Tyyli, maneeri, taito

[Timo Ronkainen]

Mun sivistyssanakirja sanoo että maneeri tulee ranskan sanasta maniére = tapa. Piintynyt tapa, kaavamaisuus. Alk. jollekin ajalle tai taiteilijalle ominainen kuvaamistapa.

Timo

[rama]

Nykysuomen sivistyssanakirjassa maneeri määritellään seuraavasti:
(kaavamainen) esitys-, kuvaus-, tekotapa, kaavamaisuus.

Nykysuomen sanakirjassa tyyli saa seuraavan merkityksen:
vars. estetiikassa: taidetuotteen tai taiteellisen esityksen yhtenäisenä erikoisleimaisuutena ilmenevä tekijälle tai esittäjälle ominainen tai jnk koulukunnan, ajan, kansallisuuden tms. kulloistakin taidekäsitystä, makusuuntaa tms. vastaava ilmaisu-, esitystapa; (sellaiseen perustuva) taidetuotteen tai taiteellisen esityksen yhtenäinen erikoisleimaisuus; myös sellaisena ilmenevä makusuunta, tyylilaji, -suunta

Mielenkiintoisia nuo eri kielten väliset sävyerot! En osannut aavistaakaan että sana oli suomenkielessä noin negatiivisesti latautunut...
Viimeksi tänään asiakas pyysi minulta 'manérprov'ia, siis tyylinäytettä

[Jiksi]

En osannut aavistaakaan että sana oli suomenkielessä noin negatiivisesti latautunut...

Ei se nyt niin negatiivinen ole, ellei kaavamaisuutta itsessään sellaiseksi laske. Johonkin aikakauden maneereiden osalta niin ei voi oikeastaan edes tehdä.

Itse esitin sen vain negatiivisessa sävyssä, koska maneerit pistävät sarjakuvissa useammin silmään negatiivisesti kuin positiivisesti. Olisin itsekin tosin voinut sanakirjaselityksen liittää, mutta ilman asiayhteyttä ne eivät aina onnistu välittämään sanan merkitystä kovinkaan hyvin.

[Timo Ronkainen]

Jaa, ranskan sanakirjanikin sanoo:
manière = tapa (de cette manière = tällä tapaa).
maniéré -e = teennäinen, teeskentelevä, epäluonnollinen, maneerimainen.
maniérisme = teennäisyys, maneerisuus; (taidehist.) manierismi.

stylé näyttäisi tarkoittavan tyylin lisäksi "harjaantunut", "koulittu".

Ruotsin sanakirja näyttäisi kyllä antavan
maner subst.
stil, sätt
tyyli; käytöstapa, maneeri

Timo

[Reima Mäkinen]

Kerrankin sattuu olemaan sopiva kirja käsillä... Lyhennän hieman tekstiä   näin [...], luettavuuden pitäisi parantua eikä selitys pahemmin kärsi IMHO

Maneeri (ransk. maniére = tapa), taiteilijan koulukunnan tai aikakauden ominainen esitystapa, erityisesti totunnainen, ulkokohtainen suoritustapa; kaavamaisuus; myös tekninen suoritustapa. ~ Manerismi
Maneerimaisuus, taiteellinen toiminta tai suhtautumistapa, jolle on tunnusomaista tunnettujen ilmaisu- ja muotokeinojen toistaminen ja pinnallinen taitavuus.
Tyyli (lat. stilus = kirjoituspuikko, käsiala), [...] t-käsitettä ryhdyttiin soveltamaan 1700-luvulla myös kuvaamataiteisiin. T:llä tarkoitetaan taideteoksessa tai tietyssä ryhmässä taideteoksia  [...] ilmeneviä, toisaalta erottavia, toisaalta yhdistäviä ja kokoavia, pääas. ulkopiirteisiä tunnusomaisuuksia, jotka ilmenevät yksityiselle taiteilijalle, koulukunnalle tai taidesuunnalle, aikakaudelle, kansallisuudelle, alueelle, miljöölle, taiteelliselle periaatteelle, suoritustavalle, materiaalin luonteelle tai kuvaamataiteen lajille ominaisena yhteisenä erikoisleimaisuutena. 

Jouko Tolvanen, Taidesanakirja, Otava 1967

Tyylin kuvailussa oli vielä suluissa lueteltu käytännönesimerkkejä noista. Maneeri ja tyyli on siis lomittuvat käsitteinä toisiinsa. Toisin kuin tyyliin, maneeriin liittyy arvotusta eli se on "kaavamaista, pinnallista tai ulkokohtaista". Ja tästä syystä kyllä varaisin nimen omaan tuon negatiivisen (tai arvottavan) sävyn toiselle sanalle ja tyyli saisi sitten olla enämpi neutraali. 

Sosiologisen tarkastelun piiriin siis putoaa tämäkin. Mikä on kenenkin mielestä maneristista (ja mikä ei)? Huutoäänestys toimii. Siinä missä tyylejä ja koulukuntia arvostetaan, maneeria paheksutaan. Voisi tietenkin ajatella että taiteellisuus tai taiteellinen pyrkimys erottaisi näitä toisistaaan, mutta sitten palataan siihen taiteen määrittelyyn 

Alussa esitetty kysymys (mukailtuna) on kuitenkin mielestäni relevantti. Esiintyykö sarjakuvan piirissä enemmän manerismia kuin kuvataiteessa (tai vaikka muussa maailmassa) keskimäärin?

[Chemo]

Esiintyykö sarjakuvan piirissä enemmän manerismia kuin kuvataiteessa (tai vaikka muussa maailmassa) keskimäärin?

Kun jotain Karvista katsoo, tuntuu että siinäpä on manerismia ja metritavarameininkiä enemmän kuin missään muussa kulttuurituotteessa.

Sitten taas on loistavia taiteilijoita joiden sarjakuvista ei tämmöistä tunnetta tuu ollenkaan. Jos nyt ajattelee sarjakuvia kokonaisteoksina; tietysti teoksen yhtenäisen tyylin saavuttamiseksi pitääkin piirtää tiettyjä asioita samantyyppisesti.

[Ami]

maneerit pistävät sarjakuvissa useammin silmään negatiivisesti kuin positiivisesti.

Minä taas tykkään bongailla tietyn tekijän eri teoksista tekijälle tyypillisiä pikkujuttuja. On hauska huomata miten erilaisiin yhteyksiin voi yhdistää samanlaisia asioita.

[Markku Myllymäki]

Aloinpas tuossa pohtia, että mikä olisi tänä päivänä kaupallisesti paras tyyli? Tehdään sellainen hypoteettinen (ja varmasti hölmö) olettamus, että taitelija oppii tyylin kuin tyylin.

Strippisarjakuvissa on totuttu näkemään melko pelkistettyjä tyylejä, kuten Dilbert tai vaikkapa B. Virtanen. Toki strippisarjakuvana on julkaistu aikojen saatossa vaikka Prinssi Rohkeaa tai muita mestarillisia realistejakin.

Albumisarjakuva ja ison painoksen tuotanto Suomessa (eli Disney-tuotanto ja wanhat kunnon ranskis-albumit, Asterix, Lucky Luke jne.) ovat melko lailla tyyliteltyä selkeän viivan juhlaa. Realismi on vähemmistönä, joskin läsnä, esimerkiksi joku Sillage tai Yoko Tsuno.

Lehtisarjakuvassa on lännen-, sota- ja supersankaripuolella realismi voimissaan, sielläkin taas sitten on muutakin. Tietty selkeän viivan tyylittely näkyy täälläkin, esim. joidenkin Tex Willer-piirtäjien kohdalla.

Mangapokkarit ovat sitten oma juttunsa, siellä on laidasta laitaan tyylejä, mutta niitä olen huono arvioimaan, koska itse olen aika lailla keskittynyt vain pieneen settiin mangasta. Ne mitä luen ovat melko hienosti tehtyjä, mutta kaupan hyllystä löytyy helposti sekavampaakin jälkeä. Siinä on kuitenkin riski, etten täysin ymmärrä tuota J-kulttuuria...

Hyvä tarinankerronta on varmasti tärkeä taito, niin sanallisena kuin visuaalisena tekijänä. Mutta voitaisiinko esittää esimerkiksi sellainen väite, että kuvan selkeys on kaupallisuuden kannalta oleellinen asia? Kun katsoo miltei mitä tahansa kaupallisesti menestyvää sarjakuvaa, ruudut ovat hyvin tarkkoja ja hahmotus helppoa. Aku Ankasta Sillagen kautta Full Metal Alchemistiin, hyvin selkeitä hahmoja selkeällä taustalla.

Toki voidaan esittää väite, että selkeys ja piirustustaito ovat sama asia, mutta luullakseni on koko joukko ihmisiä, jotka tekevät paljon luonnosmaisempaa jälkeä. Tämä ei sitten näytä kaupallisesti paljon menestyvän, tosin poikkeuksia varmasti löytyy kun etsii (kävisikö Hellblazer tähän?).

Melkoista tajunnanvirtaa taas. Mutta yhteenvetona, taidan väittää että selkeä terävä kuva on kaupallisesti menestyksekkäämpi kuin luonnosmainen.

Voi tosin johtua kohta siitäkin, että ikääntyvät sarjakuvaharrastajat (esim. minä) ovat jo niin huononäköisiä, että herkät nyanssit jäävät vallan näkemättä...