Taskarien nykytaso

[Koninkaulus]

Meikäläiselle joulutaskari on nykyään yksi vuoden kohokohtia, ehdottomasti eniten odottamani yksittäinen sarjakuvajulkaisu. Ei voi mitään, italialaiset joulutarinat ovat heikkouteni. Tai ei se mikään heikkous ole, mahtavaa kamaahan nuo ovat. Juuri sellaisia joulutarinoita, joista minä diggaan, kaikkine kliseineenkin niissä on vain "se oikea tatsi".

Uusin Jouluteemataskari oli tuttuun tapaan erinomainen kokonaisuus. Tito Faracin ja Silvio Cambonin Roope-tarina, kerrassaan nerokasta. Mastantuonon Palle Pulppu -tarina, huikeaa settiä. Bruno Ennan ja aina yhtä vaikuttavan Roberto Vianin Taikis, Pescen ja Mazzarellon Mikki, Macchetton ja De Vitan Indiana Hopo (Indyähän täällä kaipailtiin!), Sistin ja Cambonin Pekka, loistavaa joulutarinointia kaikki. Cambonilta mukana siis kaksi tarinaa, todella harvinaista herkkua!

Ultrasankaritkin onnistuvat viihdyttämään (tällä kertaa tekijöinä siis Giorgio Salati ja Marco Gervasio), ja kenties hieman yllättäen myös Tulipanon ja Deianan Taikaviitta-tarina. Siinä on sitä perinteisen yllätyksetöntä ja lepsua joulufiilistä, jota myös italialaisissa tarinoissa rakastan. Figusin ja Del Conten Pelle-tarinan kaltaiset ei-niin-nerokkaat mutta jotenkin välittömät talviset tarinat saavat myös tällaisissa kokonaisuuksissa aina hyvälle tuulelle. Ottavio Panaron keskitasoinen yksisivuinen on kirjan heikointa antia, mutta ei ole sekään missään tapauksessa ärsyttävä, vain rahtusen yllätyksetön.

Muiden valituksiin en viitsi sen kummemmin ottaa kantaa, sillä makuasioista on kuitenkin kyse. Minulle nämä joulutaskarit ovat aina suuren juhlan paikkoja, ja toivon, että tämä Suomeenkin saatu perinne jatkuu vielä pitkään.

E: Piti vielä sanoa, että vähän jäi harmittamaan Pikku-Aku -tarinan puute. Lurker hiukan ko. hahmosta juuri edellisellä sivulla vinoili, mutta itse tykkään italialaisesta versiosta todella paljon ja etenkin joulutarinoihin se sopii loistavasti. Korhosen räpellykset ovat sitten asia erikseen. Pikku-Akua on usein näissä jouluisissa Teemataskareissa nähty, mutta ei valitettavasti tällä kertaa.

[Henendo]

Kioskissa tiedettiin tänään kertoa, että uusin Taskari ilmestyy myöhässä Postin lakkoilun takia. En tiedä uutta ilmestymisajankohtaa, mutta sen olisi alunperin pitänyt ilmestyä 2. marraskuuta.

[Roomalainen kynttilä]

Ei sitten tarvitsekaan mennä tänään kauppaan. Ai niin... Onko Roope-sedän ilmestymiseen tulossa jotain muutoksia? Kellään tietoa?

[Dennis]

Ainakin täällä jakelua pitäisi hoitaa Lehtipisteen "oma" palvelu, siis joku yksityinen tuo noi lehdet sun muut esim. Ärrälle!

[Henendo]

Kioskissa kerrottiin, että Posti kuljettaa lehdet Helsingistä Ouluun ja sieltä ympäri Pohjois-Suomea. Etelässä saattaa olla eri käytäntö.

[Henendo]

Odotus on päättynyt, ja Aku Ankan Taskukirja 371 (Kaikki likoon) on suvainnut ilmestyä! Perinteisesti arvioin sen lyhyehkösti;

Taskarin aloittavat Giorgio Salati ja Paolo Mottura Taikaviitan tähdittämällä tarinalla Taistelu unohdusta vastaan. Juoni on mitä on, mutta sarja onnistuu vähitellen loppua kohti kääntymään suorastaan hienoksi tarinaksi. Motturan piirrokset ovat vuosien aikana kehittyneet suuresti ja tämänkin tarinan kuvat ovat varsin mukavaa katseltavaa.
Tito Faraci ja Giorgio Cavazzano työntävät estradille Mikin ja Hessun tarinassa Viimeinen tapaus, joka on jatko-osa Floyd Gottfredsonin sarjaan Mikki Hiiri salapoliisina vuodelta 1933. Kyseinen tarina on ilmestynyt jättiopuksessa Minä Mikki Hiiri (myönnän, kaikki nippelitieto on varastettu Taskarin "esipuheesta"). Faraci ja Cavazzano ovat lyömätön pari; en ole nähnyt kaksikolta vielä yhtäkään epäonnistunutta tarinaa. Vitsit eivät ole tässä aivan niin hyviä kuin useimmissa Faracin tekeleissä, mutta hän osaa kyllä kirjoittaa hienon tarinan ilman niitäkin.
Mark & Laura Shaw'n kirjoittama ja Flemming Andersenin piirtämä Seitsemäs morsian on hankala tapaus. Toisaalta tarina on oikein loistava, toisaalta taas oudohko ja jopa surkeahko. Näin ollen jätän sen kommentoinnin tähän.
Roope-setä lopettaa (vihdoin) tarinointinsa miljoonistaan Kymmenennen miljoonan myötä. Fausto Vitaliano ja Marco Mazzarello eivät saa minua innostumaan edes viimeisellä osalla.
Giorgio Salati ja Francesco D'Ippolito yrittävät matkia Tito Faracin suorastaan klassisia Kaasi & Murske -seikkailuja tarinassaan Pampun jäljillä, mutta saavat lukijan vain epätoivoiseksi. Vitsit ovat surkeita, eikä D'Ippoliton piirroksia voi kehua. Nähtyäni viime aikoina jo useita tällaisia kyhäelmiä, toivon hartaasti muiden taiteilijoiden jättävän Kaasin ja Murskeen paremmilleen eli Faracille ja esimerkiksi Cavazzanolle.
Karhukopla on pääosassa tarinassa Lyömätön muurinmurtaja. Giorgio Figus ja Sergio Cabella ovat onnistuneet saamaan aikaan oikein hyvän sarjan. Teos eroaa positiivisesti tyypillisistä Koplan ja Roopen lyhyistä kohtaamisista.
Seuraavassa tarinassa Figus on lyönyt päänsä yhteen Bruno Sardan kanssa huonommalla menestyksellä. Piirtäjänä toimii Alessandro Perina. Akun ja Touhon ATP-tohina Rimettan kivi on tyypillistä nyky-ATP-laatua. Seikkailu ei ole kuitenkaan itkettävän huono, vaan nousee piirun verran keskiverron yläpuolelle.
Antonella Pandinin ja Andrea Maccarinin lyhyt Pelle-pölinä Keksinnöistä pulaa on taas hieman keskiverron alapuolella. Vaikka juoni on keskinkertainen ja ennalta-arvattava, ei tarina itketä vaan saa lukijansa hieman hyvälle tuulelle.
Kuukauden puhinat päättää Paul Halasin ja Bancellsin Suurkihon vallassa. Bancells osaa tosiaankin piirtää, mutta jälleen kerran hänelle on lykätty huonohko käsikirjoitus. Tarina viihdyttää pääasiassa hänen mestarillisten piirrostensa ansiosta.

Yhteenveto: Varsin hyvä Taskari, mutta valitettavasti pysyvä nykyriesa eli huonohkot tarinat pudottavat laatua jonkin verran, tässä tapauksessa eivät kuitenkaan liikaa.

[OP]

Toiveeni ei käynyt toteen, eli Kaikki likoon -taskarissa kaikkea ei laitettu likoon...

Taikis-tarinalta Taistelu unohdusta vastaan odotin enemmän, olihan kyseessä hyvä käsikirjoittaja ja nykyajan yksi upeimmista piirtäjistä, eli Mottura.
Jokatapauksessa pidin tarinasta erittäinkin paljon, se oli omalaatuinen ja paikoin myös aika erikoinen verrattuna nykyajan Taikaviittaan.
Faracin ja Cavazzanon Viimeinen tapaus -jatko-osa Gottfredsonin Mikki Hiiri salapoliisina-sarjaan. Erinoamista laatua jälleen kerran.
Seitsemäs morsias... Voisin sanoa samat sanat kuin Henendokin. Toisaalta erinomainen ja toisaalta surkeahko. Alku ja keskikohta piti jännityksessä, mutta loppu lätsähtikin sitten. Andersen on kuitenkin suosikkejani kuvittamisessa.
Roope Ankan miljoonat -saagan päätösosa oli henkeä salpaava (noin kuvainnollisesti) Kymmenes miljoonani. Piirrokset jälleen upeat ja sarjaan sopivat.
Myös Suurkihon vallassa kuuluu taskukirjan hyviin sarjoihin. Kaikki kävi vähän turhan nopeasti, Bancells ei ole paras piirtäjä, eikä juonikaan ihmeellinen, mutta sitä jotain tästä löytyi.
Kaasin ja Murskeen Pampun jäljillä nyt oli mitä oli - paikoin hyvä ja paikoin huono, ja samaa sanoisin myös ATP-tarinasta Rimettan kivi.
Karhukoplan seikkailu Lyömätön muurinmurtaja ja Pellen Keksinnöistä pulaa olivatkin sitten surkeaa luettavaa. Heistä ei nykyisin hyviä tarnoita saa tekemälläkään...

Ensi kuussa sitten joulutarina taatusti tiedossa tähtihetkien ja kuuhullujen parissa. : D

[Miqz]

Kuuhullujen (372) sisältö:

http://www.lustiges-taschenbuch.de/lustiges-taschenbuch/ltb-alle-ausgaben/ltb-alle-ausgaben-details/ltbnr/409.html

Andersenin kuuhulluttelua, Castyn avaruusmikkiä, pelkästään näiden takia jo odottamisen arvoinen. Jo pelkkä kansikuva marraskuun taskarin takakannessa nosti odotuksiani.

Tämän vuoden taskareiden perusteella sanoisin nykytason olevan hyvä. Huteja on lähes joka kirjassa, mutta niin oli ennenkin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Edit: Tässä vielä maistiaisia tuosta Castyn avaruusmikistä:

http://www.facebook.com/album.php?aid=114295&id=133535668837

[Koninkaulus]

Johan oli loistavia tarinoita marraskuun Taskarissa.

Giorgio Salatin ja Paolo Motturan Taistelu unohdusta vastaan on hämmentävän hyvä tarina. Totta kai tiesin Motturan tarjoavan taas upeita elämyksiä jumalaisilla piirroksillaan, mutta itse tarinan hyvyys tuli kyllä yllätyksenä. Salatin käsikirjoitus on silkkaa rautaa, todella nerokas ja kaunis tarina. Aloin miettiä, kuinka paljon tätä parempia Taikaviitta-tarinoita loppujen lopuksi edes on olemassa...jämähdin heti alkuun, saldona nolla varmaa tapausta. Vahvasti tuntuu siltä, että tässä on saavutettu korkein taso, jolle Viitta voi yltää. Näin se pitää tehdä.
Faracin ja Cavazzanon Viimeinen tapaus jatkaa samaa riemua. Tarina on huikea, ajoittain lähes eeppisiin mittasuhteisiin kohoava tunnelmapala, jossa kuitenkin on mukana niin rautaista dekkarimeininkiä kuin erinomaista huumoriakin. Hessu on aivan liekeissä tarinan ensimmäiseltä sivulta lähtien. Ja hei, Polle taas mukana! Pollesta saa ekstraplussat joka kerta.  
Seitsemäs morsian (Mark&Laura Shaw-Flemming Andersen) jää vähän vaisuksi yritelmäksi, vaikka ideassa on periaatteessa jotain kehityskelpoista. Heikko loppu.
Roope-sedän miljoonakertomuksille joudumme jättämään hyvästit kymmenennen osan myötä. Mazzarellon piirtämä päätös on tietenkin erittäin hyvä, ei sarjan parhaita, mutta mainio. Haikeat fiilikset ja iso kiitos Fausto Vitalianolle tästä upeasta saagasta! Fausto ansaitsee viimeistään nyt tulla kutsutuksi käsikirjoittajamestariksi.
Pampun jäljillä on erittäin hyvä Kaasi ja Murske -tarina. Hyvää läppää, hyvä käsikirjoitus ja hyvät piirrokset. Henendolle sen verran, että jos tässä jotain yritetään matkia niin televisiosarjaa Without a Trace. Tosin sitäkin kutsuisin lähinnä kunnianosoitukseksi, ja onnistuneeksi sellaiseksi. Sitä paitsi sehän on Faracillekin meriitti ja kunnianosoitus, että hänen luomansa Reino Murske ja parrasvaloihin nostamansa Etsivä Kaasi kelpaavat niin monille käsikirjoittajille. Taso vaihtelee siinä missä muidenkin hahmojen kohdalla, tämä on kuitenkin mielestäni varsin laadukas tarina.
Giorgio Figusin ja Sergio Cabellan Karhukopla-tarina on tylsähkö. Idea menettelee, mutta mitään mielenkiintoista ei oikeastaan saada irti.
Figusin, Sardan ja Perinan Rimettan kivi onkin sitten jo huomattavasti parempaa. Keskitasoa ATP-tarinoiden kastissa, ehkä juoneltaan hivenen sen alapuolella, mutta muutamat kivat koukut (esim. Touhon typerät runot) nostavat tunnelmaa.
Antonella Pandinin ja Andrea Maccarinin kahdeksansivuinen Pelle-juttu on aika yhdentekevä. Hirveän ennalta-arvattava vitsi, joka ei kuitenkaan ärsytä loppujen lopuksi kovin paljoa. Lukeehan tällaistakin rajallisissa määrin.
Lopussa on vielä joitain päiväkoti-ikäisten lasten lähettämiä lukijapiirustuksia...eikun hetkinen, se onkin Bancells. Kauhea on myös itse tarina Paul Halasilta.

Tähtihetket jäivät tietysti kirkkaimpina mieleen, huikeita tarinoita useampiakin. Joulukuussa tosiaan mm. Castya luvassa, kyllä kelpaa. Kuten Miqz totesi, nykytasossa ei ole valittamista.

[Henendo]

Pampun jäljillä on erittäin hyvä Kaasi ja Murske -tarina. Hyvää läppää, hyvä käsikirjoitus ja hyvät piirrokset. Henendolle sen verran, että jos tässä jotain yritetään matkia niin televisiosarjaa Without a Trace. Tosin sitäkin kutsuisin lähinnä kunnianosoitukseksi, ja onnistuneeksi sellaiseksi. Sitä paitsi sehän on Faracillekin meriitti ja kunnianosoitus, että hänen luomansa Reino Murske ja parrasvaloihin nostamansa Etsivä Kaasi kelpaavat niin monille käsikirjoittajille. Taso vaihtelee siinä missä muidenkin hahmojen kohdalla, tämä on kuitenkin mielestäni varsin laadukas tarina.

Koninkaulus onnistui hieman aukaisemaan silmiäni Kaasin ja Murskeen kohdalla tämän puheensa ansiosta, mutta ei kuitenkaan liikaa; inhoan tarinaa, ja olen edelleen sitä mieltä, että kehnot kirjoittajakisällit voisivat jättää jotkin hommat taatuille mestareille.

Kuten Miqz totesi, nykytasossa ei ole valittamista.

Olenko hullu, kun kuvittelen Taskarin laadun vain laskevan ja laskevan, vaikka Akkari on viime aikoina lieventänyt mahalaskuaan? Muut tuntuvat hehkuttavan nykylaatua, minä näkisin asian täysin päinvastoin. Olen viime aikoina lukenut Taskareitani läpi numerosta 1 alkaen ja huomannut tämän laskusuhdanteen entistäkin selkeämmin. Nykytarinoita en siis missään tapauksessa kutsuisi laadukkaiksi. Tietysti nämä tarinat vaikuttavat paremmilta viime aikojen pohjakosketuksen jälkeen, mutta pidempää aikaväliä tutkimalla ei voi kuin itkeä.

[OP]

Kuuhullujen (372) sisältö:

http://www.lustiges-taschenbuch.de/lustiges-taschenbuch/ltb-alle-ausgaben/ltb-alle-ausgaben-details/ltbnr/409.html

Andersenin kuuhulluttelua, Castyn avaruusmikkiä, pelkästään näiden takia jo odottamisen arvoinen. Jo pelkkä kansikuva marraskuun taskarin takakannessa nosti odotuksiani.

Tämän vuoden taskareiden perusteella sanoisin nykytason olevan hyvä. Huteja on lähes joka kirjassa, mutta niin oli ennenkin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Edit: Tässä vielä maistiaisia tuosta Castyn avaruusmikistä:

http://www.facebook.com/album.php?aid=114295&id=133535668837

Olen samaa mieltä, nykytaso on noussut koko ajan pois ahjosta muutamien vuosien ajan, ja kyllä tämä vuosi on erinomainen ollut vaikka aina fiaskojakin pitää joka paikkaan tunkea.
Minulla ei linkki toiminut, ja vaikka menin itse Inducksiin niin en näe seuraavan taskarin sisältöä Saksan julkaisujen joukosta. Numero löytyy muttei tietoa...
Mutta jos on Castyn ja Andersenin muita suosikkejani niin hypin taas riemusta.

[Roomalainen kynttilä]

Kuuhullujen (372) sisältö:

http://www.lustiges-taschenbuch.de/lustiges-taschenbuch/ltb-alle-ausgaben/ltb-alle-ausgaben-details/ltbnr/409.html

Castya ja Andersenia, mutta muuten näyttää ikävästi tusinatavaralta. Ei varmaan mitään erityisen huonoa, muttei varmaan myöskään sellaista, mitä viitsisi lukea kahdensadan sivun verran. Mihin Kuukauden klassikotkin ovat unohtuneet?
Tämän kuun taskari on sellainen kuin kuuluukin: Hyviä ja keskinkertaisia tarinoita tasaisesti.

[Janne]

Olenko hullu, kun kuvittelen Taskarin laadun vain laskevan ja laskevan

Et ole. Asia selittyy sillä, jos vertaa tosiaan sarjan alkupään numeroihin. Ne olivat lyömättömiä. Parannusta on tosin tapahtunut vuosikymmenen takaisesta aallonpohjasta. Mainittakoon vielä sekin, että loppuvuoden taskarit ovat meikäläiseltä jääneet suurimmaksi osaksi ostamatta, joten siinä suhteessa allekirjoitan sarjan heikon nykytason. Ainoastaan triplataskari on kunnolla lämmittänyt eikä sekään paksuutensa takia vaan siksi, että siinä oli monta oikeasti hyvää tarinaa.

[Koninkaulus]

Et ole. Asia selittyy sillä, jos vertaa tosiaan sarjan alkupään numeroihin. Ne olivat lyömättömiä. Parannusta on tosin tapahtunut vuosikymmenen takaisesta aallonpohjasta.

Näihin kyllä aika vahva eri. Alkupään numeroista löytyy toki monta todellista helmeä sekä iso kasa muuten vain erinomaisia Taskukirjoja, mutta vastapainoksi kokonaisuuksia, joiden tasolle on nykypäivänä melkeinpä mahdotonta vajota. Edelleen pidän kiinni siitä näkemyksestäni, että huonoa Taskaria ei ole ilmestynytkään, mutta yleistasoon verrattuna heikoimmat esitykset eivät suinkaan löydy viime vuosien tai edes vuosikymmenten ajalta. Otetaan vaikka aivan alkupäästä numerot 9, 10 ja 11, jotka eivät ole kyllä millään mittarilla lyömättömiä. 17, 28, 31, 39, 46, 50 tulevat myös aika nopeasti mieleen miettiessä alun heikoimpia hetkiä. Nimenomaan tämä epätasaisuus Taskareiden välillä oli alkuaikojen "ongelma", nykyään taso vaihtelee enemmän kirjan sisällä. Toki tuotakin vanhoissa numeroissa esiintyy, mutta se ei ollut kuitenkaan samanlainen liki joka kerta toistuva ilmiö kuin nykyään.

Tuo alkuaikojen epätasaisuus jatkui aina hieman numeron 100 toiselle puolen. Taskarihistorian todellisena aallonpohjana pidän 1980-luvun jälkimmäistä puoliskoa, tarkemmin suunnilleen numeroväliä 86-113. Tuolle välille mahtuu oikeastaan vain kolme säännön vahvistavaa poikkeusta, eli Taskarit 90, 103 ja 107 ovat erinomaisia. Niitä kaikkia yhdistää se, että ne ovat vähän erilaisempia tapauksia tuon ajan Taskarikatraassa. Tuolloinhan Taskukirjat sisälsivät pääosin aika lyhyitä italialaistarinoita höystettynä vielä lyhyemmillä "S-tarinoilla" ja yhden tai muutaman sivun vitsisarjoilla (sanomalehtistrippejä jne.). Tämä kaava ei tuottanut järin laadukkaita kokonaisuuksia, vaikka hyviä tarinoita mahtui osaan Taskareista useampiakin. Mainitsemani kolme tuon ajan laatuteosta ovat enemmän tai vähemmän eri maata.

Taskukirja 114 (Akun viemää) on merkittävä, ei vain siksi, että se on yksi kaikkien aikojen parhaista, vaan myös tietyllä tapaa uuden aikakauden aloittajana. Tuon kirjan myötä italialaistarinoiden painopiste siirtyi viimeinkin 60- ja 70-luvun tarinoista 80-luvulle, jonne oli aiemmin vain ajoittain kurkistettu. Muutaman vuoden ajan 80-luku oli pääosassa, kunnes tarinoita alettiin julkaista yhä tuoreempina ja 90-luku otti vallan. Samaan aikaan amerikkalaiset lyhärit ja muut täytetarinat vähenivät hitaasti, mutta varmasti. Myös tanskalaistuotantoisia tarinoita alettiin hiljalleen nähdä Taskareissa, mutta niiden määrä kasvoi merkittäväksi vasta myöhemmin 1990-luvulla.

Tämän 80- ja 90-lukujen taitteen (siis tosiaankin vain muutama kirja kasikytluvun puolelta) ja "ysärin" alkupuolen Taskareita pidän todella kovassa arvossa. Tarinoilla on usein riittävästi pituutta, kun tuota aikakautta edeltäneessä vaisummassa jaksossa eräs riesa ovat nimenomaan hirveän lyhyet tarinat, mikä tietysti on yksi nykytaskareidenkin ongelmista.
Tuolloin ensimmäisiä tarinoitaan teki myös moni nykypäivän piirtäjämestari, silloin vielä hieman Cavazzanon, Carpin, Scarpan ja De Vitan varjossa, ja lisäksi hyvien käsikirjoittajien määrä moninkertaistui. Tarinat muuttuivat kunnianhimoisemmiksi, fantasia nousi esille, historiatarinoihin saatiin uutta näkökulmaa, Indiana Hopo debytoi ja kaikkea muutakin mielenkiintoista tapahtui. Tarinoiden kenttä muuttui monipuolisemmaksi, niiden perinteisten "Mikki-ottaa-rosvot-kiinni"- ja "Roope-etsii-kultaa-ja-kurmoottaa-Akua"-juonien rinnalle tuli entistä enemmän muuta. Uusia hahmoja (Indyn lisäksikin) syntyi ja monet ennen lähinnä sivuhahmoina pidetyt saivat suurempia rooleja.

Kokoväritys saatiin jo vuosikymmenen alkupuolella, pikkuhiljaa yleistyivät tanskalaistuotantoiset tarinat, jotka silloin olivat keskimäärin niin hirveän paljon laadukkaampia kuin nykyään, ja ensimmäinen Tuplataskarikin näki päivänvalon ennen kuin 90-luku oli edes puolessavälissä. Hiljalleen vuosituhannen lähestyessä loppuaan Taskarit alkoivat muotoutua enemmän nykyisten kaltaisiksi: tarinoiden keskipituus kääntyi laskuun, osa vanhoista tekijöistä lopetti tai hiljensi työtahtia ja jotkut muokkasivat tyyliään lähemmäs nykyistä ja 2000-luvulle tultaessa ikävimpänä muutoksena Mikki-tarinoiden määräksi oli vakioitunut yksi per kirja.

Siitä huolimatta en allekirjoita sitä, että kymmenen vuotta sitten taso olisi ollut jotenkin heikko, saattoipa olla tämänhetkistä parempikin. Yksi syy on siinä, että vaikka vuosituhannen vaihteen aikoihin tanskalaistarinat eivät olleet enää terävimmillään, olivat ne kuitenkin keskimäärin selvästi parempia kuin nykyiset. Tämä pätee niin ankka- kuin hiiritarinoihin. Myös itse pääasian eli italialaissarjakuvan suhteen taso oli kenties laajempi. Kyllähän nykyään Faracit, Castyt, Faccinit, Vitalianot, Motturat ja muut tuottavat laatua laadun perään, mutta vastapainoksi todella huonojakin tarinoita saadaan lukea. Jossain määrin kymmenen vuotta sitten se "perustarina" oli ehkä parempi; uusista Taskareista on monesti liian helppoa jakaa tarinat hyviin ja huonoihin. Tämä on kuitenkin aika horjuva analyysi, sanoisin Taskareiden olevan aika lailla samalla tasolla kuin 2000-luvun alussa.

[hdc]

Ei tarvitse paljoa edes makuasioista kiistellä kun aika pitkälle olen samaa mieltä kaikesta tuon Koninkauluksen selostuksen kanssa.
Tanskalaiset ovat heikentyneet kymmenessä vuodessa, italialaiset ovat ehkä menneet jonkin verran parempaan suuntaan, lopputulos lienee aika tasan. Ja kyllä, ne pahimmat rimanalitukset löytyvät sieltä alkupään yksittäisistä numeroista ja numeron 100 tietämiltä.