Sinänsä tylsää aina tämä aiheessa pysyminen ja sen mukaan keskustelujen uudelleenjärjesteleminen että itseäni kiinnosti keskustella sarjakuvakritiikistä TÄSSÄ asiayhteydessä, muttei millään tavoin tuolla yksinomaan kyseiselle aiheelle omistetussa ketjussa.
Jep. Mikäs sen tylsempää kuin aiheessa pysyminen. Tässä ketjussa voi kuitenkin mainiosti keskustella Daadan kirjoille Kvaakissa annetusta kritiikistä. Se on jopa suotavaa ja siksi arvosteluista linkitetään aiheen mukaisiin ketjuihin.
Kaikkein mukavainta (ja vähiten tylsää?) on kuitenkin puhua täysin aiheen vierestä jolloin pääsee myös jälkikäteen kitisemään siitä että miksi minun viestini on siirretty jonnekin muualle. Itse en jaksanut alkaa perata noita kritiikkiviestejä tästä ketjusta sillä niissä oli myös topicin mukaista asiaa.