sarjakuvailmaisu digitaalimuodossa

[Timo Ronkainen]

Anatomiatutoriaali issessään oli oikein mainio, mutta pääasia tässä, eli pomppivat kuvat tuntuivat vähän häiritseviltä ja ehkä jopa turhalta kikkailulta, vaikka kylhän tuota luki. Harkiten käytettynä jossain, ehkä vallan mainio kikka3
Mulla on epälihas.
 

Timo

[keijoahlqvist]

Anatomiatutoriaali issessään oli oikein mainio, mutta pääasia tässä, eli pomppivat kuvat tuntuivat vähän häiritseviltä ja ehkä jopa turhalta kikkailulta, vaikka kylhän tuota luki. Harkiten käytettynä jossain, ehkä vallan mainio kikka3
Mulla on epälihas.
 

Timo

Sarjakuvan lukemiseen liittyy, että lukija näkee sivun / aukeaman kerralla. On erinomaisia sarjakuvia joiden informaatio on osin itse sivun rakenteessa.

Netin surkean resoluution takia semmoisen lukeminen on hankala järjestää. Tarvitaan keino esittää usean toisiaan tukevan ruudun rykelmä, josta voi nostaa tarkemmin luettavaksi ruudun kerrallaan.

Nettisarjakuvan tekemiseen tarvitaan uudet keinot ja totutusta poikkeevat lukutottumukset. Itse sarjakuva tuntuu keinotekoiselta vaikkapa venäläisistä tai muslimeista, joille se ei ole tuttua. Toisaalta lapsi oppii ymmärtämään sarjakuvan kieltä 20 sekunnissa.

[JanneT]

Anatomiatutoriaali issessään oli oikein mainio, mutta pääasia tässä, eli pomppivat kuvat tuntuivat vähän häiritseviltä ja ehkä jopa turhalta kikkailulta, vaikka kylhän tuota luki.

Samaa mieltä. Suurimman osan ruuduista luki hyvin tuossa pienemmässäkin koossa, vähän suurennettuina ja jättämällä nuo roll-overit kokonaan pois lukeminen olisi ollut huomattavasti sujuvampaa. Sisältö oli ihan jees.

[Emppu]

Netin surkean resoluution takia semmoisen lukeminen on hankala järjestää. Tarvitaan keino esittää usean toisiaan tukevan ruudun rykelmä, josta voi nostaa tarkemmin luettavaksi ruudun kerrallaan.

Zudacomics käyttää Flashiä pohjanaan, pienenä luettuna ihan saakutin raiskattua jälkeä, mutta onneksi ideana ei olekaan lukea sitä pienenä elementtinä sivun sisällä vaan koko ruudun kokoisena pläjäyksenä. Eipähän pienet tekstit häiritse, ellei sitten tekijä ite oo päättänyt pysyä liian pienessä tekstissä.

[keijoahlqvist]

Samaa mieltä. Suurimman osan ruuduista luki hyvin tuossa pienemmässäkin koossa, vähän suurennettuina ja jättämällä nuo roll-overit kokonaan pois lukeminen olisi ollut huomattavasti sujuvampaa. Sisältö oli ihan jees.

Sonyssani on niin tarkka näyttö ettei tuo pieni teksti ole luettavissa.

Alkuperäinen kysymys ei koskenut anatomiaa, vaan kysyttiin flash-tutoriaalin ja itse menetelmän toimivuutta. Tuossa esimerkissä tosin sivukokonaisuus ei sinänsä vaadi flashia vaan kohdat olisi esitettävissä lineaarisesti. Jos olisi esimerkiksi tarvinnut esittää vartalo kokonaisena, ja siihen olisi liitetty suurentuvia selostuksia ruumiinosiin, keino olisi ehkä esittäytynyt ymmärrettävämmin.

Yhtä kaikki, kysymys on ongelmista esittää sarjakuvaa näytöllä. Zudan käyttöliittymä on tyylikäs muttei toimi mulle jolla on wacom kynä kädessä ja läppäri mahan päällä jolloin ei yllä näppäimistölle. Suurentamatta teksti ei Sonyn näytöllä erotu. Sitä paitsi pitää lukea käyttöohje ennen kuin osaa lukea tuota.

Jylhän ratkaisu toimii ilman käyttöohjetta. Se on myös kenen tahansa toteutettavissa jos käytössä on Flash-ohjelma. Onko muihin ratkaisuihin törmätty netissä?

[Reima Mäkinen]

Sarjakuvan lukemiseen liittyy, että lukija näkee sivun / aukeaman kerralla. On erinomaisia sarjakuvia joiden informaatio on osin itse sivun rakenteessa.

Netissä tai tietokoneruudulla aukeama on se mitä siihen kerralla aukeaa.

Netin surkean resoluution takia semmoisen lukeminen on hankala järjestää.

Netissä ei ole surkea resoluutio vaan infinite canvas. Resoluutio eli tarkkuus on näytön ominaisuus. Toki netin surkeimmat näytöt on surkeita.

Tarvitaan keino esittää usean toisiaan tukevan ruudun rykelmä...

Voisiko se keino olla niinkin radikaali kuin horisontaalisten sivujen tekeminen vertikaalisten sijasta?

Sonyssani on niin tarkka näyttö ettei tuo pieni teksti ole luettavissa.

Kuva näkyy olevan noin 510 pikseliä korkea. Useimpiin näyttöihin sen pitäisi mahtua. Alimman kuvarivin teksti on tosin jo niin palikoitunutta että siitä ei saa selvää. Mun näyttöreso on muistaakseni jotain 100-120 ja mä pystyn lukemaan melkein kaiken.

Alkuperäinen kysymys ei koskenut anatomiaa, vaan kysyttiin flash-tutoriaalin ja itse menetelmän toimivuutta.

Minusta menetelmä ei toimi ideaalisti (sarjakuvalla) koska tämä popup peittää varsinaisen sivun. Mielestäni sarjakuvasivun ruutujen tulisi voida olla vapaasti viittaussuhteessa toisiinsa.
 

Yhtä kaikki, kysymys on ongelmista esittää sarjakuvaa näytöllä. ...
Onko muihin ratkaisuihin törmätty netissä?

Näytön kuvaformaattiin tehdyt sivut yleensä toimivat. Lehteen tai albumiin suunniteltujen sivujen kanssa ongelmaksi muodostuu helposti juuri tarkkuus eli ruudulle sopivan informaation määrä. Lukija joutuu usein sen kanssa kikkailemaan (zoomaamaan tai scrollaamaan) ellei omista jättinäyttöä. Tietenkin jos tekijällä on yksinkertainen piirrostyyli, niin sehän kestää pienentämistä.

[keijoahlqvist]

Katsoin Zuda-sivua, eikä sen teksti ollut suurentamatta luettavissa (painoin print screeniä ja otin näytteen):


Joo, vaakaformaattiin suuntaaminen olisi mukavaa mutta kysymys on tässä useiden samalla kertaa näkyvien ruutujen yhteispelistä. Semmoiseen joskus on tarvetta, samoin kuin pystysivujen viemisestä nettiin paremmin kuin tähän asti yleensä on onnistuttu. Infinite canvaskin on iso kuva joka koostuu pienistä kuvista.

[JanneT]

Voisin kuvitella että homma toimisi paremmin, jos pienellä präntätty pysyy luettavana ja suurennokselle on aina selkeä tarve eikä se tule muun kuvan päälle, esimerkiksi ruudun jakaminen tavalliseen kuvaan ja roll-over-suurennokselle oma tila ruudun reunassa.

[Emppu]

Katsoin Zuda-sivua, eikä sen teksti ollut suurentamatta luettavissa (painoin print screeniä ja otin näytteen):


Joo, vaakaformaattiin suuntaaminen olisi mukavaa mutta kysymys on tässä useiden samalla kertaa näkyvien ruutujen yhteispelistä. Semmoiseen joskus on tarvetta, samoin kuin pystysivujen viemisestä nettiin paremmin kuin tähän asti yleensä on onnistuttu. Infinite canvaskin on iso kuva joka koostuu pienistä kuvista.

...ideahan on katsoa se koko näytön laajuudelta. Et varmaan huomannutkaan, miten rakeinen ja raiskattu jälki näyttää noin pienessä elementissä? Mun mielestä tää on ihan mietinnän arvoinen ratkaisu, mitä tulee siihen, että halutaan printin oloisia lukukokemuksia. Kokeelliset lukuratkaisut ovat sitten asia erikseen, mutta toisaaltaan nehän karkottaa lukijat pois jo pelkän erikoisen lukutyylinsä takia.

[Reima Mäkinen]

Sisällissodan pun. + valk. korkkareilla ei kyllä ole mitään tekoa "pelattavuuden" kanssa sen kummemmin kuin vaikka Q. Tarantinon elokuvat olisivat "pelejä".

Kyseinen korkkari oli mukana myös esimerkkinä lineaarisen kerronnan rikkomisesta. Artikkelissa käsite peli on ymmärretty laajasti. Vertaa esimerkiksi Wikipedia peli. Kaikkia käsitteitä en kuitenkaan näin suppeaan juttuun mahtunut (enkä tajunnut alkaa) selittämään

Sarjakuva-roolipeleistä olisi kannattatanut kysyä joltakulta joka tietää, vaikka Petri Hiltuselta.

Kyse ei vaan nyt ollenkaan ole rooli- eikä muista peleistä vaan sarjakuvista, joita ei voi lukea "normaalisti". Koska niitä ei ole esitetty lukijalle normaalisti alku-keskikohta-loppu-muodossa. Väitän että ne ovat pelattavia sarjakuvia. Eivät perinteisiä sarjakuvia vaan pelisarjakuvia. Erottaisin nämä kaksi toisistaan, sillä minusta sarjakuva on perinteisessä muodossaan fiksumpi/parempi media kuin tämä pelisarjakuva.

Ulkomaisista esimerkeistä olisi kaiken-hamuaja McCloudin setvitysten ohella voinut mainita Pat Millsin ja Hunt Emersonin opuksen "You are Maggie Thatcher" (a Dole-playing game):  

You are Maggie Thatcher vuodelta 1987, näyttää selkeästi olleen edelläkävijä. Vaan eipä ollut minulle tuttu. Artikkeli ei muuten sinänsä edes pyri kattavasti listaamaan näitä kokeiluja, mutta sitä voidaan tehdä täällä (tai jossain muussa ketjussa). Tarkoitus oli vain esitellä erilaisia ratkaisuja. Myös ekojen hypersarjakuvien tekijöiden nimiä jätin tarkoituksella mainitsematta, sillä työt eivät enää ole online, mikä tarkoittaa että niitä siis ei enää ole.

[Sanjo]

Sarjakuvaroolipelit, tuo mieleen pelattavan lukijan valintojen mukaan muuttuvalla juonella tehdyn sarjakuvan.

Kyse ei ole siis sarjakuvista jotka pohjaavat roolipeleihin tai roolipeleistä jotka pohjaavat sarjakuviin.

Mieleen tulee yksi esimerkki Dice Man niminen 2000 AD julkaisu. Siinä lukija valitsee erilaisten vaihtoehtojen välillä ja lisäksi siinä on yksinkertaisilla säännöillä toimiva peli joka ohjaa myös juonen kuljetusta. Eli valitset meneekö Judge Dredd etuovesta tai takaovesta sisään rikollisten lymypaikkaan ja nopalla simuloidaan jotain aspektia pelistä kuten vaikka onnistumistodennäköisyyttä jonkin toimenpiteen suhteen, vaikkapa osuuko Dredd konnaan joka on jyvällä vai tuleeko huti. Eli valintojen lisäksi siinä on ihan oikea peli, ja Dice Man sarjakuvissa yleensä oli jokin pelillinen tavoite eli voitto-olosuhteet, Judge Dreddillä esimerkiksi pidättää konnat ja selvitä hengissä.

Eräässä ikimuistoisessa revittelyssä Dice Man sarjakuvassa lukija on päätynyt Ronald Reaganin pään sisään ja yrittää käyttäytyä mahdollisimman Reaganmaisesti epäilyksiä herättämättä ja silti estää maailman luisumisen ydinsotaan.

Wiki linkki:
http://en.wikipedia.org/wiki/Dice_Man_(comics)

[Lönkka]

Mieleen tulee yksi esimerkki Dice Man niminen 2000 AD julkaisu.

Jonka on komeasti kuvittanut kukapa muu kuin Bryan Talbot.

Kun vielä jostain löytäisin omaan kokoelmaani Dicemanin kolmosnumeron jossa on Talbotin You Are Torquemada.

[hdc]

Eräässä ikimuistoisessa revittelyssä Dice Man sarjakuvassa lukija on päätynyt Ronald Reaganin pään sisään ja yrittää käyttäytyä mahdollisimman Reaganmaisesti epäilyksiä herättämättä ja silti estää maailman luisumisen ydinsotaan.

Eli vähän samaan tapaan kuin tuo You Are Maggie Thatcher (tosin tuo Dice Man näkyy olevan vuoden vanhempi). Jossa pitää kerätä tarpeeksi kansansuosiota voittaakseen vaalit mutta samalla olla tarpeeksi pahis ettei omat puukota selkään (kirjaimellisesti). Ja oli siinä jotain satunnaiselementtejäkin, ainakin yhdessä kohtaa piti heittää kolikkoa.

[Reima Mäkinen]

Jonka on komeasti kuvittanut kukapa muu kuin Bryan Talbot.

Kun vielä jostain löytäisin omaan kokoelmaani Dicemanin kolmosnumeron jossa on Talbotin You Are Torquemada.

Paljonko näissä on yleensä sivuja? Ja kuinka usein sitä noppaa heitetään? Ainakin noissa taskaritarinoissa on yhdessä juonipolussa aika vähän luettavaa, mutta näissä valintoja tehdään ilmeisesti vähän useammin eli sivun tai muutaman välein?

[Lönkka]

Paljonko näissä on yleensä sivuja? Ja kuinka usein sitä noppaa heitetään? Ainakin noissa taskaritarinoissa on yhdessä juonipolussa aika vähän luettavaa, mutta näissä valintoja tehdään ilmeisesti vähän useammin eli sivun tai muutaman välein?

Muistelisin että Dreddissä noppaa ei heitetä vaan valitaan vaihtoehdoista mitä tehdään. Kuinka usein noita valintoja nyt olikaan en muista. Oisko ollut 1-2 per sivu?

http://www.gamebooks.org/show_item.php?id=759
http://www.gamebooks.org/show_item.php?id=743

20 sivuinen (100 paneelia) oli kyseessä.
Ei mitään syvän tarinankerronnan juhlaa, mutta eipä nuo perusderedditkään välttämättä sen kummosempia olleet. Ihan kelvollinen. Talbotin kuvitus toimii tässä eri hyvin!