Luettua

[Matti Karjalainen]

Luin "Archie Americana : The Best of the Fifties" -sarjan kaksi osaa, jotka nimensä mukaisesti sisälsivät parhaita paloja Justuksen elämästä 1950-luvulla.

Sarjakuva sisälsi humoristisia ja jokseenkin simppeleitä tarinoita Riverdalen pikkukaupunkia asuttavien teinien elämästä; yleensä jutun lähtökohtana oli näihin päiviin asti kestänyt kolmiodraama nimihenkilön, hemmotellun brunetti-Bettyn ja naapurintyttömäisen blondi-Veronican välillä, mistä seuraa sitten kohellusta, slapstickia ja väärinkäsityksiä.

Keskiverron lukijan on kyllä vähän vaikea käsittää, mitä ihmettä pimut oikein Archiessa näkevät, mutta... Sarjakuvan teinisuhteita kuvattiin äärimmäisen kiltisti ja viattomasti, ja se on tuskin koskaan uhannut Comics Codea.

"Archie"-albumit eivät tarjonneet mitään maatamullistavaa, mutta olipahan kyseessä kuitenkin hyväntuulinen, viaton ja nostalginen aikamatka sarjakuvan historiaan ja tavallaan myös 1950-luvulle: tarinoissa nimittäin käsiteltiin vuosikymmeneen olennaisesti liittyviä nuorisokulttuurin ilmenemismuotoja kuten beatnikkeja (hyvin setämäiseen sävyyn eli toisin sanoen Archie ja Jughead puhuivat "svengaavaa" slangia ja pukeutuivat rähjäisesti), hula-vanteita ja Elviksen kaltaisia rokki-idoleita ("Hugh ain't nothin' but a brown dog, fryin' all the time!")

Jotenkin kokonaisuudesta tuli televisiosarjat "Onnen päivät" mieleen, enkä nyt tarkoita tällä pelkästään päähenkilön kuontalon väriä - tietenkin sillä erotuksella, että näiden sarjakuvien ilmestymisaikaan 1950-lukua elettiin parasta aikaa, eikä siitä katseltu nostalgialasien läpi.

Mainittakoon vielä, että ilmeisesti parasta aikaa Amerikassa pyörii tarinalinja, jossa Archie tekee viimein valintansa kahden tytön välillä ja kosii

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi piilotetun sisällön)

Veronicaa

. Ei taida olla vielä selvillä, onko tuo kyseinen tapahtuma lopullinen, mitä epäilen kyllä itse suuresti.

Edit: Ja näyttääpä uusimpien numeroiden mukaan tuuli kääntyneen vielä tuosta edellisen spoileritagin alle piilotetusta paljastuksestakin. Meillä lienee siis käsissämme Teräsmies on kuollut -henkinen juonikäänne.

[Asko AA]

Keskiverron lukijan on kyllä vähän vaikea käsittää, mitä ihmettä pimut oikein Archiessa näkevät, mutta...

Tietäähän tämän, että amerikkalaisella teinillä piti olla ne kaksi ihastusta, tumma ja villimpi, vaalea ja kiltimpi. Koko jännite perustuu sitten siihen, kummanko kaa juttu voisi jatkua sarjakuvan ulkopuolella.

Kun tutustuin Ihmesarjan kautta Hämähäkkimieheen, olin aivan ällistynyt, kun siinäkin oli tämä syväluotaava asetelma Gwenin ja punapää Mary Janen kesken.
Kohta tajusin, että myös Teräsmiehen lemmityt Lana Lang ja Lois Lane olivat hekin etäisemmällä tapaa samaa kantaa.
Mites homma menikään Onnen päivissä? American Graffitissa juttua käännettiin kyllä kiintoisasti toisin päin. Tumma oli perheböönä, mutta blondi oli autotyttö!

[Michael Riddle]

Koko jännite perustuu sitten siihen, kummanko kaa juttu voisi jatkua sarjakuvan ulkopuolella.

Oikeassa elämässä idiootti mies ei ikinä edes tajuaisi että nuo molemmat ovat jostain älyttömästä syystä ihastuneet häneen. Sitten vuosien päästä hän kävelee jonkun aivan muun kanssa muksut ja koira perässä. Kärsien vielä enemmän. Saamatta ikinä katsoa tv:stä urheilua.

[Matti Karjalainen]

Kun tutustuin Ihmesarjan kautta Hämähäkkimieheen, olin aivan ällistynyt, kun siinäkin oli tämä syväluotaava asetelma Gwenin ja punapää Mary Janen kesken.

Niin muuten onkin. Värillä siis lienee väliä.

Mites homma menikään Onnen päivissä?

Cunninghamin perheen vesalla oli muistaakseni vain satunnaisia ja epäonnistuvia deittejä kunnes kuvioon astui tumma Lori Beth Allen. Varsinaista kilpakosijatarta ei tainnut kuvioissa olla, joten "Archien" ja "Onnen päivien" välinen yhtäläisyys jäi näissä albumeissa 50-luvun kuvaamiseen tietynväristen lasien lävitse.

[Reijo]

Spielman: In the Shadow of No Towers

Yhdysvaltain Suomen suurlähetystö oli lahjoittanut sarjakuvan Oulun yliopiston kirjastolle viime kesänä, joten sain tämän viimein luettavaksi. Sisällön perusteella on varsin selvää, miksi Bushin hallinto ei ole näitä ympäri maailman jaellut...

Varsin erikoinen teos on ulkoasultaan. Kymmenen sivun venyttäminen jättikirjaksi sen osin teettää, joskin lopputulos on perusteltu, kuten Hge aikaisemmin tässä ketjussa (sivulla 5) kirjoittaa.

Spiegelmanista on kehkeytynyt enemmän sarjakuvan teoreetikko ja historioitsija, nämä sivut osoittavat sen myös.

Enempi ruodintaa blogissa: Art Spiegelman: Tornittomuuden varjo

[Curtvile]

ARKHAM WOODS

Christopher Rowleyn kirjoittama ja filippiiniläisen Jhomar Sorianon tarkan nykivällä, ilmeisesti osin kuulakärkikynällä(?), piirtämä mangasarjakuva oli oikein miellyttävä yllätys.

Kirsti Rivers on Los Angelesilainen teini joka joutuu muuttamaan koleaan Miskatonicin Arkham Woodsiin koska sokeutuva taidemaalariäiti tarvitsee aikaa ja rahaa. Molempiahan saa kun kunnostaa äidin isoenon Silas Scadsmoren kartanomaisen perintötalon.
Talon jolla on pitkä, salattu ja synkkä historia....

Realistisen kulmikas viiva sopii hienosti rullaavaan tarinaan joka kunnioittaa Lovecraftin mittavaa visiota joka tasollaan.
Mythosnovellinsa lukeneille tämä päivittää useampaa eri tarinaa yhdeksi mittavaksi kokonaisuudeksi.
Ajoittain pelkää että homma hajoaa käsiin kuin naulalaatikko mutta Rowley-Soriano pitävät naruja näpeissään läpi euklidisten aika-avaruusjatkumoiden, lihaa säästämättä, armoa tuntematta. Myös Rhea Silvanin harmaasävyt on taiten tehty.


Paitsi Cthulhutarinana toimii myös niin psykologisena kuin teinikauhunakin mutta niin että aikuinenkin voi lukea saamatta raivokohtausta.
Lukusuunta on kuten mangoissa takaa eteen ja vasemmalta oikealle. Eikä se haittaa painostavaa tunnelmaa pätkääkään.

Lähes viisi tähteä.
Ja ne ovat oikein. IÄ! IÄ!

ISBN 978-1-934876-36-7

[Lönkka]

Eipä hassumman näköinen...

Itsellä ostin vastikään aikoinaan väliin jääneen Malibun julkaiseman Tarzan and the Lost City sarjakuvan ekan osan ja voi pojat että oli olo kuin Hangon keksillä tuon jälkeen!

Mukana on kolme tarinaa ja kuvituksesta vastaavat Tanskan lahjat sarjakuvamaailmalle eli Teddy Kristiansen ja Peter Snejbjerg tehden vieläpä viimeisessä tarinassa yhteistyötä. Aina niin hengästyttävän peaa jälkeä maalaavan Kristiansenin tarinan on vielä kässännyt joku Matt Wagner.

Hinta-laatusuhde oli ns. kohdallaan kun tuo maksoi NM kuntoisena alle dollarin Ameriikan divarista! Loput kaksi numeroa tuli välittömästi priorisoitua mukaan seuraavaan tilaukseen.

Ohessa se eroottissävytteisempi lehden kansista.

[tolppis]

Tulipa luettua viitoskokooma Scalpedista : High Lonesome. Tarina jatkui edelleen aika kiintoisana ja esipuheen lupailemat (hiukan tuhahtelin sille aluksi mutta oieassapa oli) suorastaan inhoittavat ja iljettävät henkilöhahmot tosiaan olivat sitä. Ensin naisiin ja koko maailmaan puhtaasta hyötynäkökulmasta suhtautuva kylmä ja kameleonttimainen ammattihuijari/peluri ja sitten mentiin syvälle wannabe-kickapoo-FBI-miehen menneisyyteen ja ikävään ajatusmaailmaan. Todella kipeitä heeboja. Kuvituspuolikin toimi vaikka yhä hiukan ärsyttää kun Guerra on niin ylivoimainen taidoiltaan ja sopivuudeltaan juuri tähän teokseen että muut vaikuttavat ihan amatööreiltä.

Toinen lukemani - ja edelleen luvattoman sekava - kokooma oli Midnighter vol. 3 : Assassin8. Giffen on tietysti ns. "nimi" mutta jokin mättää nyt kahdessa vikassa Midnighter-kokonaisuudessa. Lyhyemmät tarinat toimivat paremmin tässäkin kokoomassa.

Lisäksi aloitin hassusti keskeltä (kirjastosta lainattuna) viimein Y - the Last Mania ja jäinkin jonkinasteiseen koukkuun ja varasin sitten kuusi ekaa kokoomateosta putkeen. Kiintoisa idea mutta ei tämä nyt minusta edelleenkään mitään Vaughan-fania tehnyt (ellei puhuta Stevie Ray Vaughanista).

Yhä pahasti kesken myös kirjamessuilta ostettu Kiki - Montparnassen kuningatar. Ihan kiintoisa etenkin tosipohjaisuutensa vuoksi mutta vaatii hiukan aikaa kahlata läpi. Sama pätee Sillageen jonka aloittaminen vain siirtynyt ja siirtynyt, lähinnä sen alpparin hankalahkon koon vuoksi. Isusin Marcosin piippu tuli myös luettua, se oli ihan hauska kaikessa eksistentialistisessa cortohenkisessä hengailumentaliteetissaan mutta ehkä hiukan oli erilainen kuin oletin, vähemmän toiminnallinen.

Miljoona + yksi muuta kesken, niin kirjastosta kuin omasta hyllystäkin, tunteja kun päivässä vain rajallinen määrä. Ja töissäkin pitää kykkiä. Julmaa!

[puro]

Tulipa luettua viitoskokooma Scalpedista.

Selkee välityö, jossa hengähdetään ja kerätään momenttia jatkoa varten...

[Tertsi]

West Coast Blues
(piirrokset Jacques Tardi, käsikrjoittajan nimi pääsi unohtumaan).

Pidin kovasti.
Mukavaa, että Tardia voi lukea englanniksi.

[Divine]

Aloitin juuri 100 Bulletsin lukemisen. Ekat kolme osaa on yöpöydällä ja ensimmäisen sain päätökseen viime yönä. Lupaavaa, erittäin lupaavaa. 'Löysin' sarjakuvan suosituksia-säikeestä, kun sitä kehuttiin Walking Deadin yhteydessä. Nyt pitäisi löytää hyvä tasapaino lukemisen ja uusien osien tipoittaisen ostelun välille.

[Curtvile]

Aloitin juuri 100 Bulletsin lukemisen. Ekat kolme osaa on yöpöydällä ja ensimmäisen sain päätökseen viime yönä. Lupaavaa, erittäin lupaavaa. 'Löysin' sarjakuvan suosituksia-säikeestä, kun sitä kehuttiin Walking Deadin yhteydessä.

Saanen suositella myös Scalpedia ja Criminalia sekä Varauksella Exterminatorsia.
Mutta jos 100 Bullets toimi niin sitten nuo kaksi ensin mainittuakin

[Matti Karjalainen]

Juba: Minerva - Jääkarhun sydän (Otava, 2009)

Laadukasta lastensarjakuvaa, pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Seikkailua, huumoria ja luonnonsuojellista teemaa pakattuna koviin kansiin. Signmark tuskin myöntää albumille Finlandia Junioria, mutta ehdokkuus on kyllä ihan perusteltu juttu.

Kirkman - Adlard - Rathburn: The Walking Dead vol. 10 - What We Become (Image, 2009)

Kuu paistaa heleästi, kuollut kävelee aina vaan keveästi. Robert Kirkmanin erinomaisen zombisaagan edellisen osan lukemisesta oli kulunut jo aikaa, mutta hyvinhän tähän pääsi sisälle ja sarjakuva toimii edelleenkin varsin hyvin. Sarjakuvan nimi kertoo kaiken oleellisen albumin keskeisimmästä teemasta: muutummeko me itsekin hirviöiksi kun elämme tarpeeksi kauan kauhujen keskellä?

Joe Matt: Fair Weather (Drawn & Quarterly, 2003)

En pitänyt tästä ihan niin paljon kuin aikaisemmin lukemastani "Poor Bastardista", mutta siitä huolimatta tämä Peepshow'n numerot 7-10 sisältänyt albumi oli ihan positiivinen lukukokemus. "Fair Weather" on omaelämäkerrallinen kuvaus 70-luvulla eletystä varhaisnuoruudesta, johon liittyivät oleellisena osana sarjakuvalehtien keräily, yläosattomissa aurinkoa ottavien naisten tirkistely ja kulmakunnan kovimman kundin vältteleminen. Matt ei tälläkään kertaa säästele itseään, vaan kuvaa itsensä kavereitaan huijaavana, ahneena ja jatkuvasti valittavana pikku paskiaisena. Lukijan on siis vähäsen vaikea samaistua päähenkilöön, mutta toisaalta on vaiheeksi ihan virkistävää lukea omaelämäkerrallista sarjakuvaa, jossa tekijä ei kuvaa itseään sympaattisena heppuna tai väärinymmärrettynä taiteilijana.

ARKHAM WOODS

Laitoin tilaukseen, kiitos taas kerran vinkistä.

[Divine]

Saanen suositella myös Scalpedia ja Criminalia sekä Varauksella Exterminatorsia.
Mutta jos 100 Bullets toimi niin sitten nuo kaksi ensin mainittuakin

The Exterminators on mahtava! Noin neljäsosa luettuna nyt. Kiitos tästä vinkistä, täytyy tutustua noihin muihinkin nimekkeisiin!

[Antti Vainio]

En ole ihan varma mutta parilla eurolla ostettu The American (Dark Horse 1988) saattaa olla pieni tuntematon helmi, samanlaisia ajatuksia tässä on paljon kuin Watchmenissä. Jutun on kirjoittanut Mark Verheiden joka teki fiksuja Alien-sarjakuvia joista joitakin suomennettiin.  Hämmentävintä on miten jotkut asiat ei kauheasti vanhene:1988  oli ongelmana presidentin  liioittelema terroristiuhka, paranoia, hallituksen ja sotabisneksen liian läheiset välit, munaton&aivoton  media joka lietsoi nationalistista huumaa sekä supersankarit jotka oli nyt yleisesti vaan  kriisissä. The Americanin vihollinen on sentään eri kuin nykyiset, 1988 ne oli kommareita Neuvostoliitosta.

Sidekick Kid America on yksi yhteen Watchmenin Comedian mikä on hämmentävää, mistään plagioinnista ei voi olla kyse. 80-luvun lopulla varmaan vaan tuollaista oli ilmassa, monikaan ei enää jaksanut uskoa puhtoisiin sankarpoikiin.

Sitten onneksi paranimme ja tajusimme virheemme. Epäily on tyhmää ja aiheuttaa pahoja fiiliksiä, don't worry, be happy..