Luettua

[VesaK]

Fablesin Super Team

Välillä olin jo puutua koko sarjaan, mutta Willingham onnistuu kehittelemään uusia käänteitä ja sortuu harvemmin helppoihin ratkaisuihin. Pinokkio etsii faabelien joukosta sopivia hahmoja supersankaritiimiin. Tavoitteena olisi mahdoton eli hirmuisen Mr. Darkin kukistaminen.
Asioista on kuitenkin päätetty jo ylemmällä tasolla, osana Isous Suden ja hänen isänsä koukeroista perheriitaa.

[mlietzen]

The Lovecraft Anthology I (SelfMadeHero, 2011)

Seitsemän enemmän tai vähemmän kömpelöä sovitusta. Olisiko syynä se, että joka jutulla on erikseen sovittaja ja kuvittaja? Tekstiä on kaikissa liikaa. Kolmessa jutussa tekstilaatikot ja puhekuplat ovat lisäksi osin läpinäkyviä, mikäköhän idea siinäkin on ollut. Parhaina erottuvat Mark Staffordin kuvittama The Colour Out of Space (kuvassa, sovitus David Hine) ja Ian Culbardin kuvittama The Dunwich Horror (sovitus Rob Davis). Iä iä.

Toinen antologia on tulossa jo.

[Sanjo]

Tuli luettua lyhyt antologia The Unexpected, jossa ei oikein ollut kauheasti mitään odottamatonta ja yllättävää, ainoan poikkeuksen muodosti A Most Delicate Monster niminen tarina jossa henkiinherätettyjä neanderdaaleja pidetään luonnonpuistossa ja ylimielinen tiedemies käy dialogia luolamiehen kanssa hersyvän hauskan kuvituksen hyvin tukiessa sananvaihtoa ja esitettyjä ajatuksia. Loput olivat teknisesti taivasti tehtyjä mutta niistä vain puuttui elon kipinä ja valitettavasti mielestänitekosyvällisiä kuin mikä.

Comic Vinen kuvaus:
(http://www.comicvine.com/the-unexpected-one-shot/37-294893/)

[mlietzen]

Pierre Oscar Lévy & Frederik Peeters: Sandcastle

Joukko ihmisiä jää jumiin rannalle, jossa aika kulkee normaalia nopeammin. Päivän mittaan lapset varttuvat, aikuiset vanhenevat, vanhukset kuolevat jne. Kunnioitettavan eksistentialistinen albumi, joka täyttää genrensä tunnusmerkit mutta jää muuten vähän ontoksi. Paljon lupaavaa, mutta mikään ei johda oikein minnekään, ja lopullinen payoff jää puuttumaan. Joitain mielikuvia jää viipyilemään, että siinä mielessä tehokas, mutta mutta. Kerronta kulkee kyllä kuin rasvattu ja Peetersin piirrosjälki on mukavaa.

[haplo]

Enivei Tatsumin manga on vuodelta 1956 ja tämä leffa 1958. Jossain on siis pulp-lukemiston novelli, joka ehkä innoitti näitä molempia.

Innoittaja näyttäisi olleen Shimada Kazuon Black Rainbow eli Kuroi niji vuodelta 1950. Aiheeseen liittyen pitkä artikkeli täällä. Tässä vielä pari lainausta:

Such is the case in Shimada’s “Black Rainbow” (“Kuroi niji”), first published in King in 1950, then reprinted in a supplementary edition of The Jewel in 1953. The pianist Takiguchi, sent to fight in Manchuria just before the war ends, has spent the last four years in a Russian labor camp in Siberia. Severe frostbite has ruined his fingers and dashed his dreams of musicianship. Days after returning to Tokyo, he is framed for murder. Now he finds himself handcuffed to the gambler Kurokawa

The story opens with these two ex-soldiers fleeing from the law after a train crash

Clearly, we are dealing with much more than mere influence. The only essential differences are the crime scene, Tatsumi’s decision to open the story in the pianist’s atelier, the heavier emphasis on the pianist’s hands, and the dropping of Shimada’s post-colonial register. The fidelity is otherwise total.

Tatsumin kohdalla voi puhua siis jo enemmästäkin kuin innoittajasta. Kannattaa lukea koko viiteen sivuun jaettu juttu, varsin mielenkiintoinen oli.

[Tertsi]

Julien & Mo/cdm: Cosmik Roger (Fluide Glacial)
Ryyppäävä Valerian. Maukasta rappio-Scifiä.
Ei elämää suurempaa, mutta hyvälle mielelle saattavaa, huolellista ammattilaisten tekemää avaruushässäkkämeininkiä.
Meitä on liikaa maapallolla, onneksi Cosmik Roger hoitaa homman.

[Tina DeMona]

Luinpa kaksi ensimmäistä kokoomaa Zenescopen Grimm Fairy Talesia. Ja koska haku ei kummempia mehuja tuottanut, esitän mielipiteeni tässä.

Olipa kuraa! Kaikkihan tietävät, miksi tämä myy. Heavy Metalin alkusivujen mainoksissa ja lehtien kansissa on niitä upeita Al Rion ja ties kenen pin up -kuvia, jotka näyttää kutkuttavilta, ja mainoslauseet huutaa, että "satujen maailmat... erilaisina kuin koskaan olet nähnyt!"

Paskan marjat. Kuvitus itse sarjakuvissa vaihtelee ihan ok:sta järkyttävään, ja vaikka gorekohtaukset ovatkin ihan näyttäviä, on niitä aivan liian vähän, mikä on huono juttu, koska ne ovat ainoa tämän "kauhusarjan" kauhuelementti.

Hirvittävintä on silti kirjoitus. Juonet ovat epätasaisesti pomppivia, ennalta arvattavia, eikä mikään ajatustenvaihto tai henkilön toiminta tapahdu luontevasti. Jokainen tarina on kirjoitettu 50-luvun EC-kauhusarjojen tyyliin moralisoivaksi, että "pahoista teoista joutuu maksamaan", ainoastaan vain ilman minkäänlaista mielikuvitusta tai taitoa.

Ja mistään satujen uudistamisestahan on ihan turha haaveillakaan. Tässä olisi ollut oiva tilaisuus rakentaa kaikille tuttujen tarinoiden hahmoille oikeita motivaatioita ja kiinnostavia persoonallisuuksia, vähän samaan malliin kuin Terry Gilliam on elokuvissaan tehnyt jo maailman sivun. Mutta kun ei niin ei. Tarinat ovat tiukkaan formaattiin sidottuja opetuksia, jossa joku meinaa tehdä jotakin väärää, ja sitten maaginen kummitätihahmo tulee tarjoamaan satukirjaa kuin jehovan todistaja raamattua. Opuksesta sitten löytyykin päähenkilön omaan elämäntilanteeseen sopiva tarina, jonka myötä hän oppii tekemään kuten oikein on. Halleluuja!

Odotin Fablesia tisseillä. Sain sekalaisen läjän kakkaa. Divariin, ohoi!

[Curtvile]

Odotin Fablesia tisseillä.

Ironwood.

[Michael Riddle]

Minun piti joskus lukea noita, mutta muistaakseni juttu meni niin, ettei löytynyt millään minua kiinnostavia satuja. Jäi sitten väliin. Enkä ehtinyt päästä edes kirjastoon tai divariin asti. Wikipediasta selasin.

[Lönkka]

Ironwood.

Jep, ja sama kässääjäkin.
Ekaa alppua taitaa tosin olla nykyisin vaikeaa löytää...

[Ami]

Green latern ja pino uusia akuankkoja.

Vihreä lyhty ei läpäissyt bechdelin testiä (tarinassa pitää olla vähintään 2 naista ja heidän pitää puhua toisilleen muustakin kuin miehistä), mutta eivät monet ankkatarinatkaan.

[Curtvile]

Vihreä lyhty ei läpäissyt bechdelin testiä (tarinassa pitää olla vähintään 2 naista ja heidän pitää puhua toisilleen muustakin kuin miehistä), mutta eivät monet ankkatarinatkaan.

Ymmärrän idean Bechdelin testin takana( on entuudestaan tuttu),testi itse vaan ei ole minusta mikään laadullinen määre.

[hdc]

Bechdelin testiä ei voi oikein järkevästi käyttää minkään yksittäisen teoksen käsittelyyn (paljon on ansiokkaita teoksia jotka aiheensa ja lajityyppinsä puolesta ovat sellaisia että niiden kahden naisen saaminen mukaan olisi puhdasta päälleliimausta), ennemmin suurempien otosten analysointiin (esim. kaikki tällä hetkellä kaupungin elokuvateattereissa esitettävät elokuvat, tämän vuoden aikana lukemani sarjakuvat, JLA-lehden tarinat tällä vuosikymmenellä).
Eikä sitä sellaisena ole tarkoitettukaan laadulliseksi määreeksi.

[Michael Riddle]

Otin selville mistä on kyse ja repesin. Joo, tosi söpöä.

Selvä. Minä otan sitten jatkossa käyttöön Riddlen testin. Siinä jokaisessa naistenelokuvassa (1) pitää olla 60 miestä, (2) niiden tulee puhua keskenään (3) homopornosta ja hakata naisia.

[mlietzen]

The Lovecraft Anthology II (SelfMadeHero, 2012)

Toista kertaa pässiä mankeloimassa, jo rullaa paremmin. Samankaltainen setti kuin ekassa, nyt käsittelyssä Lovecraftin varhaisempia/vähäisempiä tuotoksia, jotka kenties suoraviivaisuudessaan sovittuvatkin paremmin sarjakuviksi. Mukavalla tavalla old school -tyylistä kauhustelua tämä. Mukiinmenevimpinä erottuvat The Temple (sovitus Chris Lackey, piirros Adrian Salmon) ja The Festival (kuvassa, sovitus Simon Spurrier, piirros Matt Timson). Puhekuplat ja tekstilaatikot eivät ole enää läpikuultavia. Yay.