Mitä välineitä käytät sarjakuvanteossa?

[Janne Yliruusi]

Minusta nuo uudet supersankarisarjakuvat ovat aivan kauheasti väritettyjä. Täsin luonnottoman näköisiä hohteineen ja efekteineen. Karmeista gradienteista puhumattakaan. Katselen hillittyjä ja tasaisia väripintoja paljon mieluummin.

Aikamoinen yleistys. Kyllä niitä hyvin väritettyjä ja hyvällä maullakin tehtyjä tietokonevärejä näkee. Jopa supersankarisarjakuvissa. Itsekin olen kyllä sitä mieltä, että vähemmän on enemmän mitä tulee tuohon kikkailuun ja efektien käyttöön.

[kaltsu]

Aikamoinen yleistys. Kyllä niitä hyvin väritettyjä ja hyvällä maullakin tehtyjä tietokonevärejä näkee.

Tottakai yleistin. Jos suurin osa näkemästäni kamasta on ollut sietämättömän näköistä, eikö silloin olekin ihan aiheellista päätyä tämänkaltaiseen yleistykseen. Tietenkin olisin voinut lievittää sanomaani vaikkapa määritteellä "suurin osa", mutta tässä tapauksessa en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Takuulla hyvin tehtyäkin on. Ei ole viime aikoina vain vastaan tullut.

Eikä suinkaan ollut tarkoitus morkata mitenkään erityisesti juuri supersankarisarjakuvia. Genre on minulle kovin rakas(Egmontin uusi Ihmesarja esimerkiksi kolisee ihan kympillä). Karmeita tietokonesävytyksiä löytää nykyään lähes kaikkialta, mutta nimenomaan näissä uusissa trikoosarjakuvissa efektien käytössä on menty ihan liiallisuuksiin. Joka paikassa pitää olla pirusti hehkua, säihkettä ja muuta näppärää. Ikäänkuin ei edes uskallettaisi antaa piirrosten toimia omillaan. Kehen tällä oikeasti yritetään vedota? Alle 10-vuotiaisiin nassikoihin joista kaikki mikä kiiltää on kaunista?

[Janne Yliruusi]

Asiasta kolmanteen, onko tuo uusi Ihmesarja-julkaisu mustavalkoinen?

[Timo Ronkainen]

Janne Yliruusi:
>Aikamoinen yleistys. Kyllä niitä hyvin väritettyjä ja
>hyvällä maullakin tehtyjä tietokonevärejä näkee.

Parhaat tietokoneväritykset on tietty semmosia, joista ei heti tajua että ne on tehty tietokoneella, eli turha kikkailu valmisefekteillä ei iske muhun.

Mutta aiheeseen, kuinka teen ja mitä välineitä käytän. Luonnostelen paljon ja runsaasti A3 paperille. Sitä ennen olen saattanut suunnitella ruutujakoa pienemmälle paperille.
Käytän luonnosteluun sinistä JA punaista värikynää, systeemi tulee animaatiopuolelta: kun olen aikani sutannut sinisellä värikynällä voin selkeyttää viivoja punaisella ja ne erottuvat paremmin. Eli yksityiskohtia pikkuhiljaa lisäillen tapahtuu luonnostelu.
Sitten teen jotain hassua: käännän paperin valopöydälle nurinpäin, luonnospuoli lasia vasten jolloin voin tarkkailla luonnostani peilikuvana. Näin huomaan tekemiäni virheitä, sommittelun epätasaisuuksia jne. korjaan ne ja luonnostelen sitten työn vielä ainakin kerran uudelle paperille. Tämän pohjalta tussaan valopöydällä eri paperille, paksummalle ja liukaspintaisemmalle (180-200 g) käyttäen lähes yksinomaan teräspiirrintä ja pullotussia (India ink). Valmiin työn pienennän kopiokoneella skannerin lasille sopivaan kokoon ja skannaan eri resoluutioilla, riippuen siitä tuleeko työ värilliseksi (300dpi) vai mustavalkoiseksi (600dpi).
Perusväritys tapahtuu photarissa hyvin yksinkertaisesti:
täytän pinnat maalipytyllä - siinä se. Näyttävämpää jälkeä halutessani nyhjään pidempään, väritän ääriviivoja ja/tai varjostelen, käytän liukuvärejä yms.
Sarjakuvien värittäminen vaatii kaikista työkaluista poistettavaksi antialiase (pehmennys) option. Muutoin käy huonosti, viivat eivät enää olekaan skarppeja jne...
Jos ääriviivan tarvitsee olla musta ja todella skarpin, voi työn ensin skannata 600 dpi, tallentaa tämän eri nimellä ja tehdä värityksen 300 dpi kokoon CMYK-tilassa. Valmiiksi väritetystä 300dpi -versiosta sitten poistetaan mustat ääriviivat; olen valinnut ne Select>color range menetelmällä. Valinnan olen tallentanut Paths -paletin avulla. Näin voin pitää viivat samalla tasolla ja väritys on helppoa pintojen täyttöä. Kun väritys on valmis, otan valinnan muistista ja leikkaan mustan kanavan osalta valitun osion eli ääriviivat pois. Jäljelle jäävät vain väritetyt osat. Sitten vain yhdistän yksibittisen ääriviivakuvan ja värit jossain toisessa ohjelmassa. Esim. PageMakerissa tai Illustratorissa. Näin tehty työ on painovalmis.
Tiffi-kuvissa käytän lzw-pakkausta, joka ei hukkaa infoa. Ei tiedostot ole kovin isoja. A4 -kokoinen cmyk tif sivu on 5-6 megaa. Ilman lzw pakkausta koko on huomattavasti isompi.

Sarjakuvavärittämisen (amerikkalaisen sellaisen) teknisen puolen historiasta Bob Rozakis on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelisarjan Silver Bullet Comicsilla: http://www.silverbulletcomicbooks.com/bobro/96684120072585.htm
Teknisestikin tehty bulkkiväritys kuulostaa nykyään käsityöltä :-)

Timo

[Veli Loponen]

Nykyiset  triikoosarjakuvat piirretään nykyisin niin vähin yksityiskohdin ja jätetään tarkoituksella (?) värittäjän tehtäväksi niiden tekeminen.
Ihmesarja on kyllä pitkästä aikaa parasta, mitä Suomen supersankarijulkaisuissa on tapahtunut. Ja se on mustavalkoinen (onneksi).

[Juha Kouvalainen]

Sitten teen jotain hassua: käännän paperin valopöydälle nurinpäin, luonnospuoli lasia vasten jolloin voin tarkkailla luonnostani peilikuvana. Näin huomaan tekemiäni virheitä, sommittelun epätasaisuuksia jne.

Tämä on muuten jännä homma. Mistäköhän johtuu, että silmä ei näe asioita täysin symmetrisesti.

Itse olen joutunut käyttämään mm. pientä meikkipeiliä luonnosten tarkasteluun ja symmetriavirheiden hakuun. Peilikuvaksi käännettynä hahmot näyttävät usein ihmeen vääristyneiltä vaikka oikein päin ollessa mitään erhettä ei huomaisi.

Ajukoppa on siitä outo laitos, että se käsittelee visuaalista tietoakin tottumusten mukaan. Joskus oma pärstäkin näyttää valokuvassa aivan vieraalta - sitä kun on tottunut näkemään vain vessan peilistä, peilikuvana siis..

[Janne Yliruusi]

Ihmesarja on kyllä pitkästä aikaa parasta, mitä Suomen supersankarijulkaisuissa on tapahtunut. Ja se on mustavalkoinen (onneksi).

No ei tuo ole minusta hyvä asia koska kyseinen sarjakuva on tarkoitettu värilliseksi alunperin. Sama kuin katsoisi elokuvan väärällä kuvasuhteella.

[Timo Ronkainen]

No ei tuo ole minusta hyvä asia koska kyseinen sarjakuva on tarkoitettu värilliseksi alunperin.

No on se parempi kuin huono rasteriväritys joita amerikkalaislehdissä nähtiin 80-luvun alkuun asti. Piirtäjän viiva tulee selkeämmin esille.

[Veli Loponen]

Ja parempi myös siinä mielessä, että taide pääsee paremmin näkyviin kuin väritettynä. Uusinta Ihmesarjaa lukiessa vertailinkin 85- vuoden ryhmiksiä tähän ja taide tuntui olevan aivan eri luokkaa, vaikka viivapiirrokset olivatkin samoja.
Tokihan jotkut sarjakuvat näyttävät paremmalta väritettynä, mutta ainakin itse tykkään melkeinpä enemmän Byrnestä mustavalkoisena, mutta minähän olenkin melkoinen Byrne -fani

[Janne Yliruusi]

No minusta ne väritkin ovat osa sitä "taidetta". Kyllä noihin Marveleihin vaan värit kuuluu. Katselin eilen kaupassa tuota julkaisua ja ei kyllä oikein innostanut. Niin pieneen kokoonkin olivat painaneet. Ja hyllystähän nuo tarinat jo löytyvät lähes kaikki alkuperäisinä (suomalaisina tosin).

[Reima Mäkinen]

Lisää vettä kiukaalle. Jos väreillä voi pilata niin saman voi tehdä tussauksella. Tai sitten tussaaja voi pelastaa huonot luonnokset ja värittäjä hoitaa homman lopullisesti kotiin.

Tässä kun on puhuttu noista Ihmesarjoista, niin hyvä esimerkki edellisiltä vuosikymmeniltä (40,50 ja 60) On Jack Kirby. Äijä teki layoutit ja tarkat luonnokset. Muut sitten tussailivat ja värittivät kykynsä (ja resurssiensa) puitteissa.

Silloin kun kuvantekopuoli on jaettu noin monelle niin onhan se aika soppa. Viime kädessä (jenkeissä) sit varmaa joku tuottaja tai osaston pomo sanoo, että kuinka makeet värit sinne tulee. Matkivat pirut toisiaan. Jos yksi kikka myy niin muut ottavat sen käyttöön. Sellaista markkinavetoista kaupallista konsensuspaskaa - sano.

[Rami Rautkorpi]

Tässä kun on puhuttu noista Ihmesarjoista, niin hyvä esimerkki edellisiltä vuosikymmeniltä (40,50 ja 60) On Jack Kirby. Äijä teki layoutit ja tarkat luonnokset. Muut sitten tussailivat ja värittivät kykynsä (ja resurssiensa) puitteissa.

Ja tähänhän liittyy kauhutarina Vince Collettasta, jolla ei niitä resursseja aina ollut kovin paljon. Hänellä oli siis tapana yksinkertaisesti jättää pois osia Kirbyn luonnoksista, kun deadlinet kiristivät.

[Veli Loponen]

Jos yksi kikka myy niin muut ottavat sen käyttöön. Sellaista markkinavetoista kaupallista konsensuspaskaa - sano.

Ja tästähän on hyvä esimerkki esim. Marvelin sarjoissa näkyvät tyylikaudet. 60 ja 70 -luvuilla oltiin hyvin Kirby -vaikutteisia (vrt. esim. John Buscema ja Barry Winsor-Smith) ja 80 -luvulla tuli oma tyylinsä, jonka syrjäytti 90 -luvun alun Image-tyyli. jne.

[Holle]

Aiemmin tässä aiheessa oli puhe vektori- ja rasterigrafiikalla piirtämisestä. Vaikka itse olen aloittelija tietokoneen ja kuvankäsittelyn kanssa piirrän enimmäkseen vektoriohjelmalla ja pidän sitä mukavampana käyttää. Esimerkkejä:  http://kotinetti.suomi.net/holecek/exp.html
Hyviä puolia skaalautuvuus ja kuvien helppo muokkaaminen. Ohjelmaan jota käytän on jopa lisätty joitain selvästi sarjakuvaan liittyviä ominaisuuksia.
Sarjakuvani piirtelen toistaiseksi kuitenkin kiltisti käsin.
Holle

[Janne Yliruusi]

Mielenkiintoista, Expression 3:lla tekemäsi kuvat eivät näytä kovin paljoa vektoriohjelmalla tehdyiltä. Ilmeisesti sillä voi piirtää aika vapaasti ilman, että tarvitsee kikkailla bezier-käyrien ja kulmapisteiden kanssa.