Taskarien nykytaso

[Roomalainen kynttilä]

Helmikuun Taskarin kannoin juuri kaupasta kotiin. Opus kantaa nimeä Valiojoukko. Oletettavasti tarinoista parhaaksi nousee Castyn ja Marco Gervasion Tyhjää täynnä.

[Lurker]

Marco Gervasion nimi jäi mieleen Wizards of Mickeysta. Nuoren polven tekijöistä sieltä paremmasta päästä, ja ahkera. Ks. Inducks

[Koninkaulus]

Nyt täytyy kyllä sanoa, että helmikuun Taskari ei ollut kokonaisuutena mitenkään huikea. Harvoin on yksi tarina noussut näin selkeästi ylitse muiden.

Keskellä nietosten (Erickson-Andersen) — Eli siis esinäytös. Ihan ok toteutukseltaan, vaikeahan esinäytöstä olisi täysin munia. Ei tästä mitään hyötyä silti ole, kun ei sisällä hyvää huumoria tai muutakaan, eli turhaksi sivuntäytteeksi jää.
Lemmenlotja (M.&L.Shaw-Andersen) — Pari hauskaa kohtaa ei paljon pelasta, kun kokonaisuus on auttamattoman typerä. Akun järjetön tyhmyys tarinan lopussa on jo surullisen huono veto.
Kultakilpa (Venerus-Gatto) — (SPOILER-varoitus!) Aimo Pohatta (huoh tuota nimeä) huikealla kiillonerotuskyvyllään spottaa kovaa vauhtia pakenevan pakettiauton, joka on arviolta 30 metrin päässä. Tuotahan ei olisi muuten mitenkään voinut päätellä pakoautoksi. On se velho. Samanlaista lapsellista hölmöyttä ja puolittaisia ideoita täynnä oikeastaan koko tarina.
Tyhjää täynnä (Casty-Gervasio) — Ketään ei varmaankaan yllätä, että tämä on se kirjan ylivoimaisesti paras tarina. Ratkaisu ei ehkä ihan huikeinta mahdollista Castyn mittapuulla, mutta kiinnostuksen herättäminen ja juonenkuljetus ovat puhdasta neroutta. (Miettikääpä esim. Mustakaapu-kohtausta ja sen päätöstä!) Eikä tuossa lopussakaan mitään vikaa ole, kokonaisuutena mahtava tarina. Marco Gervasio on Mikki-piirtäjänä aivan ässä.
Taikaviitta ja ekokylä (Bosco-Freccero) — Kirjan toiseksi paras. Mielenkiintoinen mutta kepeä "arvoitus", joka on tunnelmaltaan onnistunut. Perusidea on hyvä, eikä ekoteemastakaan toki miinusta saa. Frecceron taide on kaunista.
Sydänten juhla (Macchetto-Soldati) — Niinkin kelpo kirjoittaja kuin Augusto Macchetto osoittaa aikamoista Disney-sivistymättömyyttä tai sitten melkoista välinpitämättömyyttä Mustan Pekan ja Hertan ensitapaamisen suhteen. En kyllä ole mikään puristi siinä mielessä, että kaikkien Disney-tarinoiden pitäisi muodostaa joku looginen jatkumo ja epäkelvot...no leimataan epäkelvoiksi, en todellakaan, mutta onhan tämä nyt aika paha. Luulisi Macchetton tuntevan Scarpan klassisen Irokeesikaulanauhan, jossa Hertta esiintyy ensimmäisen kerran ja josta selvääkin selvemmin käy ilmi, että hän ja Pekka ovat olleet ystäviä jo lapsina. Tuo on kuitenkin italialaisen Disney-sarjakuvan merkkiteoksia. Vaan ilmeisesti ei tunne, pudottaa kyllä miehen osakkeita jonkin verran. Tuota megakämmiä lukuunottamattahan tarina oli oikein hauska ja mainio.
Kissalle kyytiä (Panaro-Mazzon) — Esi- tai siis välinäytös spoilasi koko tarinan. No, eipä tässä mitään erikoista ollut kuitenkaan.
Veljenpoikaviikko (Pesce-Gula) — Vanha kunnon Petteri Possu on pormestarin veljenpoika! Tämän huiman paljastuksen myötä itse tarina jää vähän sivuosaan. Kaverusten veneelle kävi köpösti.
Varkaita Vesuviuksella (Ambrosio-Gottardo) — Hyvin onnistuneita Milla-tarinoita on tehty loppujen lopuksi sangen vähän. Tämä on todella kaukana sellaisesta. Yksinkertaisesti typerä tarina.
Taikakamera (Panaro-Scarpa&Del Conte) — Ei ollut ansainnut "Kuukauden klassikko" -otsikkoa tämä tarina toimituksen mielestä (eipä niitä toki kuukausittain ole viime aikoina muutenkaan ollut). Oli tämä kyllä ihan hirveää kuraa suoraan sanottuna. Tyhmä, jopa vastenmielinen idea ja juoni on tylsä kuin mikä.

Ei kokonaisuutena järin erinomainen paketti, mutta empivien kannattaa ostaa kuitenkin. Castyn takia.

Sisällysluetteloiden (ja toimituksen höpötyssivun) nykyinen graafinen toteutus on muuten esteettisesti ihan järkyttävä. Vaaleankeltaisella pohjalla kirkkaankeltaisia laattoja, joissa vielä punaista, mustaa ja valkoista. Hyi kuvotus, kuinka osaakin olla karmean näköistä. Toki samaan hengenvetoon on todettava, että tarinoiden alkuperäisnimien kertominen on jees, samoin tekijätiedot näkee kätevästi nykyään myös tuosta.

[Henendo]

Nyt tapahtui teknisiä ongelmia...

[Henendo]

Arvostelu Aku Ankan Taskukirjasta 374 (Valiojoukko);

Esinäytökset ovat legendaarisia. Vaikka Giuseppe Peregon piirrokset eivät olekaan mestarillisia, ovat nämä aasinsillat silti jotenkin hyvän tuntuisia. Ei sille voi mitään! Egmont yrittää palauttaa esinäytösten hengen Byron Ericksonin ja Flemming Andersenin väkerryksellä, joka on kuitenkin täysin turha. Peregon näytöksissä oli sentään jotain muutakin kuin ianikuinen "muistattekos tämän tarinan..." -hyppy.
Mark & Laura Shaw'n ja Andersenin johtosarja Lemmenlotja ei oikein toimi. Andersenin piirrokset ovat tässä tarinassa palanneet ruotuun, mutta käsikirjoitus on kökkö. Aku esitetään varsinkin lopussa ihan liian tyhmänä. Ei, ei tällaista...
Kultakilpa on Matteo Veneruksen ja Luciano Gatton teos. Gatton piirrokset ovat edelleen herkkua silmille. Ideana toimii perinteinen Roopen ja Kroisoksen kilpailu. Tarina saa kuitenkin aika hölmöjä piirteitä ja ansaitsee miinukset tästä.
Casty on käsikirjoittanut tarinan Tyhjää täynnä, jonka piirtäjänä toimii Marco Gervasio. Tarina on taattua Casty-laatua, eivätkä Gervasion piirroksetkaan hullumpia ole.
Taikaviitta ja ekokylä, tekijöinään Marco Bosco ja Andrea Freccero, on mainio Viitta-seikkailu suhteutettuna nykylaatuun kyseisessä kategoriassa. Juonikiemuroista olisi saanut enemmänkin irti.
Augusto Macchetto ja Giampaolo Soldati heittävät estradille Simo Sisun ja Mustan Pekan tarinassa Sydänten juhla. Sisun ja Pekan yhteistyötä on mukava seurata, mutta ystävänpäiväteema ei oikein osu yksiin tämän kanssa. Eri teemalla oltaisiin saatu luultavasti loistava tarina.
Pelle Peloton antaa Kissalle kyytiä Carlo Panaron ja Michele Mazzonin umpisurkeassa sarjassa. Tarina toistaa liudan jo kivikaudella vanhentuneita vitsejä.
Veljenpoikaviikon myötä esiin astuu Akun legendaarinen aisapari Petteri Possu. Riccardo Pescen ja Ettaro Gulan sarja on laatutyötä ja ilahduttaa tosissaan. Petterin esiintyminen oli mukava yllätys.
Varkaita Vesuviuksella on Stefano Ambrosion ja Alessandro Gottardon luomus. Tylsähkö tarina saa tulta alleen vasta viimeisillä sivuilla, mutta viime hetken pieni nousu ei pelasta tarinaa armottomilta miinuksilta.
Käsikirjoittaja Carlo Panaro ja piirtäjät Romano Scarpa ja Sandro Del Conte kurkistavat Iines Ankan päiväkirjan kappaleeseen Taikakamera. Scarpan ja Del Conten yhteistyö on hienoa, valitettavasti käsikirjoituksesta ei voi sanoa samaa.

Yhteenveto: Ei vedä vertoja vuoden aloittaneelle jymypaukulle, vaikka Casty ja muutama mukava veto kirjassa lymyilevätkin. Egmontin esinäytös on itkettävän surkea ja se voisi joko parantaa niiden laatua tai lopettaa niiden tekemisen kokonaan.

Ensi kuussa luvassa on 100-sivuinen Tuplanolla-tarina.

[Timo Ronkainen]

Peregon näytöksissä oli sentään jotain muutakin kuin ianikuinen "muistattekos tämän tarinan..." -hyppy.

Juu, ne sitoivat tarinat yhteen, niin että parhaimmillaan syntyi yksi kokonainen kertomus joskus jopa hämmentävän johdonmukaisesti (joskus taas ei). Siitä saanemme kuitenkin kiittää esi- ja välinäytösten kirjoittajaa Gian Giacomo Dalmassoa.

Timo

[OP]

Helmikuun taskarista:

Esinäytös ja aasinsillat palasivat jälleen täksi kerraksi Ericksonin käsikirjoituksella ja Andersenin piirroksin nimellä Keskellä nietosten.
Tarinoita ankanpoikien suusta saatiin kuulla yhtä jos toistakin.
Lemmenlotja on perus Shawien ja Andersenin yhteistyötä, tarina ei siis ole kummoinen mutta piirrokset upeat.
Kultakilpaa voisi sanoa melko huonoksikin seikkailuksi, käsikirjoitus ja Gatton piirrokset eivät ole kummatkaan mieleen.
Kirjan prasta antia on jälleen Castyn tarina Tyhjää täynnä, jonka on kuvittanut Gervasio. Taattua Casty-laatua, ei voi muuta sanoa.
Lähes yhtä hyvä on myös kirjan toisiksi paras sarja, Taikaviitta ja ekokylä. Marco Bosco on luonut "ajankohtaisen teeman" ja jännitystä sen ympärille. Frecceron piirroksiakaan ei voi kuin ihailla!
Sydänten juhla ja Kissalle kyytiä olivat pohjasakkaa, turhaa sivuntäytettä. Vaikka toki ensin mainitussa oli hyvätkin puolensa...
Veljenpoikaviikko toi mukanaan Akun laiskuuden ja toilailut liiallisuuksiin asti esiin. Onhan tarina silti luettava.
Millasta ei hyviä tarinoita saa sitten tekemälläkään kuin ani harvat ani harvoin. Varkaita Vesuviuksella on taas osoitus tuosta väkinäisestä pakosta tehdä uusia "hyviä" tarinoita Vesuviuksen noidasta. Plussaa kuitenkin Gottardon piirroksista.
Taikakamera oli hieno tarina, mutta jostain syystä piirrokset olivat tönkömmät kuin yleensä Scarpalla - johtuneeko Sandro Del Conten mukana olosta?

Ensi kuussa 100-sivuinen Tuplanollasarja. Ei taida jäädä tilaa paljon muille tarinoille. Noh, eiköhän seuraavakin Tuplis ole yhtä hyvä kuin kaikki muutkin. 

[akuankka1313]

Lehden parasta antia olivat Shawien, Macchetton ja Castyn tarinat sekä Ericksonin ihana esinäytös.

Taikakamera oli hieno tarina, mutta jostain syystä piirrokset olivat tönkömmät kuin yleensä Scarpalla - johtuneeko Sandro Del Conten mukana olosta?

Tuo piirrosjälki näytti kyllä tulleen enemmän Del Conten kuin Scarpan kynästä.

Juu, ne sitoivat tarinat yhteen, niin että parhaimmillaan syntyi yksi kokonainen kertomus joskus jopa hämmentävän johdonmukaisesti (joskus taas ei). Siitä saanemme kuitenkin kiittää esi- ja välinäytösten kirjoittajaa Gian Giacomo Dalmassoa.

Dalmasson aasinsillat olivat aivan mahtavia - eniten omaan mieleeni jäivät taskarin 13 ensimmäinen välinäytös ja taskarin 14 esinäytös.

[Henendo]

Arvostelu Taskarin teemanumerosta 25 Munaajan veljenpoika;

Sekä Munaaja että Munaajan paluu ovat hienoja teoksia, joten luonnollisesti odotin myös tältä paljon. Sisällysluettelo on mannaa; kirja sisältää runsaasti vanhempia tarinoita, joita ei olla aikaisemmin julkaistu Suomessa. Esipuheen on väsännyt käsikirjoittaja ja kauhuasiantuntija Rudy Salvagnini.
Kapteeni Kultasen aarre, Jerry Siegel - Romano Scarpa, julk. Taskarissa 74
Mainion lähtöpisteen saava tarina putoaa koko kestonsa ajan alaspäin. Ei sisällä minkäänlaisia yllätyksiä, loppuratkaisun arvaa muutaman sivun jälkeen. Scarpa on terässä, Teräsmies-mies Siegel taas ei.
Kummituslinna, Guido Martina - Giovan Battista Carpi, ensijulk.
Tyypillistä Martinan ja Carpin yhteistyötä eli herkkua. Ikävän lyhyehköksi tarina kuitenkin jää.
Totiset paikat epätodellisuudessa, Carlo Panaro - Lorenzo Pastrovicchio, ensijulk.
Epätoivoinen tarina. En pidä Pastrovicchion tyylistä. Miksi hän piirtää jotkin hahmot niin lihaviksi ja suorastaan pallomaisiksi, kun hahmojen ei todellakaan kuuluisi olla sellaisia?
Yllätysveljenpoika, François Corteggiani - Giorgio Cavazzano, julk. Taskarissa 185
Lyhyt Corteggianin hulluttelutyyliin tehty sarja. Cavazzanon piirrokset ovat vauhdikkaita. Juoni jää kesken tarinan loppuessa.
Rottensteinin hirviö, Rudy Salvagnini - Davide Baldoni, julk. R-S 10/03
Esipuheen kirjoittaja, kauhuasiantuntija Salvagnini ei oikein onnistu lyhyessä kauhuhupailussaan. Pientä toivoa on ilmassa, mutta ei.
Merkillinen majatalo, Giulio Chierchini, julk. R-S 6/91
Tarina ei saa siipiä alleen toivosta huolimatta. Chierchinin piirrokset ovat sentään arvossaan.
Jäljennösjahti, Massimo Marconi - Massimo De Vita, ensijulk.
De Vitan piirrokset loistavat muuten ponnettomassa tuotoksessa. Juoni onnistuu nousemaan keskivertotasolle.
Hapanperin kaksoisolennot, Maria Luisa Ciceri - Guido Scala, julk. Me Mikki & Minni
Outo ja suorastaan typerä tarina. Scalan mestarillisen oudot piirrokset sopivat ilmapiiriin.
Tehtävä vuorilla, Rudy Salvagnini - Lorenzo Pastrovicchio, ensijulk.
Touché! Jo toinen huti Salvagninilta! Tupla-Touché! Toinen samanmoinen Pastrovicchiolta! Tarina on epätoivoisempi kuin kaksi aiempaa surkutapausta yhteensä.
Unimaailman vanki, Sergio Tulipano - Lucio Leoni, ensijulk.
Ontuvasta juonestaan huolimatta aika osuva tarina. Leoni tulkitsee tarinan miljöötä hienosti.
Vänkyräpäivä, Staff di IF - Romano Scarpa & Sandro del Conte, ensijulk.
Liekö tarinan alku saanut vaikutuksia Barksin klassisesta Karamellikammosta? Loppu onkin sitten täyttä soopaa.
Karmeiden kuvajaisten arvoitus, Giulio Chierchini, ensijulk.
Epätoivoisen vaikutelman antava tarina saa hieman tulta pyrstöönsä, muttei tarpeeksi vahingon välttämiseksi.

Yhteenveto: Pettymys. Kuten mainitsin, aiemmat Munaajat olivat mestarillisia, mutta tämä ei yllä alkuunkaan niiden tasolle. Usea tarina tuntuu lisäksi väärältä valinnalta kauhuteemaiseen numeroon. Ovatko kauhistuttavat sarjat muka käyneet jo vähiin?

[Roomalainen kynttilä]

Heh, olen näköjään vähän vähän jälkijunassa näiden arvostelujen suhteen.
Valiojoukko ei ollut valiotaskari. Loistavia tarinoita oli toki kaksi, nimittäin Tyhjää täynnä ja Taikaviitta ja ekokylä. Veljenpoikaviikko tuli hyvänä kolmosena.
Huonompiakin kokonaisuuksia on nähty, muttei tämä todellakaan mikään mahtava ollut.
 
Munaajan veljenpojan lukémisen ehdin vasta aloittaa.  Paljon hyviä tarinoita näyttää sisältävän. Andrea Frecceron kansikuva ei ole mikään maailman edustavin tekele.

[Henendo]

Vielä hieman Munaajan veljenpojasta. Täällähän sitä jo spekuloitiinkin syksyllä. Jäivät sitten X-Mickeyt kokonaan pois ja laatu oli sitä mitä etukäteen pelättiinkin. Viime kesänähän teemana oli kokonainen Ultrasankarit-tarinasarja, ehkä tälle kesälle olisi luvassa samankaltaista spesiaalia, esimerkiksi juuri X-Mickeytä.

[akuankka1313]

Kauhuhassuttelu on pahinta kauhua mitä kauhuteemassa voi olla. Minäkin petyin suuresti, vielä kun tämän piti olla ikäänkuin jotenkin suosittu kirja...
Frecceroa tungetaan nykään joka paikkaan.

[OP]

Miten paksu teos Munaajan veljenpoika oikein on ja paljonko se maksoi? Teemataskarien hintahan vaihtelee milloin mitenkin, niin tahtoisinpa tietää kun ei Ankan omilla sivuilla kerrota vaikka teosta esitelläänkin...

X-Mickeytä olisin toivonut mukaan, mutta jospa vielä joku hyytävän kylmä ja pimeä päivä tuo sen tullessansa...  

E: Kiitosta Henendo.

[Henendo]

Miten paksu teos Munaajan veljenpoika oikein on ja paljonko se maksoi?

Hinta 5,90 € ja sivuja 352.

[Roomalainen kynttilä]

Munaajan veljenpojan voisi arvostella tarina kerrallaan, oli se verran vaihteleva tasoltaan.

Kapteeni Kultasen aarre: Omistin tämän jo ennestään, mutten muistanut sitä näin järjettömäksi.

Kummituslinna: Yhtä laadukas, kuin odotinkin.

Totiset paikat epätodellisuudessa: Kirjan Mikki-tarinoista paras. Lorenzo Pastrovicchion piirrokset tukevat juonta loistavasti.

Yllätysveljenpoika: Tämäkin tuttu entuudestaan. Tyypillinen Corteggianin käsikirjoitus: järjetöntä sekoilua ja kohelluskomiikkaa, eikä juonta nimeksikään.

Rottensteinin hirviö: Huoh...

Merkillinen majatalo: "Mysteerin" ratkaisu on hieman ennalta-arvattava, mutta tarina on mainio.

Jäljennösjahti: Jokin tässä mättää pahemman kerran, mutta en keksi, mikä.

Hapanperin kaksoisolennot: Tuikituntemattomuus Maria Luisa Ciceri taisi poltella jotain käsikirjoittaessaan tätä?

Tehtävä vuorilla: Nämä tynkätarinat eivät anna mitään erityisen hyvää kuvaa esipuheen kirjoittajasta.

Unimaailman vanki: Aiheeltaan samantyyppinen Totiset paikat epätodellisuudessa päihittää tämän hölmön lätinän 100-0.

Vänkyräpäivä: Ei mikään mestariteos, mutta on tässä sitä epätoivoista ja ahdistavaa tunnelmaa, jota käsikirjoittaja on selvästi hakenutkin. Eli siinä mielessä onistunut sarja.

Karmeiden kuvajaisten arvoitus: Muuten hyvä, mutta loppu on turhan hätäinen.

Ei tästä mitään mestariteoksia löytynyt, mutta muutama varsin hyvä sarja kuitenkin.