Arvostelut

Helvetistä

Kirjoittaja: Tero Mielonen | 20.12.2013 klo 08:06:06
Inferno kertoo Dantesta, joka vaeltaa roomalaisen runoilijan, Vergiliuksen, opastamana helvetin läpi päästäkseen suuren rakkautensa, Beatricen, luo taivaaseen. Matkalla hän näkee hämmentäviä tapoja kärsiä ja tapaa vanhoja tuttuja. Matka huipentuu Saatanan ja pahimpien syntisten, eli pettureiden, tapaamiseen.

Nöökäle Lubroz!

Kirjoittaja: Reijo Valta | 18.12.2013 klo 23:14:53
Pikon syntymästä on tänä vuonna kulunut 75 vuotta. Sarjakuvan huippuhetkiä ikuistettiin 1950- ja 1960-lukujen taitteessa André Franquinin johdolla. Juhlien kunniaksi Egmont Kustannus vie meidät takaisin noihin vuosiin.

Ilmarisen kirjokansi

Kirjoittaja: Tero Mielonen | 17.12.2013 klo 19:15:33
Voisiko elokuvan esitellä sarjakuvalla kuivakoiden arvostelulainojen sijaan? Kyllä voi! Etenkin kun toteutus jätetään rautaisen ammattilaisen harteille.

Matka menneisiin ja nykyisiin jouluihin

Kirjoittaja: Henri Häkkilä | 08.12.2013 klo 14:35:00
Nyt on Ankka-fanille ahmittavaa kinkun ja perunalaatikon lisäksi riittämiin, sillä Aku Ankan joulutarinoille on omistettu peräti kahden kovakantisen kirjan verran tilaa.

Rallattelin

Kirjoittaja: Tero Mielonen | 03.12.2013 klo 20:08:20
Kaltsu Kallion edellisen teoksen, Kenenkäs tyttöjä, ilmestymisestä ei ole montaa kuukautta, joten pienlehti tralalaa tuli niin sanotusti puskista. Tällaisia iloisia yllätyksiä kokisi mielellään useamminkin.

Metsäneläinten pimeät puolet

Kirjoittaja: Jan Wiberg | 30.11.2013 klo 16:00:00
Jarkko Vehniäinen paljastaa sen, mitä tv:n luontodokumenteissa ei näytetä. Erottamattomat ystävykset Ilves ja Kärppä jatkavat kolttosiaan uudessa kokoelmassa, joka osoittaa, etteivät metsän muutkaan asukkaat ole sen tervehenkisempiä.

Mad Tea Party

Kirjoittaja: Shimo Suntila | 29.11.2013 klo 11:55:36
Tean hullut teekutsut todellisuuden sitämättömissä syövereissä

Asterixin uudet tekijät: Ferri ja Conrad

Kirjoittaja: Tero Mattila | 28.11.2013 klo 12:15:38
Asterixin albumimittaisten tarinoiden ilmestymisessä on ollut pitkä tauko. Kaikessa hiljaisuudessa sarjalle on valittu uudet tekijät. Kummankin aiemmin tekemiä sarjakuvia on julkaistu viime vuosina myös suomeksi. Kuinka he onnistuvat Asterix-debyytissään, Asterix ja piktit?

Kuningas Hotu Matuan perintö

Kirjoittaja: Reijo Valta | 27.11.2013 klo 08:43:17
Pääsiäissaaren historia on viime vuosina kiinnostanut erityisesti ekokatastrofien uhkaa pohtineita. Valtteri Tavast ja Out of Tune ovat tarttuneet aiheeseen sarjakuvan ja teemalevyn yhdistelmällä.

Sitä seuraavana päivänä

Kirjoittaja: Reijo Valta | 26.11.2013 klo 14:09:25
Turun sarjakuvakerhon tuoreimman antologian teemana on Dagen Efter. Tarjolla on viisitoista näkemystä siihen mikä päivä ja minkä jälkeen.

Sivut: « Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 | Seuraava sivu »


» Paluu etusivulle

Mainos:

Räpylä:

xx Huoltokatko pe 1.4. klo 20 alkaen
16.03.2016, klo 17:51:33 kirjoittanut Rami Rautkorpi
Palveluntarjoaja päivittää palvelimiaan, minkä takia Kvaak.fi on pois linjoilta...
Lue lisää

xx Postin lakko
23.11.2015, klo 12:37:33 kirjoittanut Jukka Laine
Divariosaston käyttäjille ja muille paketteja lähettäville tiedoksi:
Lue lisää

Keskustelu:

Keskustelufoorumilla on tällä hetkellä
114 vierasta, 9 jäsentä (3 piilossa)
Veli Loponen, Jukka Laine, Darth Mika, hihama, Korro, ekku

Et ole tällä hetkellä kirjautuneena keskusteluun. Kirjaudu seuraavassa tai rekisteröidy foorumille:
 
 

Uusimmat keskustelut:

Kauhistuttaako kauhu sarjakuvissa?
kirjoittanut Pässi tänään kello 14:54:57

Worldcon 2017 - Helsingissä!
kirjoittanut Darth Mika tänään kello 13:48:02

Vuosikirja vs. sarjakuva
kirjoittanut ekku tänään kello 13:34:15

Apinoiden planeetta
kirjoittanut Jukka Laine tänään kello 12:28:06

Tähtivaeltajan sarjakuvat
kirjoittanut Jukka Laine tänään kello 11:50:10

Jouko Nuora - Mies Nanin takaa
kirjoittanut Jouko Nuora tänään kello 10:06:30

Altan
kirjoittanut Reijo tänään kello 09:58:45

Ahmed Ahne
kirjoittanut Jukka Laine tänään kello 09:53:11

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali