Arvostelut

Jostain tuijottaa kvaakkuja

Kirjoittaja: Reijo Valta | 05.04.2013 klo 23:00:39
Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalaisten vuosijulkaisu on tänä vuonna perinteisen sarjakuva-albumin mittainen ja kokoinen. Aiheeksi valittu anatidaefobia sen sijaan antaa mahdollisuuden kokeilla rajoja.

Mestarit kohtaavat kaukomailla

Kirjoittaja: Henri Häkkilä | 02.04.2013 klo 17:35:00
Aku Ankan taskukirja esittää -sarjan toinen osa Teillä tietymättömillä kokoaa yhteen toinen toistaan legendaarisempia italoankan maestroja.

Keittoa, kylmää keittoa

Kirjoittaja: Reijo Valta | 31.03.2013 klo 10:10:10
”Elämä on kielletty hedelmä, jota harva uskaltaa maistaa.” Lauri Mäkimurron esikoisteos ei ole mikään sarjakuvakeittokirja.

Opi Kiinasta ja sen kansasta

Kirjoittaja: Jukka Laine | 25.03.2013 klo 08:33:51
Palkittu Kiina-trilogia saa upean päätöksen, kun valtavan valtakunnan murroksissa päädytään 1980-luvun taloudellisesta avautumisesta ja Tiananmenin aukion verilöylystä näihin päiviin.

Ensimmäinen osa Talviunta

Kirjoittaja: Reijo Valta | 23.03.2013 klo 18:40:32
Pimeydestä tulevat esiin kädet. Tumma, suruissaan oleva hahmo tuntuu olevan hukassa. Lukija tunnistaa ensimmäisistä ruuduista, että nyt ollaan Tove Janssonin hahmojen hengenheimolaisen maailmassa.

Ankalliskirjallisuutta lähes eeppisissä mitoissa

Kirjoittaja: Jukka Laine | 22.03.2013 klo 08:31:18
Aku Ankan taskukirjoista tuttua ankalliskohellusta kirjallisine taustoineen esittelevä kirjasarja Ankalliskirjallisuuden klassikot jatkuu puolen vuoden välein.

Comanche 7 – Pirun sormi

Kirjoittaja: Janne Viitala | 21.03.2013 klo 08:50:12
Comanche-sarjasta on julkaistu jo seitsemäs osa. Meno on yhtä hurjaa Villin lännen meininkiä kuin aiemminkin. Mutta sarjan nimihenkilöstä näkyy albumissa vain vilahdus. Mitä ihmettä?

Robottikapinaa Tampesterissa

Kirjoittaja: Shimo Suntila | 19.03.2013 klo 13:00:06
Asimovin robotiikan pääsääntöjä tulee ikävä, kun muinainen robotti herää Tampereella.

Action-pakattua science fictionia

Kirjoittaja: Tero Mattila | 17.03.2013 klo 20:52:24
Navisin ystävä, Kenraali Ribwund, viruu huipputurvallisessa vankilassa. Siellä puhkeaa kapina. Miten se on mahdollista? Navis rientää ottamaan asioista selvää.

Villimpi pelinavaus

Kirjoittaja: Shimo Suntila | 14.03.2013 klo 14:44:21
Villimmän Pohjolan aloitus nyt uudelleen kerrottuna. Entistä enemmän nörtihtävää, traagista sekoilua ihmissuhdelabyrintissä, jossa Rontti on minotauri ja Theseus loistaa poissaolollaan.

Sivut: « Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 | Seuraava sivu »


» Paluu etusivulle

Mainos:

Räpylä:

xx Käyttökatkoksesta 28.-30.7.2017
31.07.2017, klo 10:54:04 kirjoittanut Rami Rautkorpi
Domain-nimen rekisteröinti se vain pääsi vanhenemaan. Kolmen vuoden kuluttua...
Lue lisää

xx Huoltokatko pe 1.4. klo 20 alkaen
16.03.2016, klo 17:51:33 kirjoittanut Rami Rautkorpi
Palveluntarjoaja päivittää palvelimiaan, minkä takia Kvaak.fi on pois linjoilta...
Lue lisää

Keskustelu:

Keskustelufoorumilla on tällä hetkellä
96 vierasta, 0 jäsentä


Et ole tällä hetkellä kirjautuneena keskusteluun. Kirjaudu seuraavassa tai rekisteröidy foorumille:
 
 

Uusimmat keskustelut:

Korkeajännitys
kirjoittanut Janne 18.11.2017, klo 20:54:01

Egmont Kustannuksen sarjakuvatarjonta vuonna 2018
kirjoittanut Dennis 18.11.2017, klo 19:02:46

Tex Willerin eri julkaisumuodot
kirjoittanut Dennis 18.11.2017, klo 16:44:40

Kysymyksiä Marveleista
kirjoittanut Veli Loponen 18.11.2017, klo 14:05:40

Ø-kuller
kirjoittanut Jukka Laine 18.11.2017, klo 13:14:27

Aku Ankan taskukirjojen erikoisjulkaisut
kirjoittanut Janne 18.11.2017, klo 12:40:36

Markos - Robottiajan sankari
kirjoittanut Veli Loponen 18.11.2017, klo 11:55:10

Pahkasika elää
kirjoittanut Reima Mäkinen 18.11.2017, klo 07:48:39

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali