Sarjakuvapelit

[Jiksi]

Etusivulla on pelisarjakuvia käsittelevä artikkeli, joka käsittelee myös peleinä tunnettuja sarjakuvia, eli sarjakuvapelejä. Näistä pelisarjakuvista voi keskustella tässä ketjussa.

Varhaisin sarjakuva-aiheinen peli on Superman vuodelta 1978, mikä tarkoittaa että se on yhtä vanha kuin peliklassikko Space Invaders! Alustana oli tuolloin vasta vuoden ikään ehtinyt konsoliveteraani Atari 2600.

Teräsmiestä seuranneet esimerkit ovat monialustajulkaisuja vuodelta 1982. Oma pelihistoriani kattaa niistä Commodore 64 -version Buck Rogers -lentelystä (1982). Peli oli jo minun siihen tutustuessani vanha, mutta ikäänsä nähden varsin hauska ja moderni.

Omaa vetoaan oli myös pelissä Donald Duck's Playground (1984), jossa tuli tienata rahaa leikkikentän rakentamiseen. Tekstipohjaisista Questprobe-peleistä Kvaakissakin on muisteltu Questprobe featuring Spider-Man -peliä (1984), jota itsekin koetin lapsena heikolla menestyksellä läpäistä. Sen sijaan varsin monipuolinen ja onnistunut Turtles-peli (1989) tuli läpäistyä useasti.

Edellä mainittu tekstipeli on siinä mielessä hauska kuriositeetti, että minun tulee aivan erikseen esitellä pelin kuvaruutukaappauksia. Lisäksi kyseisiä pelejä voi, uskomatonta kyllä, kokeilla vaikka tältä istumalta pelkän selaimen riittäessä pelivälineeksi (mikä nyt tosin Quaken Liven jälkeen ei ole kovin huima suoritus).

Vanhoista peleistä kiinnostuneille on Moby Games loistava resurssi paitsi lapsuuden suosikkien etsimiseen, myös sarjakuvapelien bongaamiseen. Valitettavasti sen indeksointi on puutteellinen, eikä sarjakuvapelien listasta löydy mm. Superman-peliä, koska sitä ei ole luokiteltu sarjakuvapeliksi. Sen sijaan se löytyy DC-pelien joukosta. Tosin 1970-luvulta voi kahlata vaikka kaikki pelit lävitse, eikä siihen mene kauaa.

Itseään voi huvittaa myös Wikipedian listalla videopeleistä, jotka perustuvat sarjakuviin. Entä suomalaiset sarjakuvapelit? Onhan sellainenkin, tähtenä kukapa muukaan kuin Peräsmies itse (kiitos Reima Mäkiselle linkistä).

Omistin aikanaan Segan Mega Drive -konsolin ja sille ym. mainitun Sonic the Hedgehog -pelin jatko-osineen. Sonic the Hedgehog -sarjakuvatkin artikkelissa mainitaan, ja niin mainitsee peräti Guinnesin ennätysten kirja, mutta siitä voi jatkaa siilin omassa ketjussa.

Mega Driven aikaan tuli harrastettua myös Disney-lisenssillä tuotettuja pelejä, joista Mickey Mouse: Castle of Illusion (1990) oli mainio, mutta valitettavan lyhyt. Mickey Mania oli ehdottomasti paras Disney-peleistä, tosin Quackshot (1991) jäi ostamatta, vaikka mieli teki. Fantasia (1991) oli heikompi, mutta se oli onneksi kaverilta lainassa, samoin jo aivan kelvollinen World of Illusion (1992).

Lainapeleinä tutuiksi tulivat myös TMNT: Hyperstone Heist (1992) ja Batman (1990). Supersankaripelit eivät yleensä kummoisia olleet, Spider-Man (1991) oli vielä suht kelvollinen, mutta Superman (1992) umpisurkea.

Myöhemmin en enää ole sarjakuvapelejä erityisemmin harrastanut, mutta vuodesta 1996 pelaamiseni on rajoittunut lähinnä PC-peleihin ja vähentynyt voimakkaasti, mutta Batman: Arkham Asylum (2009) voisi jossain vaiheessa vielä hyvinkin löytyä Blu-ray-soittimeksi hankitun Playstation 3:n sisuksista.

[Curtvile]

Kvaakissahan on jo juttua supersankareista videopeleissä

[Jukka Laine]

Minä pelasin Aku Ankka -peliä jo 60-luvun puolella. Ehkä on kyse sähköllä toimivista peleistä. En tiedä. 60-luvulla ei varmaan ollut vielä sähköä keksitty.

[Curtvile]

Minä pelasin Aku Ankka -peliä jo 60-luvun puolella. Ehkä on kyse sähköllä toimivista peleistä. En tiedä. 60-luvulla ei varmaan ollut vielä sähköä keksitty.

olipas. 1963.

eri asia milloin tuli suomeen.

itsellä sarjakuva-aiheisia pelejä XIIIsta ja Thorgalista Darknessiin ja Hellboyihin eri konsoleille ja sitten tietenkin lauta- , kortti-, miniatyyri- ja roolipelejä sarjakuva-aiheista
mm. marvelia ja Judge Dreddia

[Jiksi]

Minä hieman oikaisin nimittämällä pelaamisen esihistoriaksi aikaa ennen NES-konsolia, eli Space Invaders -tyyppisten pelikoneiden yleistymisen aikaa 1970–1980-lukujen taitteessa, mutta tokihan videopelaamisen juuret ulottuvat kauas menneisyyteen.

Ehkä videopelaamiseksi kuitenkin on turvallista nimittää pelaamista laitteilla, joissa oli mikroprosessori, sitä ennen koneet olivat elektroniikalla toteutettuja pelikoneita.

Oliko laite jokin muu kolikkopeli kuin flipperi? Muistelen tuollaisesta laitteesta puhuttaneen, mutta en tarkemmin muista asiayhteyttä.

[Jukka Laine]

Batman-lautapelinkin muistan naapurin pojalta joka oli minua vanhempi. Olisin halunnut sellaisen, mutta ei silloin niitä enää myyty.

Äiti sanoi vaan että Batman oli ennen muotia. Ja minä kun en ollut edes kuullut että Batman ei olisi ollut enää muotia. Vuosi oli kai 1969.

Näin taas nähtiin miten vääryys menestyy maailmassa.

[Jiksi]

Taustatietoja vielä artikkeliin liittyen, että Buck Rogers: Planet of Zoom on julkaistu 1982 alkuperäisenä kolikkokoneversiona. Monet lähteet ilmoittavat julkaisuvuodeksi 1983 tai 1984, mutta ne ovat konsolikäännösten julkaisuvuosia.

Hassu yksityiskohta on, että Kippari-Kalle voisi olla tänään peliklassikko Donkey Kongin sijasta, mutta Nintendo ei saanut aluksi lisenssiä käyttää hahmoa. Kun Donkey Kong muodostui hitiksi, lisensointi sujui aivan eri tahtiin ja tuloksena oli Popey-elektroniikkapeli.

Itse en tuollaista yksinkertaista elektroniikkapeliä koskaan omistanut, mutta kavereilla niitä oli runsaasti. Oma hupinsa niistäkin oli.

[tmielone]

Ihan kiinnostava aihe, mutta kuten joe jo tuossa huomautti, niin käsittelystä on unohtunut lauta- ja korttipelit.

Kultaisella 80-luvulla meillä kotona tyydyttiin pelaamaan Aku Ankka lautapeliä, kun taas kaverin luona pääsin sitten kokeilemaan tuota Donald Duck's Playgroundia. Onneksi jossain vaiheessa sain Lucky Luke -korttipelin, joka oli myös kavereiden mielestä mainio.

Niin ja olihan meillä Karvis-aiheisia palapelejäkin. Ainakin kaksi tulee mieleen samoin tein.

Sen puoleen nuo sähköttömät versiot ovat kiinnostavia, sillä niitä meillä pelataan/rakennetaan vieläkin. Välttämättä kaikki lapset eivät innostu, jos heidät istutetaan kuusnepan eteen, että pelaileppa siinä. Lauta/korttipeleistä tuoreemmatkin lapset innostuvat samalla. Ne taitavat kestää aikaa paljon paremmin kuin sähköiset sisarensa.

[Matti Karjalainen]

Ihan kiinnostava aihe, mutta kuten joe jo tuossa huomautti, niin käsittelystä on unohtunut lauta- ja korttipelit.

Meillä oli Tintti-aiheinen lautapeli. Siinä yritettiin ratkoa vähän Cluedo-henkisesti kuka olikaan siepannut professori Tuhatkaunon ja missä talossa häntä oikein piiloteltiin. Nappuloina toimivat tietysti Milou (muistaakseni aiheutti aina pieniä riitoja kuka sai pelata tällä), Haddock, Tintti ja Dupontit.

Valitettavasti onnistuimme heti peliä pelikuntoon valmistellessamme torppaamaan yhden vihjekortin siihen kuntoon, että sen käyttö pelissä ei enää onnistunut, mikä latisti vähän tunnelmaa.

Olisikohan tuo vielä tallessa jossakin kellarin kätköissä? Pitääpä kysellä vanhemmilta.

EDIT: Netistä löytyi kuva.

[Timo Ronkainen]

Hoh, linkkien takaa löysin tämän. Tää mulla oli, näemmä julkaistu 1981:
Aika pönttöjä nää kaikki on. Mutta minen oo koskaan ollutkaan oikeestaan yhtään kiinnostunut video tai tietokonepeleistä, tuokin oli varmaan vaan sen vuoksi että siinä oli Mikki. Tuo oli ainoa, mikä mulla oli. 70-luvulta muistan yhden kaverin luota sen klassikko tennispelin, jossa kaksi palikkaa lyö pienempää pikselipalikkaa pitkänomaisen pikselipalikan yli vuorotellen klip klop klip klop, hi-taas-ti.

Timo

[Divine]

Hoh, linkkien takaa löysin tämän. Tää mulla oli, näemmä julkaistu 1981

Kas, anoppi löysi kätköistään hiljattain juuri tuon pelin, joka oli aikanaan tulevan vaimoni suuri suosikki. Tallessa on myöskin alkuperäinen kotelo ja ohjevihkonen. Pistin patterit sisään, ja hyvin toimii edelleen.

[echramath]

Kas, anoppi löysi kätköistään hiljattain juuri tuon pelin, joka oli aikanaan tulevan vaimoni suuri suosikki. Tallessa on myöskin alkuperäinen kotelo ja ohjevihkonen. Pistin patterit sisään, ja hyvin toimii edelleen.

Jos satutte löytämään vanhempaa Nintendo-kamaa (niin noita "elektroniikkapelejä" kuten vähän uudempia pelkonsoliroippeitakin) ettekä itse halua niitä, varsinkin tuollaisista complete-in-box-pakkauksista saa nykyään vähintään muutaman oluttuopin verran. Joskus eksyvät huuto.netin hurjatkin paikalle.

Jälkipolville ja vähemmän aihepiiriä seuranneille kerrottakoon, ei tuossa suinkaan ollut värinäyttöä. Värillinen tausta on painettu ruutuun pysyvästi ja näkyy jopa laitteen ollessa ilman virtaa. Jokaisen liikkuvan objektin jokainen sijainti tai asento on oma nestekidesegmenttinsä (samaan tapaan kuin jonkun kellon seitsensegmenttinäytön yksi viiva), joka sitten syttyy tai sammuu tarpeen mukaan. Tuossakin Mikkejä lienee ainakin kaksi ja tämän kädet ovat erikseen. Tämä on graafisesti parhaimmillaan aika metkaa Donkey Kong Jr/II:ssa pikkuapina on eri tavalla ilmeikäs jokaisessa sijainnissaa. Kuva on vähän huono.

Sinällään Marion ja Donkey Kongin voittokulku taisi kuitenkin enemmän lähteä siitä pelihallipelistä, joka oli tullut jo vuotta aikaisemmin.

Löytyyhän minultakin näemmä pari sarjakuva-aiheista Commodore 64:n peliä hyllystä. Turtles the Arcade Game ei sovellu kasettiformaattiin eikä yksinappisella joystickille ja on muutenkin aika tylsä juustopieksentä. Sen sijaan (kaikista maailman sarjakuvista) Pulterista tehtiin aika hauska BC's Quest for Tires, jossa actionia saadaan sillä käsittämättömällä yksipyöräisellä liikkumisesta. Vastassa ovat kivikauden kauheat luonnonvoimat Lihavasta Leidistä alkaen.

Usagi Yojimbokin pääsi Commodoren välityksellä tv-ruuduille.

[Jiksi]

Ihan kiinnostava aihe, mutta kuten joe jo tuossa huomautti, niin käsittelystä on unohtunut lauta- ja korttipelit.

En minä niitä vallan unohtanut, rajasin vain tarkoituksella käsittelyn ulkopuolelle.

Joen viestistä en ymmärtänyt asian ydintä, mutta nyt kun asia tuli selväksi, niin rajaus ei edes kata mitä tahansa sähköllä toimivaa peliä, jollaisia olivat mm. varhaiset kolikkoautomaatit, flipperit tai edellä mainitut elektroniikkapelit.

En ole täysin varma, kuinka hyvin ihmiset mieltävät sanan videopeli, mutta useimmilla kai ajatukset ohjautuvat juurikin nykymuotoisiin konsoleihin, joissa se merkitsevä rajaava tekijä on mikroprosessori. Tässä suhteessa vältin myös puhumasta kolikkopeleistä yleisesti ottaen.

Terminologian suhteen olin tuossakin suhteessa suurpiirteinen, joten tästä syystä viittasin videopelaamisen esihistoriaan - kyseenalaisesti, myönnän - tarkoittaen 1970-luvun loppupuolta. Videopelaamisen historiaan voi tutustua laajemmin täällä.

Lautapelien osalta asia voi olla toinen, mutta elektroniikkapeleistä eivät asiat juuri muuttuisi, Kippari-Kalle tosin elektroniikkapelinä kiilaa vuoden edelle artikkelissa viitattuun konsoliversioonsa nähden. Varhaisten pelikonsolien pelien lukumäärä on siinä määrin pieni, että mm. Magnavox Odyssey -konsolin kaikki pelit on nopeasti käyty lävitse, eikä niistä näyttäisi löytyvän mitään sidosta sarjakuva-aiheisiin.

Mikäli joku kuitenkin sellaisen jollain konealustalla onnistuu bongaamaan, tuokoon sen täällä julki!

EDIT: Välttääkseni syvemmän keskustelun tästä yksityiskohdasta, lisäsin tarkennuksen mikroprosessorista samaan yhteyteen, jossa käsitellään vanhimpia sarjakuvapelejä. Näin tekstistä itsestään käy ilmi tuo rajaus.

[Timo Ronkainen]

Pistin patterit sisään, ja hyvin toimii edelleen.

Kuulen jo sen äänen päässäni. Did      did    did did did... ja nopeutuu...
did did diddididididididiidi... aargh! Kaiuttimesta johdon irrottamalla sen sai hiljaiseksi ja pysyti pelaamaan koulutunneillakin.

Timo

[echramath]

Jos noita ensimmäisiä sarjakuvapelejä ihmettelee, niin G.I. Joe ilmestyi sille samaiselle Atari-laatikolle samaan aikaan. Star Warsia rupesi tietysti samoihin aikoihin pukkaamaan kaikissa mahdollisissa muodoissa.

Monenlaisia merkillisyyksiähän tuonne listoille mahtuu. Vasta nyt opin, että Radarsoftin muinainen Snoopy on ilmeisesti ihan lisenssipeli, kun se on tuolla mainittu. Luulin sitä jonkun omalupaiseksi tekeleeksi, onhan se siinä määrin kaikinpuolin yksinkertainen eikä liity Tenaviin oikeastaan mitenkään, Ressu vaan pomppii esineiden yli.

Tintistäkin löytyy jokunen peli. Hämmentävästi esimerkiksi Tintti Kuun kamaralla ja Tintti Tiibetissä(!) on valittu toiminnallisten pelien lähtökohdiksi. Kai niissä pääsee mättämään lumimiestä.

Omiin muistoihin kuuluu myöskin C64:lle julkaistu Asterix and the Magic Cauldron. Taikajuoma on lopussa, kenturio mättää pataan (ei siihen taiottuun) ja Obelix vaan nauraa vieressä, ihan näin ei kai sarjakuvassa mennyt? Lisäksi opin kolme minuuttia sitten, että se näemmä pantiin kauppoihin viallisena eikä sitä voinut pelata läpi. Se oli yllättävän tavallista siihen aikaan...