Pokkari - formaatin sopivuus sarjakuvalle

[Jukka Laine]

Katuojan kolumnissaan Rami Rautkorpi mainostaa sarjakuvalle pokkarimuotoa mainioksi julkaisutavaksi.

En ole samaa mieltä.

Olen 40 täyttänyt ja näkö alkaa heiketä, kuten kaikilla tässä iässä. Sarjakuvapokkareiden lukeminen alkaa olla hankalaa. Luin minäkin paljon pokkareita 70-luvulla mutta nyt ne ovat jääneet pölyttymään kirjahyllyyn muiden kirjojen taakse.

Kaikkein mahdottomimpia ovat Semicin sarjakirjat, joissa sarjakuvalehden koko on vain pienennetty pokkarikokoon. Mangapokkarit, akutaskarit ja editoidut europokkarit eivät ole yhtä mahdottomia, vaikka Claire Bretécherin kaunokirjoituksesta onkin vielä hankalampi saada selvää kuin isokokoisissa albumeissa. Europokkareissa on taas muita huonoja puolia, kuten kuvien rajaus ja sivukokonaisuuksien rikkominen.

Tänne kirjoittaa muitakin ikäisiäni. Onko muilla ollut jo samoja näköongelmia?

[Tertsi]

Huomattu on!
Ostin Hesan kirjamessuilta agentti X9-lehden. Lukiessani nostalgian vallassa Johnny Hazardia, huomasin että onpas pieniä yksityiskohtia. En oikein erottanut pistoolin iskuria ja joitakin pieniä, ohuita viivoja, esimerkiksi.

Ostin jonkin aikaa sitten myös Tex-kronikan, siinä en huomannut mitään vastaavia ongelmia.

Joten jotain häikkää on, mutta ei vissiin vielä kovin vakavaa.


Mulla on kyllä rillit, mutta ei lukulaseja. Vielä.


Kun ihminen täyttää neljäkymmentä vuotta, takuu menee umpeen. Ei voi mitään.


A propos: Lapsena, kun luki sarjakuvia, olimme suhteessa esim. albumin ruutujen kokoon pienempiä kuin aikuisina. Eli ruudut olivat isompia suhteessa meihin. Silloinhan kuvan vaikutuskin varmaan oli suurempi. Vaikka näkökyky muuten olisi pysynyt samanlaisena.

[Jari Lehtinen]

Joskus muutamia tuntia maalailtuani olen mennyt tyhjentämään päätäni pokkarin seurassa ja silloin on ilmennyt hajataitto. Katse ei kertakaikkiaan kohdistu sivulle. Jos suljen toisen silmän, pystyn lukemaan. Kestää muutama kymmenen minuuttia ennen kuin silmä tottuu uudelle etäisyydelle.
Takuuaikakaan ei ole vielä lopussa. Mutta ymmärtääkseni tämä nimenomainen kohdistushäiriö onkin sellainen ilmiö, joka voisi tapahtua kenelle tahansa iästä ja silmistä riippumatta.
Tai mistä minä mitään tiedän. Toinen silmä on ollut aina +2, toinen +1.2, ja siitä syystä joskus nuorempana jo vaati joku opthalmologisti (haa, kannattaa lukea Tenavia) että käyttäisin laseja. Sanoin ei.

[Rami Rautkorpi]

Katuojan kolumnissaan Rami Rautkorpi mainostaa sarjakuvalle pokkarimuotoa mainioksi julkaisutavaksi.

Pitäisiköhän sitä Katuojan fonttikokoa vähän suurentaa, että siitä saisi paremmin selvää?

Kirjoitin:

Ongelmana vain on se, että nämä sarjakuvat on tehty tehty tavallista lehtikokoa ja laadukasta, kiiltävää paperia silmällä pitäen, ja jälki kärsii kutistamisesta ja karkeammasta paperista.

Millä tavalla tämän voi tulkita "mainioksi"? Itselläni ei ole (vielä) mitään vaikeuksia saada selvää pokkarikokoisista sarjiksista, joten kritiikkini kohdistui vain painojäljen esteettisyyteen, mutta miksikään pokkarimuodon mainostukseksi en tuota sanoisi.

[Jari Lehtinen]

Kolumnista vastaan muuten tänne, koska en viitsi kirjautua Katuojan keskusteluun. Läimikää vaan.

Pitkälle olen tekstin kanssa samaa mieltä. Minusta suomen kielen "sarjakuva" on hämmästyttävän loistava ilmaisu, josta kannattaa pitää kiinni. Tezukan lanseeraamat suuret silmät on poimittu - arvatkaapa mistä sylttytehtaasta - tietysti Betty Boopilta. Disneyn kokoillan animaatioiden naissankareilla on lautasen kokoiset silmät, ääriesimerkkinä Ariel. Gekiga on osa mangaa, eikä irrallaan siitä.

Länsimaisen julkaisutoiminnan kannalta ratkaisematon ongelma on, että meillä vaaditaan helppohintaisimmalta lehdeltäkin, että sen "ilman muuta" tulee olla neliväripainatettu hyvälle paperille ja tyypillisesti noin 32 sivun suuruinen. Kierrätyspaperille suttuisesti mahdollisimman halvalla vetäisty mustavalkoinen 500-sivuinen jokaviikkoinen Shounen Sunday ei vain mahdu siihen, vaikka itkisi.

[Jukka Laine]

Noh, Rami, ehkä kärjistin liikaa. Eikä pokkarikoossa muuten vikaa ole teille nuoremmille. Kuten kerroin, itse olen lukenut pokkareita 70-luvulta asti ja useimmat ovat vieläkin tallella. Hyvää tavaraa on voitu julkaista edulliseen hintaan pokkarina, kuten Welzun mainostamat Teräsmiehet.

Kammoan vain ajatusta että Spider-Girlin tyyliin tehdyt pokkarit valtaisivat tilaa kookkaammilta julkaisuilta ja haluaisin vedota nimenomaan meidän vanhempien lukijoiden näkökykyyn. Ja varsinkin mangapokkarivillitys pelottaa että suurempaan kokoon tarkoitettuja alettaisiin julkaista samassa koossa jotta ne sopisivat samoihin myyntitelineisiin.

Teille nuoremmillekin tulee sama ongelma vielä vastaan, joten senkin takia halusin kiinnittää huomiota epäkohtaan.

Ja selaimessa voi zoomata suuremman koon. Olen aloittelijasenioreille opettanutkin tietokoneen käyttöä ja kokemus on osoittanut että zoomaus on sille porukalle eräs ensimmäisenä opetettavista asioista ettei kiinnostus sammu heti. "Lukulasit mukaan" on vielä ensimmäisempi.

[Markku Myllymäki]

Vaikka vanha kääkkä olenkin, ei lukeminen ole ongelma pokkareissa.

Sen sijaan piirrosjäljen pieneneminen on. Se kun syö viivaa. Olen katsellut yhtä Perezin piirtämää sarjista kolmessa eri painoasussa ja pienin niistä on pokkarikokoinen. Se näyttää kurjalta. Kun taas isossa koossa painettuna se näyttää kauniilta.

Jos sarjis on tehty pokkarikokoa varten, ei koossa sinänsä ole ongelmaa. Mutta jos kuvitus pienennetään niin pieneksi, että se alkaa olla mössöä, koko hommassa ei ole mitään järkeä.

Näkyivät julkaiseen Dark Phoenix sagan pokkarikoossa suomeksi. Näkyi kuitenkin olevan niin terävä painojälki, ettei pahasti haittaa... Mutta kyllä sitäkin varmaan moni olisi halunnut katsella isompana. (Hmm... Moneenkohan kertaan minulla on tuo jo erilaisina suomenkielisinä ja englanninkielisinä painoksina? Jos ostaisin tuon kannatuksen vuoksi, onkohan se... viides?   )

[Nikkelimarkka]

Itse olen vielä sen verran nuori kloppi, että ei tuo pokkareiden lukeminen tuota mitään vaikeutta, muta karsastaan niitä silti.
Mangat ja Aku Ankan taskukirjat menevät mallikelpoisesti, mutta Dracula ja Ihmessarjat tuovat tipan silmään.
Ja syynä on vain ja ainoastaan niiden kuvien pienuus

En voi sille mitään, mutta joka kerta kun näitä Egmontonin pokkareita luen, niin tulee väistämättä ajatelleeksi "Kuinka paljon hienompi tämäkin tarina olisi, jos se olisi sarjakuvalehti koossa".
Saatan olla ainoa tämän mielipiteen kanssa, mutta toivoisin Egmontonin julkaisevan vanhoja sarjis klassikoita täys suurina albumeina, jolloin kuvien koko ainakin toivon mukaan olisi lähempänä oikeita mittojaan.

Asiaa tietenkin auttaisi, jos en ostaisi pokkareita vaan haalisin alkp. lehdet divareista.
Mutta en voi sille itään, että olen liian laiska näkemään sitä vaivaa...Etenkin kun pokkarit tulevat irtonumeroita halvemmiksi.
Kaameita ovat nämä pienen ihmisen tuskat

[Jukka Laine]

Ai joo, Semic julkaisi re-editoituja X9-pokkareita viisi kappaletta 90-luvun alussa.

Vaikka X9-lehdessäkin oli rikottu strippisarjakuvan rytmi niin näissä pokkareissa oli tehty se vielä uudelleen. Mutta koko oli sopivampi kuin Sarjakirja-sarjassa.

[Lurker]

Tex Willerin jättialbumien lukeminen tuntuu jotenkin ihan luksukselta, kun sitä ennen on tihrunnut vaikkapa Ihmesarjaa tai W.I.T.C.H. Aikakirjoja (jälkimmäiseen tarvitaan melkeinpä suurennuslasi!).

[jokela]

Näin ensi hätään tulee mieleen ´Mämmilä´. Otava laajensi sivutilaa kootessaan osa-albumit uusiksi koviin kansiin.
Ja niiden lukeminenhan oli kuin ihan uusi oho-ja ahaa-elämys! Vaikuttavana osana tietenkin että kuvaan tuli uusia ulottuvuuksia, Koiviston taituruus sai vielä enempikin eloa.

Mutta, jos otava olisikin pistänyt ne pokkari-kokoon?!? Ei jumaklavita!! .. Sitä ei olisi pirukaan lukenut.

Akkari on kuviltaan sopivan kokoista ja helppoa lukea. Se on hyvä muoto siinä julkaisussa.

Ei kai mitään nyrkkisääntöä ole tässäkään, mutta esim. Jim Holdaway´n (modesty b) viivaa ei kerta kaikkiaan voi kutistaa pokkarikokoon!!! Se olisi sama kuin yrittäisi ihailla da Vincin Mona Lisa´a postimerkin koossa.

Siis jokunen sarjakuva sopii, toine taas ehdottomasti EI!! Valitettavsti meillä lukijana ei ole sananvaltaa, kustantajahan sen päättää lompakkofraktaaleillaan.

Jos kärjistän .. Painetaan kiinassa, riisipaperille A6-kokoon niin kulut on minimit, voitot olisi 20.000% jos myy 1 000 kpl
Painettuna Gummeruksella A4, Kymmenen laatupaperille, meno/tulo jämpti jos sama myynti.

Kumman valitsisit?!

-- j --
 

[Reima Mäkinen]

Ihmesarjoissa fontti on liian pientä vanhuksen silmilleni, joo. Mangapokkarien kanssa ei ole ongelmaa, eli tämä asia ei mielestäni liity pokkarikokoon.
Sääliksi käy myös Chris Warea 10-20 vuodenkuluttua, kun ukko tajuaa minkä mokan on mennyt tekemään Jimmy Corriganien kanssa. Siinä sarja joka on (ilmeisesti taiteiellisista syistä?!) pienennetty lukukelvottomaksi!

(Pitäis varmaan hommata sellainen suurennuslevy, jota kaupataan näkövammaisille yms. Itse asiassa mulla olikin sellainen joskus kauan sitten. Tilasin tai ostin sellaisen kun se vaikutti hauskalta vimpaimelta, ei kuitenkaan ollut niin hauska että olisin jaksanut sitä säilyttää...)

[Petteri Oja]

Luin juuri Liken julkaiseman XIII-albumin, joka oli B5-kokoinen. Alunperin lienee A4? Vaikka olenkin vielä nuori ja vetreä, Vancen komean grafiikan tihrustaminen pienennetyssä koossa oli pirun työlästä. Eikä kyseessä ollut siis edes pokkari, vaan tuommoinen Sin Cityn kokoinen albumi. Sekin tietty vaikutti, että värit oli jätetty pois.

Onneksi Arktinen Banaani jatkaa sarjan julkaisua ensi vuonna. Bookplussan mukaan tulossa on neljä albumia v. 2005 ja sen jälkeen kaksi osaa per vuosi. Liken kirja sisälsi kolme ensimmäistä osaa, ja se jäi pirun jännään kohtaan.

Oletan, että Banaani osaa julkaista sarjaa oikeassa koossa?

[Veli Loponen]

Koska lähinäköni on vielä erinomainen eikä ikääkään hirveästi ole, niin mielestäni pokkarit ovat oikein hyvä julkaisumuoto.
Tykkään ajatuksesta saada paljon tavaraa pienessä tilassa. Esim. Sarjakirjan Terikset, Hämikset, Ihmeneloset ja Kostajat ovat näistä todella hyvä esimerkki (ja myös ne Batmanin sarjakirjat, joita minulla ei enää ole ).
Nykyinen Ihmesarja on siis mielestäni oikein hyvä. Varsinkin, kun koko on hiukan vanhoja Sarjakirjoja isompi.
Pokkareista löytyy vielä sekin hyvä puoli, että ne näyttävät tavallisia sarjakuvalehtiä hienommalta kirjahyllyssä.

[VesaK]

Oletan, että Banaani osaa julkaista sarjaa oikeassa koossa?

Juu. Ynnä väreissä. 9.95 € per albbu.

Ranskassa ovat - mangojen innoitttamana? - ryhtyneet julkaisemaan albbarisarjoja pokkarikoossa ja mustavalkoisina. Kai se on toimiva ratkaisu joissakin tapauksissa, mutta tommoista 250 - 350 -sivuista sarjista lukisi mieluiten vähintään Beevitosena eli Akuankkakoossa.