihollisiaan jotka muka tapaavat ensimmäistä kertaa. Silti enemmän saa irti kun tuntee hahmon historian.

Toinen ongelma on nämä universumit. "Okei, Hämähäkkimies on seikkaillut jo kymmenen vuotta. Alkaa olemaan jo vanha, luodaanpa uusi nuori sankari, NOVA."

Novan alkupään numerot seuraavat Hämähäkkimiehen vastaavia. Richard Ryder on opiskelija joka söheltää koulussa ja tyttöjen kanssa. Hän kuitenkin muuttuu sankariksi puettuaan univormun päällensä. Kukaan ei tiedä että Richard onkin näyttävä supersankari Nova. Tuntuuko tutulta? Niinpä. Ja jo alkupään numeroissaan Nova tapaa Hämähäkkimiehen, ja pian myös muita Marvelin vanhoja sankareita. Marvelin historia alkaa vaikuttamaan myös Novaan. Lukija huomaa että nämä vanhat hahmot kuitenkin ovat paljon parempia. Novan lehti päättyy pari vuotta sinniteltyään.

Nova aloitti siis 70-luvulla. Marvel yritti myös 80-luvulla lanseerata "uutta Hämistä", Speedballia ja 90-luvulla tuli sitten Darkhawk. Kaikkien kohtalo oli sama: Oma lehti ei jaksanut koska esikuvatkin seikkailivat yhä ja ne olivat kiinnostavampia ja tunnetumpia. Ja nämäkin törmäsivät heti Hämikseen ja joutuivat vertailun kohteeksi.

60-luvulla tapahtunut uusien sankareiden esiinmarssi onnistui lähinnä siksi, että vanhat esikuvat olivat olleet vuosia poissa. Mutta kuinka moni 60-luvun jälkeen aloittanut sankari on seikkaillut säännöllisesti omassa lehdessään tähän päivään?

Onhan sittemmin luotu uusia universumeitakin. Osa jatkaa vielä, mutta miten kävi Marvelin New Universelle? Valiantille? Milestonelle? Crossgenille? Hahmojen tuntemattomuus ei auta, eikä se että kerskutaan että nyt luodaan uusi versumi. Kymmeniä uusia hahmoja yhtäkkiä jotka pitäisi tuntea. Ei kiitos, sanovat monet.

Vanhojen sankarienkin pitäisi myös aloittaa joka seikkailu puhtaalta pöydältä kuten ennen tehtiin jotta saataisiin uusia lukijoita. Kun Teräsmiehestä julkaistiin pari spessua suomeksi pitkän tauon jälkeen lukija oli aivan pallo hukassa että mitä on tapahtunut. Vielä 60-luvullahan oli ihan selvää että Lois Lane yrittää taas paljastaa Teriksen Clark Kentiksi eikä onnistu. Eihän sitä kukaan pidemmän päälle jaksa mutta ketkä lukivat noita silloin? Oikein: lapset. Nykyään lapsilla on muut kiinnostuksen kohteet kuin sarjikset.

[Kreivi V]

Supersankarisarjakuvan suurin ongelma mielestäni on se että hahmoille on kertynyt kymmenien vuosien historia taakseen.

Omasta mielestäni taas on erittäin hienoa, että sankareilla on värikäs historia taustana ja että tätä selvitettäisiin sarjakuvien aikana pikkuhiljaa eteenpäin. Tarinasta katoaa jonkinlainen "kosmisuus", mikäli sankarin voimien alkuperä on jo alusta alkaen selvillä.

Ja sankareiden taustan selittelyhän on juuri mukavaa luettavaa sarjakuvissa . Kunhan se ei ole yhtä typerästi tehty, kuin useissa action-elokuvissa (esim. James Bond), joissa pahis kertoo suunnitelmansa osoittaen samalla aseella sankaria .

[Jukka Laine]

Tarkoitin sitä että pitkän linjan fanit tuntevat hahmojen historian, uudet lukijat eivät. Vanhoille ei sitä voida aina kerrata ja uudet eivät tajua missä mennään jos sitä ei selvitetä.

Toinen juttu sitten on Wolverine jossa historia oli jopa hahmolle itselleenkin hämärän peitossa.

[Markku Myllymäki]

Kun sanoit, Welzu, Doomsdaystä, että heppu ilmestyy ja mitään ei selitetä (taustasta), niin jälkeenpäin tuli Hunter/Prey, minisarja joka selvitti Doomsdayn syntyhistorian... Itse asiassa ihan tykkäsin siitä.  

Kaiken kaikkiaan minusta tärkeämpi kuin hahmot ja universumien historia on se, kuinka hyviä itse tarinat ovat. Malliesimerkki minulle on eräs tarina, joka selvittelee mitä Teräsmiehelle olisi tapahtunut jos Lois Lane olisi kuollut synnytyksessä... Teräsmies mm. lyö hynttyyt yhteen Maximan kanssa ja muuttaa pois maapallolta. Paljonhan tässä on DC historiaa taustalla, mutta loppujen lopuksi sarjakuvassa oli hyvää itse tarina. Se kolahti. Mikään "universumi kriisissä" tarina ei kolahtanut niin paljon.

Olen muuten itse parhaillaan väsäämässä parhaimmillaan supersankarisarjakuvaa "puhtaalta pöydältä". (Itse asiassa kirjoitin kuvakäsistä eilen...) Aika mielenkiintoista nähdä tämä kuvio näin molemmilta puolilta.  

[Veli Loponen]

Supersankarisarjakuvan suurin ongelma mielestäni on se että hahmoille on kertynyt kymmenien vuosien historia taakseen.

Tämä on totta. Kuitenkaan kymmenien vuosien historia ei välttämättä itsessään ole se pahin ongelma (ajatellaan vaikkapa Mustanaamiota, jonka asetelmat ovat olleet suurinpiirtein samat 30-luvulta lähtien. Siinä tuleekin ongelmaksi uusiutumattomuus ja lukijoiden kyllästyminen). Siihen sisältyy ehkä myös mainitsemani liiallinen selittelyn tarve. Selittelyhän johti sekä DC:llä että (varsinkin) Marvelilla lukemattomiin eri vaihtoehtotodellisuuksiin tai -maailmoihin (vaikkakin DC:n 1, 2, 3 jne. maailmat olivatkin mielenkiintoinen juttu).
Nämä selitykset ja hahmojen (ja jopa universumin) historia luovat sitten jatkumon, josta on tullut jopa pyhä käsite. Jatkumon rikkominen on vakava virhe, ellei sitä osaa selittää tarpeeksi hyvin (esim. vaihtoehtotodellisuudella tai että tarina onkin vain Mitä jos? -tarina). Ja jatkumon ylettömästä vaalimisesta tulee loputon oravanpyörä, jossa uusien lukijoiden on yhä vaikeampi päästä sisään tarinoihin.

Eihän sitä kukaan pidemmän päälle jaksa mutta ketkä lukivat noita silloin? Oikein: lapset.

Jeh. Lapset pitäisi taas saada sarjakuvien pariin.
Tällä viikolla sukkuloin DC:n keskustelufoorumilla ja yhdessä keskustelussa porukka kertoi ikänsä. Vanhin oli kai yli kuusikymppinen ja nuorimmatkin n. 30 vuotiaita (ehkä kaikkein nuorimmat eivät uskaltaneet kertoa ikäänsä vanhojen partojen läsnäollessa).
Mutta samahan on jossain määriin nähtävissä täälläkin, vaikka meitin ikäjakauma taitaa olla selvästi tasaisempi ja parempi.

Toinen juttu sitten on Wolverine jossa historia oli jopa hahmolle itselleenkin hämärän peitossa.

Byrne muuten sanoi taannoin, että Wolverine on suunnilleen ainoa Hämiksen jälkeen keksitty hahmo, joka ylsi Hämiksen tasolle. Ja näinhän se melkein on. Wolverine on aika tasaisesti kasvattanut suosiotaan ensiesiintymisestä...

jälkeenpäin tuli Hunter/Prey, minisarja joka selvitti Doomsdayn syntyhistorian

Jup. Olen kuullut siitä ja tämä minarihan tavallaan palautti Death of Supermanin aivan tavalliseksi nykysupersankaritarinaksi. Puhumattakaan siitä, että Return of Superman latisti Teräsmiehen uhrauksen.

[Jukka Laine]

Onkos Welzu tutustunut DC:n New Frontier -minisarjaan (6 osaa, yli 60 sivua kussakin) joka vasta saatiin päätökseen? Mieleen tulee Generations, tämä on vain tasapuolisempi eikä keskity vain Terikseen ja Batmaniin. Sarja tapahtuu 50-luvulla ja mukana ovat kait kaikki silloin seikkailleet DC-sankarit.

Sarjan idea: 50-luvun alussa USA:ssa on kielletty naamioitujen sankareiden toiminta. JSA hajoaa. Jäljelle jäävät Teräsmies, Ihmenainen ja Batman. Kaksi ensinmainittua eivät ole naamioituneita ja Batman toimii muutenkin salaa. Sitten alkaa ilmestymään muita sankareita jotka suorittavat ensiesiintymisensä samoihin aikoihin kuin tulivat mukaan sarjakuviin. J'Onn J'Onzz vuonna 1955, Salama vuonna 1956, Adam Strange 1958 ja lopuksi Vihreä Lyhty vuonna 1959. Tarina päättyy JLA:n perustamiseen 1960.

Mukana on paljon DC:n tuon ajan ei-supersankareita. Challengers of the Unknown on ihan keskeisesti mukana ja he ovat ajan palvottuja sankareita. Sea Devils ja Blackhawkit samoin.

Minusta paljon onnistuneempi kuin Generations joka pyrki heijastamaan sarjakuvien ajankuvaa, tämä heijastaa oikeaa 50-lukua.

Kirjoittanut ja piirtänyt Darwyn Cooke joka piirtäjänä on aivan jumalainen ja osoittautuu aina vain pätevämmäksi kirjoittajaksikin. Aikaisempi käsikirjoitus Kissanais-albumiin oli vielä harjoittelua. Tämä potkii. Supersarjakuvan pelastaja 2000-luvulla, tämä Cooke. Piirrostyyli muistuttaa enemmän animaatioita kuin perinteista supersankarisarjakuvaa paitsi että hahmot eivät tosiaankaan ole noita ladonovia kuten viimeisissä DC-piirretyissä.

Sarja ilmestyy kahtena TP:nä ensi vuonna. Ehdottoman suositeltava.

[Veli Loponen]

Juu, tuohon vois tutustua.  Tommoset tarinat on kivoja.

[Markku Myllymäki]

Eihän sitä kukaan pidemmän päälle jaksa mutta ketkä lukivat noita silloin? Oikein: lapset.

Jeh. Lapset pitäisi taas saada sarjakuvien pariin.
Tällä viikolla sukkuloin DC:n keskustelufoorumilla ja yhdessä keskustelussa porukka kertoi ikänsä. Vanhin oli kai yli kuusikymppinen ja nuorimmatkin n. 30 vuotiaita (ehkä kaikkein nuorimmat eivät uskaltaneet kertoa ikäänsä vanhojen partojen läsnäollessa).

Ei se sarjakuva kiinnosta kun kaikki kaverit tekee Muuta. Se Muu on sitten semmoinen kiinnostava asia. Tietokonepelit, hyvin markkinoidut tv-sarjat (Pokemon jne.), Harry Potter... Kaikkia markkinoidaan isolla rahalla ja joka tuutista.

Mutta samahan on jossain määriin nähtävissä täälläkin, vaikka meitin ikäjakauma taitaa olla selvästi tasaisempi ja parempi.

Mahtaako pitää paikkansa... sanon minä, 40-vuotias wanha ukko...  

Kirjoittanut ja piirtänyt Darwyn Cooke joka piirtäjänä on aivan jumalainen ja osoittautuu aina vain pätevämmäksi kirjoittajaksikin. Aikaisempi käsikirjoitus Kissanais-albumiin oli vielä harjoittelua. Tämä potkii. Supersarjakuvan pelastaja 2000-luvulla, tämä Cooke. Piirrostyyli muistuttaa enemmän animaatioita kuin perinteista supersankarisarjakuvaa paitsi että hahmot eivät tosiaankaan ole noita ladonovia kuten viimeisissä DC-piirretyissä.

Tuo piirrostyyli hiukan kyllä tökkii. Mutta jos suomeksi saisi, kai sitä pitäisi kannattaa...

[Reima Mäkinen]

Miten, kun mulla oli se käsitys että Golden age oli se Teriksen ja Batmanin alku 30-luvun loppu ja 40-luvun alku? Ja sitten 60-luku (Hämis ym.) olis Silver Agea? No, Weltsun avaus ja tämä keskustelun aihe on silti ymmärrettävä.

Voisi kyllä olla hyvä tarkastella asia myös syklien valossa. 80-luvun puolivälissähän se lasten supersankarisarjakuva tavallaan kuoli kun tuli Mooren  Watchmen ja Millerin DK, yms. Silver age oli edelleen skidien sarjakuvaa, mutta jo 60-luvun lopussa Warrenin ja muiden kauhusarjikset alkoi lyödä kiilaa Comics Codeen, niin että lapsuuden loppu alkoi häämöttää. Samalla supersankarit alkoivat aikuistua, mutta kuitenkin selkeä käänne tuli nähdäkseni vasta 1980-luvulla. Sen jälkeen oli sitten perusteltua välillä nostaa Golden agea ja toisaalta tehdä enimmäkseen aikuisempaa kamaa aikuisemmille lukijoille (ja keräilijöille).

Itse tarkastelen noita romanttisia viitteitä menneisyyteen mielummin visuaaliselta puolelta. DC:ltähän tuli mm. v 1993 The Golden Age (James Robinson & Paul Smith) -niminen 4 albumin minisarja. Rocketeer taisi ilmestyä jo tuota ennen. Monia piirtäjiä (ja kirjoittajia) viehätti edelleen varmaankin esimerkiksi kultaisen ajan viivan hienous. Sille oli vain ilmeisen hankala löytää markkinoita kun tietokoneväritys ja Imagen nousu olivat vallitseva kulttuuria. Käsittääkseni jenkkimarkkinaa määrittelee aika pitkälle "into" kopioida menestyssarjoja, ja tietyntyyppisten sisällöllisten riskien ottamisen puute. Ja mitä Imagen kauteen tulee, niin kyllä se minusta lastensarjakuvalta vaikuttaa...

Mut siis Golden age nykysarjakuvassa? Nykytrendihän suosii intertekstuaalisuutta tai pitäisikö sanoa vain lainaamista lainaamisen perään. Tässä mielessä uudempi supersankarisarjis on, kuten täälläkin on todettu, rakennettu täysin vanhan päälle. Se on kasattu viitteistä vanhoihin hahmoihin, juoniasetelmiin ja tarinoihin. Suurin osa viitteistä on nähdäkseni kuitenkin nuorempaan kuin Golen ageen. Käytännössähän nämä asiat toteutuvat yleensä niin että jengi tekee uutta versiota siitä mitä on fanittanut pienenä.
Golden agelle oli tyypillistä hyvä-paha vastakkainasettelu. Eihän niissä juuri muuta ollutkaan. Tai no, oli mm. rasismia... Hahmot olivat hyvin yksiulotteisia, samoin sankarien tekemät ratkaisut. Tarinapuolella heitettiin kehiin ensin syntytarina ja sitten vielä seikkailu (kaikki tämä noin 10 sivun paketissa) kuten Weltsu totesi. Huomattavaa on sekin, että Golden agen sadoista supersankareista ja pahiksista vain kourallinen sai jatkoaikaa syntymänsä (muutaman jakson) jälkeen, niin että ei nykymeininki siinä paljon eroa GA:sta. Toisaalta taas Stan Leen ja kumppanien 60-luvulla kehimät moniulotteisemmat hahmot luovat paljon paremman pohjan lainailulle ja eteenpäin kehittelylle kuin paperin ohuet kultaisen ajan heput.

Konkreettisena esimerkkinä voisin ottaa lopuksi Ihmeperhe -leffan (vaikkei se sarjakuvaa olekaan) siinähän oli järjettömästi tietoisia (ja tiedostamattomia?) viitteitä supersarjiksiin. Koko perhe muistuttaa ensinnäkin Ihmenelosia lähes 1:1. Huikea oli myös se kohtaus jossa Äiti, tytär ja poika pelastuivat räjähtävästä jetistä. Mietin sitä katsoessa, että näinköhän Byrnen IN-sarjassa meilläkin nähty ongelmanratkaisu toteutuu 1:1:een. No niin ei onneksi sitten käynyt. Näin muuten tuon leffan tekstitettynä (vai olikohan se ilman, Animatrixissa) ja pidin siitä tosi paljon. Toisaalta voin kuvitella miten helppo se on pilata dubbauksella.

[Jukka Laine]

Golden Agen / Silver Agen alut ja loput eivät ole kovin hyvin selvillä.

Golden Agen alku
- 1935, Famous Funnies
- 1938, Action Comics, Teräsmies

Golden Agen loppu
- Toisen maailmansodan loppu
- JSA:n loppu 1951

Silver Agen alku
- 1945, Teräspoika
- 1955, Martian Manhunter
- 1956, Uusi Salama

Silver Agen loppu
- 1970, supersankareiden suosio notkahtaa
- 1985, Crisis on Infinite Earths

Eräiden tulkintojen mukaan Silver Age alkoi heti Golden Agen päätyttyä. Toisten mukaan välissä oli Iron Age (n .1945-1955). Monen mukaan sitten vuodet 1970-85 ovat Bronze Age. Ja ainakin DC:llä post-Crisis on sitten Modern Age.

Pre-Crisis Maa-2:n hahmot taas eivät ole yksi yhteen Golden Agen hahmoja. Esimerkiksi Maa-2:lla ei ollut Perry Whiteä ollenkaan. Teriksen ensimmäinen esimies oli George Taylor. Perry tuli kuitenkin mukaan sarjakuviin jo 1940-luvulla ja Taylor unohtui. Toisaalta jos Maa-2:n Teris on sama kuin Teris ennen Perry Whiteä, ei tämän Teriksen pitäisi osata lentää. On olemassa tulkinta jonka mukaan oli vielä maailma jossa Teris aloitti vuonna 1938 ja jossa oli Perry White.

Monimutkaista on, enkä tässä edes enempää yritä selittää. Olen pähkäillyt pitkään miten asiat selittäisi tiiviisti artikkelin muodossa. Ehkä se joskus onnistuu. Englanniksi löytyy tietoa googletuksella paljon.

[J.Salo]

Tuo viittaukset ja vanhaan viittaaminen... se taitaa olla enemmänkin 90-luvun tyyli, kun haluttiin juuri tuota "todellisuuden" tuntua, että vanha todella vaikuttaa uuteen. Luulen, että siitä yritetään päästä tietoisesti irti. Historia on olemassa, ja se vaikuttaa, mutta toisaalta hommat hoidetaan niin että uusi lukija voi lukea hienosti ilman että tajuaa näitä viitteitä.

Esimerkiksi Marvelilla on (tai oli; näin viime kuussa ensimmäisen viitteen varmaan neljään vuoteen) linja että viitteitä ei käytetä; se tuhoaa sarjakuvan fiiliksen, saa lukijan muistamaan että tämä on vain tarina. Ja kun se viite viime kuussa ilmestyi (viitteessä käsikirjoittaja muistutti että ei, hän ei unohtanut tätä ja tätä, mutta hahmo unohti) niin täytyy sanoa, että se töksähti. Epäilen että niitä ei tule paljoa tulevaisuudessakaan näkymään.

Nyt kun Marvel ja DC myös yrittävät TPB:llä päästä kirjamarkkinoihin, niin tätä on ennestään karsittu. 2000-luvun tyyli on pitkät tarinat, jotka saa siististi nidottua yhteen, tai joskus kahteen TPB:n siististi, ilman että lankoja jää yli.

DC:n lastensarjakuvat taisivat loppua aika seinään Äärettömien Terrojen Kriisin jälkeen. Sen jälkeen sarjat olivat yllätävänkin "realistisia". Salaman huippunopeus oli 700 km/h, ja hän joutui syömään kokoajan pitääkseen vauhdin yllä. Keksittiin kaikkia pseudotieteellisiä selityksiä siihen, miten hän pääsi niinkin lujaa... sarjassa oli jopa tiedemies tutkimassa asiaa! Edellisen Salaman suuri nopeus selitettiin sillä, että Barry ei oikeastaan ollut ihminen, ja että tämä vain "lainasi" lisää vauhtia Wallylle. Siitä oli jopa selitys. Barry muuttui kuollessaan salamaksi ja palasi ajassa taaksepäin ja iski itseään. Wallyn onnettomuus oli vain Barryn alitajunnan tapa täyttää Barryn toive saada kaveri.
Robin oli entinen nuorisorikollinen yms. Ja sitten tuli Zero Hour, ja kaikki muuttui - ainakin silmämääräisesti - normaaliksi. Robin oli taas kiltti poika, Salama juoksi valoa nopeammin jne.  90-luvulla olivat sitten suosiossa ne pitkät tarinakokonaisuudet, joita ei saanut siististi leikattua kirjoihin. Ne, ja edellä mainitut hahmojen voimien huimat kasvut. Ja yritettiin uudistaa hahmoja. Batman muuttui yhä vain synkemmäksi, vaatteet muuttuivat kokonaan mustaksi ja ne alushousut katosivat. Ja Teris muuttui sähköksi.  2000-luku... saattaa olla tavallaan paluuta 80-luvulle. Enään ei pyritä voimien puolella realistisuuteen, mutta Salama menetti vauva-lapsensa kun vaimolle sattui "onnettomuus", eräs tietty vaimo joutui tapetuksi, poltetuksi, raiskatuksi... ja hän oli raskaana. Ja oli menossa sankarin synttäripäivä. Vihreän Nuolen suojatilla on HIV... mikä sinänsä ei ole yllättävää, onhan tämä entinen ilotyttö. Herralla muuten on loistava track record; edellinen apuri oli narkkari. Ja Teris.. niin, jos oikein käsitän, niin hahmohan on aika kriisissä. Viimeksi kuin lehtiä luin niin Lois oli tapettu kahdella eri tavalla kahdessa eri lehdessä. Siitä on nyt pari kuukautta.

2000-luvun tyyli: sankarin psyykkeen pistäminen osiin ja mankelin läpi, ja katsotaan mitä tulee ulos. Tämä taas ei ole täysin sama kuin 80-luvun "antisankari" look. Sankari on sankari ja kärsii kuin mies. Eli itkeä vollottaa.

[J.Salo]

Pre-Crisis Maa-2:n hahmot taas eivät ole yksi yhteen Golden Agen hahmoja. Esimerkiksi Maa-2:lla ei ollut Perry Whiteä ollenkaan. Teriksen ensimmäinen esimies oli George Taylor. Perry tuli kuitenkin mukaan sarjakuviin jo 1940-luvulla ja Taylor unohtui. Toisaalta jos Maa-2:n Teris on sama kuin Teris ennen Perry Whiteä, ei tämän Teriksen pitäisi osata lentää. On olemassa tulkinta jonka mukaan oli vielä maailma jossa Teris aloitti vuonna 1938 ja jossa oli Perry White.

Entä sitten Squadron Supreme 80-luvulla (vai oliko se 70-luvulla?) jossa Teris ei osannut lentää? Oliko se sitten siitä toisesta Maasta? Kun pidetään mielessä  että Infinity, Inc. oli näiden muksut?

[jussi mäkinen]

Pre-Crisis Maa-2:n hahmot taas eivät ole yksi yhteen Golden Agen hahmoja. Esimerkiksi Maa-2:lla ei ollut Perry Whiteä ollenkaan. Teriksen ensimmäinen esimies oli George Taylor. Perry tuli kuitenkin mukaan sarjakuviin jo 1940-luvulla ja Taylor unohtui. Toisaalta jos Maa-2:n Teris on sama kuin Teris ennen Perry Whiteä, ei tämän Teriksen pitäisi osata lentää. On olemassa tulkinta jonka mukaan oli vielä maailma jossa Teris aloitti vuonna 1938 ja jossa oli Perry White.

Entä sitten Squadron Supreme 80-luvulla (vai oliko se 70-luvulla?) jossa Teris ei osannut lentää? Oliko se sitten siitä toisesta Maasta? Kun pidetään mielessä  että Infinity, Inc. oli näiden muksut?

Squadron Supremehan oli Marvelin "versio" DC:n Justice Leaguesta (vai oliko se Justice Societystä). Eli se oli todellakin toisesta "maasta" tai universumista.

[J.Salo]

Pre-Crisis Maa-2:n hahmot taas eivät ole yksi yhteen Golden Agen hahmoja. Esimerkiksi Maa-2:lla ei ollut Perry Whiteä ollenkaan. Teriksen ensimmäinen esimies oli George Taylor. Perry tuli kuitenkin mukaan sarjakuviin jo 1940-luvulla ja Taylor unohtui. Toisaalta jos Maa-2:n Teris on sama kuin Teris ennen Perry Whiteä, ei tämän Teriksen pitäisi osata lentää. On olemassa tulkinta jonka mukaan oli vielä maailma jossa Teris aloitti vuonna 1938 ja jossa oli Perry White.

Entä sitten Squadron Supreme 80-luvulla (vai oliko se 70-luvulla?) jossa Teris ei osannut lentää? Oliko se sitten siitä toisesta Maasta? Kun pidetään mielessä  että Infinity, Inc. oli näiden muksut?

Squadron Supremehan oli Marvelin "versio" DC:n Justice Leaguesta (vai oliko se Justice Societystä). Eli se oli todellakin toisesta "maasta" tai universumista.

Olet oikeassa. Tarkoitin All-Star Squadronia. Nimet sekoittuivat.