Viikon sarjakuvat siis listataan jälleen. Posti toi eilen paketin toimintapläjäyksiä. Niistä enemmän ensi viikolla. Eilen ehdin lukemaan vain
Avengers/Thunderboltsin Vol. 1 -koosteen.
Valitettavasti se ei vain oikein vakuuttanut. Tarina sijoittuu aikaan hetikohta Megassa julkaistujen Kostajien seikkailujen perään. Aika oli suvantokohta noiden loisteliaiden, Kostajat uuteen suosioon nostaneiden seikkailujen ja seuraavien Kangin maailmanvalloituksesta alkaneen piristysruiskeen välissä.
Kostajat lienee kaikille tuttu, mutta Ukonnuolet (Thunderbolts) ei välttämättä, vaikka ovat hekin Suomen Marvel-julkaisuissa käväisseet. Idea oli että nippu superkonnia vaihtaa henkilöllisyyttä ja esiintyy uutena supersankarijoukkiona juuri kun maailman suurimmat sankarit ovat kadonneet (Lue Onslaught), Kuitenkin konnat pääsevät ihan oikeasti sankaruuden makuun ja syrjäyttävät suuruudenhullun pomonsa. Tässä albumissa ollaan jo päästy tuon vaiheen yli ja Kostajien Haukansilmä on joukon johtaja.
Yhden
Elektra-albuminkin luin, en nyt muista nimeä, mutta Elektra harjoittelee siinä huippuninjaksi. En ole oikein selvillä Elektran tarinasta, nettihuutokaupasta on tulossa lisää uusia Elektra-albumeja, kerron lisää jos saan jutusta tolkkua. Ennisin Punisherissa oli hauska väkivaltainen tarina jossa Tuomari pyytää Elektraa treffeille. Ei ole selvinnyt suostuiko.
Enivei, Ennis on kingimpi kuin Elektran Greg Rucka.
Hiltusen
Väinämöinen tuli luettua. Kyllähän näitä mielikseen lukee ja moneen kertaan. Ei ehkä Petrin omin juttu, mutta parhaimmillaan oikein hauska.
Eurolla hankin Michel Weylandin ensimmäisen
Aria-albumin vuodelta 1985, kun muistelin että tuo oli ihan hyvä. Jäi ainoaksi suomijulkaisuksi. Sääli, olisi tätä lukenut enemmänkin, kun piirrosjäljen tasokin parantui jatkossa. Ranskaksi albumeita on tullut jo 25.
http://chg96.free.fr/lectures/aria/albums.htmJa lopuksi viikon lauluteksti, nyt en ole niin melankolisella päällä kuin aikaisemmin:
Purple People EaterWell I saw the thing comin' out of the sky
It had the one long horn, one big eye.
I commenced to shakin' and I said "ooh-eee"
It looks like a purple people eater to me.
It was a one-eyed, one-horned, flyin' purple people eater.
(one-eyed, one-horned, flyin' purple people eater)
A one-eyed one-horned, flyin' puple people eater
Sure looks starnge to me. (one eye?)
Well he came down to earth and lit in a tree
I said Mr. Purple People Eater don't eat me
I heard him say in a voice so gruff
I wouldn't eat you cuz you're so tough
It was a one-eyed, one-horned flyin' purple people eater
one-eyed, one-horned flyin' purple people eater
one-eyed, one-horned flyin' purple people eater
Sure looks strange to me. (one horn?)
I said Mr. Purple People Eater, what's your line
He said it's eatin' purple people and it sure is fine
But that's not the reason that I came to land
I wanna get a job in a rock and roll band
Well bless my soul, rock and roll, flying purple
people eater. Pidgeon-toed, undergrowed, flyin'
purple people eater (we wear short shorts)
Flyin' purple people eater
sure looks strange to me.
And then he swung from the tree and lit on the
ground. He started to rock, really rockin' around
It was a crazy little ditty with a swingin' tune
(sing aboop boop aboopa lopa lum bam boom)
Well, bless my soul, rock and roll
flyin' purple people eater.
Pigeon-toed, undergrowed, flyin' purple peopleeater.
Flyin' little people eater
Sure looks strange to me. (purple people?)
And then he went on his way, and then what do
you know. I saw him last night on a TV show.
He was blowing it out, a'really knockin' em dead
Playin' rock and roll music through the horn in
his head (clarinet solo) ( Tequila)