Hamsteripäiväkirjoissa, vaikka hyvä olikin, tuli lukemisen jälkeen hieman tunkkainen olo. Jotkut stripit tuntui siltä, että niihin oli tungettu liikaa kaikenlaista tekstiä, etupäässä ääniefektejä. Saattaa olla osittain pokkarin koon ansiota, mutta K-On!:ssa homma eteni jatkuvasti mukavan keveänä eikä lukijalle tullut ähkyä.
K-On!:ssa latteimpia strippejä olivat ne, joissa koitettiin fiilistellä musiikilla. Tunnelma ei oikein välittynyt mihinkään suuntaan.