Mahtaisiko joku siis tietää:
a) Onko tarina julkaistu myös suomeksi?
b) Ja jos on niin missä ja milloin sekä mikä on tuo sarjan suomenkielinen nimi?
c) Ja ennenkaikkea, onko sekin sensuroitu?
Valitettavasti minulla ei ole kyseistä lehteä, mutta on mahdollista että seikkailu on julkaistu lehdessä Tarzan 2/1972 nimellä "Punaisen rubiinin salaisuus". Kyseisen numeron kansikuvan on taiteillut Celardo, mikä näissä Williams-julkaisuissa merkitsi, että kansien välistäkin löytyi Celardon töitä, ja käännökset tuohon aikaan vastasivat pitkälti eri maissa toisiaan.
Williams julkaisi Tarzania Ruotsissa ja Norjassa, ja vastaava
norjalaisnumero on Tarzan 1/1973 (linkistä näet kyseisen kansikuvan GCD:n sivulla) - ainakin sen kansikuva ja seikkailun nimi vastaavat suomalaisjulkaisua. Ruotsalaisnumerosta en valitettavasti osaa kertoa, koska lehdet julkaistiin hieman eri järjestyksessä, eikä ilman kansikuvaa tai indeksointia ole mahdollista arvata oikeaa numeroa. Suomessa lehteä puolestaan julkaistiin kuukausittain, eli julkaisutahti on poikkeava tässä suhteessa.
Nämä 1970-luvun Williams-julkaisut aiheuttavat minulle päänvaivaa, joten mikäli niistä löytyy jostain edes vähäistäkin tietoa, niin olen kiitollinen kaikesta - Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa julkaistut lehdet ovat yhtä lailla kiinnostuksen kohteina. Norjalaiset ovatkin indeksoineet GCD:ssä Korak-lehteä ansiokkaasti, minkä olen hyödyntänyt omassa listauksessani.