Tätä samaa hän väitti jo siinä jokin aikaa sitten olleessa radiohaastattelussa, jossa herrat Hänninen ja Römpötti kertoivat hyvin selkeästi että asia ei ole näin. Näkemys ei näistä asiantuntijakommenteista huolimatta ole muuttunut yhtään.
Vetäkää tästä omat johtopäätöksenne.
Tästä ei kannata vetää sen kummempaa johtopäätöstä kuin, ettei Mäkinen juurikaan tunne sarjakuvaa, sen suomalaista kenttää tai kotimaisen sarjakuvan paikkaa kansainvälisesti. Ei pahalla, Esa, mutta Tämä uutinen on tehty pelkän hajun perusteella... tai ehkä parin viinilasin jälkeen Rannan Villen monologin muistiinpanoihin perustuen.
Mäkisellä, kuten monella muullakin nykyisellä Hesarin toimittajalla on kova tarve luoda skuuppeja. Jos Mäkisen aiemmatkin sarjakuvakirjoittelut ovat epävarmoja tai "vähän sinne päin", menee tämä viimeisin uutisointi jo selkeästi ohi maalistaan. Sääli vaan, että Hesarin kautta tulleena tämä muodostuu edelleen jonkinlaisen totuuden pohjaksi. Todellisuudessahan nyky-Hesari on kulttuurisivuillaan tippunut kyydistä viimeisen 10 vuoden aikana. Tai ehkei tippunut, vaan muotoutunut ajan kuvaksi. Sivut jakautuvat selkeästi konservatiiviseen sisältöön tai sitten tälläiseen Mäxän edustamaan populistiseen hutaisuun.Tilasta on pakko taistella paitsi lehden sisällä myös mediavirrassa. Ei ole helppoa.
Kuten JussiP mainitsi, Norsuradion haastattelussa Römpötti ja Hänninen kumosivat onnistuneesti Mäkisen väitteet. Mihin Esa siis kirjoittelunsa pohjaa? Onko näin kiva kirjoittaa, kun on valtaa? Vai onko sarjakuva niin merkityksetön ja eloton alue, ettei siitä saa uutisia kuin itse ne keksimällä?
Ei minun mielestäni. Sen sijaan, että valitetaan tietämättömyyttään vaikkapa sarjakuvan epäpoliittisuudesta, voisi saman ajan käyttää esim. Jyrki Nissisen Dreamzonen -arvioon - viime vuoden pistävimpiä yhteiskunta-analyyseja.
Mäkisen vertaus sarjakuvantekijän ja kirjailijan töistä keskenään on kaikkein ontuvin. Tyhmempikin näkee sarjakuvan ja kaunokirjallisuuden historialliset erot - nykyisen suomalaisen sarjakuvan osalta puhutaan vain 20-30-vuoden historiasta, kaunokirjallisuudessa hieman pidemmästä. Entä yhteiskunnallinen sijainti? Kirjallisuus on taiteenaloista tukevimmalla pohjalla, tosin jo rapautuvana sivistyksen lähteenä, kielen kantajana. Toisaalla sarjakuvan juuret ovat pelkästään populäärikulttuurissa, joka muuntuu ja elää alati hetkessä. Kun tähän lisätään kaunokirjallisuuden höveli apurahakulttuuri ja sarjakuva Valtionhallinnon väliinputoajana, käy jo ilmi, miten perusteettomasti Mäkinen näitä taiteenaloja vertailee.
Kommentti olisi osunut, jos siinä olisi puhuttu vain sarjakuvasta. Osunut vielä paremmin, jos Mäkinen olisi löytänyt edes yhden syyn, miksi suomalainen sarjakuvakenttä ei synnytä tärkeitä sarjakuvaromaaneja vuosittain. Kunnianhimottomuus ei ole syy, jos toisaalla runoilija nauttii muutaman vuoden apurahoja löytääkseen inspiraation 50-sivuisen pamflettinsa sisällöksi, ja toisaalla sarjakuvantekijä elää minimipalkalla tehden opetusta, kuvituksia ja omaa työtään tämän jälkeen. Entä se Mäkisen suosima suomalainen kirjallisuus tänään? Pääosin perseestä. Väitän, että niissä muutamassa kymmenessä vuosittaisessa kotimaisessa sarjakuvateoksessa on suhteessa enemmän tärkeää sisältöä kuin siinä valtavassa määrässä "kirjallista kunnianhimoa", minkä Mäkinen laittaa toiseen vaakakuppiin.
Tässä tilanteessa voi oikeutetusti huutaa: TOIMITTAJUUS - HALOO?
Voin suoraan sanoa, että VITUTTAA tälläinen umpimähkä peesaileva uutisointi. Tulee mieleen ylioppilaslehtiin ensimmäisiä juttujaan tekevät ah-niin-kiihkeät toimittajanalut. Vaikka Helsingin sanomat ei edusta minulle enää yhtään mitään, odotan silti jokaiselta lehdeltä jonkinlaista totuudellisuutta ja journalistista tasoa.
Esimerkkinä Hesarin ammattiosaamisesta, siteeraan Mäkistä reilun vuoden takaa Angoulemen sarjakuvafestivaaleilta, n. klo 3 aamulla, ilmeisen rohkaistuneena: "Musturi, voiksä kertoa, mitä täällä tapahtuu? Mä en tajuu tästä sarjakuvasta yhtään mitään."
Hyvänä puolena näissä Hesarinkin tekaistuissa jutuissa on, että niistä osa alkaa olla oikeasti niin idioottimaisesti kirjoitettuja, että suurin osa lukijoistakin tajuaa jotain olevan vialla. HS:n toimituksen runouskeskustelu ja siihen liittyvä asemasota on ollut koomisinta pitkään aikaan.
