Luciano Gatto&Giulio Chierchini&Massimo de Vita

[pasoleati]

Ketkä tunnustautuvat kyseisten herrojen ankkataiteen ihailijoiksi? Minä ainakin.

Toisaalta, kuka muu vihaa nykyisiä Mikki-tarinoita? Siis näitä Feriolin&kumppaneitten ulkohuussissa pimeänä talviyönä piirtämiä viisivuotiaille tahi piikittäjille suunnattuja "tarinoita". Pitäisi äkkiä saada Paul Murryn koulukunta takaisin!

Kukahan näistä Mikki-rienauksista muuten vastaa, Egmont vai...?

Jukka

[Ville]

Ei noita mikki-tarinoita voi sanoa inhoavansa. Feriolikin on oikein hyvä piirtäjä. Se tuo vain vaihtelua. Minä en henkilökohtaisesti tykännyt niin paljoa Paul Murryn tarinoista.

Mutta kauneus on katsojan silmässä.

[pasoleati]

Niinpä. Mutta itse tuntemistani Ankkafanaatikoista kolme kovinta (minä+pari kaveria) ovat valmiita polttamaan vaikka roviolla nämä Mikki-rienaajat, ainakin kuvaannollisesti

Itse Ankkatarinoista sen verran, että vaikuttaa siltä, että hollantilaiset käsikirjoittajat (etenkin Frank Jonker) ovat valtavan paljon parempia kuin muutamat muut (nämä McGrealit). McGrealien tarinat tuntuvat olevan suunnattu paljon nuoremmille (tai yksinkertaisemmille) lukijoille. Näissä jutuissa kännykät pirisevät tai ovat muuten hyvin tiukkaan ajanjaksoon sidottuja. Kuitenkin parhaissa tarinoissa korostuu nimenomaan sen ajattomuus.

Jukka

[isokana]

Massimo De Vitan taidetta voin myös ihailla. Taikamiekka-trilogia taskarista 129 tai Olipa kerran Amerikassa -tarinat ovat miestä parhaimmillaan. Mutta Gatto ja Chierchini...

Gatton tapa piirtää joka hahmo hikoilemaan kuin saunassa ei sovi minun silmääni. Tulee kovin ahdistunut olo, kun hänen sarjojaan lukee. Mutta kyllä Gatton jälki Chierchinin voittaa. Hänen kulmikkaista ankoistaan en ole koskaan välittänyt. Tuntuvat olevan koko ajan vihaisia. Toisaalta tuo vihainen tyyli sopii italialaisten aggressiivisiin ankkoihin, mutta silti se ei miellytä silmää.

Omat suosikit vanhojen italilaisten mestarien joukosta ovat Romano Scarpa, Luciano Bottaro ja Giovan Battista Carpi. Scarpan taide näyttää hienolta oli herralla menossa mikä tyylikausi tahansa, Bottaron piirrokset ovat parhaimmillaan huikean surrealistisia (mikä sopii miekkosen kuvittamiin tarinoihin) ja Carpi tekee tasaisen varmaa ja nättiä jälkeä.

Inhokit ovat Giuseppe Perego ja Giancarlo Gatti, jotka eivät vaan osaa piirtää ankkoja kunnolla.

Ja Egmontin (sieltä Feriolin & kumppaneiden tarinat tulevat) hiiritarinat tuntuivat aluksi hyvin vastenmielisiltä, mutta niihin on ehtinyt tottua. Nyt ne noudattavat normaalia 20% roskaa, 60% harmaata massaa ja 20% hyviä tarinoita.

[pasoleati]

Kyllä Carpikin on hyvä. Vertaapa hänen Mikki-tarinoita näihän piikittäjä-Ferioleihin (tuskinpa kukaan selväpäinen kykenee tekemään "Feriolit").

Minua Gatton hikipisarat eivät haittaa. Herra tekee sen verran siistiä ja tarkkaa jälkeä, että hikipisarat ovat vain pieni persoonallinen lisä. Bottaro on hyvä paikoitellen, mutta juuri hänen surrealistiset purkauksensa eivät kuulu Ankka-tarinoihin, vaan enempi LSD-hörhöt r.y:n jäsenlehteen.

Chierchinillä on ollut muutama heikompikin tarina, mutta kyllä hän nykytyylillään kuuluu parhaimmistoon.

[Timo Ronkainen]

Feriolihan on tällä hetkellä taitavin Mikki-piirtäjä. Gottfredsonon ja Mooren perillinen. Jo oli aikakin päästä irti kuluneista juonikuvioista ja tanskalaisista kehnoista teko-Murryista, joita nähtiin pari vuosikymmentä. Aito Murry sen sijaan on kermaa. Mutta parhaan Mikin teki Gottfredson. Period.

Timo

PS. Huomatkaa, etten puhunut käsikirjoituksista mitään. Se on asia erikseen.

[pasoleati]

No, tunnustan etten voi sietää Gottfredsonia (ts. polvihousu-Mikkiä). Kyllä Mikin pitää olla hattupäinen, housuja ja takkia käyttävä salapoliisi eikä mikään polvihousuinen hörhö. Siksi Carpin, Murryn ja vanhemman Scarpa-tuotannon Mikki on se ainoa jota siedän.

Jukka

[h00k00]

Eihän Gottfredsson piirtänyt pelkästään polvihousumikkiä. Iso osa taitaa olla 'täysissä pukeissa' ja eikös alkupään Scarpa ole tyylillisesti suoraa lainaa Gottfredssonin 40-50-lukujen töistä. Mielestäni hienoja molemmat.

[Jukka Laine]

Ymmärrän Murry-Mikin ystäviä. Itsellänikin oli vaikeuksia ymmärtää Mikki Hiiren Kulta-aikaa 8-vuotiaana. Mutta ei siinä kauaa mennyt kun Gottfredson osoittautui olevan SE Mikki-piirtäjä.

Mutta kiinnostaisi lukea ne Murryn ja Dan Spieglen Super Secret Agentit joista oli juttua Ankkalinnan pamauksessa. Spessu-albumi olisi kiva. Aku-paloissa voisi julkaista saman aikakauden ennennäkemätöntäkin, eiks vain?

EDIT: Jos joku ei tiedä, Aku-palat-albumisarjassa on ollut 60-70-luvun vaihteen uusintoja pitkään. Minulle ne edustavat nostalgiaa.

[Canard]

Itse en Murryn Mikki Hiiri - jutuista koskaan pitänyt, Hessun kädet ovat aina jotenkin omituisesti, ja Mikki näyttää siltä kuin purskahtaisi juuri itkuun.
Ja roistot ovat aina sänkisiä, tummakulmaisia ja irvistelevät hampaillaan.

[Esa]

Jep, ei nykyajan Mikki-tarinoista ole mihinkään! Sen takia on hyvä, ettei sitä nykyroskaa niin hirveästi Akkarissa ole. Vanhat Mikki ja Hessu seikkailut Gottfredsonit ja Murryt tekijöinään. Niissä oli sitä hyväntuulista "jännitystä".

[Ankka89]

Minä (hyvä on, tunnustan) yleensä skippaan Mikki Hiiret taskareista, Akkareista en.
Enkä tavallisesti muutenkaan Mikki-stooreista tykkää, Murrya ja Gottfredsonia lukuunottamatta...

Dick Mooresin tyylistä en kyllä pidä, ankkojen nokat on yleensä outoja, esim. Tupulla, Hupulla ja Lupulla on hirveän pienet nokat.

[Leo]

No, ei ne nyky-Mikit niin huonoja ole, ne vain kuuluu eriluokaan kun Murryt yms.

Minä tunnustan skipanneeni pienempänä taskareista Aku Ankka -tarinat! Fanitin näet silloin Mikki Hiirtä salapoliisiasussaan ja ratkaisin minulle joskus jopa ylivoimaiset dekkaripähkinät. Eihän Aku Ankan taskukirjoja ole voitu luoda Aku Ankkojen lukemiseen? Nykyäänkin skippaan aluksi karseimmat kohdat taskareista ja luen ne parin kolmen päivän päästä muiden tarinoiden jälkeen kunhan olen kerännyt voimia tähän ylivoimaiseen tehtävään, jossa Aku tonkii banaaninkuorikasoja, joku vihainen tiedemies, kenraali tms. kannoillaan ja joutuu aina ojasta allikkoon. Parhaita ovat ne joissa keskitytään tiettyyn teemaan, esim. Roopen ja Kroisokseen kamppailuun... Taskareissa minuun eivät uppoa pitkät seikkailutarinat joissa Roope *huokaus* etsii jotain typerää aarretta, kuten kyklooppien kolikoita tai luonnon ääniä tulivuorista. Olen aina ollut sitä mieltä että parhaat tarinat ovat keskimäärin taskareissa 170-220 ja mielestäni useassa tapauksessa kaksikin huonoa tarinaa voi pilata koko taskarin. Vaikka jonkin tarinan laatu olisikin piirrokseltaan huono, niin voihan se tarinaltaan olla hyvä, mutta taskareissa (joista useimmista tarinoista en edes YRITÄ etsiä mitään taiteellista.) odotan itse edes kohtalaista piirrostaitoa, jotta sitä jaksaa esim. bussissa turhia mietiskelemättä lukea vain ajankulukseen. Hikisessä bussissa tai muunlaisessa ikävässä paikassa Esim. Rosa -kokoelman lukeminen voi aiheuttaa ikäviä traumoja kyseisiä tarinoita tai jopa koko kirjaa kohtaan! Tästä asiastahan minulta kokemusta löytyy, sillä en voi sietää Rosan "Aarre lasimaljassa" tarinaa, koska olen sen ikävässä tilanteessa lukenut ja se ei sen jälkeen vain uppoa. Ja *voih* nyt se tulee toiveuusintana Ankka -lehdessä

Minulla on muuten nyt kaikki taskarit

Taskarin tekijöistä en monia tunne, kun taas Aku Ankka -lehden piirtäjistä tunnistan lähes kaikki. Vaikka fanitankin Ankkaa en näe tarpeelliseksi opetella piirtäjiä ulkoa, vaan tarkistan esim. nettiin kirjoittaessani taskareista piirtäjien nimet (en siis valmistaudu tietokilpailuja varten opettelemalla jotain vartavasten ulkoa).

[Gamma]

Itselleni puolestaan koko ajatus, että Mikki Hiiri olisi jotenkin salapoliisihahmo on aivan hämärä. Tämä kun on puhtaasti sarjakuviin kuuluva ilmiö.  

Toinen sarjakuvissa minua hämäävä asia on, että Mikki Hiiren ja Aku Ankan maailmat ovat eriytyneet toisistaan ja Hessu kuuluu kiinteästi ensin mainittuun, mutta jälkimmäiseen ei ollenkaan. Ei mene jakeluun.

[Markustus]

Hassua. Minusta ferioli ja mäkriilit ovat hyviä. Mutta olenhan lapsellinen. Murrystä en tykkää, koska ne tarinat ovat hirveän lapsellisia, ja rosvot ovat tyhmän näköisiä. Mutta Hessun kädet ovat kivasti.