Tappaja - Le Tueur - The Killer

[Ossi Hiekkala]

Ei kyllä kauheasti innostanut tämä jatko-osa. Mukasyvällistä pohdiskelua, juoni, joka ei erityisemmin etene, henkilöhahmot, joiden kohtalot eivät voisi vähemmin liikuttaa ja joista ei jaksa luonteinakaan kiinnostua. Kuvat ovat ihan toimivat mutta sisällöltään varsin tyhjä ja pitkästyttävä tekele.

[kahvikuppi]

Ihan asiallinen päätös. Jos valittamista haetaan niin toimintakohtaukset oli heikkoja eli noihin olisi voinut panostaa enemmän. Myös jonkun verran olisi voinut luoda persoonaa siitä vastapuolesta, eli nyt jäi aika laimeaksi vastustajaksi. Kolme ensimmäistä tarinaa jätti tappajasta nyt hiukan avoimen fiiliksen. Ja nyt kaksi viimeistä osaa ei oikein vienyt tappajaa oikein mihinkään päin. Tarina vietiin lopuksi liian perinteisellä tavalla eli puuttui kunnon lopetus. Kuvitus ja värit oli onnistunutta, paitsi nyt ne toimintakohtaukset. Vaikka hiukan negatiivista kommenttia tulikin niin ihan asiallinen kokonaisuus, johon nyt vain olisi tarvittu loppuun kunnon repäisyä tarinallisesti.

Ps. Kovista kansista ja muutenkin laadukkaasta ulkoasusta luonnollisesti plussaa.

[Lurker]

...niin toimintakohtaukset oli heikkoja eli noihin olisi voinut panostaa enemmän.

Panostaa enemmän? Mutta panoksiahan kuluu niin paljon, että...

[Tertsi]

nyt vain olisi tarvittu loppuun kunnon repäisyä tarinallisesti.

Alunperin tämä kirja ei ole mikään yksi kokonaisuus, vaan vain kolmesta eri albumista koottu "sattumanvarainen* " nide. Kirjan loppukaan ei ole varsinaisesti mikään loppu, Tappajan tarinasta on ranskaksi tullut jo vissiin parikin uutta albumia. Tarina jatkuu.

* Sattumanvarainen siinä mielessä että kustantaja olisi voinut yhtä hyvin julkaista neljän tai kahden albumin kokonaisuuksia.

[kahvikuppi]

Ahaa, jotenkin jäi sellainen fiilis, että tässä tämä oli tarinaltaan.

Ja tuo kuva hyvin kuvastaa eli toimintakohtaukset oli hoidettu tuolleesti joka ei siis sytyttänyt.. 

[VesaK]

Tappajalle ei ollut oikein eduksi että luin samaan aikaan opusta "Like a Sniper Lining Up His Shot", jonka Jacques Tardi on sovittanut edesmenneen Jean-Patrick Manchetten dekkarin pohjalta. Juoni oli melko samankaltainen.
Tardin versio on tietenkin puheliaampi alkuperäismateriaalin takia, mutta myös mustan huumorin perusteella toimivampi. Ilkeä jopa. Lisäksi Suomi-pisteitä: Manchetten tappajahahmon työkaluna on tarinan ratkaisevissa kohdissa Valmetin kivääri, jolle löytyy monenlaista käyttöä. 

[Jukka Laine]

Modus vivendi on seuraava Tappajan kokonaisuus joka on kolmen albumin mittainen.

Englanniksi se on kuutena lehtenä, ja viimeisen osan lopuksi luvataan jatkoa.

http://www.bdgest.com/preview-303-BD-le-tueur-modus-vivendi.html

[kahvikuppi]

Tuli tässä mieleen, että tuo tarina hiukan karkasi tuosta palkkatappajan eli jotenkin olisi kuvitellut, että olisi seurattu jampan hommia. Ihan mielenkiintoista olisi ollut nähdä juuri jotain Hitman peli/elokuva ja The Mechanic (1972) tyylistä murhaajan toimia tehtävissä.

Mutta tosiaan aihe nyt oli kiinnostava ja piirros edelleenkin erinomaista niin ne kolme ensimmäistä tarinaa toimii kyllä. Tarina vain karkasi näissä kahdessa viimeisessä tuollaiseen henkilökohtaiseen juttuun, joka vain nyt jäi etäiseksi lukijalle. Kannattaa nyt lukea ehdottomasti kun ei näitä nyt hirveästi ole.

Ps. Mustahuumori olisi ollut varmasti tervetullutta. Ehkä hiukan roisimpi meno noin muutenkin toimisi itsellä vaikka siinä olisikin pilke silmäkulmassa. Odotellaan nyt Valkoisen tiikerin tarinoita samaiselta kustantajalta.

[Hamilkar]

En itse kyllä löydä hirveästi valittamista tästä. Jos jatkoa on, niin mielelläni ostan tätä vastaisuudessakin suomeksi.

[Jiksi]

Osuipa nyt matkaillessa silmään espanjankieliset laitokset täällä Chilessä, jotka ovat siis kukin julkaistu yksittäisinä kovakantisina ja isokokoisina laitoksina.

Täytyy sanoa, että Apollon integraalit ovat suorastaan elegantteja näihin kolhoihin opuksiin verrattuina. Mikäli Apollon väki miettii jatkossa, kannattaako tarinat pakata integraaleihin, niin minulta nousevat molemmat peukut pystyyn sen puolesta!

[Mosabacka]

En ollut huomannut aikaisemmin koko sarjakuvan ilmestymistä ja hyppäsin vasta nyt Tappajan matkaan kirjaston hyllyltä. Kokonaisuudessaan oikein positiivinen yllätys. Piirrosjälki on hienoa, tarinan kuljetus välillä loistavaa ja vaikka päähenkilö on omalta osaltaan täysin omien moraalisääntöjen vastainen (suoraan sanottuna melkoinen psykopaatti), on sentään rehellisesti se mikä on. Olen samaa mieltä ketjuun aikaisemmin kirjoittaneiden kanssa siitä, että ensimmäinen paketti (osat 1-3) on toista osaa (4-5) mielenkiintoisempi. Varsinkin viitososan loputtomat takautuma-nykyisyys-veivaukset jättivät hieman valjun maun.

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Tappajalla ei ole nimeä. Tai no on, "Tappaja", mutta siihenpä se sitten jää. Olennaista on myös se, että "Tappajan" tyttöystävällekään ei kerrota missään vaiheessa nimeä. Tietoinen valinta ilmeisesti piirtäjältä. Loistavan tarinanhan tunnistaa ennen kaikkea siitä, että kaikkea ei kerrota ja luotetaan siihen, että lukija joko tajuaa, pähkäilee tai ei edes tajua. Sellaista Tappaja on täynnänsä.

[Michael Riddle]

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Tappajalla ei ole nimeä. Tai no on, "Tappaja", mutta siihenpä se sitten jää. Olennaista on myös se, että "Tappajan" tyttöystävällekään ei kerrota missään vaiheessa nimeä. Tietoinen valinta ilmeisesti piirtäjältä. Loistavan tarinanhan tunnistaa ennen kaikkea siitä, että kaikkea ei kerrota ja luotetaan siihen, että lukija joko tajuaa, pähkäilee tai ei edes tajua. Sellaista Tappaja on täynnänsä.

Minä ajattelen asiaa lähinnä samalla tavalla kuin Veljemme on Nero sarjassa.
Sarjassahan ei koskaan kerrota päähenkilö perheen sukunimeä. Tässä herää ajatus että tuo perhe voi olla siis ketä tahansa perhe jonka tunnemme tai joka on oma perheemme. Tappajassa päähenkilö on siis ketä tahansa palkkatappaja. Ei ketään tietty yksilö. Jos hahmolla olisi nimi, se tuntuisi paljon fiktiivisemmältä. Pelkältä hahmolta.

[Lurker]

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Tappajalla ei ole nimeä. Tai no on, "Tappaja", mutta siihenpä se sitten jää.

Tappajasta piti alun perin tulla romaanihenkilö. Matzin romaanihahmotelma oli varmaankin kirjoitettu minä-muodossa, sen verran sarjakuvassakin on päänsisäistä pohdintaa.
 
"Tarinassa oli jotakin sellaista, jota sarjakuva olisi omiaan kuvaamaan: kertomus saisi tiettyä syvyyttä käyttämällä toisaalta ulkopuolista kertojaa, toisaalta kuvia, jotka eivät välttämättä vastaa sitä, mitä henkilö tekee tai ajattelee. Sarjakuva sopisi hyvin kuvaamaan hiljaisuutta, jonka mainitsin aiemmin."

Tuo oli hienosti sanottu: sarjakuvan hiljaisuus.