Kirjoittaja Aihe: Ed Brubaker  (Luettu 4348 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Ed Brubaker
« : 05.04.2017 klo 02:12:41 »
Suurten kustantajien sankarit, erityisesti mittava kirjoitusrupeama Kapteeni Amerikan seikkailujen parissa, nostivat Ed Brubakerin isojen nimien joukkoon.

Tätä nykyä parhaimmisto, rikostarinat, tulevat ulos Imagen kautta. Luottomiehet, erityisesti Sean Phillips, takaavat maanläheisen otteen.

Tätä nykyä kaksikko voi julkaista Imagen kautta mitä huvittaa, tarvitsematta edes hyväksyttää ideoitaan toimituksen puolella. Tällaiseen etuoikeutettuun asemaan ei moni tekijä nouse.

Kenties ennen mittaa tärppää myös elokuva- tai televisio-optioiden puolella ja – kuten mm. Millarin ja Kirkmanin esimerkit osoittavat – kun Hollywoodin katse on kerran kääntynyt, osuu valokeila kohdalle herkästi vielä useamminkin.

Criminal on Brubakerin rikostarinoiden perusteos. Seitsemän kokoelman mittainen kokonaisuus ulottuu sukupolvien ylitse ja tapahtumaympäristö – kenties Sin City -kunnianosoitus – sitoo kokonaisuuden yhteen siinä kuin henkilöhahmotkin.

Keskivaiheillakaan ei meno heltiä löystymään saakka, mutta silti kuvittelin ensimmäisten kahden kokoelman jäävän parhaimmistoksi. Lopulta kuudes ja seitsemäs kokoelma kolisivat vielä oikein komeasti. Loppuun päästessään Brubaker hieman jo laskettelee rennommalla otteella, mikä sopii kun Phillips on oikealla aaltopituudella.

Tuore Kill Or Be Killed (Image, 2016-2017) on niin ikään miesten tuotannon kärkeä seitsemän numeron perusteella. Kolmantena tunnelmaa luomassa on Elizabeth Breitweiser väreineen.

Tarinan päähenkilö, Dylan, yrittää itsemurhaa, jää henkiin ja adrenaliinionnen tilassa päättää aloittavansa paremman elämän... kunnes paholainen saapuu ottamaan ansion tapahtuneesta. Elinaikaa paholainen antaa kuukauden ja säilyäkseen elävien kirjoissa, on Dylanin toimitettava helvettiin joku sen ansaitseva. Vuokran tapaan uusi murhattava on löydyttävä kerran kuukaudessa.

Tästä alkaa paitsi jyräävän kova rikostarina, myös mielenkiintoinen matka murha(viihtee)n moraaliseen oikeutukseen. Kuka ansaitsee kuolla? Kuinka murhattavat tulisi edes ylipäätänsä löytää?

Dylan on huolestuneempi mielenterveydestään ja tappamisen käytännön pulmista kuin toimintansa oikeutuksesta. Opuksen nimi sen jo puristaa, pakon edesssä on helppo löytää tekosyitä. Muutoin Dylan on kuin Peter Parker ihmissuhde- ja muine ongelmineen, joten kalmankalskeista tunnelmista huolimatta ollaan lähellä supersankariparodiaa.

Scene of Crime (Image, 2012) on albumimuotoinen dekkaritarina, jonka on kuvittanut Michael Lark. Sean Phillips on tässäkin ollut tussausapuna.

Jack Herriman on yksityisetsivä, jonka poliisituttava vuosien takaa lähettää hänelle asiakkaan. Jack ryhtyy naisen toimeksiannosta selvittämään kadonneen siskon olinpaikkaa. Tästä alkaa purkautua vyyhti, jonka aikana paljastuvat rumat perhesalaisuudet.

Ei tämä aivan Brubakerin kärkimateriaalia ole, vaikka alkusanoissa vanha kaveri Bendis koettaa muuta väittää. Kelpo välipala korkeintaan.

Fatale (Image, 2012-2014) yhdistää okkultismia ja yliluonnollista varsin onnistuneesti. Tarinan mielenkiintoisinta antia on tarinan keskiössä oleva miestennielijä. Sen sijaan vuosikymmenten kuluessa niellyksi tulevat miehet vaihtuvat sen verran ripeästi – vaikka monesti palaavat kuvioihin uudestaan – ettei muuta kiintopistettä tarinaan ehdi muodostuakaan. Siten mielenkiinto laskee nopeasti ja tarinan viimeiset kuusi numeroaa pitää vääntää jo ihan pakolla loppuun.

Täytyy nyt hieman pitää taukoa muutoinkin. Kill Or Be Killed on lukulistalla ja väliin jääneistä varmaan Velvet on seuraavana vuorolla, ellei sitten Fade Out. Onhan niitä vielä muitakin, Sleeper ja Incognito, ainakin tulevat sen kummempia kaivelematta mieleen.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 778
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #1 : 05.04.2017 klo 21:21:51 »
Me todellakin saadaan hiukan eri laitokset sarjakuvista noiden perusteella.
Brubaker on kaikessa kyynisyydessään ollut luottokirjoittaja, nimi johon todella voi uskoa laadun takeena omalta osaltani.

Fade Out on priimaa ja jokaisen Hollywoodin kulkta-ajan elokuvista tai vaihtoehtoisesti noirista kiinnostuneiden täky.
Velvet on vakoojatrillerien eliittiä, moni koittaa painaa villasella ja esittää Modesty Blaise modernisaationa, mutta sametti peittää rautaisen nyrkin jolla rusennetaan agentti kuin agentti. Itse en parhaalla tahdollakaan voi verrata kuin Queen & Countryyn joka tämän kanssa edes voi kisailla.

Sleeper ja Incognito käsittelevät osin samoja kuin Brubakerin Kapteeni Amerikka ja Daredevil juoksut ja toisaalta taasen Criminal.

Se joka erottaa Brubakerin on että on oiva henkilöiden kirjoittaja, tarinaa uhraamatta. Itseen leimallisen ikävä ihmiskuva kaikista enemmän tai vähemmän muita ja itseään petävinä yksilöinä jota tarjoaa fiksusti esitettynä puree myös.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #2 : 10.04.2017 klo 22:12:53 »
Sleeper on ollut kova sarja myös Kvaakin perusteella, kun silmäilin vanhaa Image-ketjua.

Tästä on siis  julkaistu Season One ja Season Two sekä vielä esiosa. Minulta Season One jäi muutaman numeron jälkeen kesken.

Tekijät ovat sen verran kovaa jälkeä saaneet tämän jälkeen taottua, ettei tämä millään nykypäivänä enää pärjää.

Isoin harmistus oli kuitenkin, että tämä(kin) on sidoksissa Wildstorm-universumiin ja väkisin pitää muistin perukoilta kaivaa sellaisia olennaisuuksia, että, kuka tai mikä se Lynch nyt sitten olikaan (Wildstormin vastine Nick Furylle).

Gotham Central on se sarja, jossa Gothamin poliisilaitos ratkaisee rikokset soittamalla Batmanille. Toisen kokoelman jätin puoliväliin, kun en yksinkertaisesti enää kestänyt.

Siis kuvitelkaa, sarja jonka kirjoitusvastuun jakavat Brubaker ja Rucka ja kuvittajana on Lark. Ja siinä on Batman. Mutta. Silti. Ei. Vain. Riitä.

Toisen kokoelman lukematta jäänyt puoli olikin sitten se parempi osuus. Otan kolmannen kokoelman joku päivä esiin, nyt on pakko lukea vaihteeksi taas jotain muuta.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 778
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #3 : 10.04.2017 klo 22:24:03 »

..... Toisen kokoelman jätin puoliväliin, kun en yksinkertaisesti enää kestänyt.

Siis kuvitelkaa, sarja jonka kirjoitusvastuun jakavat Brubaker ja Rucka ja kuvittajana on Lark. Ja siinä on Batman. Mutta. Silti. Ei. Vain. Riitä.

....

Nyt on parempi olla sanaton kuin ääntää se mitä ensimmäisenä tuli mieleen.

Tyydytään siihen että makuerot ovat likipitäen verrattavissa siihen pikakelaukseen suhtautumisessakin.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
Harva sarja kun tulee edes lähelle Gotham Centralia. (Powers ja Chase ja osat District Xää sekä Savage Dragonia)

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 146
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #4 : 11.04.2017 klo 00:10:39 »
Isoin harmistus oli kuitenkin, että tämä(kin) on sidoksissa Wildstorm-universumiin ja väkisin pitää muistin perukoilta kaivaa sellaisia olennaisuuksia, että, kuka tai mikä se Lynch nyt sitten olikaan (Wildstormin vastine Nick Furylle).

Lukiessani Sleepereitä en edes ollut tietoinen, että joku Wildstorm-universumi on olemassa. Loistavasti kirjoitettu sarja, joka innosti perehtymään tekijäkaksikon muuhunkin tuotantoon.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #5 : 11.04.2017 klo 00:30:13 »
Varmaan tuo vaikuttaa, milloin (ja missä järjestyksessä Brubakerin muihin sarjoihin nähden) Sleeperin lukee. Tässä oli mielestäni hieman kiinni vuosituhannen vaihteessa, olin poimivinani vaikutteita mm. Warren Ellis -akselilta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #6 : 03.03.2018 klo 20:30:11 »
Brubaker ja Epting ovat sellainen kaksikko, että miesten peruspullakin on parempi kuin moni huonompi juttu. Silti The Marvels Project (2009–2010) on vähän vaisu tapaus.

Kapteeni Amerikkaa Brubaker on mielestäni jo hahmon omassa lehdessä pumpannut aivan riittämiin, ja tuossa vuosikymmenen taitteessa käynnistyivät mm. erinomaisen onnistuneet The Twelve ja The Torch.

Kaikki kolme sarjaa kuuluivat lyhyeksi jääneeseen pulp-hahmoja nostaneeseen trendiin, joista kirjoitin sanan, pari myös Kvaakin etusivulle pari vuotta sitten.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #7 : 05.03.2018 klo 18:59:46 »
Huh, huh, että on kova sarja tämä Kill Or Be Killed.

Ote on samaan aikaan tiukkaa kuin se rentoa.

Philipsin kuvitus on jo 16-numeroon mennessä vähän liiankin rentoa, mutta Brubaker on niin iskussa, että tämä menisi läpi vaikka raapetekniikalla toteutettuna.

Jos tässä ei jotain ihan ihmeellistä nokkalopetusta tule eteen, niin sanotaan jo tässä vaiheessa, että Brubaker kirjoittaa uransa parasta sitten Kapteeni Amerikan. Ja se on paljon se.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #8 : 06.03.2018 klo 23:31:09 »
The Fade Out, eli Brubaker ja Phillips -yhteistyö, on hallittu kokonaisuus.

Ei tämä tempaa mukaansa, mutta ilahduttavasti tahti kiristyy loppua kohden.

Hollywood ja kommunistivainot ovat sopivan likainen yhdistelmä, aikakausi on tässä puoli ruokaa.

Selkeä kokonaisuus on kolmen kokoelman mittainen, ja sopii putkeen luettavaksi. Sarjamuodossa vähän mittaan en tätä kuvittelisi lukevani.

Tämä on varmaan Brubakerin määrätietoisin yritys valkokankaalle. Tästä selkeästi näkee, että tarina on suunniteltu loppuunsa ennen kuin sormet ovat koskettaneet näppäimistöä.

Brubakerin innokkaimmille faneille neljä, ehkä jopa neljä ja puoli tähteä, muille kolme ja puoli.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #9 : 08.03.2018 klo 05:16:10 »
Velvet on Brubaker-Epting-yhdistelmän, unohtamatta liian usein mainitsematta jäävää Breitweiseria – jonka värit viimeistelevät tunnelman – mainio agenttimukaelma.

Ei kannata jumiutua sarjan kuvaukseen. Sarjassa on samaa vaivattomuutta kuin Kapteeni Amerikassa sen alkuvaiheessa, kun sarja oli parhaimmillaan.

Velvet pitää otteessaan koko 15 numeroa, hyvä mitta putkeen luettavaksi.

Toisin kuin moni varhaisempi Brubakerin työ, eivät nämä uusimmat ole saaneet lainkaan sellaista "hieno juttu, mutta vähään aikaan ei taas tee mieli tarttua" -fiilistä.

Tätäkin lukisi hyvin mielellään lisää. Toivottavasti tekijät vielä palaavat näihin maisemiin.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #10 : 11.03.2018 klo 05:00:33 »
Gotham Central on se sarja, jossa – itseäni lainaten – "Gothamin poliisilaitos ratkaisee rikokset soittamalla Batmanille".

Kiskaisin kivuitta kaksi viimeistä kokoelmaa kaikkiaan neljän kokoelman mittaisesta sarjasta.

Hieman vielä hetkittäin kasvaa kypärä otsaan, kun poliisilaitos TAAS soittaa Batmanin ratkaisemaan ihan yksinkertaisen jutun, koska sarjan nimessä on Gotham.

Kuitenkin sarjan loppupuolella jo pilkistää punainen pää siitä vaihtoehtotodellisuudesta, jossa tekijät olisivat kirjoittaneet maailman korruptoituneimman poliisilaitoksen arjesta ilman Batmania.

Tämä ei kuitenkaan ollut se sarja, joten se siitä.

Kokeilen tarttua uudestaan Sleeperiin, mutta sillä mielellä että se on lahjakkaiden tekijöiden varhaistyö, jonka nimi ja mainokset eivät sanallakaan viittaa sarjan olevan supersankariparodia, eikä Brubaker ole Garth Ennis.
« Viimeksi muokattu: 11.03.2018 klo 05:09:13 kirjoittanut Jiksi »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #11 : 15.07.2018 klo 18:44:05 »
Kill or be Killed on nyt julkaistu kokonaisuudessaan. Koska olen tämän jo useaan otteeseen kehunut, enää ei ole tarpeen. Viimeinen numero oli aika jänskä, siinä oli vähän sellainen kokeilullisempi ote ja ikään kuin useampi lopetus.

En ole kovin innoissani mielisairaalasta tapahtumaympäristönä, koska vankila toimii paremmin. Kuitenkaan lukijaa ei kiusata lääketokkuralla numerotolkulla.

Olisi varmaan pitänyt lukea tämä 20-osainen sarja putkeen, että osaisi sanoa miten nuo numerot sijoittuivat lopulta kokonaisuuteen. Joka tapauksessa Brubakerin parhaimmistoa.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #12 : 07.03.2019 klo 22:52:50 »
My Heroes Have Always Been Junkies (Image, 2018) on jälleen yhteistyö Phillipsin kanssa. Olihan tämän moni Twitterissä tuoreeltaan ylistänyt, joten jäin tätä vähän kärkkymään.

Kaksi nuorta kohtaavat huumehoitolassa, sellaisessa siistissä rikkaiden kakaroiden hoitolaitoksessa, ja rakastuvat ja harrastavat paheita.

Oikein muuta tästä ei voi sanoa pilaamatta koko juttua. Kun koko jutun koukun vetää siihen tarinan päätökseen, sen pitäisi olla Oldboyn tasoa, sellainen joka jysäyttää lekalla takaraivoon ja vääntää vatsan ympäri.

Brubaker vihjaa lopetuksesta, joten yllätyksenä se ei tule. Eikä yllätyksenä se kovin kummoinen olisikaan.

Kun Phillips vetää sellaista luonnosmaista, vähän huolimatonta jälkeä ja värit on valittu ihan syksyn pastellikuvastosta niin ei tätä voi oikein mitenkään kehua.

Tämä olisi todellisuudessa ollut hyvä kehystarina johonkin Criminalin väliin, mutta jos tämä on heitetty täkynä Hollywoodin suuntaan, niin ei näin heppoisella indie-materiaalilla ovi aukene. Tämän lauseen voitte sitten lainata, jos se Netflixiin kohta tulee.

Ei lukusuositusta tälle, sori.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 778
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #13 : 07.03.2019 klo 23:14:04 »
en yleensä nykyään jaksa/muista/viitsi laittaa mitään kvaakkiin sarjakuvista joita on tullut luettua mutta nyt täytyy sanoa että saadaan Jiksin kanssa ihan täysin eri kappaleet sarjakuvista.
Siis ei mitään varianttikansijuttua vaan että sisältö vaihtuu jotenkin.

Arvostan kyllä oman kantansa jakamista.
Satun vasan olemaan päinvastaista mieltä.

En spoilaa minäkään tarinaa josta siitäkin ollaan jotenkin luettu eri versiot
tätä:

Kun Phillips vetää sellaista luonnosmaista, vähän huolimatonta jälkeä ja värit on valittu ihan syksyn pastellikuvastosta niin ei tätä voi oikein mitenkään kehua.

en kykene ymmärtämään. Sean Phillipsin jälki on jatkanut kehittymistään ja on yhä skarppia mutta rentoa ja kun tässä Jacob Phillipsin väritys tukee isänsä ekspressionistista jälkeä.
Joista kumpikaan ei toimisi ilman toista (vrt. Frank Millerin ja Lynn Varleyn 300)
mutta yhdessä olivat minusta enemmän kuin osiensa summa.

Itse antaisin vankan lukusuosituksen kun vaikka elokuvasovitukset ovatkin kehittyneet se on vielä kaukana tämän kombon tasosta ihan budjeteista riippumatta.

Juurikin Ed Brubakerin ja Sean Phillipsin pitkä yhteistyö on sellainen harvinainen kummankin kirittäessä toista eteenpäin. Luottamus on syntynyt ja molemmat uskaltavat kokeilla asioita ja koska en ole ainoa jolle ovat korkean laadun ja odottamattomuuden tae saavat näitä julkaistuksi Imagen kautta.

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Vs: Ed Brubaker
« Vastaus #14 : 17.06.2019 klo 12:51:42 »
Amazon Primessä nyt N. W. Refnin ja Ed Brubakerin sarja "Too Old to Die Young".
Los Angelesin poliisi- ja rikosmaailma siirrettynä johonkin Refniläis-Lynchiläiseen ulottuvuuteen.

Hidasta, tylyä ja neonväristä sosiaalista kanssakäymistä teknopimpelipompelin säestyksellä. Ahdistavaakin. Tarpeellista väkivaltaa. Autoja.
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama