Huonoimmat. Stripit. Koskaan.

[T.Kokkila]

Ihan normaali laimea perhesarjakuvan vitsi. Poika ei halua viedä roskia ulos, ja vetoaa siihen että hänen täytyy levätä että jaksaa iltapäivällä pelata jalkapalloa... ihan kuin äiti hyväksyisi moisen verukkeen.

[Jukka Laine]

Glen Keane, yhdellä ännällä.
_{En tiedä mikä on hymiö, mutta varmaan sopisi tähän.}

[Petteri Oja]

Ihan normaali laimea perhesarjakuvan vitsi. Poika ei halua viedä roskia ulos, ja vetoaa siihen että hänen täytyy levätä että jaksaa iltapäivällä pelata jalkapalloa... ihan kuin äiti hyväksyisi moisen verukkeen.

Minustakin kyse on juuri tuosta, ei mistään sen ihmeellisemmästä.

[Jyrki Vainio]

Glen Keane, yhdellä ännällä.

Olin kuullut jonkun selityksen, että jossain vaiheessa juttu nimenomaan oli, että isä on Bil yhdellä ällällä ja poika halusi sitten olla Glenn kahdellä ännällä (ikäänkuin että perheen konsonanttien määrä saadaan näin tasattua) - mutta kun tuon valokuvan ottamisen yhteydessä pyysin häneltä pikaisen piirroksen, niin siinä nimmari tosiaan sanoo Glen.
Vai hetkinen... kirjoitetaanko Glenn siis YLEENSÄ kahdella ännällä, jolloin Glen aivan suoraan seuraa isänsä esimerkkiä jättämällä toisen konsonantin pois?
Oudon puolivokaali-fiksoitunut perhe.

En kyllä selitysten jälkeenkään ymmärrä, mikä tuossa kuvassa pitäisi olla hauskaa. JJ Nääsin tulkinta oli minusta kiinnostavin, koska siinä tulisi semmoista ihan uudenlaista riipaisevuutta mukaan: äiti olisi tavallaan pettynyt lapseensa, että tuollainen kelvoton äijä tuostakin sitten on tulossa. Mutta sehän ei millään sovi tämän sarjan viralliseen maailmankuvaan.

[Timo Ronkainen]

Höö, sen pitäisi olla Gllen. 

Timo

[Divine]

En kyllä selitysten jälkeenkään ymmärrä, mikä tuossa kuvassa pitäisi olla hauskaa.

Tarvitseeko (sarja)kuvan olla hauska an sich? Kovin laimeahan tuo eittämättä on, mutta kuten sanottu, se tarjonnee jonkinlaisen yhtymäkohdan äitien tai isien todellisuuteen saaden ehkä hymyn jonkun vastaavia kokeneen vanhemman huulille, jolloin kuva täyttää  tarkoituksensa.

Esimerkki: Meidän kaksivuotiaalta kysyttiin taannoin, että kuinkas vanha sinä oikein olet. Poika alkoi näyttää ikäänsä sormillaan, mutta sekosi saman tien ja huudahti turhautuneena sormiaan tuijottaen: Näitä on liikaa! Me olemme perhe- ja ystäväpiirissä nauraneet tuota tapausta mahat kippurassa, mutta voisin kuvitella, että tuo idea siirrettynä johonkin FC-tyyppiseen sarjakuvaan tai vaikkapa johonkin tv:n sitcomiin naurattaisi ainoastaan naururaitaa. Me oikeassa elämässämme vastaavia kokeneet sitten vähän myhäilisimme lehden tai telkkarin ääressä.

[Jukka Laine]

Bil on taiteilijanimi, oikea nimi on William Aloysius Keane.

Glenin oikea nimi on tietääkseni Glen Keane.

[Jyrki Vainio]

Höö, sen pitäisi olla Gllen. 

Se on niin ilmeistä nyt kun sen sanot.

Tarvitseeko (sarja)kuvan olla hauska an sich?

Ei tietenkään tarvitse, mutta minusta sen pitäisi kuitenkin saavuttaa se tarkoitus, joka sille on asetettu. Eli siis jos lähtökohtaisesti päätetään tehdä vakavaa/ei-hauskaa/neutraalia sarjakuvaa ja tulos on sen mukainen, niin eihän siinä mitään. (Vrt. esim Pieniä julmia tarinoita, jossa loppuvitsin sijaan lopussa oli joku sisälmyksiä vihlaisevan ilkeä, riipaiseva juttu. Se oli oikein hieno sarjakuva, joka tietoisesti teki jotain muuta kuin oli pelkästään hauska. Tai Kamut, jossa usein on juuri neutraaleja, hiljaisia hetkiä tarkoituksella).
Mutta jos tulos on lattea/neutraali sen takia, että on yritetty olla hauskoja, mutta sitä ei olla saavutettu, silloin ollaan kyllä heikoilla jäljillä.
Tietysti voidaan pohtia, olisiko Family Circus niin nokkela sarja, että koittaakin tavoitella juuri TODELLISTA lasten kanssa olemista, ilman että varsinaisesti yrittää vääntää siitä vitsiä - mutta minä kyllä pahoin pelkään, että tästä ei ole kysymys.

Mitä tulee tosi elämän hauskojen hetkien siirtämiseen sarjakuvaan, niin kaikki piirtäjät varmaan tietävät, että se on hyvin ongelmallista. Oikeassa elämässä tapahtuessaan naurattaneet asiat eivät yleensä tunnu oikein miltään, jos ne yrittää esittää sellaisenaan huumorisarjakuvassa. Luulen, että kysymys on siitä, että kun pilapiirrostyylissä hahmot ovat niin karrikoituja, että koko maailma on siinä liioiteltu, myös hahmoille tapahtuvien asioiden on oltava todellista maailmaa liioitellumpia, ennen kuin ne toimivat. Todellisia tapahtumia voi harvoin siirtää piirroksiin ihan suoraan - mutta niiden pohjalta voi tietysti ideoida sitten kunnolla toimivia juttuja.
(Minulle armeijapiirtäjänä kaverit tulevat joskus kertomaan inttijuttuja, ehdottaen niitä piirroksiin. Jos joskus koittaisin niitä piirtää, niin tulos olisi vähintäänkin yhtä lattea kuin Family Circus).

[VesaK]

Yhden näytteen perusteella on vaikea tuomita koko sarjaa, mutta kyllähän Family Circus on koko ilmestymisaikansa ajan ollut lässy, suorastaan varoittava esimerkki ei-ketään-ärsyttävästä perhesarjasta. Onko sitä koskaan edes julkaistu Suomessa?

Toinen kammotus on For Better or Worse eli Meidän perhe (agh mikä suominimi!), jossa noin periaatteessa otetaan kantaa tosielämän ikäviinkin puoliin mutta jökötetään kuitenkin patakonservatiivisella perustalla. 

[Matti Karjalainen]

Toinen kammotus on For Better or Worse eli Meidän perhe (agh mikä suominimi!), jossa noin periaatteessa otetaan kantaa tosielämän ikäviinkin puoliin mutta jökötetään kuitenkin patakonservatiivisella perustalla.

En ole sarjakuvaa hirvittävän paljon lukenut ja olen siten jäävi sanomaan mitään sarjakuvan tasosta tai vanhoillisuudesta, mutta Wikipedian mukaan sen historiassa näyttää olleen ainakin yksi episodi, joka herätti raivoa oikeasti patakonservatiivisissa lukijoissa:

http://en.wikipedia.org/wiki/For_Better_or_For_Worse#Lawrence_comes_out

[Jari Lehtinen]

Family Circus on koko ilmestymisaikansa ajan ollut lässy, suorastaan varoittava esimerkki ei-ketään-ärsyttävästä perhesarjasta. Onko sitä koskaan edes julkaistu Suomessa?

Valitettavasti 1970-luvulla Ilta-Sanomissa. Muistan.

[Jyrki Vainio]

En missään nimessä kyllä laittaisia For better or for worsea huonoimmat stripit ikinä -ketjuun. Se tavoittaa sen mitä yrittää oikein hyvin: olla herttainen, lämminhenkinen perhesarja. On kanssa tosissaan niitä, jossa päämäärä tarkoituksella on jotain muuta kuin naurattaa lukijoita joka päivä. Sen mitä se sarja on, piirtäjä/kirjoittaja Johnston tekee tosissaan ja yrityksen kanssa: sarja on periaatteessa jatkuvajuoninen, hahmoilla on pitkät kehityskaaret ja tarinalinjat, jotka on huolella mietitty etukäteen.

[VesaK]

Valitettavasti 1970-luvulla Ilta-Sanomissa. Muistan.

Sillälaillla öh se. For Betteriä tarjottiin soomeks myös aika hiljattain mutta...

Jyrki on aivan oikeassa sinänsä. JOS FBoFW olisi suomennettu 20 v sitten niin asia olisi aivan eri.

[Lurker]

Voi hyvänen aika...

[PurPur]

Oikeastaan Billerin taso on sitä luokkaa, että se alkaa olla hyvä-huonon rajalla.

Ainakin ne stripit jäävät mieleen ihan eri tavalla kuin se, mikä se sakemanni, joka piirtää simpsonhahmoja nyt olikaan.