Miksi JULKAISTA suomalaista mangaa?

[Aura]

Lähinnä ajattelin tätä tekijäkuvakulmasta Suomessa, koska ainakin pienlehtiosioilla on ollut jotenkin hirveästi tunkua näille teema-antologioille. Mikä sinänsä on ironista, koska se nyt välttämättäkin rajaa pois ihmisiä, jotka eivät keksi ko. teemaan sopivaa tarinaa, ja hyviä tekijöitä on vähän, valitettavasti, Suomen kokoon nähden.

Itse olen kokenut että annettu teema pikemminkin helpottaa työtä: on jotain josta lähteä liikkeelle. Teemahan on vain suuntaa antava, loppujen lopuksi sitä voi varioida hyvinkin paljon. Uskoisin että joka suuntaan rönsyilevä sillisalaatti on lukijallekin vaikeammin omaksuttava ja lähestyttävä.

[Emppu]

Itse olen kokenut että annettu teema pikemminkin helpottaa työtä: on jotain josta lähteä liikkeelle. Teemahan on vain suuntaa antava, loppujen lopuksi sitä voi varioida hyvinkin paljon. Uskoisin että joka suuntaan rönsyilevä sillisalaatti on lukijallekin vaikeammin omaksuttava ja lähestyttävä.

Tarkoitin siinä suhteessa, että kun tehdään teemasta, niin eikö se melkeinpä aina ole tehty silloin, kun on teema saatu? Siis, että se tarina tehdään antologiaa varten. Teemasta tekeminen on helpompaa kuin "mitä tahansa maan ja taivaan välillä", mutta kyllä siinä hieman pesäeroa tahtoo olla, onko se idea kytenyt jo jonkun aikaa päässä kuin että se olisi teemaa varten tehty. Kuten Reima totesi, hyvä tekijä tekee aiheesta kuin aiheesta hyvän ja tässä suhteessa ihmisiä tahtoo olla vähän: joko skipataan teema tai yritetään sitten väkisin vääntää, jos ei oikeasti keksi mitään.

En mie teema-antologioita ole vastaan, päinvastoin, mutta niissä on omat heikkoutensa sillisalaatteihin verrattuna. Kuin myös sillisalaateissakin.

[Aura]

Tarkoitin siinä suhteessa, että kun tehdään teemasta, niin eikö se melkeinpä aina ole tehty silloin, kun on teema saatu? Siis, että se tarina tehdään antologiaa varten.

Se on kyllä totta että valmiille sarjakuvalle, joka on liian lyhyt albumiksi, on todella hankala löytää juuri sopivaa antologiaa johon se sopisi. Eivät antologialehdetkään yleensä ole varsinaista sillisalaattia, vaan takaa löytyy aina jokin teema vaikka sarjakuvat muuten olisivat sekalainen seurakunta. Ja Suomi on niin pieni markkina-alue, ettei täällä tahdo menestyä edes yksi julkaisu, saati sitten monta jotka olisivat kaikki erikoistuneet tietylle lukijakunnalle. (Suomessa on varmaan mangaa lukeva mummokunta sitten kun täällä on markkinoita suomimangan ammattimaiseen julkaisuun, eivätkä nämä mummot ole tainneet edes syntyä vielä. )

[PTJ Uusitalo]

Antologioista puheen ollen...

"If you have three or four interesting individual manga (out of the 10 or 20 that are typically carried), you buy that magazine, but if there is only one or two, you don't buy it. That's why children don't buy (comic) magazines," Nakano says.

[Aura]

Mietin hetken aikaa mihin  ketjuun tämä oikeastaan kuuluisi, mutta kai tämä lienee sopivin. Olen miettinyt pseudomangan huonoa menestystä ja sitä miksei sitä missään noteerata, ja mistä tämä johtuu. Kyse lienee pitkälti siitä etteivät tekijät vain ole tarpeeksi kehittyneitä, kyllä, mutta vika ei voi olla vain siinä ettei kukaan pysty parempaan tai siinä että puristeille ei kelpaa halpa kopio.

Törmäsin Anime Expon artikkeliin viime kuulta jossa puhutaan aiheesta, voi olla että joku on siihen täällä jo viitannutkin: 7 Reasons Why OEL Manga Falters in the U.S.

Listattuja syitä ovat ettei piirtäjillä ole kunnon koulutusta toisin kuin Japanissa, Japanissa piirtäjät ahkeroivat enemmän, kotimainen on liian kallista tuontitavaraan verrattuna, piirtäjien valitsemat aiheet eivät ole mielenkiintoisia, kuvakerronta ei ole samanlaista kuin mangassa joten sitä ei ehkä pitäisi kutsua mangaksi, piirtäjät eivät ole sekä hyviä käsikirjoittajia että piirtäjiä, he eivät ole tarpeeksi kehittyneitä kun he saavat työnsä julki...

"The problem with OEL manga creators is that a lot of them aren’t artists. They’re manga fans who draw."

Noin kärjistettynä tilanne vaikutta hurjalta. Osa noista taitaa päteä täälläkin vaikka Suomen tilannetta ei voikaan rinnastaa USA:n tilanteeseen. Fakta on etteivät länsimaiset piirtäjät yleensä pysty keskittymään sarjakuviin samalla tavoin kuin Japanilaiset kollegansa, joten lienee selvää etteivät he pysty kilpailemaan kentällä - varsinkin kun potentiaalinen yleisö on tottunut mangan formaattiin ja julkaisutahtiin?

Onhan sarjakuva täällä perinteisesti ollut nappikauppaa, mutta tuntuu välillä siltä että pseudomanga jämähtää vielä helpommin harrastelijatasolle, ehkä koska se helposti käsitetään sellaiseksi ja piirtäjillä ei vain ole aikaa. Ja kun se potentiaalinen hittisarja sitten syntyy, riittääkö yleisöllä kiinnostus, kustantajalla raha ja piirtäjällä aika keskittyä työhönsä?

Vai ovatko olosuhteet (Suomessa) niin kurjat että hittejä ei edes pääse syntymään? Piirtäjä voi oppia harjoittelemalla ja taidekoulussa, mutta riittääkö sekään jos ei ole resursseja levittää töitä? Voiko kotimaisella sarjalla olla lainkaan samoja mahdollisuuksia kuin vastaavalla nimikkeellä jossain toisessa maassa? Mukana kun ovat vielä ulkomaisetkin pseudot kilpailemassa samoista apajista.

Miksi siis julkaista suomalaista mangaa?

(Helppo vastaus tuohon on kai "Mutku me halutaaaaan!" )

[Jukka Koivusaari]

 Fakta on etteivät länsimaiset piirtäjät yleensä pysty keskittymään sarjakuviin samalla tavoin kuin Japanilaiset kollegansa, joten lienee selvää etteivät he pysty kilpailemaan kentällä - varsinkin kun potentiaalinen yleisö on tottunut mangan formaattiin ja julkaisutahtiin?

  Oletko miettinyt minkä takia myydyimmät kotimaiset sarjakuvat ovat suosituimpien sanomalehtistrippien kokoelma-albumeita ?
   Koska niissä on laadukkaampaa sarjakuvaa. Niissä on laadukkaampaa sarjakuvaa, koska niitä tekevät ammattilaiset. Niitä tekevät ammattilaiset, koska niitä julkaistaan päivittäin lehdissä. Säännöllisesti lehdessä ilmestyvän sarjan tekijä saa työstään jatkuvaa palkkaa, kun taas pidempien sarjojen tekijä ei voi odottaa minkäänlaista kassavirtaa ennekuin julkaistavaa on kirjan verran ja kirja on julkaistu.
 Käytännössä kaikki strippiä pidemmät tarinat meillä tehdään joko harrastelijapohjalta ( silloinkin kun tekijä on ammattitaiteilija ) tai velaksi kovalla yrittäjäriskillä. Jälkimmäisessä tapauksessa on kovat paineet saada työ nopeasti valmiiksi ja julkaistua, jotta rahaa alkaa tulla takaisin. Sen takia meillä tuppaa sarjakuva olemaan huitaistun näköistä ( koska se on kiireesti huitaistua ). Tai sitten julkaistaan kerran elämässä joku hirveän hieno 10 vuotta pöytälaatikkoon nyhrätty elämäntyö.

Vai ovatko olosuhteet (Suomessa) niin kurjat että hittejä ei edes pääse syntymään? Piirtäjä voi oppia harjoittelemalla ja taidekoulussa, mutta riittääkö sekään jos ei ole resursseja levittää töitä?

  Mihinkäs niitä levität ? Paitsi omakustanteena. Ei meillä oikein ole kunnon "Poikain hyppyä", joka näytepaloja julkaisisi. Sanomalehteen vaan vitsisarjaa väännät. Tai sitten teet sotahistoriaa omakustanteena- sotahistoria myy.
 

Voiko kotimaisella sarjalla olla lainkaan samoja mahdollisuuksia kuin vastaavalla nimikkeellä jossain toisessa maassa? Mukana kun ovat vielä ulkomaisetkin pseudot kilpailemassa samoista apajista.

  Ei ole helppoa meillä fumetisteillakaan. Akuankat ja mustanaamiot on aika kovia kilpailijoita. Paitsi että niihin on päässyt suomalaisia töihin.  Meet Japaniin piirtään.

[JJ Naas]

Oli sitten kysymys manga- aku ankka- tahi mustanaamio -tyylistä, niin teknisten vaatimusten ohella kysymys on mielestäni myös siitä, että kuinka moni tekijä haluaa palavasti kertoa hyvän tarinan vs. kuinka moni tekijä haluaa vain piirtää tietyllä tyylillä, tarinasta viis. Kumpi on tärkeämpää? Tarinan kertominen vai tekniikan esitteleminen?

Kuinka moni länsimaissa mangavaikutteisella tyylillä piirretty sarjakuva on jättänyt sellaisen fiiliksen, että tämä sarjakuva on tarinana niin loistava, että sen julkaiseminen mahdollisimman monella kielellä on kulttuuriteko? ( Tämä oli kysymys ilman taka-ajatuksia, kertokaa minulle, minua kiinnostaa nimittäin perkeleesti tällaiset tapaukset, johtuen osittain omasta lehmästä ojassa. )

[Curtvile]

ketjun aihe on pitkään ärsyttänyt allekirjoittanutta.

vaikka aura vastaa pätevästi itse itselleen

Listattuja syitä ovat ettei piirtäjillä ole kunnon koulutusta toisin kuin Japanissa, Japanissa piirtäjät ahkeroivat enemmän, kotimainen on liian kallista tuontitavaraan verrattuna, piirtäjien valitsemat aiheet eivät ole mielenkiintoisia, kuvakerronta ei ole samanlaista kuin mangassa joten sitä ei ehkä pitäisi kutsua mangaksi, piirtäjät eivät ole sekä hyviä käsikirjoittajia että piirtäjiä, he eivät ole tarpeeksi kehittyneitä kun he saavat työnsä julki...

Noin kärjistettynä tilanne vaikutta hurjalta. Osa noista taitaa päteä täälläkin vaikka Suomen tilannetta ei voikaan rinnastaa USA:n tilanteeseen. Fakta on etteivät länsimaiset piirtäjät yleensä pysty keskittymään sarjakuviin samalla tavoin kuin Japanilaiset kollegansa, joten lienee selvää etteivät he pysty kilpailemaan kentällä - varsinkin kun potentiaalinen yleisö on tottunut mangan formaattiin ja julkaisutahtiin?

tämä on myöntymistä(vaikka stereotypiassa totuuden hiven onkin). Isoimman ongelman sanoitkin: puristit.

tärkeämmin minusta vastasi Jukka Koivusaari:

  Oletko miettinyt minkä takia myydyimmät kotimaiset sarjakuvat ovat suosituimpien sanomalehtistrippien kokoelma-albumeita ?
   Koska niissä on laadukkaampaa sarjakuvaa. Niissä on laadukkaampaa sarjakuvaa, koska niitä tekevät ammattilaiset. Niitä tekevät ammattilaiset, koska niitä julkaistaan päivittäin lehdissä. Säännöllisesti lehdessä ilmestyvän sarjan tekijä saa työstään jatkuvaa palkkaa, kun taas pidempien sarjojen tekijä ei voi odottaa minkäänlaista kassavirtaa ennekuin julkaistavaa on kirjan verran ja kirja on julkaistu.
....
  Mihinkäs niitä levität ? Paitsi omakustanteena. Ei meillä oikein ole kunnon "Poikain hyppyä", joka näytepaloja julkaisisi. Sanomalehteen vaan vitsisarjaa väännät. Tai sitten teet sotahistoriaa omakustanteena- sotahistoria myy.
 

Korostukset minun.

sarjakuvat ovat intohimo, mutta eivät kaikille.
Ammattilainen on ammattilainen.
Sarjakuvassa kuten muussa kuva ja kerrontataiteessa on toki harrastelijapuolella lahjakkaita amatöörejä.
Aivan sama kuin amatööri putkimies, on yksilöitä jotka ovat ammatillisella tasolla, mutta aivan samasta syystä kukaan ei hämmästy jos amatöörin jälki aiheuttaa vesivahingon.

Meillä vaan jostain syystä ammattilaisuus on kirosana. enkä nyt puhu vain sarjakuvapuolen "vain taide" siivestä.
ihan yhteiskunnassakin, duunari, käsityöläinen on kakkoskastia ja yritykset ja pyrkimykset moiseen käsitteeseen esitetään ehdotuksina prostituution laillistamiseen.

Tilanteen ollessa tämä ja kun siihen lisätään tuo levikki/julkaisutilanne:
Ilmanvalmista kaupallista rakennetta, ilman shonen Jumpia tai Shoujo lehteä ei synny vastaavaa tulosta kuin poikkeustapauksissa.

Fumetti ja BD, supersankarit, rikos ja muut tyylilajit ovat aivan saman ongelman edessä. Mangan harrastajilla ON jo ollut mm. mangamaani, Finnmanga ja hokuto Manga.
(Osa kuten Petri Hiltunen on vaan tehnyt materiaalia ja tarjonnut mm. Madiin conaniin yms.)

Nuo kotimaiset lehdet eivät vastaa shonen jumpia, mutta tänne näkyvätkin genrerajoittain vain ne menestystarinat.
Jos lännensarjiksesi ei ylitä bonellin kynnystä italiassa tai pottunokkasi dargaudin/BoDoïn portteja ranskassa ja supersankareitasi ei julkaista indyplanetikaan kustanatmoiden saati Diamondin tukun kautta...niin mikä sarjakuva? Oikeasti. Mikä sarjakuva?

JJ Naasille minun on vaikeampi vastata.
siihen jälkimmäiseen kysymykseen siis.
Vain hyvä tarina merkitsee. Tekniikkaa tarvitaan jotta sen voi tarinan kertoa, eikä sivuuttaa koska ei erota painovirheestä.

Mangavaikutteisuuden alku ja loppu on eri asia eri ihmisille. Toisten "mangakopsusarjis" ei ole sitä vaan vaikutteet ovat ligne clairia tai amerikkalaisesta ja manga on lainannut länsimaista siinä missä länsimaatkin sieltä.

Toisille Humberto Ramos on silkaa mangaa ja toisille ei.

hyvää sarjakuvaa on ja sellaista tulisi julkaista mahdollisimman laajasti.
Meillä on kotimaisiakin sarjakuvia/mangoja joiden soisi saavan laajan levikin maan rajojen ulkopuolella.

Mutta meillä kirjallisuus ja kuvataiteen tavoin on purettu kaikki tekijän elinkeinoa tukevat muodot paitsi apurahajärjestelmä joka sekin eittämättä saa jonkin tyhjän poliittisen koplauksen kautta niskalaukauksen, kunhan riittävän moni taiteilija ei enää olekaan verisukua ja asiaa ajaneiden yhteiskunnallisten tahojen tekohampaista loppuu se viimeinenkin voima ikenistä.

Fandom-työ on arvokasta, siitä tätäkin purkausta luetaan nyt, mutta se ei korvaa ammattimaista rakennetta.

Suomalaista mangaa , tai pseudoa-, tai hattivatti-(mitä kukakin etuliitteenä/terminä haluaa käyttää) eli sarjakuvaa tulee julkaista.
Ja BDtä ja ja ja.
Niin että se on elanto.

Nyt on aloitettava nyrkkipajoista ennen kuin saadaan "isoja" studioita ja brändejä.
Mutta joidenkin on oltava ne ensimmäiset.

[Markku Myllymäki]

Suomalaista mangaa , tai pseudoa-, tai hattivatti-(mitä kukakin etuliitteenä/terminä haluaa käyttää) eli sarjakuvaa tulee julkaista.
Ja BDtä ja ja ja.
Niin että se on elanto.

Nyt on aloitettava nyrkkipajoista ennen kuin saadaan "isoja" studioita ja brändejä.
Mutta joidenkin on oltava ne ensimmäiset.

Suomessa voi tehdä mitä vain, mutta suomeksi sitä ei kannata tehdä, jos haluat isoa tiimiä elättää.

Suomi on [sarjakuva-]kulttuurin kannalta kuoleva kieli. Stockmannin hyllyssäkin on jo englanninkielistä pikkulasten sarjakuvaa kun kotimaiset eivät näemmä enää kustanna edes hyllyn vertaa. Miltei kaikki meistä harrastajista lukevat englanniksi (tai muilla osaamillaan kielillä...) sen mitä lukevat, koska suomen kielellä tulee hyvin vähän mitään muuta kuin Disneytä.

Syykin julkaisun vähyyteen on selvä. Omakustanne myy täällä parhaimmillaan muutaman sata lehteä. Kaupallinen suurmenestys on varmaan noin 13 000. Siinä vaihteluväli levikille. Noilla määrillä ei todellakaan mitään suuria studioita voi elättää. Jopa kustantajan kulujen peittoon saaminen taitaa olla usein ongelma.

Toki voidaan pykästellä sarjakuvaa ja koettaa saada se esim. englanninkielisenä levitykseen, mutta se on enemmän kansainvälisen markkinointityön varassa kuin sarjakuvaosaamisen varassa. Kansainvälinen markkinointi on oikeasti vaikeaa, aikaavievää ja lopulta kallista.

Ainoa toivo olisi tehdä jotain sellaista, joka löisi kaiken tarjolla olevan laudalta. Mutta sellainen sarjakuvan harrypotter on huikean epätodennäköinen.

[Timo Ronkainen]

Suomessa voi tehdä mitä vain, mutta suomeksi sitä ei kannata tehdä, jos haluat isoa tiimiä elättää. Suomi on [sarjakuva-]kulttuurin kannalta kuoleva kieli. Stockmannin hyllyssäkin on jo englanninkielistä pikkulasten sarjakuvaa

Se on vaan v-un ikävää, jos missään niissä ei ole mitään suomalaista jäljellä, vaan yksinomaan kansainväliseksi pureskeltua ei-juuri-mitään. Vaikka kaikkihan se on kohta joka paikassa monokulttuuria. No on sentään Mammilä.

Timo

[Markku Myllymäki]

Se on vaan v-un ikävää, jos missään niissä ei ole mitään suomalaista jäljellä, vaan yksinomaan kansainväliseksi pureskeltua ei-juuri-mitään. Vaikka kaikkihan se on kohta joka paikassa monokulttuuria. No on sentään Mammilä.

Timo

Samaa mieltä.

Mutta näin tässä pääsi käymään.

Kun viihde (esim. pelit, iso osa elokuvista, tv-sarjoista ja pokkarikirjallisuudesta) on englanniksi, työ vaatii englantia jne. ...

Kulttuurin ei pitäisi niin seurata suosiota ja rahaa, mutta kun kulttuurin julkaiseminen on liiketoimintaa eikä mitään muuta...

[Timo Ronkainen]

Kun viihde (esim. pelit, iso osa elokuvista, tv-sarjoista ja pokkarikirjallisuudesta) on englanniksi, työ vaatii englantia jne. ...

Kulttuurin ei pitäisi niin seurata suosiota ja rahaa, mutta kun kulttuurin julkaiseminen on liiketoimintaa eikä mitään muuta...

Mutta jos sama tapahtuisi romaanikirjallisuuden kanssa? Kukaan ei käsittelisi kansallisia aiheita, ei omaa historiaamme yms?

Timo

[Jukka Laine]

Lasten kuvakirjoissa näkyy olevan nykyisin paljon mangatyylistä kuvitusta. Sieltä sitä voi elantoa repiä, jos sarjakuvana ei mene läpi.

Suomen historiaakin voi kuvata noin:

[Aura]

Pahoittelut jos M-aihe ärsyttää joitakuita, mutta ajattelin jos tästä kuitenkin saisi keskustella mangaosastossa... Kvaak kun on ainoita paikkoja joissa näistä ylipäätään keskustellaan, pseudosta tai muista. (Mua tämä kiinnostaa, luonnollisesti kun itselläkin on oma lehmä ojassa, vaikka tarkennetaan nyt varmuuden vuoksi etten todella enää kuvittelekaan että musta tulis ammattilainen, toisin kuin joskus teininä kun suunnitelmat olivat niin kovin suuret.)

Ei se ole paha asia jättää sarjakuvia vain harrastukseksi, mutta ikävää että vaikuttaa siltä ettei Suomessa vain kannata mikään ja kaikki vähänkään luova on tuomittu harrastelijatasolle. Ainahan sitä voi kyllä unelmoida. Lupaavia tekijöitä Suomesta kyllä löytyy, mutta eri asia onko heilläkään tulevaisuudessa sen kummoisempia mahdollisuuksia.

Kuinka moni länsimaissa mangavaikutteisella tyylillä piirretty sarjakuva on jättänyt sellaisen fiiliksen, että tämä sarjakuva on tarinana niin loistava, että sen julkaiseminen mahdollisimman monella kielellä on kulttuuriteko? ( Tämä oli kysymys ilman taka-ajatuksia, kertokaa minulle, minua kiinnostaa nimittäin perkeleesti tällaiset tapaukset, johtuen osittain omasta lehmästä ojassa. )

Tuohon on vaikea vastata, Ted Naifehilla on jonkin verran mangavaikutteita ja olen tykännyt hänen töistään (Courtney Crumrin) sekä Egmontin julkaisemasta The Dreamingista. Nimenomaan juonen takia, vaikka jälkimmäisessä pari asiaa ärsyttikin. Niin ja JP Ahoset ja Nääsit, lasketaankos niitä edes mangaksi? (Vaikka mangapuolelta löytyi kyllä joku joka laski)

Silti en osaa sanoa onko julkaistu mitään mangavaikutteista joka olisi ihan pakko saada julki mahdollisimman laajalti. Onhan se totta että moni "pseudo" on niitä "ihan kiva"-tapauksia jotka on mukava lukea mutta joita ilman voi kyllä elää. Kaikki oikeasti hyvät ovat omalla kohdalla löytyneet joko mangan tai "perinteisen" sarjakuvan puolelta.

Vaikka eihän sitä kaikkeen ole ehtinyt tai voinut tutustua, ja se mikä 12-vuotiaan mielestä on tajunnan räjäyttävä ei tämän ikäisen mielestä sitä enää ole.

[Timo Ronkainen]

Lasten kuvakirjoissa näkyy olevan nykyisin paljon mangatyylistä kuvitusta. Sieltä sitä voi elantoa repiä, jos sarjakuvana ei mene läpi.

Suomen historiaakin voi kuvata noin:

Japanilaisia hakkapeliittoja!  Noh, tuleehan kohta pian Nummisuutaritkin ankkoina.

Timo