Sarjakuvayleissivistys: Pakollinen oppimäärä

[Otto Sinisalo]

Heikki Jokisen jalanjäljillä:

Olemme varmaankin keskustelleet tästä jossain vaiheessa jollakin variaatiolla, mutta tavoitelkaamme tällä kertaa definitiivisyyttä.

Eli, säännöt: nimeä yksi (1) sarjakuva-albumi tai -kirja (ei lehtiä, ei kokonaista albumisarjaa), jonka jokaisen sarjakuvaharrastajan tulisi lukea matkallaan kohti tasapainoista, kokonaisvaltaista ymmärrystä sarjakuvasta ja sen mahdollisuuksista, näin hieman pönäkästi ilmaistuna. Hyviä sarjakuvia, siis. Albumin pitää olla mielekkäästi saatavilla, joko kirjastosta tai tilattavissa sarjakuvaliikkeestä tai kirjakaupasta.

Älä nimeä useampia sarjakuvia kuin yhden. Älä toista jonkun muun nimeämää sarjakuvaa. Perustele valintasi. Liitä mukaan kuvanäyte, jos mahdollista.

Eteenpäin!

[Otto Sinisalo]

Minä aloitan:

SCOTT MCCLOUD: SARJAKUVA, NÄKYMÄTÖN TAIDE

McCloud selittää miten sarjakuvat toimivat, ja miksi. Hän tekee sen ammattitaidolla ja tarttuvalla innolla. Ja mikä tärkeintä, hän tekee sen mielekkäimmällä mahdollisella tavalla: sarjakuvana. Silmät avaava kokemus; ilman McCloudia en välttämättä kirjoittaisi sarjakuvista lainkaan.

Myös - väkivaltaa:



Seuraava!

[Tuukka]

No tuon olisin minäkin maininnut. Nyt pitää sitten undergroundin ystävänä sanoa, että soundin- julkaisema  Robert Crumbin Pilajuttuja ja piirroksia.

Ihan vaan esimerkkinä undergroundista genrenä. Se pitää tunteä

[Samperi]

Alan Moore – Dave Gibbons: Watchmen

Malliesimerkki siitä miten maailman tylsimmän ruutujaon saa huomaamattomaksi hyvällä kerronnalla.

[Hazart]

MAUS I+II

Jos pitää sarjakuvia lasten hommeleina niin ei enää tämän jälkeen. Tämä sarjakuva osoittaa kuinka sarjakuva taipuu vaikka historian opettajaksi. Ei kuivaksi sellaiseksi, vaan äärimmäisen mielenkiintoiseksi ja puhuttelevaksi. Varoitan: Em. sarjakuvan lukeminen saattaa aiheuttaa riippuvuutta ja vuotoa kyynelkanavissa.

Samperi, kun saa sanoa vain yhden. Olisi meinaan varastossa toinenkin... ja kolmas hyvin merkittävä teos!

 8)

EDIT: Niin ja tekijä on: Art Spiegelman

[Wilpuri]

Meinasin ensin pistää jotakin mangaa, mutta joku muu saa hoitaa sen puolen. Itse sanoisin, että Luupäät. Kuulostaa mälsältä ja itsestäänselvältä ja kovin mielikuvituksettomalta vaihtoehdolta. Mielestäni on kuitenkin vaikea löytää sarjakuvaa, joka tempaisi mukaansa yhtä hyvin. Kuvat ovat kauniita ja kerronta on rytmitetty todella hyvin. Huumori ja synkempi kerronta vaihtelevat sulavasti.

Kaunis, hauska ja jopa koskettava satu. Sopii melko nuorille, mutta ei ole kielletty aikuisiltakaan. Hieno vanha kunnon seikkailu, joita näkee sarjakuvissa ja elokuvissa nykyään säälittävän vähän.

EDIT: Lisäsin linkin: http://www.boneville.com/

[Osku]

Hugo Pratt: Corto Maltese Etelämerellä
http://www.helsinki.fi/~lakoma/comics/corto_maltese.html

Tunnelmallinen, loistavia hahmoja täynnä oleva, oiva tarinankerronta, ajatuksia herättävä. Nämä ensimmäiset ajatukset, jotka tulevat kirjasta mieleen. Pratt on mielestäni yksi vahvimpia tarinankertojia perinteisen eurooppalaisen sarjakuvan puolella. Myös miehen mustavalkoinen grafiikka on aina miellyttänyt. Kirjojen alusta löytyvät kulttuurilliset taustaselvitykset ovat omiaan lisäämään lukunautintoa. Ehdottomasti sarjassa "sarjakuvat eivät ole pelkästään lapsille", mutta jota voi suositella jo yläasteikäisillekin, vaikka osin mennee yli joiltakin.

Pidin jo väriversiosta, mutta englanninkielinen "Ballad of the Salt Sea" mustavalkoinen versio, n. 15-vuotiaana luettuna, avasi silmäni teoksen hienoudelle ja muutenkin mustavalkoisen sarjakuvan mahdollisuuksille. Valitettavasti ei löydy omasta kirjahyllystä, kun haluaisin mustavalkoisen version ja olen optimistisesti toivonut että semmoisen suomenkielellä saisin. Jalava, uutta painosta?

[Matti Veekamo]

Enki Bilalin Metsästysretki.

http://bilal.enki.free.fr/details_oeuvre.php3?nom_oeuvre=partie_de_chasse&quelles_oeuvres=albums&special=30

Komea ja mahtava albumi joka sekä osoittaa että sarjakuva voi näyttää taideteokselta ja kertoa syvästi lukijaansa vaikuttava tarina. Ehdottomasti suositeltava.

[Kitty Vane]

Daniel Cloves, Ghost World.

Mestarillista tarinankerrontaa! Vaikka eihän tässä mitään tarinaa varsinaisesti ole, silti hahmojen sisäiset tapahtumat ja muutokset (kutsuvat sitä myös kasvuksi) ovat kauniisti ja herkästi kuvattu.
Herra Covesin piirosjälki on täydellistä juuri tälläiseen kerrontaan.
http://www.fantagraphics.com/artist/clowes/ghostgal/ghost1.html


Eikä se tästä tehty leffakaan ihan kamala ollut...

(EDIT: Lisäsin linkin.)

[Holle]

Kun Tuukka nappasi yhden ehdokkaani jäi vain kaksi vakavasti otettavaa ehdokasta joista valitsen Winsor McCayn töistä tehty kokooman " Pikku Nemo Höyhensaarilla."
Varmaan kauneimpia sarjakuvia mitä on tehty. Tarinankerronta on ollut esikuvana monille myöhäisemmille sarjakuville. Ilmeisesti Nemo on myös ensimmäisiä sarjoja joissa käytettiin puhekuplia.
Lukuelämys.
Holle

[tertsi]

Charlier - Giraud
Luutnantti Blueberry: Kultainen luoti

Eurooppalaisen sarjakuvan klassikko, Jean Giraudin uran huipputeos.

Kansikuva on virtuoosimainen, persoonallinen ja mielikuvitusta mukavasti ruokkiva!
Gir kehitteli  guassitekniikkaansa 60-luvun lopulla tekemällä  Buffalo Bill -kuvituksia (Kirja: Tireur Solitaire))



Nyt, Kultainen Luoti- albumia selaillessani  huomaan, että väritys on todella tunnelmaa luovaa. Väritys ei ole kikkailevaa, vaan kaikki on toteutettu yksinkertaisin, lähes kompaktein värein. Tämän albumin olisi voinut värittää kuka tahansa noin niin kuin teknisesti, loistokkuus on siinä, että MITÄ värejä on kulloinkin käytetty. Väriskaalasta poiketaan muutaman kerran nautinnollisesti esim. planssi 22A oikeanpuoleisin kuva.
Albumi on oppikirja yksinkertaisen, huomaamattoman värityksen tehosta joka antaa viivojen olla pääosassa.

Mutta nyt itse asiaan:

Giraudin piirrokset eivät ehkä koskaan ole olleet yhtä tehokkaita ja ihmiskasvonsa piirretyt yhtä ilmeikkäästi. Ihmisten kasvot piirtävä viivasto ja pointillismi on todella nautittavaa(esim sivu 26) ja henkilöiden katseet tunteita paljastavat, varsinkin Prosit Lucknerin kohdalla.
(Giraud käyttää tätä viivojen ja erilaisten pisteiden tekniikkaa ensi kertaa, ehkä lukuunottamatta Kenraali Kultatukan lopussa olevaa isoa kuvaa hyökkäävän intiaanin päästä)
Kallioiden struktuuri luo myös omalta osaltaan tunnelmaa(Giraudin ei ole tarvinnut keskittyä rakennuksiin ja postivaunuihin. Taustana toimivat kalliot on tehty täysin sommittelun ehdoilla).

Sivutaitto yllättää joka sivulla, mutta on erittäin toimiva, aivan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (24B, aave vasemmanpuoleisessa kuvassa jotenkin vaatimaton). Jotkin kuvat on piirretty yksinkertaisesti, mutta sekin tukee haluttua tunnelmaa.


Charlierin tarina on erittäin tiivis. Kaikki kiertyy neljän päähenkilön ympärille. Aave vaanii taustalla. Uhkaavaa ja herkullista. Juonittelua, kultaisia luoteja, apasseja, nami nami. Tarinankerronnan malliesimerkki.
En tunne Charlierin muuta tuotantoa kovin hyvin, mutta epäilen onko hän tehnyt toista yhtä tiivistunnelmaista albumia.

Tarina loppuu kuin seinään, nopea lopetus oikeastaan puolessatoista sivussa, mutta homma toimii kuin Akvavitixin taikajuoma. Mitä sitä turhia venyttelemään.


Albumi on oiva osoitus siitä, kuinka tekemällä viihdettä voi tehdä taidetta!!


Lopuksi linkki:
http://www.bdnet.com/9782205043402/alb.htm

Hitto, kun osaisi kirjoittamalla ilmaista itseään paremmin !!  

[JJ Naas]

Hyviä valintoja on ollut....

Meinasin nimetä puolestani jonkun klassisen mangan, mutta jos ei kerran saa albumisarjaa, niin se rajaa käytännössä kaiken mangan pois listasta.

[Paalujuntta-S.]

Mika Mokanen! Tai no ehkei...

Bryan Talbot: The Adventures of Luther Arkwright

Täytyyhän joukkoon saada myös yksi tieteisfantasia.

Mitäs tästä sanoisi. Huikea tarina, uskomattoman kekseliäs vaihtoehtoinen maailma, viittauksia lukemattomiin eri fiktiogenreihin ja historiallisiin  ympäristöihin.

Upea dorémainen piirrostyyli, jolle en ihan äkkiä löydä vertailukohtaa tuntemistani sarjakuvista.  

[Antti Vainio]

en ole Jokisen kirjaa lukenut mutta epäilen että Comesin Silence on siinäkin. suunnilleen samat perustelut pätevät kuin Suolaisen meren balladiin. tätä ei olisi voinut toteuttaa missään muussa muodossa, aika lähellä täydellistä sarjakuvaromaania.

[3-kymppinen]

Joakim Pirinen: Sokeri-Sakari

Sarjakuva voi näyttää miltä tahansa, kertoa mistä tahansa, olla yhtä aikaa riemukasta alapäähuumoria ja vakavaa yhteiskuntakritiikkiä, taidetta ja viihdettä.