Sarjakuvan uusi aalto

[mastermind]

Miettiessäni, että millä sarjakuvataide saisi nostettua arvostuksensa ansaitsemalleen tasolle, tajusin, että se vaati samaa mitä ranskalaisen elokuvan uusiaalto teki elokuvataiteelle.

Tässä keskustelunavauksesi tarjoan ranskalaisen elokuvan uuden aallon vastaavaa pohjanaan käyttämääni, nopeasti kyhäämääni manifestia:

- Sarjakuva on taidetta
-Sarjakuvaromaani on sarjakuvan aidoin ja puhtain muoto
- Sarjakuvaromaaneilla ei ole käsikirjoittajia, vaan ohjaajia. Ohjaaja on auteur eli sarjakuvan varsinainen tekijä, joka käyttää piirtäjää "elokuvakameranaan" (Toki sarjakuvan käsikirjoittaja voi myös itse toimia piirtäjänä).
- Sarjakuvaromaaneissa voi käsitellä yhtä henkilökohtaisia, omaperäisiä ja abstrakteja asioita kuin muissa taiteissa
- Sarjakuvaromaaneissa on alku, keskikohta ja loppu - mutta ei välttämättä tässä järjestyksessä
- Sarjakuvaromaaneita voi tehdä kuin kirjoittaisi esseitä tai kritiikkiä
- Sarjakuvan historiaa sopii siteerata

Toki myös muut sarjakuvan muodot, kuin sarjakuvaromaanit ovat parhaimmillaan suurta taidetta, mutta tässä käsitellään tarkoituksella vain "suurinta".


Mitäs mieltä olette asiasta?

[Curtvile]

Uudet aallot, niin kirjallisuudessa kuin elokuvissa ovat usein ampuneet itseään pahemmin jalkaan.

Sarjakuva ja elokuvat ovat moninkertaisesti superlatiiveja taidemuotoja koska eivät ole niin "vakavasti otettavia" .

Kaikki kohdat toki ovat jumalan sanaa jo joillekin ihmisille, mutta esimerkiksi sarjakuvaromaanin ylivertaisuus on sama kuin kovakantisen ylivertaisuus:
formaatti EI sanele laatua, paskasta ei kivassa paketoinnissa tule kultaa tai sisältö ole genre tai pituusriippuvainen tekijä.

Hieno ja kannatteva idea, en vain ole täysin samaa mieltä

[Mara]

Tarvitseeko meidän olla nostamassa verissä päin sarjakuvaa sen "oikeutetulle tasolle"? Jos sarjakuva on hyvää (ja minä uskon että se on) niin se nousee sille tasolle ihan itsestään, kun hyviä sarjakuvia ilmaantuu.

Ja sarjakuvaromaani EI ole muita sarjakuvan muotoja parempi. Hyviä tarinoita ja piirroksia on ihan kaikilla sarjakuvan aloilla.

[Curtvile]

Kuten jo todettua isoimmat ongelmat teeseissä minulla on näissä kahdessa:

- Sarjakuva on taidetta
-Sarjakuvaromaani on sarjakuvan aidoin ja puhtain muoto

en aio kiistää sarjakuvan taidepuolta, mutta sen korostaminen on turhaa. puusepän työ on taidetta, mutta vaikkei sitä itse osaa tehdä teknisesti ja ilmaisullisesti se ei muuta sen taiteutta.
Puuseppä vaan ei (todennäköisesti) keksi neppailevaa taiteenhistoriaa sivuavaa henkilökohtaista meriselitystä miten se ettei toinen sarana toimi ole puute vaan kuvastaa niin hänen parisuhdekriisiään ja Darfurin konfliktia postimperialistisessa maailmassa.

Sarjakuvaromaani on muoto, ei puhtain muoto. Yhtä hyvin voisi väittää että vain antropomorfinen eläinsarjakuva on sarjakuvan puhtain muoto.
Sekä subjektiivisia että objektiivisia mittareita on laajempi otanta.
Lassi ja leevi-strippi ja Maus vaativat kukin omista lähtökohdistaan lähtevän arvostelun siinä missä Batman tai Fingerporikin.
Sisältö ei ole muodosta tai lajityypistä riipuvainen

[janne luokkanen]

Tulee kyllä mieleen maassa makaavan lipputangonnupin kiillotus tollasesta manifestista.

Ja eikös suurin osa sarjakuvista jo tee kaikkea tuota mitä manifesti ehdottaa?

[hdc]

En minäkään lähde aallon teesejä allekirjoittamaan.
Sarjakuva on taidetta, nojoo, ennemminkin että sarjakuva voi olla taidetta. Mikä taas on itsestäänselvyys eikä näin mitenkään kiinnostava teesi.
En minäkään hyväksy sarjakuvaromaania minään puhtaimpana muotona, se on yksi muoto muiden joukossa. Samalla tavalla päteviä muotoja ovat vaikkapa 44-sivuinen albumi tai neljästä samankokoisesta ruudusta muodostuva strippi.

Auteur-tulkinnasta käsin voisi lukea sarjakuvia enemmänkin mutta en kannata näkemystä että käsikirjoittaja on se auteur ja piirtäjä on vain välikappale. Vaikka runsaasti hyviä kirjoittajavetoisia sarjakuvia on tehtykin niin heittelen vastaesimerkeiksi vaikkapa Steve Ditkon, Alan Davisin ja Flemming Andersenin...
Mainittakoon että vaikka suhtaudun ihan myötämielisesti auteur-tulkintaan en pidä siitä ainoana oikeana tulkintatapana, varsinkaan ohjaajakeskeisenä muotona, ja muutenkin koko sana tapaa aiheuttaa ärtymystä...

Muuten, hmm, joo, ei pahempia valittamisia mutta ihmettelen väittääkö joku noita ajatuksia vastaan...

Ohjelmajulistuksissa on se paha asia että ne yleensä vain turhaan rajaavat mahdollisuuksia. Toki itselleen saa rajoituksia esittää ja ne voivat auttaa fokusoitumaan tai pakottamaan uusiin lähestymistapoihin mutta yleisesti esitettynä suhtaudun niihin kriittisesti ja yleensä alan pohtia miten moiset teesit rikotaan tai kierretään...

[VesaK]

Hauki on kala ja riisin viljely Kiinassa hyvin yleistä.

Kiva kumminkin että nämä samat ajatukset kiertävät sekä kutkuttavat aina ja iänkaikkisesti vuodesta toiseen.

Nykymaailmassa on toki sellainen ero menneeseen, että sarjakuvaa käsittelevää, jopa analysoivaa kirjallisuutta on tarjolla myös suomeksi useamman opuksen verran - silti, jos ja kun jostakin aloittaa niin Kaukoranta-Kemppisen Sarjakuvat on yhä vaan ylitse muiden.

[Timo Ronkainen]

Ja eikös suurin osa sarjakuvista jo tee kaikkea tuota mitä manifesti ehdottaa?

Tekee. Ja luulen että se sarjakuvan "uusi aaltokin" jo oli ja meni. En tiedä kävikö Suomessa.  

- Sarjakuvaromaaneilla ei ole käsikirjoittajia, vaan ohjaajia. Ohjaaja on auteur eli sarjakuvan varsinainen tekijä, joka käyttää piirtäjää "elokuvakameranaan"

Kuka on se ohjaaja-auteur joka ei ole käsikirjoittaja ja joka käyttää piirtäjää kamerana? Lause kuulostaa siltä kuin olisi vielä joku kolmas, se "varsinainen tekijä".

Timo

[Curtvile]

Kiva kumminkin että nämä samat ajatukset kiertävät sekä kutkuttavat aina ja iänkaikkisesti vuodesta toiseen.

Jokainen keksii pyörän vuorollaan.

Innokkuus ja omistautuminen ovat aina hienoja juttuja. Jossain vaiheessa kumminkin kukin valitsee ne omat silmälappunsa ja rajaa maailman siihen kivaan pikku lokeroon joka omalle päälle sopii.

Elokuvalla ja kirjallisuudella on ollut monta uutta aaltoa ja aika vähän tsunameja.
Sarjakuva on meri.
Joskus tyyni, joskus myrskyisä, aaltoja tulee aaltoja menee, välillä on kalakatoja ja sinilevää mutta niilläkin on faninsa ja jos ei diggaa niin ei tarvitse asua meren äärellä.

[mastermind]

Auteur-tulkinnasta käsin voisi lukea sarjakuvia enemmänkin mutta en kannata näkemystä että käsikirjoittaja on se auteur ja piirtäjä on vain välikappale. Vaikka runsaasti hyviä kirjoittajavetoisia sarjakuvia on tehtykin niin heittelen vastaesimerkeiksi vaikkapa Steve Ditkon, Alan Davisin ja Flemming Andersenin...
Mainittakoon että vaikka suhtaudun ihan myötämielisesti auteur-tulkintaan en pidä siitä ainoana oikeana tulkintatapana, varsinkaan ohjaajakeskeisenä muotona, ja muutenkin koko sana tapaa aiheuttaa ärtymystä...

Ehkäpä piirtäjän vertaaminen elokuvakameraan oli liian kärjistetty. Piirtäjä on ehkäpä lähempänä näyttelijöitä, jos määrittelyä elokuvatermeillä halutaan jatkaa.

Haluan vielä alleviivata, että en todellakaan millään tavalla halvenna muita sarjakuvanmuotoja, olen itse esim. intohimoinen strippisarjakuvien ystävä.
Sarjakuvaromaani vain on paras väline tuottaa sisältöä, joka on lähimpänä ajatustani uudesta aallosta. Eihän sekään, että joku nostaa eurooppalaisen taide-elokuvan jalustalle, tarkoita sitä, etteikö hän voisi nauttia samaan aikaan myös Russ Meyrin pikkutuhmista seksploitaatio-pätkistä.

[Mara]

Sarjakuvaromaani vain on paras väline tuottaa sisältöä, joka on lähimpänä ajatustani uudesta aallosta.

Kertoisitko hieman, että minkälaista sisältöä tarkoitat?

[mastermind]

Kertoisitko hieman, että minkälaista sisältöä tarkoitat?

Taiteellisesti kunnianhimoista ja intellektuellisesti haastavaa.
Tokihan esim. Lassi ja Leevi täyttää molemmat kohdat, mutta on vaikea kuvitella, että Watchmenin tai Corto Maltesen kaltaista ilmaisua pystyisi sisällyttämään muuhun formaattiin kuin sarjakuvaromaaniin. Tokihan poikkeukset, kuten Lassi ja Leevi vahvistavat säännön...

[Curtvile]

Taiteellisesti kunnianhimoista ja intellektuellisesti haastavaa.
Tokihan esim. Lassi ja Leevi täyttää molemmat kohdat, mutta on vaikea kuvitella, että Watchmenin tai Corto Maltesen kaltaista ilmaisua pystyisi sisällyttämään muuhun formaattiin kuin sarjakuvaromaaniin.

kuten vaikkapa alkuperäisiin lehtiin joina niin Corto ja Watchmen ilmestyivät?
niinpä

[hdc]

Taiteellisesti kunnianhimoista ja intellektuellisesti haastavaa.
Tokihan esim. Lassi ja Leevi täyttää molemmat kohdat, mutta on vaikea kuvitella, että Watchmenin tai Corto Maltesen kaltaista ilmaisua pystyisi sisällyttämään muuhun formaattiin kuin sarjakuvaromaaniin.

Voi sisällyttää elokuvaan tai kirjaan, enkä näe puhtaana muotona sellaista joka onnistuessaan kykenee toistamaan muiden taidelajien saavutukset. Tähän verrattuna orgaanisesti kasvavat sarjakuvat, strippeinä tai hieman pidempinä yksikköinä, ovat uniikki muoto. Eli Tenavat, Cerebus, Love & Rockets, Aku Ankka jne ovat aidompaa sarjakuvaa kuin Watchmen (no, Corto Maltese menee sarjallisena tähän joukkoon).

Kuvittaja näyttelijänä on parempi vertaus, ja myönnän elokuvien katsojana olevani näyttelijäkeskeisempi kuin moni alan harrastaja, ja mielestäni ranskalaisen uuden aallon ohjaajakeskeisyys oli ongelmallinen. Jostain syystä auteur-tulkintoja ei ole juurikaan tehty näyttelijöistä (ehkä Rock Hudsonia lukuunottamatta).
Mutta joka tapauksessa en lähtisi liikaa asettamaan muiden taidemuotojen standardeja sarjakuvaan koska sillä tavalla tukahdutetaan itsenäisyys ja ainutlaatuiset ominaisuudet. Sarjakuva ei ole ihan kivaa elokuvaa.

[hdc]

Hieman pitemmälle tuossa pohdinnassa, sekalaisia sekaisia mietteitä...

Kuten sanottu, minusta kasvava avoin sarjallinen draama on sarjakuvan tyypillisin ja omaleimaisin muoto, vaikka samaa on harrastettu jonkin verran myös lähitaiteissa, tosin yleensä näissä nidien vähemmän arvostetuissa muodoissa: esimes dekkareissa ja tv-sarjoissa tätä muotoa harrastetaan. Monissa dekkareissa sarjallisuus tosin rajoittuu vain protagonistiin joka on alusta lähtien enemmän tai vähemmän valmis (esim. Sherlock Holmes, Hercule Poirot), joskin poikkeuksiakin löytyy (esim. Maria Kallio). Osuvat TV-sarjat taas ovat yleensä rajoittuneet pelkkään staattiseen komediaan vähän niin kuin strippisarjat, tai alusta loppuun kirjoitettuun draamaan joka vastaa sitä sarjakuvaromaania, avoin draama on harvinaisempaa (joskin esim. Buffy vampyyrintappajassa oli tätä, toisaalta Whedon on sarjakuvansa lukenut...)

Sarjakuvasivulla aikaa kuvataan tilan avulla, mutta olisi virhe olettaa että se olisi ainoa tapa jolla aika näkyy sarjakuvassa. Päinvastoin, avoimena draamana sarjakuva ja sen tekijä on jatkuvassa diskurssissa ympäröivän maailman kanssa, sarjakuvan nykyhetki on avoimesti yhtäaikaa riippuvainen sekä menneisyydestään että nykyhetkestä, ja tämä on ominaisuus johon niin elokuva tai kirjallisuus ei pysty. Aikaa kuvataan tilana paitsi sivulla kulloisenkin narratiivin sisällä, myös strippikokoelmassa, lehtinipussa tms.

Tuo muuten vaikeuttaa jonkin verran auteur-tulkinnan käyttöä sarjakuvan yhteydessä, koska samaan sarjakuvaan voi aikojen kuluessa osallistua useita tekijöitä, tai samakin tekijä on sarjakuvan alussa eri ihminen kuin lopussa.
Tenavat vuonna 1952 on ja ei ole sama kuin vuonna 1992, Corto Maltese joka seilaa näkyviin lauttaa sidottuna Etelämerellä on ja ei ole sama kuin Corto joka juo Graalin maljasta.
Barks, Rosa, Taliaferro ja Scarpa ovat ehkä kaikki auteureja (tai, no, Taliaferro ja Scarpa olivat myös näitä pääsääntöisesti kuvittajia eli elokuva-ajattelulla eivät ole auteureja), Aku Ankka on kollektiivinen symboli jota kaikki nämä ovat tuoneet esiin mutta joka on suurempi kuin kukaan näistä (ja kyllä, suhtaudun kielteisesti kaikkiin ajatusmalleihin joissa Barksin ankka olisi kanonisoitu siksi ainoaksi oikeaksi).
Marvel-universumi saattaa olla saanut alkusysäyksensä Stan Leen ja Jack Kirbyn kynästä mutta on avoimena draamana kasvanut ohitse näiden molempien.

Sarjakuvaromaanilla (tai esseellä tms) on toki myös ansionsa mutta sarjakuvan puhtain muoto se ei missään nimessä ole.