Viime aikojen parhaita sarjakuvia?

[juhaveltti]

Ajattelin, että olisi kiinnostava kuulla ihmisten suosituksia ja suosikkeja tuoreemman, tai vaikka vähän vanhemmankin, sarjakuvan piiristä.

Ehkä mieluummin jotain vähän vähemmälle huomiolle tai vähemmän tunnettua, ettei tarvitse välttämättä jotain Lasseja ja Leevejä tai Aku Ankkoja kehua, vaan mieluummin jotain tämän viestiketjun lukijoille uutta.

Oli se sitten kotimaisia albuumeita, ulkomaisia lehtiä tai kotimaisia pienlehtiä.

Minä voisin aloittaa suosittelemalla Chris Waren Jimmy Corrigan - the smartest kid on earth -albumia. Se on koottuna Corrigan -sarjoja pidemmältä aikaa täydellisen kauniiseen kirjaan, jotain suunnattoman hienoa sarjakuvakerronnan saralla. Päähenkilö on semmoinen rassukka, jolla ei mitään kovin jännittävää elämää ole, mutta Waren kerronta on tarkkanäköistä ja mielikuvituksellista että pienetkin asiat muuttuvat kiinnostavaksi sarjakuvaksi.

Sitten kehuisin myös viime vuosien Daredeviliä, jota ovat tehneet sellaiset herrat kuin Brian Michael Bendis ja Alex Maleev. Ei mitään tavallista superssankarimeininkiä. Bendis kirjoittaa aika tekstipainotteisia sarjoja, jotka ovat idearikkaita ja kiinnostavia, Maleevin kaunis kuvankäyttö tekee lukukokemuksesta nautinnon. Heidän yhteistyöstään syntyy mielestäni jokseenkin aika omintakeinen keitos, joka tuo sarjakuvaan ilmaisumuotona jotain uutta...

Ville Tietäväisen Linnut ja meret on varmasti näillä sivuilla saanut huomiota, mutta mainitaan se nyt silti. Kiinnostavaa, ammattitaitoista, graafista sarjakuvaa.

Ja vielä jenkkisarjakuvista kiinnostuneille, Ultimates, uusi Hulk ja New X-men, joita suomeksikin julkaistaan, ovat nostaneet supersankarisarjisten tasoa kyllä rankasti, ja sopivat vähän vanhemmillekin pikkupojille ja -tytöille.

[JJ Naas]

Omalta osaltani voisin suositella Bryan O'Malleyn albumia Lost at Sea.

Olen jo pitkään ollut O'Malleyn  omilla kotisivuillaan julkaistujen lyhyiden sarjakuvien fani, ja muutaman mutkan kautta sain tilattua itselleni Lost at Sean Kanadasta. Se kannatti.

Juoni lyhyesti kuten se on Oni Pressin sivuilla kerrottu:  Raleigh doesn't have a soul. A cat stole it. Or that's what she'd tell people if she told people anything. How did such a shy, weird girl end up in a car with three hooligans on a cross-country trip? The answer isn't important, but maybe this crazy caravan will show her what is.

Tarinan kaikki neljä henkilöä ovat tavallisia kanadalaisia/amerikkalaisia nuoria, jotka ovat kasvaneet kauneutta, trendikkyyttä, rahaa ja kiireistä elämäntyyliä tulvivassa, televisio-ohjelmilla ja videopeleillä kyllästetyssä maailmassa. Vaikka O'Malley satirisoikin näitä nuoria, hän kuitenkin pohjimmiltaan ymmärtää, että ei ole heidän syynsä että he ovat kasvaneet  maailmassa, joka korostaa ulkokuoren vaalimista, mutta ei opeta kuinka käsitellä tunteita ja ihmissuhteita. He ovat silti ihmisiä ja vain yrittävät tulla toimeen parhaansa mukaan. Lost at Sea on samalla kyynisen hauska, täynnä kekseliästä dialogia, että koskettava ja silti toiveikas, käsitellen hyvin kipeitä aiheita.

Tarinan ensimmäisessä puoliskossa matkustetaan autolla pysähdellen identtisissä moteleissa ja pikaruokaravintoloissa, esitellään henkilöt, käydään läpi Rachelin tähänastista historiaa ja jauhetaan loistavasti kirjoitettua small talkia. Viimeisessä kolmanneksessa tarina huipentuu nimettömän pikkukaupungin yöhön sijoittuvassa loistavassa jaksossa, jossa etsitään Rachelin sielun varastanutta kissaa. Tarinassa on täten kissoihin liittyvä mystinen elementti; kissat vainoavat Rachelia, mutta onneksi O'Malley ei käytä sitä oikotienä liian helppoon loppuratkaisuun.

"How do you know which cat has your soul?"
"I thought I'd stare them in the eye and the soul'd pass back to me."
"Ok, cool."

Bryan O'Malley piirtää söpöllä chibi-tyylillä, joka vaatii hieman totuttelua, mutta istuu tarinaan loistavasti. Taustat ovat paikoin hyvinkin pelkistettyjä, mutta silti tunnelmallisia, korostaen Pohjois-Amerikan pikkukaupunkien, motellien, moottoriteiden ja pikaruokaravintoloiden luomaa yhdennäköistä maisemaa.

Tässä on yksi netissä erillään albumista julkaistu näyte.

Ja täältä löytyy lisää.

[Jukka Laine]

Jussi Jänis, Fables ja Alias ovat viime aikoina tehneet vaikutuksen.

Ja Ed Brubakerin Kissanainen vaikka hahmo onkin vanha.

[Canard]

Strippisarjakuvista Frank Chon Liberty Meadows eli Turvatarha.
Jostain syystä miehellä tuntuu olevan sensuurin kanssa hankaluuksia...

[Reima Mäkinen]

Työjärjestyspuheenvuoro.

Eikös tuo Ajankohtaisuuksia -jatkumo esim

http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=3;action=display;threadid=1116;start=15

ole juuri tätä? Ihmiset suosittavat ja haukkuvat viimeksi lukemiaan.

[irappan]

Työjärjestyspuheenvuoro.

Eikös tuo Ajankohtaisuuksia -jatkumo esim

http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?board=3;action=display;threadid=1116;start=15

ole juuri tätä? Ihmiset suosittavat ja haukkuvat viimeksi lukemiaan.

Jotkut ihmiset määrittelevät "viime aikoina" -käsitteen pitempänä ajanjaksona kuin viikkona  

[Zippo]

Strippisarjakuvista Frank Chon Liberty Meadows eli Turvatarha.
Jostain syystä miehellä tuntuu olevan sensuurin kanssa hankaluuksia...

Frankki on hyvä ja Turvatarha lipsahtelee välillä aikuissarjakuvan puolelle.  

edit. Siis ei nyt ihan aikuissarjakuvaa, mutta alapähuumoria ja vihjauksia joita tekopyhät jenkkiläiset ei sulata. Niin ja lisäksi vielä Frank "rippaa" surutta muita sarjiksia.

Täältä löytyy niitä sensuroimattomia pätkiä
http://www.libertymeadows.com/index.html

[Jarmo]

http://www.iboxpublishing.com/

Thieves & Kings. Olen sitä aiemminkin mainostanut, mutta on se vaan niin hyvä, että kehtaa lisääkin sarjan loistavuutta julistaa! Käykää sivulta katsomassa ja ostakaa sitten.

[Storm]

Enpä ole kovinkaan törmännyt nyt suomalaisiin tai suomeksi käännettyihin.

Itse kun oeln mennyt enimmäkseen New X-Menin jenkki lehtien mukaan, niin olen huomannut, että New X-Men on kaikkein synkin lehti verrattuna X-Treme X-Meniin ja Uncanny X-Meniin.
Eli nyt alussa NXM on suoraan sanoen surkea. Jopa itse idea siinä on aika kökkö.
UNX lopetettiin hetkeksi suomesta, mutta ei se kauaa, kestä kun se tulee taas, kun jenkeissä ollaan menossa jo numerossa #444, whee olemme taas jäljessä.
X-Treme X-Men piristi jollakin tavalla sitä, kun uncanny potkittiin väliaikaisesti pois.

Mutta sitten sanomalehdissä olevat Lassi ja Leevi menettelee vielä, sekä Viivi ja Wagner, mutta niitäkin tulee koko ajan "uusintana" mikä on sisnänsä harmittavaa, eli sarjis puoli on jäänyt pahasti tuohon Rx kohdalle.

[tolppis]

Luin koko ensimmäisen Sleeper-tarinakokonaisuuden (lehdet 1-10) kokoomassa "Out in the Cold". Hienoa kerrontaa kunnon vakoilu/rikos/supersankarityyliin, varsinainen eri genrejen ristisiitos joka vie mukanaan vaikka ensi selaukselta lehti voikin vaikuttaa jotenkin harmaalta ja luotaantyöntävältä. Vaatii kunnon perehtymisen ja lukuhetken.

Harmillista että irtonumerot Hgin sarjisliikkeissä menevät niin nopeasti että aina jää numeroita välistä. Onneksi tätäkin ilmestyy nyt kokoomana kohtuuvauhdilla.

Brubaker on mielestäni tämän hetken ykköskirjoittaja Jenkkilän puolella. Mies ei tee liian psykedeelista (kuten Ellis, Morrison) eikä liian kaavamaista (suurin osa nk. supersankarisarjakuvista) tavaraa vaan pysyttelee siinä minkä osaa eli perusdekkarijunaelmassa johon heittää oman annoksensa mielikuvitusta mukaan. Todella miellyttävää lukea Brubakerin tuotoksia.

Ah, aivan, hankin ja luin myös "käärme syö omaa häntäänsä"-tyyppisen kehätarinamaisen Sleeperin esiosan kokoomana - tosin en saa nyt nimeä päähäni - jossa "Sleeper" hahmo esiteltiin. Tosin pääosassa on Wildcatsin Grifter - tai oikeammin Cole Cash (vai  mikä sen hemmon nimi olikaan). Todella omalaatuinen muoto tarinassa. Piirtäjänä Suomessa lähinnä yhdestä Tex-kokoomasta (ja Bluberryakin piirtänyt???) tuttu Colin Wilson.

[jani]

Brian Azzarellon sarjakuvat on kaikki ollut mielestäni erittäin mielenkiintoisia, hänen 6 osanen Batman tarina "Broken City" oli mielenkiintoinen, ja hänen ja Jim Leen  juuri alkanut "Superman:For Tomorrow" tarina vaikuttaa parhaalta Teräsmieheltä sitten Jeph Loebin "Superman For All Seasons" miniin joka julkaistiin 90-luvun lopulla.

[roju]

Ruotsin tuomisina Pantheonin julkaisema Kim Deitchin The Boulevard of Broken Dreams - pirullisen Waldo-kissan seikkailuja animaation alkuvaiheilla ja Lynda Barryn One hundred devils. Onko täällä muita Barry-faneja? Barry on mm. Matt Groeningin mielestä about maailman paras sarjakuvailija. Kyllä munkin top-kolmosessa varmaan. Kustantajansa (Sasqueatch books) takia ei löytyne ihan joka sarjakuvakaupasta, mutta hyvin varusteillusta kirjakaupoista se sijaan kyllä. Ainakin ulkomaan maissa. Raw:ssa oli joksus jotain ja verkosta löytyy aika hyvin kanssa, mut ne puudelijutut on aika boooring.

Nämä valittiin muuten kahden vuoden takaisessa Comics Journalissa vuoden parhaiksi sarjakuviksi. (Sen huomasin vasta kirjat ostettuani, en sen kummemmin noista arvosteluista perusta mutta ehkä pitäis alkaa perustaa kun osuu maku noin hyvin yksiin!)

[Luikuri]

Aika vähän tulee seurattua uusia tuulia (tai edes vanhoja) mutta Lobo the Duck upposi kuin kuuden tuuman naula. Tätä lisää ja tähän pyritään.

Tällä hetkellä kesken myös Arrowsmith ja Battle Chasers (parempi myöhään kuin ei silloinkaan). Molemmat loistavia, joskin vähemmän hauskoja.

[VesaK]

The Complete Peanuts 1950-1952 (Fantagraphics) ilmestyi viimein. Sarjassa ilmestyy kovissa kansissa ja viimesen päälle hyvin toimitettuna kaikki Tenavat-stripit alusta loppuun, kaksi kirjaa vuodessa. Parasta (sanomalehti)sarjakuvaa ikinä! Kyllä oon onnellinen vuonna 2017 kun koko setti on valmis. On jotain minkä vuoksi kannattaa elää...

Juu, ja Transmetropolitankin on kokonaisuudessaan nyt saatavilla kooste-albumeina. One more time sisältää numerot 55-60. Hirtehistä mediameininkiä, suorastaan aikaansa edellä olevaa. Todellisuus toistaa fiktiota. "And now... sports."

[Wilpuri]

Hmmm... heikosta rahatilanteesta johtuen on sarjakuvat jäänyt vähiin...

Itse pidin kovasti Spider-Manissa uudesta Venom-tarinasta. Ei parasta Hämistä, mutta mielestäni kuitenkin tasokkaasti kuvitettua ja kerrottua supersankarioopperaa.

Bendis/Maleev tiimin DD:t ovat vallan riemastuttavia. Suunnilleen yhtä laadukasta, kuin Miller parhaimmillaan. Kova haastaja Guardian Devilillekin.

Ja sellaisiin vähän vanhempiin teoksiinkin (no siis ei nyt ihan viime viikolta ainakaan) tuli tutustuttua, kuin Killing Joke ja Rose. Molemmat oman genrensä mestariteoksia.