Uutiset

Sarasvatin hiekkaa voitti vuoden 2009 Sarjakuva-Finlandian

Kirjoittaja: S. Santikko | 27.03.2009 klo 10:00:42
Vuoden 2005 Finlandia-ehdokas sai lopulta Finlandiansa, sarjakuvaformaatissa!

Tampere on kupla

Kirjoittaja: S. Santikko | 26.03.2009 klo 16:00:00
Sarjakuvatapahtuma Tampere Kuplii järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa 27. - 29. maaliskuuta. Tapahtuman aikana jaetaan myös Sarjakuva-Finlandia. Vieraslista on mittava ja merkittävä.

Pilapiirtäjien ja karikatyristien kilta Grafian yhteyteen

Kirjoittaja: Micaela Morero | 17.03.2009 klo 21:49:52
Suomen pila- ja karikatyyripiirtäjät perustivat 28.2.2009 oman killan, joka toimii Grafia ry:n alaisuudessa.

Asterix-näyttely Tampereella

Kirjoittaja: S. Santikko | 16.03.2009 klo 09:47:09
Tamperelaisen lastenkulttuurikeskus Rullan näyttely valottaa tarkemmin Asterixin syntyä sekä sarjakuvan keskeisiä teemoja. Esillä on Asterix-albumeja 33 eri kielellä sekä kaikki Suomessa julkaistut ensipainokset.

10x

Kirjoittaja: S. Santikko | 13.03.2009 klo 60:00:00
"10x" - näyttely Suomi-Québec sarjakuva-antologian pohjalta 10.3. - 22.3.2009 Tampereella pääkirjasto Metsossa.

Fingerporinaa

Kirjoittaja: S. Santikko | 04.03.2009 klo 18:00:00
Fingerpori avautuu -näyttely Helsingin Sarjakuvakeskuksessa (Kolmas linja 17, Helsinki) 3.3. – 22.3.2009. Näe ja haista Fingerpori!

Poika Vesanto -näyttely Tampereella

Kirjoittaja: S. Santikko | 19.02.2009 klo 10:08:31
Tampereella Mediamuseo Rupriikin TR1-salin parvella aukeaa 21.2.2009 Poika Vesannon tuotantoa esittelevä näyttely.

Jacques Tardia valkokankaalle

Kirjoittaja: S. Santikko | 27.01.2009 klo 18:00:00
Jacques Tardi on tekemässä animaatioelokuvaa. Tardin sankarittaresta, Adèlesta, on tekeillä kolmiosainen elokuvasarja.

Sarjakuvasatiirikko Gerard Lauzier on kuollut

Kirjoittaja: Timo Ronkainen | 15.12.2008 klo 19:38:11
Ranskalainen sarjakuva- ja elokuvakäsikirjoittaja Gerard Lauzier menehtyi 6.12.2008. Hän oli kuollessaan 76-vuotias.

Suomalaista sarjakuvaa Moskovassa

Kirjoittaja: Timo Ronkainen | 21.11.2008 klo 17:39:21
Suomi on tämän vuoden teemamaa Moskovan 10. non/fiction -kirjamessuilla 26.–30.11. Tapahtumassa on esillä laajasti suomalaista sarjakuvaa.

Sivut: « Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 | Seuraava sivu »


» Paluu etusivulle

Mainos:

Räpylä:

xx Käyttökatkoksesta 28.-30.7.2017
31.07.2017, klo 10:54:04 kirjoittanut Rami Rautkorpi
Domain-nimen rekisteröinti se vain pääsi vanhenemaan. Kolmen vuoden kuluttua...
Lue lisää

xx Huoltokatko pe 1.4. klo 20 alkaen
16.03.2016, klo 17:51:33 kirjoittanut Rami Rautkorpi
Palveluntarjoaja päivittää palvelimiaan, minkä takia Kvaak.fi on pois linjoilta...
Lue lisää

Keskustelu:

Keskustelufoorumilla on tällä hetkellä
154 vierasta, 13 jäsentä (4 piilossa)
Miqz, Aake85, Teräskäsine, echramath, Lusiphur, Lurker, Jiksi, Samone, Darth Mika

Et ole tällä hetkellä kirjautuneena keskusteluun. Kirjaudu seuraavassa tai rekisteröidy foorumille:
 
 

Uusimmat keskustelut:

Väiski Vemmelsääri, Pelle Pupu - Bugs Bunny
kirjoittanut JJalonen tänään kello 21:38:45

New Gods, Fourth World
kirjoittanut Curtvile tänään kello 21:04:06

Ankkalinnan Pamaus
kirjoittanut Timo Ronkainen tänään kello 20:55:59

JLA - Oikeuden Puolustajat
kirjoittanut Jiksi tänään kello 20:15:57

M: Tex Willer vsk:t 2011-14 plus
kirjoittanut Kaitsu tänään kello 20:05:10

Marvelin Netflix-sarjat
kirjoittanut Toni tänään kello 19:40:31

Ihan kaikki sarjakuvat elokuviksi
kirjoittanut Chompp tänään kello 08:41:07

Porin sarjakuvafestivaalit 12-13.4.2019
kirjoittanut V3§a V1tikain3n 17.02.2019, klo 23:27:14

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali