Väkivallan suhteen voi nupit vetää kaakkoon, mutta naturalismihan se taatusti turmelee herkän mielen. Jonkun teinin äiti varmaan nytkin selailee The Walking Dead-lehtiä ja toteaa, että tämä nyt on onneksi vain tämmöistä harmitonta kauhuseikkailua, eikä mitään seksihirmustelua, kun siitä voisi pojan pää mennä vaikka sekaisin.
No kyllähän WD:ssä
Michonne ottaa Tyreeseltä suihin, ilman mitään tulkinnan varaa. Myöhemmin Governor raiskaa Michonnen ja saa viellä myöhemmin lusikan tuikattua persiinsä ja pelivehkeensä naulattuksi lankkuun.
Nyt löytyy hyllystä kaikki 15 volumia ja 16 oottelen kärsimättömästi. Voisin kai odotuksen ratoksi kirjoittaa aatoksiani sarjasta.
Nopeana taustatietona kerrottakoon, että George A. Romeron Night of the Living Dead, Dawn of the-, Day of the- ja Land of the Dead (leikitään, että Diary ja Survival eivät ole olemassa) opettivat minut rakastamaan zombie-genreä. Hitaasti laahustavat epäkuoleet ja pääpaino ihmisten epätoivoisessa selviytymisessä ja sivilisaation rappeutumisessa ovat A-luokan zombie tarinan ainekset. Walking Dead käyttää juuri näitä aineksia ja paljon paremmin, kuin yhdenkään Romeron klassikon pohjalta tehty remake.
En halua kirjoittaa liian yksityiskohtaista jorinaa, koska yllätetyksi tuleminen on yksi sarjan vahvimpia piirteitä. Juonenkäänteitä ei voi ennustaa ja kuka vain voi kuolla milloin vain. Kirkmanin zombit eivät ruokahalullaan leiki jokapäiväisten kauhuleffojen säännöillä
ja tämän pitäisi tulla lukijalle selväksi viimeistään, kun Lori ja vastasyntynyt vauva kuolevat.
Tästä huolimatta aiemmat osat eivät menetä hohtoaan uudelleen lukiessa, vaan tarina jaksaa jännittää ja kiinnostaa myöhemminkin.
Hahmot ovat todella hyvin kirjoitettuja. Päähahmot aina pääsankari Rickiin asti tekevät moraallisesti kyseenalaistettavia päätöksi ja tekoja jolloin sekä lukija, että muut hahmot joutuvat turvautumaan omiin moraalisiin näkemyksiinsä tuomitessaan heitä. Hahmokehitystä on myös runsaasti, enkä meinaa millään tunnistaa alun Rickiä ja nykyistä Rickiä samaksi hahmoksi.
Tarinan tämän hetkinen kohokohta on ollut ehdottomasti vankila/Governor-saaga. Hienoa hahmo kemiaa ja ikimuistoinen pahis. Vaikka sympaattiset pahikset ovatkin yleensä vahvempia hahmoja niin tarpeeksi iso uhka oikein tehtynä riittää ja Governor on yksi sairas paskiainen. Tästä huolimatta sarjis muistuttaa myöhemmin (mutta ei alleviivaa) siitä, että Walking Dead maailma ei ole täysin mustavalkoinen, kun
sekä Governor ja Rickin, ja sitä kautta lukijan, näkökulmasta "hyvis" Morgan, molemmat syylistyvät zombieksi muuttuneen lapsensa elossa pitämiseen ja ohikulkijoilla ruokkimiseen.
En ole Walking Dead tv-sarjaa katsonut, mutta hyppään mukaan heti, kun Governor (joka on BTW
roolitettu) nostaa ruman päänsä, koska haluan nähdä kuinka paljon kanava sallii siirrettävän sarjakuvasta. Hassua kyllä hahmo oli vahvimmillaan, kun tätä ei nähty vähään aikaan, koska käsi täristen käänsin jokaista sivua tietäen, että ennemmin tai myöhemmin tämä hyökkää vankilaan, mutta en tienyt milloin (Walking Dead on ainoa sarjakuva jota en salli itseni selata ennen kuin alan lukea).
Valitettavasti vankila/Governor-saaga saattaa olla siinä mielessä haitallinen, että jos Kirkman ei pysty vetämään hihastaan jotain tätä ylittävää tarinaa niin tuntuisi vähän ikävältä lukea sarjista, jonka kohokohta on kaukana takana. Lisäksi toivon, että Kirkman osaa alkaa viemään tarinaa ajoissa päätökseen tuoden Rickin tarinan kunnialliseen loppuun, eikä päädyttäisi Inuyasha-mangan raiteille, jossa samoja juonenkäänteitä aletaan kierättämään uudestaan ja uudestaan (ja vielläpä samassa järjestyksessä) jo ennen sarjan puolta väliä.
Risuja Kirkmanille pitää antaa siitä, että tämä heittää välillä olan hyli valtavia potentiaaleja sisältäviä ideoita.
Esimerkiksi vankilassa Rick menettää näen näisesti ryhmänsä johjajuuden ja päätetään perustaa komitea. Tässähän olisi saanut aikaiseksi todella kiinnostavia tarinoita, kun Rick joutuisi perustelemaan kantansa muille komitean jäsenille ja joutuisi mahdollisesti myöntymään hänen kanssaan erimieltä olevan enemmistön päätökseen. Valitettavasti komitean esille noston jälkeen asia unohdetaan heti ja Rick jatkaa johtamista normaalisti.
Charlie Adlar vs Tony Moore kiistaan en ota kummemmin kantaa. Molemmat ovat hyviä piirtäjiä, mutta Adlarin tyyliin on ehtinyt tottua enemmän, enkä enää osaa kuvitella hahmoja muulla tapaa piirrettäväksi.
Kuten tekstistä voi päätellä niin pidän sarjasta todella paljon. Sitten, kun suomennos ilmestyy ja useampi on varmasti spoilaantumis vaaran ulkopuolella niin uskallan varmaan sanoa yksityiskohtaisemman mielipiteeni kustakin juonenkäänteestä. Tässä nyt kaikki tällä erää.