Doonesbury

[Jyrki Vainio]

"Nuoren polven strippisarja" Doonesbury täytti neljäkymmentä vuotta. Vanhimmat piirtäjät puhuvat siitä vieläkin tyyliin "nyt on tullut näitä tämmöisiä uusia sarjoja..."

(Minä en ole koskaan ymmärtänyt sarjan huumoria. Vaikka tunnistaisin, mihin ajankohtaisiin tapahtumiin se viittaa, sen sävy on jotenkin sellainen, että en kunnolla ymmärrä, mitä tarkkaan ottaen se oikein haluaa sanoa).

[Curtvile]

Itse pidän Doonesburysta.
Osan hahmoista kohdalla kesti päästä sisään symbolismiin jne mutta sitten palat vaan naksahtivat paikoilleen.
USAn Sisäpolitiikan ja ajankohtaisten tapahtumien tunteminen on jotakuinkin välttämätöntä.
Kiitokset nostosta

[VesaK]

Jos joku muistaa niin sarja ilmestyi meillä VIIKKOsanomissa nimellä "Kampuksen kaverit" ja sittemmin eli 15 v myöhemmin Ilta-Sanomien sarjakuvaliitteessä "Reaganin aivoja etsimässä" -jaksona.
New Yorkissa käydessä MELKEIN ostin Trudeaun itsensä signeeraaman DB-opuksen mutta en sitten kuitenkaan. Kadun varmaan ha ha lopun elämääni,

[Jukka Laine]

Opiskelijahuumoriahan se aluksi olikin, eikä kovin poliittinen. Siksi se Suomessa kai väistyikin, kun alkoi poliittiseksi.

[Jukka Laine]

Olen lukenut Doonesburyä kokonaisuudessaan nyt ensimmäisen vuosikymmenen. Osahan sen menestyksestä tuntuu perustuvan saippuaoopperamaisuuteen. Ihmisten elämä muuttuu ja sitä seurataan poliittisen satiirin ohella. Henkilöitä on paljon.

Aiemmin omistamassani Doonesbury Chroniclesissa ei tämä puoli tullut ollenkaan ilmi. Lähinnä vain ihmetteli että mikäs tyyppi se tämäkin on. Eikä se tule muutenkaan esiin Doonesburyä vain satunnaisesti seuranneille.

[VesaK]

Doonesburyt olen suurimmalta osalta lukenut, ja yllättävän pätevää kamaa se on. Hahmot vanhenevat, harmaantuvat, muutama on kuollutkin.

Toisilla henkilöillä tosin on kestävämpi fysiikka kuin toisilla. Duke oli välillä "zombie", mutta palasi henkiin ja nykyisin hahmo on (ehkä esikuva Hunter S. Thompsonin edesmenon jälkeen) jo hieman kohtuullisempi viihdeaineiden käytössä. 

Saippuaoopperaa ajankohtaisin (poliittisin)teemoin. Välillä on vähän päälleliimattua meininkiä, hahmogalleria laajenee aina tarpeen mukaan.

[Jukka Laine]

Älä spoilaa, lukeminen jatkuu vielä.

[Antti Vainio]

Mä luen näitä siinä järjestyksessä kuin noita tulee divareissa tai kirppareilla vastaan mikä tekee siitä vielä kaoottisemman (osa noista sisäpoliittisista vitseistä ei vaan aukene eikä viitsi googlata, ei ne olleet alunperinkään merkittäviä senaattoreita). Nyt on menossa vuosi 1997.
Vaan samaa mieltä, hyvä ja skarppi strippi. Give those nymphs some hooters.

[hdc]

Minäkin olen lukenut muutaman albumin sieltä keskeltä, 80-luvun loppua, 90-luvun alkua. Saippuaoopperuuden aukeamista auttoi ensimmäiseksi tai toiseksi luetussa albumissa esitetty nuolikaavio miten kukin henkilö liittyi kehenkin. Joka oli just niin sekava kuin saippuaoopperoiden nuolikaaviot yleensäkin mutta sai siitä joitain selvennyksiä ("ai nämä henkilöt oli kämppiksiä yliopistossa").

Osa jutuista meni reippaasti yli hilseen, osa poliittisista jutuista oli varsin mielenkiintoisiakin (kuten aikalaisselostus vuoden 1992 presidentinvaaleista).

[VesaK]

Kyllähän hahmojen - keskeisimpien ainakin, eihän niitä olekaan kuin 24 - taustat ja keskinäiset yhteydet selviävät kun jaksaa muutaman tunnin surffata tuolla:

http://doonesbury.com/strip/cast

Sarjan kehityskulku "ranskalaisin viivoin" ja hämmentävine yksityiskohtineen:

http://doonesbury.com/strip/archive/timeline

13.7.1979: "A crate of original Doonesbury drawings is stolen from the office of Trudeau's answering service, only to be recovered in a police raid on the Sunshine Girls Escort Service in Hamden, Connecticut."

[Jari Lehtinen]

Olen aina arvostanut tätä luonnehdintaa:

Q: Why is satire such an effective form of social control?
Trudeau: Because at its rotten little core, it's unfair. It's rude and uncivil. It lacks balance and proportion, and it obeys none of the normal rules of engagement. Satire picks a one-sided fight, and the more its intended target reacts, the more its practitioner gains the advantage. And as if that weren't enough, this savage, unregulated sport is protected by the United States Constitution. Cool, huh?

Tai Mark Twain, jo 1871: "Esi-isäni Augustus Twain näyttää herättäneen jonkin verran hälyä vuonna 1160. Hän oli ratkiriemukas mies. Hän tapasi teroitella vanhaa sapeliaan, asettua väijyksiin pimeässä, ja pistellä sillä ohikulkijoita nähdäkseen kuinka he loikkivat. Hän oli synnynnäinen humoristi."

[VesaK]

Amerikkalaisten sotaseikkailujen sijaan Doonesbury ottaa välillä kantaa hyvinkin intiimiin sisäpoliittiseen kysymykseen. Teksasissa aborttia harkitsevat joutuvat käymään läpi mm. "ultraäänidildo" - tutkimuksen jolla sikiöstä otetaan kuva ja vasta sen nähtyään nainen saa päättää haluaako jatkaa raskauden keskeyttämistä.
Eihän tämmöisistä saa sarjakuvasivulla puhua, joku lapsi vielä näkee ja järkyttää vanhempansa kysymällä jotain ikävää aiheesta. Näin oikeasti useampi kymmenen sanomalehteä perustelee miksi haluaa tämän jakson tilalle "harmittomampia" juttuja. Ks. Doonesbury.com

[smitty]

Doonesbury käsitteli abortti-aihetta jo vuonna 1985.
Linkki sarjakuvaan.

[VesaK]

Punaniskoja alkaa kuumottaa:

""The decision to end a life is not funny. There is nothing comic about this tasteless interpretation of legislation we have passed in Texas to ensure that women have all the facts when making a life-ending decision.""
— Gov. Rick Perry spokeswoman Catherine Frazier, commenting on this week's strips

[J Lehto]

Tietenkään tällä ei ole mitään tekemistä punaniskojen kanssa, mutta... miten Suomessa reagoitaisiin sanomalehtisarjakuvaan jonka aiheena olisivat papa-seulonnat tai vaikkapa synnytyksen jälkitarkastus (joka muuten on vanhempainrahan saamisen edellytys).

No, tuskinpa sellaista koskaan tullaan näkemään.