Avatar Press -sarjat

[Jarkko Sikiö]

Avatar Press on vuonna 1996 perustettu amerikkalaiskustantaja, joka on profiloitunut keskimääräistä väkivaltaisempiin, monesti gore-genren puolelle luokiteltaviin sarjakuviin.

Aiemmin olen noteerannut kustantajan lähinnä tallina, jossa Garth Ennis ja Warren Ellis mellastavat mielensä mukaan. Tämä se idea onkin, eli tekijöille annetaan vapaat kädet, joskin rankempaa linjaa haetaan ihan tarkoituksella. RoboCop-sarjakuvien yhteydessäkin kustantaja on jäänyt mieleen.

Edellisvuonna Avatar Press loikkasi ComiXologyn junaan, mutta kaikkea ei mobiilialustoilla nähdä. Ennisin Crossed-sarjaa en kaipaa, se on makuuni - paremman sanan puutteessa - vulgaari, joskin Alan Mooren ansiosta katsastan varmaankin sadannen numeron ihan vain uteliaisuudesta.

Tämän, ja pari muuta rankemmaksi luokiteltua sarjaa, voi silti lukea ComiXologyn nettiversion kautta. Taustoja en tiedä, mutta eiköhän ComiXology arvellut sarjojen olevan liian rankkaa Applen ja Googlen alustoille ja siten rajasi ne palvelun ulkopuolelle - tällaisesta digikauden uusiosensuurista on käyty keskustelua sarjakuvan digitaalijakelua käsittelevässä ketjussa.

Sen sijaan Garth Ennis -ketjussa ehdinkin jo kehaista Caliban-minisarjaa. Curtvile puolestaan mainitsi God is Dead -sarjan Jonathan Hickman -ketjussa.

Itse aloitin God is Dead -sarjan hieman väärästä päästä, eli Alan Mooren -spinoff-tarinasta, mikä oli hieman Sandman-henkinen tunnelmapala. Itse pääsarja on alun perusteella tasotonta soopaa ja mikä lie on Hickmanin rooli ollutkaan, neroutensa hän onnistui piilottamaan täysin: vain yhdessä kohtauksessa välkkyy Manhattan Projects -tason ideailoittelua - ja sekin on lainattu Manhattan Projects -sarjasta. Hickmanin osuus on kuusi numeroa ja seitsemännessä näytti sitten varsinaisesti parempi osuus käynnistyvän, mutta aivan hetkeen ei tämän pariin tee mieli palata.

Sen sijaan syy ketjun aloitukseen on uusi suosikkini, Kieron Gillenin ja Canaan Whiten Über (Wikipedia, englanniksi), jossa yhdistyvät sota- ja supersankarisarjakuvat virkistävän luovasti.

Tunnetusti Teräsmies ja Kapteeni Amerikka muksivat amerikkalaiset voittoon kaikilla rintamilla, mutta nyt historia ottaa uuden käänteen: saksalaiset kehittävät yli-ihmisen ja sellaisista koostettujen yksikköjen avustuksella puskevat liittoutuneet Berliinin porteilta ja näin säästyvät neuvostojoukkojen kostotoimilta.

Ainutlaatuiseksi sarjan tekee Gillenin pohdinta siitä, kuinka supervoimaiset ihmiset olisivat osa sotakoneistoa - eivät jollain tavoin itsenäisiä ja todellisuudesta irrallaan eläviä yksilöitä, vaan komentoketjun kautta käskynsä saavia sotilaita. Kenraalit pohtivat joukkojen siirtoa superihmisten ollessa yksikkö, joka etenee rivakasti ja iskee syvästi muttei kelpaa puolustuslinjojen pitämiseen.

Realistinen ote jatkuu myös siinä suhteessa, että superihmisiä vastaan on kehitettävä uusia taktiikoita ja varsin muikeasti tavalliset sotilaat suhtautuvat Panzermench-joukkoihin kuin vihollistankkeihin - kun on selvää miten etenevä vihollinen tuhotaan, ei jäädä kaivelemaan munaskuita vaan hoidetaan homma.

Sitten ovat ne muutama harva, jotka supervoimineen vaikuttavat koko sodankäynnin kulkuun.

Toki sarjassa on elementtejä, kuten maan ulkopuolelta peräisin oleva materiaali, jonka salaisuudet varmaan tuovat uusia juonikudelmia myöhemmässä vaiheessa, mutta toistaiseksi varsin jalat maassa -tyylinen sotasarjamaisuus viehättää kovin.

Onhan sarjassa moniakin ongelmakohtia ja epäuskottavuuksia, mutta peruslähtökohta on kiitettävän kunnianhimoinen ja muun voi kuitata sillä, että pitäähän sitä olla mittakaavaa ja ryminää.

Itse aloitin vahingossa numerosta 1, minulla kun on takavuosien nollanumero-temppuilusta epäilyksiä numeroa nolla kantaviin lehtiin, mutta puolittain voin suositella muitakin loikkaamaan suoraan numeroon 1.

[Curtvile]

Über on hyvä, mutta tuoreeksi ideaa on paha väittää.
David Brin pokkasi idean jo 1987, Godlike 2002 ja Ian Tregillisin Bitter Seeds-kirjasta alkanut Milkweed triptyykki 2012.
Menemättä niihin lukuisiin Kapteeni Amerikkoihin jotka ovat teemaa käsitelleet.

Ihmisille jotka oikeasti uskovat satuhahmoihin kuten jumaliin God is Dead on varmasti ikävää ja ankeaa luettavaa.

Avatar pressin tuotannosta onkin melko turha etsiä sarjakuvaa joka noudattaa kristillista dogmaa tai kunnioittaa mitään kirkkokuntaa edes etäisesti, yksi monista syistä tukea tätä omia latujaan kulkevaa lafkaa.

[Jarkko Sikiö]

Arvelinkin, ettei idea voi olla uusi. Virkistävän luovasti kaksi genreä kuitenkin yhdistyvät ja kuvituskin miellyttää silmää.

David Brin pokkasi idean jo 1987, Godlike 2002 ja Ian Tregillisin Bitter Seeds-kirjasta alkanut Milkweed triptyykki 2012.

Kiitoksia vinkkauksista.

[Curtvile]

Unohdin täysin loogisesti Warren Ellisin sivuavan teemaa jollekin Avatarille tehdyissä sarjoissa Black Summer ja Supergod, joista tässä jälkimmäisessä supervoimaiset tyypit ovat osa asevarustelua.

[Jarkko Sikiö]

Ei ole tarpeen Garth Ennisin surra olevansa oman kaliiberinsa harvoja käsikirjoittajia, joka ei ole vielä Hollywood-junassa, sillä aina voi koettaa väkisin oman lyhytelokuvan voimin.

Stitched (2011) on Avatarin rahoittama lyhytelokuva, joka konkretisoitui sittemmin Mike Wolfer kirjoittamana sarjana.

Ensimmäinen seitsemän osan kokonaisuus on vakiotavaraa: Afganistania, tumpeloivia jenkkisolttuja, vähemmän tumpeloita brittisolttuja ja zombeja. Tähän asti kaikki on keskinkertaista, mutta Wolfer on pätevä kaveri ja näistä lähtökohdista on toki paha munata.

Näissä tunnelmissa sinnitellään seitsemän osaa, ja sitten jatketaan seuraavan seitsemän osan voimin Japanissa. Tämä jatko sitten onkin aivan mehevää kauhutunnelmaa ja kuvittaja, Fernando Heinz Furukawa, vetää herkulliset manga-vaikutteet kehiin sopivasti pikkutuhmuuksilla maustettuna.

Melkein voisin suositella tuohon toiseen tarinakokonaisuuteen hyppäämistä.

Hassusti eri jaksoissa käytetään sekaisin sekä kuvittajan ensimmäistä, että toista sukunimeä, mutta ehkä kyse on vain jostakin sisäpiirin vitsistä.

[X-men]

Brian Bulidolla ja Avatar Pressillä meni taannoin sukset ristiin ja AP lopetti Lady Deathin julkaisun (vaikka ilmeisesti tarinan loppu oli tehty ja painettu mutta AP ei julkaissut lehtiä) kun BP perusti uuden firman julkaisemaan LDtä ensi vuonna.

[Jarkko Sikiö]

Sen sijaan syy ketjun aloitukseen on uusi suosikkini, Kieron Gillenin ja Canaan Whiten Über (Wikipedia, englanniksi), jossa yhdistyvät sota- ja supersankarisarjakuvat virkistävän luovasti.

Tämä sarja se sitten väsähti nopeasti. Sarja oli ilmeisesti odotettua suositumpi, mistä johtuen se alkaa venyä ja vanua.

Tässä on yksi, toistuva juonikuvio: Britit toivovat kovasti, yrittävät kovasti ja saksalaiset vetävät pannuun kovasti. Samaa sitten pyöritetään uudestaan ja uudestaan.

Tätä ilmeisesti pitäisi lukijan jaksaa ensin 27 numeroa ja sitten aloitetaan Amerikan mantereella sama alusta. No, haloo.

[JV]

Curtvile puolestaan mainitsi God is Dead -sarjan Jonathan Hickman -ketjussa.

Itse aloitin God is Dead -sarjan hieman väärästä päästä, eli Alan Mooren -spinoff-tarinasta, mikä oli hieman Sandman-henkinen tunnelmapala. Itse pääsarja on alun perusteella tasotonta soopaa ja mikä lie on Hickmanin rooli ollutkaan, neroutensa hän onnistui piilottamaan täysin: vain yhdessä kohtauksessa välkkyy Manhattan Projects -tason ideailoittelua - ja sekin on lainattu Manhattan Projects -sarjasta. Hickmanin osuus on kuusi numeroa ja seitsemännessä näytti sitten varsinaisesti parempi osuus käynnistyvän, mutta aivan hetkeen ei tämän pariin tee mieli palata.

Kuuntelin juuri Hickamanin haastattelun, jossa hän kertoi kirjoittaneensa God Is Deadin ekojen numeroiden juonet sarjakuvauransa alkuaikoina ja  Mike Costa on sen tiimoilta kirjoittanut alkunumerot valmiiksi ja jatkanut itsenäisesti tarinaa, kun Hickmanilla on ollut kädet täynnä muiden projektien kanssa.

Sarjan ekassa tradessa oli kyllä kiehtova miten rajussa tempossa asiat etenevät.

Omat suosikit Avatarilta ovat Ellisin Black Summer-  ja etenkin - No Hero, joka on unohdettu helmi Ellisin tuotannossa.

[Jarkko Sikiö]

Vuoden suurin kysymys on, kuinka Avatar on tiristänyt Alan Moorelta kehut Über-sarjasta.

Jännityksellä odotamme, josko Moore alkaa seuraavaksi twiittaamaan...

[Jarkko Sikiö]

Kvaak-viestihistorian mukaan minä pinnistelin lähes täydet kolme vuotta ennen kuin annoin periksi.

Über: Invasion on jotenkin vastustamattoman hölmö, vaikka vakaasti olin päättänyt etten tartu siihen.

Tällä hetkellä sarjaa on julkaistu 13 osaa ja jossain siinä kuuden numeron jälkeen sarja viimein piristyy. Tuntuu, että mennään vihdoin eteenpäin, kun välillä tapellaan takaisin päin.