Uutiset

Tervetuloa Kvaak.fi:n uudelle palvelimelle.

Kirjoittaja: Tero Mäntylä | 27.07.2009 klo 09:00:00
Kvaak.fi on muuttanut Säätöyhteisö B2:n ylläpitämille palvelemille.

Mustanaamio keksi penisilliinin

Kirjoittaja: S. Santikko | 30.06.2009 klo 16:00:00
Mustanaamio-sarjakuvalehdessa (14/2009) kerrotaan, kuinka Vaeltava aave sattumoisin on vastuussa yhdestä länsimaisen lääketieteen suurimmista keksinnöistä. Tarinan on kirjoittanut ruotsalainen dekkaristi Anna Jansson.

MUUTOKSIA KVAAKISSA

Kirjoittaja: Juho Salo | 17.06.2009 klo 12:07:36
Juha Kouvalainen siirtyy pois Kvaakin toiminnasta ja tämä aiheuttaa muutoksia.

Tuplavoittaja Anni Nykänen ja muita Kemissä palkittuja

Kirjoittaja: Jussi Korhonen | 25.05.2009 klo 19:24:19
Helsinkiläinen Anni Nykänen voitti Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun ja täydensi viikonloppunsa voittamalla myös Kemin sarjakuvapäivillä mitellyn perinteisen sprinttistripin SM-kilpailun. Lempi Grand Prix’n sai tänä vuonna Heikki Kaukoranta.

Aku Ankka 75 vuotta piirustuskilpailu

Kirjoittaja: Kalle Hakkola | 22.05.2009 klo 10:07:57
Kvaak.fi ja Suomen sarjakuvaseura julistavat Aku Ankka 75 vuotta piirustuskilpailun.

Kemi tulee taas! 22.-24.5.

Kirjoittaja: Timo Ronkainen | 14.05.2009 klo 14:53:49
Sarjakuvapäivät pyritään parin vuoden tauon jälkeen jälleen kokoamaan yhden katon alle. Teemoissa näkyvät vahvasti manga, jonka osa festivaalissa korostuu entisestään manga-lauantain laajentuessa kaksipäiväiseksi Kitacon-tapahtumaksi.

Tekijänoikeuskiista koskee myös sarjakuvaa

Kirjoittaja: Reima Mäkinen | 05.05.2009 klo 14:41:15
Sanoma News sanelee avustajilleen uudet työehdot. Sarjakuvantekijät nousivat takajaloilleen.

Pienlehtitaivas ja Taivaallisin pienlehti 2009

Kirjoittaja: Kalle Hakkola | 29.04.2009 klo 20:13:32
Tänä vuonna Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 12.-13.9. Pienlehtitaivas on taas yhtenäinen, tiivis pakkaus!

Ville Rannalle Sarjakuvaseuran Puupäähattu

Kirjoittaja: S. Santikko | 23.04.2009 klo 17:00:00
Vuonna 1978 syntynyt oululainen Ranta on tehnyt pitkiä sarjakuvaromaaneja, sarjakuvapäiväkirjoja, perinteisiä albumeja ja verkkosarjakuvaa. Hänen pääteoksensa Kajaani kertoo Elias Lönnrotista ja samalla myös yleisemmin suomalaisuuden peruspiirteistä.

Tohtori House Mortimerina?

Kirjoittaja: S. Santikko | 22.04.2009 klo 20:45:41
Sarjakuvasankarit Blake ja Mortimer seikkailevat pian valkokankaalla. Näyttelijävalinnat ovat yllättävät...

Sivut: « Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 | Seuraava sivu »


» Paluu etusivulle

Mainos:

Räpylä:

xx Käyttökatkoksesta 28.-30.7.2017
31.07.2017, klo 10:54:04 kirjoittanut Rami Rautkorpi
Domain-nimen rekisteröinti se vain pääsi vanhenemaan. Kolmen vuoden kuluttua...
Lue lisää

xx Huoltokatko pe 1.4. klo 20 alkaen
16.03.2016, klo 17:51:33 kirjoittanut Rami Rautkorpi
Palveluntarjoaja päivittää palvelimiaan, minkä takia Kvaak.fi on pois linjoilta...
Lue lisää

Keskustelu:

Keskustelufoorumilla on tällä hetkellä
101 vierasta, 7 jäsentä (2 piilossa)
Janne, luuna, Korro, Anonyymi Jaarittelija, ekku

Et ole tällä hetkellä kirjautuneena keskusteluun. Kirjaudu seuraavassa tai rekisteröidy foorumille:
 
 

Uusimmat keskustelut:

Floyd Gottfredson
kirjoittanut vekka_of_savo tänään kello 09:05:44

Pauli Kallion sarjakuvat
kirjoittanut tmielone tänään kello 08:48:08

Killer
kirjoittanut Timo Ronkainen tänään kello 03:33:46

Kersantti Napalm
kirjoittanut Timo Ronkainen tänään kello 01:35:20

Näytä ja kerro: Hauskin sarjakuvaruutu
kirjoittanut Timo Ronkainen tänään kello 01:34:04

Suomalaisella sarjakuvalla menee hyvin?
kirjoittanut Timo Ronkainen tänään kello 01:19:43

Tarvitsisiko Batman terapiaa?
kirjoittanut Curtvile 23.10.2017, klo 22:23:24

Fingerpori ja muut Pertti Jarla -sarjakuvat
kirjoittanut Miqz 23.10.2017, klo 21:52:40

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali