SARJAKUVA-FINLANDIA-PALKINTO 2011

[Petteri Oja]

Olikos tämä nyt fanipojan vai taidehiipparin puheenvuoro?

kysyy nimim. Taidehiippareiden fanipoika

[VesaK]

Suosittelen Ranskan-visiittiä kaikille. Tai vaikka vain netistä tutkailemaan minkä tahansa sikäläisen sarjakuvakustantamon kataloogia. Kyllä paskaa maailmaan mahtuu, mutta että NIIN paljon...

[Reima Mäkinen]

Suosittelen Ranskan-visiittiä kaikille. Tai vaikka vain netistä tutkailemaan minkä tahansa sikäläisen sarjakuvakustantamon kataloogia. Kyllä paskaa maailmaan mahtuu, mutta että NIIN paljon...

Paska kuitenkin myy. Nee? Mainstream on ihan joka paikassa paskaa siinä mielessä että eihän se kelpaa sen paremmin taidepojille kuin fanihiippareillekaan.

Semmoista vaan tulin sanomaan, että jos kerran Suomessa ei ilmesty tarpeeksi sarjisromskuja per vuosi, niin mikä estäisi jakamasta palkinnon vaikka joka toinen tai kolmas vuosi. Kirjakauppojen sanelema elinkaarimalli ei välttämättä muutenkaan soinnu kovin hyvin yhteen kulttuuripalkinnon tavoitteiden kanssa.

PS. Joka kymmenes vuosihan tulee tunnetusti joku M.A. joka sanoo mitä tehdään ja joka sadas vuosi juhlitaan sarjakuvaa, niin että on niitä kiertoja muitakin kuin Teophilus.

[Heippa]

... että jos kerran Suomessa ei ilmesty tarpeeksi sarjisromskuja per vuosi, niin mikä estäisi jakamasta palkinnon vaikka joka toinen tai kolmas vuosi...ja joka sadas vuosi juhlitaan sarjakuvaa, niin että on niitä kiertoja muitakin kuin Teophilus.

Tuon johdannon kautta lienee onkin hyvä palata takaisin lähtöruutuun. Eli on kuitenkin parempi että finlandioita ja puupäähattuja ynnä muita jaetaan joka vuosi ja tulee vuosittain sitä kautta edes hitunen enemmän median ja rahanjakotahojen huomiota sarjakuvan tekijöille. Tuntuu ainakin lukijan näkökulmasta paremmalta kuin kaiken harventaminen laadun puute -tekosyyn nimissä.

Palkinnot ovat sarjakuvan takia eivätkä sarjakuvat palkinnon. Toivottavasti.

[Emppu]

Suosittelen Ranskan-visiittiä kaikille. Tai vaikka vain netistä tutkailemaan minkä tahansa sikäläisen sarjakuvakustantamon kataloogia. Kyllä paskaa maailmaan mahtuu, mutta että NIIN paljon...

Paskan määrä on vakio, mutta jotenkin koomista, että Suomessa tuntuu harvoin tekijöillä olevan mitään käryä kuvakerronnan leiskaamisesta sivulle, oli kyseessä mikä tahansa tyyli tai lähtökohdat, kun taas...
No, luen mieluummin bande dessineen muotoon tehtyä mainstreampaskaa omine konventioineen kuin suomalaista "Hupsan keikkaa, se noin syntyikin!"-sarjista.

[Solja]

Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtaja Otto Sinisalon kirjoitus tämän päivän (28.4.2011) Helsingin Sanomien Mielipideosastolta:

Sarjakuvantekijätkö kunnianhimottomia?
Otto Sinisalo

Esa Mäkinen ottaa kantaa suomalaisen sarjakuvan nykytilaan (HS Kulttuuri 26. 4.). Mäkisen mukaan taiteilija M. A. Nummisen päätös jakaa Sarjakuva-Finlandia-palkinto kahdelle taiteilijalle y...hden sijaan puhuu laajemmin sarjakuvantekijöitä vaivaavasta kunnianhimon puutteesta. Itse en edusta sarjakuva-Finlandiaa jakavaa organisaatiota, mutta Mäkisen väitteet vaativat lähempää tarkastelua.

Mäkisen näkemys suomalaisen sarjakuvan kunnianhimon puutteesta verrattuna vaikkapa kirjallisuuteen on kohtuuton, kirjailijoiden työtä väheksymättä.

Jo vertailu itsessään on ongelmallinen. Voiko oopperaa verrata kuvanveistoon? Onko elokuvaohjaajan kunnianhimo luonteeltaan samanlaista kuin runoilijan? Sarjakuva on oma taiteenlajinsa, ja sillä on omat lukemisen ja tulkinnan keinonsa sekä työprosessinsa. Totuus lieneekin, ettei modernia sarjakuvaa osata välttämättä lukea. Vaikkapa Tommi Musturin sanaton Samuelin matkassa -albumi saattaa näyttäytyä "helppolukuisena", jos lukija ei ole kouliintunut arvostamaan sen kuvakerronnan nyansseja.

Sarjakuvan lukutaito harjaantuu vain sarjakuvan laaja-alaisella lukemisella.

Mitä tulee sarjakuvantekijän ammattiin, pitkään sarjakuvaan vaadittava työmäärä on merkittävä. Pitkä ja sisällöllisesti rikas sarjakuva saattaa olla vuosien työn tulos. Sarjakuvantekijät taas ovat ammattikuntana Suomessa vakaasti prekariaatissa. Tämä johtuu pienistä markkinoista ja sarjakuvan ongelmallisesta kulttuuripoliittisesta asemasta, joka vaikeuttaa erilaisten avustusten anomista.

Resurssien puute ei ole kuitenkaan estänyt suomalaista sarjakuvaa nousemasta maailman huippujen joukkoon. Tästä esimerkkinä vaikkapa Ville Rannan ja Aapo Rapin sarjakuvateosten äskettäinen noteeraaminen Angoulêmen sarjakuvafestivaalin, maailman kenties merkittävimmän sarjakuvatapahtuman, pääpalkintoehdokkaina. Päin vastoin kuin Mäkinen väittää, suomalainen sarjakuva on maamme ja kielialueemme kokoon nähden poikkeuksellisen korkeatasoista ja kunnianhimoista.

puheenjohtaja
Suomen sarjakuvaseura

[Heippa]

Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtaja Otto Sinisalon kirjoitus tämän päivän (28.4.2011) Helsingin Sanomien Mielipideosastolta:

Sarjakuvantekijätkö kunnianhimottomia?
Otto Sinisalo

Esa Mäkinen ottaa kantaa suomalaisen sarjakuvan nykytilaan (HS Kulttuuri 26. 4.). Mäkisen mukaan taiteilija M. A. Nummisen päätös jakaa Sarjakuva-Finlandia-palkinto kahdelle taiteilijalle y...hden sijaan puhuu laajemmin sarjakuvantekijöitä vaivaavasta kunnianhimon puutteesta. Itse en edusta sarjakuva-Finlandiaa jakavaa organisaatiota, mutta Mäkisen väitteet vaativat lähempää tarkastelua.

Mäkisen näkemys suomalaisen sarjakuvan kunnianhimon puutteesta verrattuna vaikkapa kirjallisuuteen on kohtuuton, kirjailijoiden työtä väheksymättä.

Jo vertailu itsessään on ongelmallinen. Voiko oopperaa verrata kuvanveistoon? Onko elokuvaohjaajan kunnianhimo luonteeltaan samanlaista kuin runoilijan? Sarjakuva on oma taiteenlajinsa, ja sillä on omat lukemisen ja tulkinnan keinonsa sekä työprosessinsa. Totuus lieneekin, ettei modernia sarjakuvaa osata välttämättä lukea. Vaikkapa Tommi Musturin sanaton Samuelin matkassa -albumi saattaa näyttäytyä "helppolukuisena", jos lukija ei ole kouliintunut arvostamaan sen kuvakerronnan nyansseja.

Sarjakuvan lukutaito harjaantuu vain sarjakuvan laaja-alaisella lukemisella.

Mitä tulee sarjakuvantekijän ammattiin, pitkään sarjakuvaan vaadittava työmäärä on merkittävä. Pitkä ja sisällöllisesti rikas sarjakuva saattaa olla vuosien työn tulos. Sarjakuvantekijät taas ovat ammattikuntana Suomessa vakaasti prekariaatissa. Tämä johtuu pienistä markkinoista ja sarjakuvan ongelmallisesta kulttuuripoliittisesta asemasta, joka vaikeuttaa erilaisten avustusten anomista.

Resurssien puute ei ole kuitenkaan estänyt suomalaista sarjakuvaa nousemasta maailman huippujen joukkoon. Tästä esimerkkinä vaikkapa Ville Rannan ja Aapo Rapin sarjakuvateosten äskettäinen noteeraaminen Angoulêmen sarjakuvafestivaalin, maailman kenties merkittävimmän sarjakuvatapahtuman, pääpalkintoehdokkaina. Päin vastoin kuin Mäkinen väittää, suomalainen sarjakuva on maamme ja kielialueemme kokoon nähden poikkeuksellisen korkeatasoista ja kunnianhimoista.

puheenjohtaja
Suomen sarjakuvaseura

Hyvin tiivistetty ja helppo allekirjoittaa Sinisalin näkemys. Suhteellisuudentaju on vaikea säilyttää nykyisessä informaatiotykityksessä, minkä Mäkisen kirjoittelu sarjakuvasta hyvin osoittaa. Myöskin aika järkkyä on se kuinka paljon mediatilaa voi saada mielipiteitään viskova taho jolla ei todellisuudessa ole asiasta mitään tietoa, pelkkiä mielipiteitä vain.

[Otto Sinisalo]

Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtaja Otto Sinisalon kirjoitus tämän päivän (28.4.2011) Helsingin Sanomien Mielipideosastolta:

Tekstistä oli vielä pidempi ja taidehiippariuden sävyttämä versio, mutta asian ajanee tämäkin. Lähinnä pois jäi kannanotto Mäkisen taide/viihde-jakoon, joka on näin jälkimodernina aikana aika kehno yleistys. Eikö vaikka ug-sarjakuva (jonka päälle moderni suomalainen sarjakuva isosti rakentuu) 40 vuotta sitten juuri rikkonut taide/viihde-jakoa?

Samoin vaikka Arktisen Banaanin (joka on julkaissut vaikkapa A. Rapin Metin!) niputus "fanipoikiin" ja Hesan sarjisfestareiden (joiden ohjelmassa ovat rinta rinnan sekä populaari että obskuuri) määrittely artsy-puuhaksi on vähän outoa. Tietysti vastakkainasettelu on aina hyvä tapa saada reaktioita. Taide vs. viihde! Korkea vs. matala! Hulk vs. Thor!

[tomu]

Samoin vaikka Arktisen Banaanin (joka on julkaissut vaikkapa A. Rapin Metin!) niputus "fanipoikiin" ja Hesan sarjisfestareiden (joiden ohjelmassa ovat rinta rinnan sekä populaari että obskuuri) määrittely artsy-puuhaksi on vähän outoa. Tietysti vastakkainasettelu on aina hyvä tapa saada reaktioita. Taide vs. viihde! Korkea vs. matala! Hulk vs. Thor!

TÄMÄKIN pisti silmään kyllä. Helsingin festarithan ovat tarjonnaltaan poikkeuksellisen monipuoliset. Ulkomailla vastaavat profiloituvat selkeämmin eri puolille kenttää. JA, eikö Sarjakuvaseuran toiminnan kuvauksessa juuri painoteta KAIKEN sarjakuvan edistämistä? Mä muistelisin niin...

Ja kuten sanoit, Banaanihan julkaisee kyllä vuosittain muutakin kuin strippikokoelmia.

Jos sarjakuvan kenttää vertaa ihan mihin tahansa muuhun taidealaan, puhalletaan siellä kyllä yhteen hiileen poikkeuksellisen paljon. Itse asiassa tää paskanpuhumisen kulttuuri tuntuu alkaneen aika samoihin aikoihin kun Mäkinen on alkanut Hesarissa kirjoittaa, Finlandia on toiminut hyvänä sytykkeenä.

Mä oon aina sanonut, että sarjakuvakentällä on ollut mukava tehdä töitä, koska apua on aina saanut monelta suunnalta, kun sitä on tarvinnut. Tämä on sellainen asia, mistä kentän pitäisi pitää kiinni - yhteisen tekemisen kautta suurin osa kentällä nyt olevista jutuista on kuitenkin syntynyt.

[Otto Sinisalo]

JA, eikö Sarjakuvaseuran toiminnan kuvauksessa juuri painoteta KAIKEN sarjakuvan edistämistä? Mä muistelisin niin...

Näinhän ne närhen näreet ovat. Ja "fanipoikien" Tampere Kupliikin ottaa ohjelmaansa suomalaista vaihtoehtosarjista, jos tällainen yleistävä termi sallitaan.

Itse asiassa tää paskanpuhumisen kulttuuri tuntuu alkaneen aika samoihin aikoihin kun Mäkinen on alkanut Hesarissa kirjoittaa, Finlandia on toiminut hyvänä sytykkeenä.

En välttämättä pirunsarvia sovittelisi Mäkiselle. Mäkisellä on, toisin kuin valitettavan monella toimittajalla, ainakin jonkinlainen yritys ymmärtää mitä kentällä tapahtuu. Tiistain kolumnin kaltaisia hutilaukauksia tulee, mutta Mäkisen jutut ovat luokkaa parempia turhan usein nähtävät yleisluontoiset, alaa tuntemattomien toimittajien jutut, joissa kirjoitetaan että "sarjakuvalla menee nyt lujaa", tms. Sarjakuvaa ymmärtävien toimittajien joukko on pieni - Mäkinen ei ole näistä kokenein, mutta tarttuu ainakin sarjakuva-aiheisiin ennakkoluulottoman tuntuisesti.

Mä oon aina sanonut, että sarjakuvakentällä on ollut mukava tehdä töitä, koska apua on aina saanut monelta suunnalta, kun sitä on tarvinnut. Tämä on sellainen asia, mistä kentän pitäisi pitää kiinni - yhteisen tekemisen kautta suurin osa kentällä nyt olevista jutuista on kuitenkin syntynyt.

Olkoonkin hymistelyä kentän sisäpuolelta, mutta olen pitkälti samaa mieltä. Käsittääkseni muilla taiteenaloilla kentän sisäinen meininki on pitkälti raadollisempaa.

Tämä on tietysti yhden kolikon kääntöpuoli: kun sarjakuvaprojekteja - olivat sitten hankkeita, tapahtumia, näyttelyitä tai teoksia - tehdään almuilla, projektirahalla tai silkalla verellä ja hiellä, syntyy tätä me-henkeä. Jos rahaa olisi jaossa enemmän, olisiko samanlaista yhteisen tekemisen henkeä? No nyt kuitenkin on, ja tästä ei tingitä jos se minusta on kiinni.

Mitä yritän sanoa? Tuota noin... tulkaa Sarjisfestareille töihin? Saatte t-paidan, ruokaa ja kavereita!

[enginigger]

Suurin ongelma on pienten markkinoiden uskottavuusvaje tarjota jotain sellaista vuosittain jolle voisi kaiken rehellisyyden nimissä antaa "Finlandia" -nimeä kantavan palkinnon.

Mitä enemmän jaetaan, sitä merkityksettömämmäksi jaettava inflatoituu. Olisikin parempi, että tämä juhla olisi alkuun biennaali, triennaali tai quadriennaali. Kun annettaisiin tuotannon kerääntyä useamman vuoden ajan olisi otos laajempi ja uskottavampi.

Toki voidaanhan sitä näinkin pelata että otetaan rohkeita hahmoja jotka uskaltavat sanoa "ihan jees, muttei riitä".

On turha palkita palkinnolla jos ei oikeasti ole palkitsemisen arvoista. Tukirahoja saa säätiöiltä ja järjestöiltä taiteen tekemiseen. Siihen ei tarvita "sarjakuvafinlandiaa".

[Nanna]

On turha palkita palkinnolla jos ei oikeasti ole palkitsemisen arvoista. Tukirahoja saa säätiöiltä ja järjestöiltä taiteen tekemiseen. Siihen ei tarvita "sarjakuvafinlandiaa".

Miten niitä tukirahoja saa? Terveisin nimimerkki "Hakee tositarkoituksella, muttei saa ja piirtää silti". Finlandia-palkinto yksinään on isompi kuin mun vuosituloni.

Mutta ei sarjakuvaa rahan vuoksi tehdä, eihän? On kivaa ja tärkeää, että meillä on näitä tasaisin väliajoin jaettavia palkintoja ja pieniä bonuksia. Tuleepa ainakin sellainen olo, että sarjakuvan tekemiseen kannustetaan, vaikkei sillä voisi itseään mitenkään järjellisesti tai helposti elättää.

[mlietzen]

Paakkasella ei näytä olevan omaa keskustelualuetta, joten rapsutellaanpa vähän vanhoja arpia. Toinen Finlandia-palkituista nyt (lue: vihdoinkin) ehdottoman luotettavana Kvaak-arviona.

[T.Kokkila]

Tampere Kuplii-tapahtuman aikaan esillä ollut Sarjakuva-Finlandia 2011 näyttely on nyt esillä Postimuseossa Helsingissä. Hahmoterapiaa-sarjakuvanäyttelyn oheen pystytetty näyttely esittelee kymmenen Finlandia-finalistia, ja on auki 1.9.-25.9.2011.

Sarjakuvafestivaalien aikaan 16.9.-18.9.2011 ja muutamina muina päivinä museoon on vapaa pääsy.

http://www.posti.fi/postimuseo/nayttelyt/teemanayttelyt/2011/hahmoterapiaa.html

http://www.posti.fi/postimuseo/nayttelyt/teemanayttelyt/2011/