Ja ottaen huomioon, minkä tasoista töräystä Millar kommentoi, se joko osoittaa hänet (jälleen kerran) nerokkaaksi performanssitaiteilijaksi, tai väkisin kirjoittamaan opetelleeksi älykääpiöksi.
Millar on eri mieltä Millerin analyysin kanssa -- mutta Miller ei analysoinut, ainoastaan reagoi pavlovilaisesti. Millar sanoo, että liberalismi ei tarkoita sitä, että heitetään vankilaan ne, jotka ovat eri mieltä liberalismin kanssa. Mikä olisi relevantti huomautus vain, jos yleinen reaktio Millerin ölähtelyyn olisi ollut "joutaisit vankilaan" eikä "vedä käteen, kusipää". Millar kirjoittaa hienovaraisesti asian vierestä, ja hänen johtopäätöksensä vaikuttavat järkevältä ainoastaan, jos lukija sattuu elämään siinä vaihtoehtoisessa universumissa, jossa Millarin lähtökohdat pitävät paikkansa.
Yhden asian Millar näyttää havainnoineen oikein. Millerin itsehäpäisyllä ilkamoidaan. En minäkään ole erityisesti missään murheen alhossa ollut, nyt kun Miller on näin kiistattomasti paljastanut todellisen karvansa. Syynä on se, että hänen teostensa lukeminen on jo pitkään aiheuttanut epämukavuutta. Olen aiemminkin kirjoittanut järkyttävästä oivalluksestani, että Sin Cityt eivät ole satiiria.
Kuitenkin reiluuden nimissä on täytynyt muistaa, ettei pidä sekoittaa fiktiossa esitettyjä mielipiteitä fiktion kirjoittajan mielipiteisiin. Holy Terroriakin lukiessani yritin olla jalomielinen, ja muistaa Millerin tehneen tietoisesti propagandaa. Teoksen pyrkimyksiä ei ehkä voinut erottaa Millerin pyrkimyksistä, mutta sen aivottomuus ei välttämättä ollut Millerin aivottomuutta.
Mutta nyt esirippu on romahtanut, ja Miller on osoittanut ajatusmaailmansa olevan aivan yhtä ruhjoutunut ja epämuodostunut kuin piirtämänsä sankarit. Ristiriidat katoavat, ja oloni on huojentunut, suorastaan ilahtunut. Kiitos, Frank.
Kirjoittaja