Luettua

[Jukka Laine]

Eihän suomalainen sarjakuvan kuluttaja kohta osta lainkaan noita suomennoksia kun ei ole takuita sarjan loppuun viemisestä.

[Jännä-Jussi]

Löytyi vanhoja ukin lehtiä: Tex, Villi Länsi, Viidakko, Sheriffi, Pecos Bill, Gordon Jim, Kit Carson, Davy Chroskett, Busk Jones, Kädet Ylös, ja Seikkailusarjat: Tom Mix, Lasso-Larri, Rocky Lane, Hopalong Cassidy, Monte Hale , Tex Ritter.
Uskomattoman kökköjä tarinoita NAURAAKO VAI ITKEÄ.
Vaan eipä ollut 50 luvulla edes näköradiota muualla kuin Aku Ankan olohuoneessa (vanhan komm.)
Joten jos löydätte riemuitkaa!

[Antti Vainio]

taas yksi pieni aukko tuli eilen paikattua:Death:High Cost of Living. tasaisen varmaa laatua, kyllä tätä voi hyvällä omalla tunnolla suositella

[Veli Loponen]

Kokoelmat World without a Superman ja the Return of Superman.

Kyseessä on siis jatko-osat Teräsmiehen kuolema-tarinalle, jossa sankarimme lähtee autuaammille metsästysmaille Doomsday-nimisen ryökäleen saattelemana.

Kun ajattelee ideaa Teräsmiehen tappamisesta, niin sehän on ilmiselvä rahastus- ja markkinointikikka. En usko, että yksikään Teräsmiehen lukija (tai muukaan) uskoi, että Teräsmies kuoli lopullisesti. Sehän olisi sama kuin päästäisi päiviltä Aku Ankan tai Mikki Hiiren. Teräsmies on ikoni. Kuolematon. Koko tarinan loppu ei siis hetkeäkään ollut tätä lukiessani epäselvä (eikä asiaan vaikuta se, että näiden jälkeen on kymmenen vuoden aikana ehtinyt tulla melkoinen kasa uusia Teräsmiestarinoita). Pääosaksi tuleekin siis toteutus. Miten kerrotaan niinkin suuri tarina kuin Teräsmiehen kuolema ja miten hänet tuodaan takaisin elävien pariin ilman liian naurettavia selityksiä. Tähän kaikkeen DC:n miehet ja naiset käyttivätkin kunnioitettavat 37 lehteä ja lähes 900 sivua.

Ensimmäinen kokoelma, osa kaksi siis, käsittää Teräsmiehen hautaamisen. Katsellaan, millainen paikka maailmasta alkaa muodostua, kun teräksinen mies onkin poissa. Toimintaa ei ole paljoa ja paljon keskitytään surevien tunteisiin. Tämä kaikki toteutetaan ihan viihdyttävästi (jos se on tässä kohdassa oikea sana). Erityisesti Jonathan Kentin suru koskettaa ja hänen astraalimatkaansa tuonpuoleiseen Clarkia hakemaan seuraa mielenkiinnolla.
Albumi loppuu raamatullisiin tunnelmiin, kun Teräsmiehen hautakammiosta löydetään tyhjä ruumisarkku. Ensimmäiseksi epäillään ruumiin ryöstöä, sillä se oli ryöstetty aikaisemminkin. Pian kuitenkin julkistetaan silminnäkijälausuntoja Teräsmiehestä. Neljästä Teräsmiehestä.

Toinen kokoelma, kolmas osa, joka onkin lähes 500-sivuinen järkäle, on sitten toimintapitoisempi. Alussa seurataan neljän uuden Teräsmiehen elämää ja pohditaan kuka heistä on se oikea, vai onko kukaan. Vielä menetystään sureva Lois Lane (joka siis tässä vaiheessa jo tiesi, että Clark Kent on Teräsmies ja oli menossa tämän kanssa naimisiin) tenttaa jokaista Teräsmies-ehdokasta, mutta kukaan ei läpäise testiä täysin.
Albumin pahikseksi osoittautuu yksi neljästä Teräsmiehestä: Cyborgi-Teräsmies, joka avaruusystäviensä kanssa tuhoaa kokonaisen kaupungin ja pystyttää tilalle oman teknokylänsä, joka onkin jättimäinen rakettimoottori. Pahiksen tarkoitus on seuraavaksi tasoittaa Metropolis toisen teknokylän tieltä ja näiden kahden raketin avulla lähteä lennättämään maapalloa pitkin avaruutta.
Kolme liittoutunutta Teräsmiestä vahvistettuna Terästytöllä (joka on se Byrnen kehittelemä Matrix-hahmo tuhotusta rinnakkaisulottuvuudesta) syöksyvät uljaina pelastamaan maailmaa pahan kynsistä. Mukaan ryntää myös aito Teräsmies, joka voimansa menettäneenä rymistelee paikalle kryptonilaisella taisteluhaarniskalla. Lois todistaa tämän Teräsmiehen aitouden puolesta.
Lopputaistelu on huima ja osansa siitä saa myös Hal Jordan, Vihreä Lyhty. Lopulta kuitenkin hyvikset voittavat ja Teräsmieskin saa voimansa takaisin.
Vielä pitää sitten keksiä, miten selitetään Clark Kentin katoaminen ja paluu samaan aikaan kuin Teräsmies. Ja hyvä ratkaisu siihen kehitelläänkin. Maailma on siis jälleen pelastettu ja kaikki on hyvin. Jee.

Pidin siis suunnattomasti näistä kokoelmista. Näissä oli juuri sitä, mitä supersankaritarinoilta haen. Itse asiassa ensimmäistä kertaa melko pitkään aikaan todella jännitin sarjakuvaa lukiessani! Vielä kun kuvitus oli pääosin tasokasta ja miellyttävää (jopa Jon Bogdanoven tyyliin tottui yllättävän nopeasti), niin lukunautinto oli melkoisen täydellinen. Siis kaikin puolin hyvä aloitus uudelle vuodelle.

Mutta jotain vikaakin löytyi. Toimituksellinen moka. Kaikesta päätellen Teräsmies kuoli vähän ennen joulua. Return of Superman -kokooman puolivälissä ilmestyy Daily Planet, joka on päivätty 28. toukokuuta. Kuitenkin lopussa sanotaankin, että Teriksen kuolemasta siihen asti on kulunut vain vähän yli kuukausi. Ei tää varsinaiseti lukunautintoa estä, mutta vähän harmitti.

Niin, ja selvisi, miksi Teräsmiehellä oli yhdessä vaiheessa se typerä pitkä tukka.

[Jukka Laine]

Minä luin nuo Teriksen paluu-lehdet heti tuoreeltaan aikoinaan. Itse olisin pitkittänyt paljastusta enemmän, ja käsittääkseni niin oli alunperin tarkoituskin mutta ilmeisesti ylhäältä tuli käsky että tilanne on normalisoitava äkkiä.

Ja minulla ei ollut aavistustakaan kuka oli tuo cyborgi. Hank Henshaw oli esiintynyt aikaisemmin Teriksen seikkailuissa mutta sitä en ollut lukenut. Se olisi tullut suomeksi luultavasti jos lehti olisi jatkunut vielä yhden vuoden. Jos Henshaw olisi ollut tuttu, olisi voinut arvata että hänhän se cyborgi oli. Olen tuon ensiesiintymisen nyttemmin lukenut.

Mutta vieläkin ihmettelen kun vähän ennen Teriksen paluu-sarjojen ilmestymistä oli Iltasanomissa pikku-uutinen että kuolleen Teräsmiehen tilalle tulee neljä uutta Teräsmiestä jotka edustavat Yhdysvaltojen eri vähemmistöjä: Musta, latino, aasialainen ja intiaani.

Tampere-tukka oli silloin muotifleda.

[Veli Loponen]

Ja minulla ei ollut aavistustakaan kuka oli tuo cyborgi. Hank Henshaw oli esiintynyt aikaisemmin Teriksen seikkailuissa mutta sitä en ollut lukenut.

Juu, itekään en sitä tiennyt. Yllätykseltä vei vähän makua se, että olen aikaisemmin lukenut Trial of Supermanin, jossa Cyborgi-Teris on myös pahiksena, joten arvata saattoi, että niin käy tässäkin.
Yllättävää oli kuitenkin se, että DC:n porukat uskalsivat tuhota kokonaisen kaupungin noin totaalisesti.
Se on aika rankka veto. Tehtiinhän näin Marvelin New universessakin, mutta Pitt oli vähän huonommin toteutettu, vaikka sekin ihan mielenkiintoinen.

Mutta vieläkin ihmettelen kun vähän ennen Teriksen paluu-sarjojen ilmestymistä oli Iltasanomissa pikku-uutinen että kuolleen Teräsmiehen tilalle tulee neljä uutta Teräsmiestä jotka edustavat Yhdysvaltojen eri vähemmistöjä: Musta, latino, aasialainen ja intiaani.

Oho. No Steel on musta, Teräspoika voisi hyvällä tuurilla olla aasialainen. Eradicator on kryptonilainen tuhokone, mutta voisi olla ehkä intiaani ja Cyborgi sitten latino. Omituinen väite kuitenkin. Ehkä sillä viitattiin World without a Superman -tarinaan, jossa Cadmus-projektin tyypit pohtii Teräsmies-kloonin tekemistä ja leikittelee ajatuksella Vartija-armeijasta. Yksi Uutispoikalegioonalainenhan ehdottaa siinä, että uudet Vartija-kloonit voisivat kaikki olla erilaisia, eri maanosista ja osa myös naisia.

Aloittaessani tota olin muuten siinä käsityksessä, että kaikki neljä ovat Teräsmies-klooneja, mutta näinhän ei ollutkaan, vaan vain Teräspoika oli ehta klooni. Tai olihan Cyborgikin jollakin omituisella tavalla ja Eradicatorkin omaksui aidon Teriksen piirteitä...

Olikos muuten Bibbon adoptoima koiranpentu, joka sai nimekseen Krypto, se sama, joka esiintyy mm. Hushissa supervoimaisena, vai tuliko myöhemmin kuvioihin mukaan oikea Teräskoira?

[Jukka Laine]

Laitan nyt valkoisella spoilerit:

Bibbon Krypto on ihan tavallinen pentu. Nykyinen Krypto on ihan vanhan tarinan mukaan Kryptonilta lähetetty koe-eläin.

Ja siis eläin. Ei mitään ajatuskuplia. Uudessa Teen Titansissa se on Teräspojan lemmikki joka haistelee omaa takapuoltaan ja tuhoaa Starfiren puutarhan kukat. Jotka tietysti ovat ainoat yksilöt tuhoutuneelta Tamaran-planeetalta.

Ja uusi Terästyttö joka on tällä kertaa Kara Zor-El, Teräsmiehen serkku aloittaa pian omassa lehdessään Jeph Loebin kirjoittamana.

New Universessa oli vain se juttu että siinä tuhottiin ihan oikea kaupunki (Pittsburgh) eikä kuvitteellinen Coast City.

[Hanna]

Luettua:

Sampsa Kuukasjärvi & Veli Loponen:
- Jaanan matkassa 1: Huaca (-95)
- Jaanan matkassa 2: Kaikkien aikojen luut (-96)
- Jaanan matkassa 3: Onnenkoru (-97)

Lukaisin nämä kaikki kerralla kun vauhtiin pääsin. Mielenkiintoisia juttuja, itseänikin on kauan kutkuttanut tehdä tällaista ”vanhanaikaista” seikkailusarjakuvaa, jossa paino on tarinalla ja tunnelmalla eikä niinkään actionilla. Kun vaan saisi jonkun käsikirjoittamaan...

Plussaa:
- ”Kaikkien aikojen luut” oli paljon tasaisempi kuin ”Huaca” (vaikkei sekään huono ollut) sekä tarinan että piirrostyön suhteen.
- ”Onnenkoru” oli koko sarjan paras, tarina oli vetävä (vaikka ehkä hieman siirappinen lopetukseltaan) ja uskottava ja mielenkiintoinen, jännitys pysyi hyvin yllä.
- Piirrosjälki parani sarjan edetessä, välillä piti oikein pysähtyä ihastuksissa tarkastelemaan jotakin yksittäistä ruutua .
- ”Huacassa” oli tosi tyylikäs kannen logo, samoin ”Onnenkorussa”.
- Jaanan ja Steven keskusteluja oli mielenkiintoista lukea, näki että niihin oli selvästi panostettu ja pohdittu itsekin asioita hiukan filosofisemmasta perspektiivistä.

Miinusta:
- ”Huacan” juoni ei mielestäni oikein kantanut, tai siinä ei ollut kovin ihmeellistä koukkua ja lopetus oli omaan makuuni turhan avoin.
- piirrosjäljen taso heitteli etenkin ekassa tarinassa eli ”Huacassa”, välillä näytti oikein hyvältä ja toisinaan taas tuntui, että kärsivällisyys oli loppunut kesken.
- jotkut vuorosanat olivat hieman korneja, enkä myöskään oikein vakuuttunut Jaanan ja hänen aisaparinsa Steven suhteesta, se kehittyi vähän turhan nopeasti omaan makuuni.

Kokonaisuutena Jaanasta jäi positiivinen ja loppua kohden selvästi kehittyvä kuva, joten olikin sääli, että sarjaa ei jatkettu näiden kolmen tarinan jälkeen. Jos Veli luet tämän raapustukseni, kerropa onko Jaanaa ollut koskaan aikomus jatkaa. Tuntuu, että idea alkoi kantaa oikein kunnolla tuon ”Onnenkorun” aikaan ja olisi ollut tosi mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Jaanan kulku olisi seuraavaksi johtanut!

[Veli Loponen]

Jos Veli luet tämän raapustukseni, kerropa onko Jaanaa ollut koskaan aikomus jatkaa. Tuntuu, että idea alkoi kantaa oikein kunnolla tuon "Onnenkorun" aikaan ja olisi ollut tosi mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Jaanan kulku olisi seuraavaksi johtanut!

Sampsan kanssa on tietenkin leikitelty ajatuksella, jos vaikka palattaisiin Jaanan ja Steven pariin, mutta mitään konkreettista ei vielä olla pahemmin tehty.
Mutta jännäähän se olisi ja ehkä joskus jossain...

Ja kiitos kommenteista!

[Hege]

Albumin pahikseksi osoittautuu yksi neljästä Teräsmiehestä: Cyborgi-Teräsmies, joka avaruusystäviensä kanssa tuhoaa kokonaisen kaupungin ja pystyttää tilalle oman teknokylänsä, joka onkin jättimäinen rakettimoottori. Pahiksen tarkoitus on seuraavaksi tasoittaa Metropolis toisen teknokylän tieltä ja näiden kahden raketin avulla lähteä lennättämään maapalloa pitkin avaruutta.

Tämä juoni on kai sarjakuvana parempaa kuin näin tekstimuodossa.  

[Veli Loponen]

Joo. Toi mun on vähäsen lyhennetty ja tiivistetty versio tapahtumista.

[Hanna]

Kirjastoreissun satoa:

- Lise Myhre: Nemi - Kesä se on gootillakin (-04)
Päätin viimeinkin ottaa selvää, mistä tässä valtavassa Nemi-palvonnassa oikein on kyse, en nimittäin ollut lukenut aiemmin Nemia paria strippiä enempää. Tämän "albumin" perusteella sain Nemistä hieman kaksijakoisen kuvan. Toisaalta sarja oli piristävän erilainen päähenkilön ansiosta, jutut naurattivat toisinaan ihan oikeasti ja kieroutunutta huumoriakin löytyi oikein kivasti. Toisaalta kuitenkin Nemi tuntui melko keskinkertaiselta etenkin piirrosjälkensä vuoksi (sivuhenkilöt olivat varsin puupökkelöitä) mutta myös siksi, että vaikka pääosassa onkin gootti, aiheet sivusivat usein kuitenkin hyvin tavanomaisia parisuhdesotkuja yms. joita on nähty jo ihan tarpeeksi. Nemi saa minulta arvosanan "ihan kiva" ja voin lainata sitä toistekin, mutten kuitenkaan laita rahojani tähän enkä oikein ymmärrä kaikkea sen ympärille kehittynyttä hypetystä.

- Katja Tukiainen: Tyttö ja mummo (-99)
En oikein ole tykästynyt Katja Tukiaisen persoonalliseen piirrostyyliin, vaikka tarinat ovat usein melko kivoja olleetkin. Tässäkin sellainen isopäinen varsin lapsenomainen piirrostyyli vähän häiritsi. No, makuasioistahan ei kannata kiistellä. Tarina oli hauska ja velmu, härski ja teräväkielinen mummo sympaattinen ja kaikella oli vielä onnellinen loppu. Osaisipa sitä itsekin olla vielä vanhuksena noin elämäniloinen!

- Yukinobu Hoshino: 2001 Nights (-95)
Jo nimestä voi päätellä että Arthur C. Clarkelle tässä velkaa ollaan. "Clarken tyylisiä" scifi-novelleja tulevaisuudesta, jolloin ihmiskunta perustaa siirtokuntia ja tutkimusasemia oman aurinkokunnan äärirajoille asti. Clarken ystävänä tarinat upposivat minuun hyvin, oli tarpeeksi jännitystä ja filosofiaa sulassa sovussa. Kaiken kruunasi todella upea ja pikkutarkka piirrosjälki. Suosittelen!

Lukuvuoroa on seuraavaksi odottamassa paljon kehuttu Chris Waren "Jimmy Corrigan". Julmetun paksu kirja, ei taida ihan viitsiä lukea selällään sängyssä nukkumaan mennessä...

[Veli Loponen]

Tyhmä tyttö
Olikin kiva kokoelma. Ihan Kaltsun Menisit töihin -albun veroinen. Jopa naureskelin muutamassa kohdassa.
Ainoa miinuspuoli, joka kuitenkin on myös tämän albumin vahvimpia puolia, oli ilmavuus tarinoissa. Koko kirjan luki läpi aika nopeasti, joten lukunautintona se ei ole parhaimpina. Mutta kuten sanoin, se on myös niitä vahvimpia puolia. Saattoi jäädä pohtimaan tarinaa tai tuijottelemaan kuvia, joten annettavaa tällä on kunhan lukija jaksaa vain syventyä siihen.

Voittamaton Lucky Luke
Seitsemän pikkutarinaa ja tarinaa taustoista. Erittäin kiva juttu.
Tekstiin meni paljon aikaa, kun en jaksanut lukea paljoa kerralla, mutta tarinat olivat taattua LL-laatua.
Näissä oli vielä onnistuttu saamaan pitkien LL-tarinoiden tunnelma mukaan.

Star Wars - Jedin kosto
Jalavan kolmas klassisia SW-sanomalehtistrippejä sisältävä albumi. Erittäin makoisa kooste.
Tarinat ylsivät monessakin kohtaa elokuvien tunnelmaan ja Williamson taiteili taattua jälkeä.

Suosittelen kaikille. Nämäkin tarjosi Tampereen kaupunginkirjasto.

[TeroH]

Dr. Strange & Dr. Doom: Triumph and Torment
Tästä on hehkutettu jossain muistaakseni joskus, joten päätin hankkia kun tilaisuus tuli. Kokonaisuutena sekä taide että tarina ovat ihan hyviä, mutta jotenkin jäi hieman pettynyt fiilis. Tarinan tasot kun olivat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia: Strange on hyvä ja oikeamielinen sankari, jota tarvitaan tässä tarinassa "tulivoimaksi" Mefistoa vastaan sekä tarinallisesti Doomin eräänlaiseksi peilikuvaksi. Doom on piinattu mutta kuitenkin omalla tavallaan jalo vaikka pyrkiikiin aina omiin päämääriinsä muista välittämättä. Molemmat kuvataan eräällä tavalla toistensa vääristyneiksi peilikuviksi, vastakkaisiksi mutta myös samanlaisiksi. Siinä se. Lopputarina onkin sitten nappuloiden paikalleen asettelua ja lopuksi vierailu Mefiston valtakunnassa. Oikeastaan, tarina ei kyllä olisi toiminutkaan paljoa enempää venytettynä, mutta silti olisin kaivannut jotain lisää. Mikä on outoa, sillä huomaan kovasti kirjoittavani ensiksi mainitsemani mielipiteen kanssa ristiin. Ehkä pitää nukkua yön yli tämän kanssa vielä.

Plastic Man 13-14
Ehhahhaa...Muovimies on hillitön. Varsinkin numero 13 oli kipeä kannanotto tiedostojen jakamisen ja sananvapauden kustannuksella. Numeron 14 hiirijahti toimi myös hyvin, vaikkei ollutkaan läheskään yhtä hauska. Eipä vaikka lehti ilmestyykin nykyään vain joka toinen kuukausi, jos vaan hauskuus pysyy kohdallaan niin jaksan odottaa. Suosittelen huumorin ystäville, tätä lukee kirjaimellisesti ilokseen.

The Shark Diaries (7th Sherman's Lagoon Collection)
Hermannin laguunia. Osui ja upposi, kun en ollut vähään aikaan päässytkään lukemaan tätä sarjakuvaa. Ei ehkä ihan loistavaa, mutta välillä varsin hauskaa.

[Veli Loponen]

Jälkiä rinteessä ja Epäonnen kivi
Tutustuinpa viimein tähän paljon puhutun Lewis Trondheimin tuotantoon. Enkä ole pettynyt. Jälkiä rinteessä oli vähän vaisumpi, mutta Epäonnen kivi olikin jo oikein nautittava. Vielä kun löytyisi kirjastosta Blacktown. Ehkä huomenissa menen katsastamaan. Samalla lainaan varmaan Jeanin elämää -albumitkin.
Mutta näistä kahdesta siis tykkäsin. Lewisin kerronta oli oivallista ja perin arkipäiväisiinkin asiohin hän sai mielenkiintoa. Asiaa auttaa varmasti sekin, että päähenkilönä on jänis, jonka kengännumero on 88.

Edestä maan ja kuninkaan
Tätä odottelin kauan saapuvaksi kirjastoon. Hiltusen Lännen Korkeajännitys oli ollut hyvä ja siksi tämänkin odotukset olivat korkealla. En kuitenkaan pettynyt tätä lukiessani - ainakaan täysin.
Mannisen tarina oli hyvä, mutta ehkä turhan kliininen. Minunlaiselle historian ystävälle se sopi, mutta tuommoinen hyppivä tarina ei ehkä toimi pidemmän päälle. Tarinan kannalta olisi siis ehkä ollut parempi, jos olisi keskitytty selkeämmin yhteen tapahtumaan.
Hiltusen kuvitus sen sijaan oli pieni pettymys. Tämän ja Hiljaisen maan laulun (vai mikä sen vampyyritarinan nimi oli) kuvitus on ehkä kärsinyt hiukan Väinämöisen vuoksi. Tarkoitan sitä, että Petrin jälki on varsinkin ihmisten kohdalla mennyt yhä enemmän pilapiirroksen suuntaan. En oikein tykkää tässä käytetystä paksusta viivastakaan. Kuvitus ei kuitenkaan ole huonoa, mutta ei myöskään pääse parhaimmalle tasolle, mitä oli mm. Vala auringolle ja Aavetanssi -albumeissa.