Kehnoimmat Tex Willer -vuosikerrat & seikkailut.

[wilpå]

Otsikko kertoo kaiken, Itselle vähiten mieluisa vuosikerta on helposti 1984. Muistan vieläkin sen pettymyksen kun loistavien -82 ja -83 jälkeen laatu laski kuin lehmän häntä.

Oma Tex innostus alkoi tuossa -82 aikoihin ja pääsin heti mukaan loistaviin Satanisti karjaparoni, mefisto ja Yama tarinoihin, joihin tulee palattua aina uudelleen. Aloitin siis omasta mielestäni huipulta ja sieltä on luonnollisesti vain yksi tie... Mutta että tuommoinen lasku! Piirrostyö, kannet, painolaatu ja yhdentekevät tarinat tekevät -84:sta kaikenkaikkiaan sukkaakin sukemman vuosikerran.

Onneksi aallonpohjasta noustiinkin sitten komeasti tuossa -85 "Punaisten muurahaisten" Ja "Suuri vehkeily" tarinoiden myötä. Edelleenkin makaa siis vuosikerta -84 vaan yhdenkerran luettuna vaatekaapin ylähyllyllä.

 Äänestystä en osaa laittaa pystyyn mutta joku itseäni pätevämpi kvaakkilainen toivottavasti auttaa..

Edit. Otsikkoa korjattu yleisemmäksi. Säikeessä voidaan jatkossa keskustella sekä huonoimmista vuosikerroista että tarinoista.

[Pat]

Kallistun myös vuosikertaan 1984. Vaikka kyseinen vuosi kaikilla muilla mittareilla onkin se kultaisin vuosi, niin Texin historiassa se on kyllä heikoimmasta päästä. Karjavarkausseikkailuja ja mitä lie viinan tislaushommaa.. Ei kyllä säväyttänyt kokonaisuutena ollenkaan.

[Janne]

No jopas. Vuonna 1984 julkaistiin sentäs sellaiset tarinat kuin Mormonikopla, Navajoverta sekä Muumioiden sali. Lukekaapas nyt toiseen kertaan, niin voi mieli vähän muuttua.

Ymmärrän kyllä pettymyksen tunteen. Toimitus päätti vuoden 1983 lopussa keskittyä muutaman vuoden ajaksi pelkästään vanhempiin tarinoihin. Uransa huipulla olleiden Ticcin, Letterin ja Fuscon jälkeen vanhemmat seikkailut 1950-60 -luvuilta tuntuivat varmasti erilaisilta. Varsinkin, kun mukana oli mainitsemieni klassikoiden ohella selviä välitöitä ja apukuvittajien työnäytteitä. Mutta kerrassaan mainiota, että nekin saatiin julkaistua, koska nyt mankuisimme niiden perään.

[Herman.]

Itse asiassa luinkin tuossa viime viikolla sen Mormonikoplan ja täytyy sanoa että tarina kyllä viihdytti, ja Galepinkin jälki oli oikeastaan ihan kohtuu hyvää. Painojälki kyllä joissain kohtaa aika himmeää, mutta kokonaisuutena ihan nautittava tarina. Mielestäni tämä tarina on kyseisen vuoden paras.

Taiteellisesti 1984 vuoden paras tarina mielestäni on Letterin Luopiot. Tarina itse on kyllä melko keskinkertainen, vaikkei läheskään kyllä vuoden huonoinkaan.

Mutta silti itsekin olen kyllä sitä mieltä, että muuten 1984 vuosi ei mikään erikoinen kyllä ollut.

Ja tuo Navajoverta tarinahan oli uusinta julkaisu vuodelta 1971.

[Rogeri]

Omasta mielstäni vuosikerta 1996 on se kaikista vähiten hyvä. Siinä vuosikerrassa on huonoja ja lyhyitä tarinoita, kuten tarina Kaupunki ilman lakia. Tuo Kaupunki ilman lakia oli  ensimmäinen Tex Willer tarina minkä luin minä luin. Omasta mielestäni kaikki tarinat, jotka ovat julkaistu ennen vuotta 1996 ovat vähintääkin hyviä. Vuoden 1995 jälkeiset tex willerit ovat taas semmoista "kyllä näitä lukee paremman puutteessa".

[Hannu]

Jannen kanssa yhtä mieltä vuodesta 1984. Tuolloin julkaistut klassikkoseikkailut olivat varsinainen aarreaitta ainakin minunkaltaisilleni vanhemman polven lukijoille. Mutta kuten täällä on jo moneen otteeseen todettu, niin nuoremmille lukijoille ei noissa klassikoissa, eritoten Galepin piirtämissä, näytä olevan lainkaan samaa viehätystä.

[C. Gothicus]

Mutta kuten täällä on jo moneen otteeseen todettu, niin nuoremmille lukijoille ei noissa klassikoissa, eritoten Galepin piirtämissä, näytä olevan lainkaan samaa viehätystä.

Klassikoissa toki on oma viehätyksensä, mutta Galepin kuvitus voi muodostua ongelmaksi. Enkä edes ole mikään kovin nuori lukija. Ensimmäiset Texini luin joskus 70-luvun lopussa tai 80-luvun alussa ja osa tarinoista sykähdytti jo tuolloin, mutta Galepin piirrostyylistä en ole koskaan oppinut hirveästi pitämään. Se taisi tuolloin olla myös se suurin syy, miksi täydellistä Willeriin "hurahtamista" ei kohdallani tapahtunut, vaan ykköslänkkärin paikan vei hetkeksi toinen hieman erilainen lännensankari, Lucky Luke. Tex tuli enemmän mukaan kuvioihin, uusien piirtäjien myötä, muutaman vuoden jäljessä.    

[petro k]

  Omalta kohdaltani hyppääminen mukaan Tex Willerin vankkureihin tapahtui kesällä 83 tarinassa Katkaistu nuoli . Omalta kohdaltani en ole kokenut millään tavalla vuosien 84-86 välistä jaksoa mitenkään huonoksi , päinvastoin useimmat tarinoista olivat todella hyviä. Tietenkin tarinoiden ajallinen epäjärjestys ihmetytti. Kiinnostaisi tietää , miksi Suomen toimitus päätti julkaista tarinat omassa jestyksessään alkuperäisestä poiketen ? 50-luvun tarinathan alkuun menivät oikein , mutta jossain vaiheessa postilaitos Italiassa töppäsi ja jäimme vaille tarinan Verinen paaluvarustus alkua . Jatkossa kuitenkin jäimme monesta muustakin seikkailusta paitsi , joita on vasta viimevuosina saatu lukea . 70 ja 80 - luvuillakin tarinat ja kansikuvatkin onnistuttiin sössimään täydellisesti . Yamakin ehti vilahtaa vuoden 75 lehden nro 3 kannessa vaikkei liittynyt mitenkään itse julkaistuun tarinaan , hepun ensiesiintyminen koitti vasta numerossa 4/82 . Eli tietääkö , joku miksi näin pääsi käymään ilmestysjärjestyksen suhteen ?

[Janne]

Kiinnostaisi tietää , miksi Suomen toimitus päätti julkaista tarinat omassa jestyksessään alkuperäisestä poiketen ?

Eipä tähän suoraa vastaus ole keneltäkään saatu, mutta kyllä se muutenkin on aika ilmiselvää. Itseasiassa alkuperäinen järjestys sössittiin jo 60-luvun puolella. Tarinoita jäi jo tuolloin välistä ja seikkailut olivat epäjärjestyksessä. Syynä mitä ilmeisemmin se, että myyntiluvut olivat laskussa ja julkaistavia tarinoita piti ruveta hiukan tarkemmin harkitsemaan.

Sitten tulikin suuri tauko 1966-1970. Eipä siinä ollut mitään järkeä jatkaa julkaisemista siitä, mihin oltiin vuosia aiemmin jääty. Valikointia piti tietenkin harrastaa. Vanhoja lukijoita kosiskeltiin heti kättelyssä komealla Rautatie helvettiin -tarinalla. Muutenkin Galepin piirtämät tarinat olivat pitkään etusijalla. Kohtuullisen pian mukaan nostettiin kuitenkin uusia tekijöitä ja uudempia tarinoita. Tuskin kukaan uskoi, että Texistä muodostuu Suomessa(kin) seuraavaan 40 vuoden aikana sellainen monumentti kuin se nyt on. Jos tämä olisi tiedetty, niin varmasti tarinoita olisi napsittu mukaan jollain loogisemmalla systeemillä. Kansikuvien sähläys on osoitus pelkästään toimituskunnan (joka muuten oli alkuksi yhteispohjoismaalainen, päätökset tehtiin pitkälti Ruotsissa) välinpitämättömyydestä. Nykyään jos sellaista sattuisi, toimittaja Alanen todennäkäisesti kieriteltäisiin tervassa ja höyhenissä.

[petro k]

 Muy bien ! Kiitokset Jannelle vastauksesta .

[Mosabacka]

...Nykyään jos sellaista sattuisi, toimittaja Alanen todennäkäisesti kieriteltäisiin tervassa ja höyhenissä.

Ottamatta sen kummemmin kantaa pitäisikö mainitun kaltaisesta kämmäilystä rankaista toimittajaa, suosisin enemmän tulitikku varpaiden väliin -menetelmää

[Jiksi]

Minun oli tämän ketjun nähtyäni harkittava muutaman päivän ajan, ennen kuin kehtasin asian sanoakaan, mutta 1971 on kyllä hirvittävää tuubaa. Kuvittelin kesälomalla kahmaisevani koko Kronikkajonon lyhyessä ajassa, mutta jumituin jättiläisrapuihin, sapeli kädessä ratsastavaan apinaan, ufomiehiin sädepyssyineen ja muihin vastaaviin viikkokausiksi.

Poikkeuksena näistä hirvittävyyksistä on vetävä tarina Navajon kosto, jonka muistin 1980-luvulta. Loppuvuoden vaatimattomat, mutta ainakin hieman realistisemmat lännentarinat olivat suuri helpotus, niitä sentään kehtasi nikottelematta lukea.

Vuoden 1972 numerot ovatkin olleet tuon vuosikerran jälkeen täyttä rautaa ja tyytyväisyydekseni tunnistin tarinan Yellow Creekin verilöyly Kronikasta 10, mikä tarkoittaa sitä, että sain viimein varmuuden siitä, että 7/1972 oli vanhin teininä omistamani Tex.

Teinipoikana – jolloin minulla oli siis 1970-luvun alkupuolelta 1990-luvun alkuun saakka kaikki vuosikerrat – maku on toki ollut toinen ja kaikki scifi-/fantasiaelementit vain piristivät joukossa. Nyt en osaa sanoa, miltä ne vaikuttavat kun toiste tulevat eteen, mutta en juuri muista minkään vuosikerran olleen tuolloin erityisesti muita heikompi. Näihin muistikuviin suhteutettuna on vaikea uskoa eteen tulevan enää heikompaa kokonaisuutta kuin tuo 1971.

[hatinufer]

Lopetin Tex Willereitten systemaattisen  keräilyn vuonna 1984. Taisin kärrätä kaikki Texini tuohon aikaan divariin; liki kaikki aiemmin ilmestyneet omistin. Vain neljä ekaa uupui kokoelmastani. Ne olivat jo silloin kiven alla.
Muistaakseni kypsyin, kun 1984  lehdessä alettiin julkaista liuskamuotoista tavaraa. Joten 1984 on mun näkökulmasta huonoin Tex Willer-vuosikerta; tosin täytyy muistaa että vuodet 1985 - 2010 ovat enemmän tai vähemmän pimennossa.
Olen kyllä ostanut Kronikoita, ja muistellut miksi aikoinaan sitkeästi keräilin Willereitä. Tuo 5-1971, jossa apina heiluu sapelin kanssa,  oli pikkupojalle tarinana aarre. Saa toki olla eri mieltä.
Vuodet 1972 ja osa 1973sta olivat heikohkoja. Sen sijaan 1974 oli lukemieni Willereitten ehdottomasti mulle parhaiten iskenyt vuosi. Toiseksi paras oli 1975 vuoden viisi, kuusi ekaa numeroa.

[Victorio]

Selailin hiukan arvostelujani vuosikerroittain ja nopealla arvioinnilla saan itsekin 84 luvun keskiarvon huonoimmaksi. Seuraavia onkin jo paljon hankalampi arvioida, 96 vuosikerta on aika kaksjakoinen, erittäin hyviä tarinoita, mutta seassa myös kohtuu heikon arvosanan saaneita tarinoita. 2003 vuosikerta saattaa myös kilpailla tuosta kakkos paikasta.

[Janne]

Yleisön pyynnöstä avataan uusi Tex Willer ketju. Täällä saa vuodattaa sappeaan ja haukkua omia Tex-inhokkejaan mielin määrin. Kannattaa kuitenkin pitää maltti mukana antaessaan sanan ruoskan sivaltaa ja muistaa, että yhtään läpeensä kehnoa Tex-tarinaa ei ole julkaistukaan.

Omalla kohdallani ne ikimuistoisimmat tarinat ovat kolahtaneet kirjoitetun tekstin ansiosta. Vaikka kuvitus olisi timangia, niin ei kurjasti kirjoitettua tarinaa parin vuoden kuluttua enää leirinuotioilla muistella. Kuvittajat jaottelen hyviin ja vähemmän hyviin. Kuvittajien taso Texissä on kuitenkin niin kova, että kukaan taiteilija ei ole pystynyt täysin tuhoamaan hyvää käsikirjoistus. Oma inhokki onkin sellainen, jonka kuvituksessa ei ole mitään vikaa.

Kyseessä on G. L. Bonellin kirjoittama Karjahuijarit, joka julkaistiin numeroissa 16/1987-1/1988. Kuvittajaksi on päässyt Vincenzo Monti, joka varmasti oli etukäteen ylpeä päästessään kuvittamaan legendan käsikirjoitusta. Kyseessä on Bonellin myöhäiskauden työ, jolloin hänellä oli jo vaikeuksia terveytensä kanssa. Vaivat olivat nähtävästi verottaneet henkistäkin puolta, sillä tarina ei ole oikein minkäänlainen kokonaisuus, vaan lähinnä täysin päämäärätöntä ratsastelua ja ammuskelua. Ammuskelusta huolimatta tarinassa ei kuole kukaan, vaikka Tex joukkoineen pistää käpälälautaan peräti kaksi eri roistopoppoota. Carson totesi tarinan lopuksi seikkailun olleen laimean, ja sitä se kyllä olikin!

Tämän tarinan jälkeen lähes kaikki loput Bonellin tarinat kirjoitettin muiden toimesta osittain uusiksi. En ihmettele.