Kolumnit | Teksti: Jarkko Sikiö | Julkaistu: 03.07.2007 klo 11:15:48 | Luettu: 3362 kertaa

Jenkkisarjakuvan tehopari Brittein saarilta: Garth Ennis ja Steve Dillon

Toisinaan kaksi sarjakuvantekijää ovat kuin saman laulun sanat ja sävel: ne sopivat yhteen vain toistensa kanssa. Sarjakuvamaailman maineikkaimman työparin muodostivat Asterixin luojat René Goscinny ja Albert Uderzo. Kun Goscinnyn lääkäri ajoi tämän hengiltä kuntopyörässä, oli Asterix-tarinoiden henki ja sielu lopullisesti poissa.

Kun unelmapareja syntyy, niiden tulisi erota korkeintaan kuoleman kautta. Toisinaan työpari ei itse sitä ymmärrä. Garth Ennis ja Steve Dillon muodostavat tällaisen parin. Molemmat työstävät supersankaritarinoita, vaikka Ennis ei osaa kirjoittaa sellaisia sen enempää kuin Dillon kuvittaa niitä. Yhdessä he muodostavat jenkkisarjakuvan toimivimman tehoparin.

Steve Dillon
Steve Dillon

Steve Dillon – Tasaisempi kuin Pohjanmaa

Dillonista ei ole supersankarisarjakuvan piirtäjäksi, koska hänellä ei ole mielikuvitusta tai edes mukautumiskykyä, jolla korvata sen puute. Hän on kuin taitava metsuri, joka veistää moottorisahallaan hämmästyttäviä karhuja. On kuitenkin syy, miksi metsurit tekevät juuri karhuja eivätkä metsänhenkiä ja keijukaisia. Se on sama syy, miksi Dillonin ei pitäisi piirtää viittasankareita, hirviöitä tai robotteja.

Dillonin heikkoudet ja vahvuudet ovat pysyneet samoina hänen koko uransa ajan. Kuvittaessaan Judge Dredd -tarinoita 2000 AD -lehdelle 1980-luvulla, Dredd niittasi rikollisia, ihmissusia ja hirviöitä. Hirviöihin Dillonin mielikuvitus ei tuolloinkaan riittänyt. Sen sijaan maanläheisempien hahmojen kanssa Dillon on ollut aina rautaa ja asiat olivat hyvin, kun tarinoissa jaettiin oikeutta perusrikollisille.

Wolverine: Origins © Marvel Characters, Inc.
Wolverine: Origins © Marvel Characters, Inc.
Viime vuosina Daniel Wayn kynäilemät Tuomarin seikkailut ja Supreme Power: Nighthawk -minisarja onnistuivat hyvin, mutta Tuomarilla onkin aina ase kädessä ja Nighthawk rikkoi polvia golfmailalla, mikä sekin on varsin maanläheistä. Way on kuitenkin parhaimmillaankin tylsä, mitä Ennis ei koskaan ole. Tylsän kirjoittajan aisaparina Dillonkin on vain tylsien tarinoiden tasainen kuvittaja, mikä on pahempaa kuin olla yliarvostetun Ennisin aliarvostettu työpari.

Ennisin työparina Dillonin tuskin täytyisi kuvittaa perinteistä supersankaritoimintaa, minkä luulisi olevan helpotus Wolverine: Origins -sarjan jälkeen. Ellei kyse ole kaksinkamppailusta tai ampumakohtauksesta, Dillonin toiminta näyttää jäykältä. Mark Millar taisi ymmärtää sen, koska hän kirjoitti Dillonille ensimmäiseen Ultimates Annual -julkaisuun salamurhajuonen ja vältti lentäviä robotteja tai radioaktiivisia jättiläisiä, jotka kuuluvat normaalisti erottamattomina osina Ultimates-hahmojen maailmaan.

Vaikkei Dillon osaa piirtää viittasankareiden turpakäräjöintiä, kukaan ei ylitä miestä puhuvien päiden piirtäjänä. Dillonin kuvittamien hahmojen kasvonilmeitä ei koskaan tarvitse tulkita, vaan tunteet välittyvät niistä pienintäkin vivahdetta myöten. Tämä on hämmästyttävä kyky kuvittajalle, jonka viivankäyttö on niin yllätyksetöntä ja jälki niin tasaista kuin Dillonilla. Tästä syystä hän on täydellinen työpari Ennisille, jonka tarinoissa puhuvat päät intoutuvat mättämään toisiaan turpaan ja tarttuvat ensimmäisestä tekosyystä aseisiin. Ennis kirjoittaa juuri sitä, minkä visualisoimisessa Dillon on pahuksen hyvä.

Garth Ennis – Tarantino rennyharlinien joukossa

Ennis kirjoittaa sujuvia, väkivaltaisia tarinoita. Silti hän on kuin nuori Clive Barker, jolla on vain yksi temppu hihassaan, ja joka käyttää sitä koko ajan. Koska Ennisin temppu on graafinen ja yksityiskohtaisesti kuvattu väkivalta, hänellä on vain yksi tie: tehdä väkivallasta kerta toisensa jälkeen yhä graafisempaa ja yksityiskohtaisempaa. Tähän ei yksikään kirjoittaja pysty ilman pätevää kuvittajaa.

Garth Ennis
Garth Ennis
Pätevä kuvittajakin vain pitkittää sitä, että – samoin kuin Barkerin tapauksessa – lukijat kyllästyvät temppuun. Silloin Ennisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttua. Muuttuminen vie Ennisin väistämättä kirjoittamaan viittasankareita, joita hän ei tahdo kirjoittaa.

Ennis ei pärjäisi viittasankareiden puikoissa, koska hän ei ole erityisen taitava kirjoittaja Alan Mooren, Grant Morrisonin tai edes Mark Millarin tapaan. Ennis tietänee itsekin olevansa Hellblazerin kirjoittajista se, joka ensimmäisenä unohdetaan mainita sarjan yhteydessä. Preacher, sarja joka loi pohjan Ennisin maineelle, on verbaalisesti ja graafisesti jenkkisarjakuvan merkkiteos, mutta kehystarina on kuin pahaisen räkänokkateinin väsäämä.

Ongelmat tarinan rakenteessa johtuvat siitä, ettei Ennis kykene kirjoittamaan tarinaan järjellistä alkua tai loppua. Hänen tulisikin pysyä Tuomarin kaltaisissa, vakiintuneissa hahmoissa, jotka tarjoavat hiekkalaatikon, jonka rajoissa temmeltää. Tällaisia hahmoja ei kuitenkaan riitä loputtomiin. Thor: Vikings -minisarja ja sessio Darkness-sarjan parissa osoittaa, että mies on omalla tontillaan vain väkivallan kuvaajana. Kun Ennisin temppu on kulutettu loppuun, hänellä ei ole enää pitkä matka Hämähäkkimiehen vakiolehden vakiokirjoittajaksi. Ja sen jälkeen kukaan ei enää vaivaudu mainitsemaan Tarantinoa Ennisin yhteydessä.

Preacher © Garth Ennis, Steve Dillon
Preacher © Garth Ennis, Steve Dillon
Kukaan toinen sarjakuvataiteilija ei innostu kuvaamaan pohjois-irlantilaisessa mielessä keitettyjä visioita yhtä huolellisesti kuin Dillon. Lewis Larosa tai Leandro Fernandez eivät koskaan pystyneet tuomaan väkivaltaa The Punisher vol. 5:ssä yhtä yhtä lähelle lukijaa kuin Dillon omana Tuomari-kautenaan (Mega-Marvel 5/2001 ja 5/2002, alkuperäisnumerot The Punisher vol. 3 1-12). Heiltä puuttuu sekä taito että rohkeus. Vain Glenn Fabry lähestyi samaa tasoa The Authority: More Kev -minisarjan aikana. Tosiasia kuitenkin on, että vain Dillon osaa siirtyä graafisen väkivallan ja kieroutuneisuuden esittämisessä kuvottavasta huvittavaan yhtä luontevasti. Tämä tekee Dillonista ainoan kuvittajan, joka pystyy toistamaan Ennisin temppua kerta toisensa jälkeen lukijan kyllästymättä siihen.

Ennis ja Dillon ovat melkein enemmän kuin työpari; he ovat kuin yksi ja sama persoona, joka on syntynyt kahteen ruumiiseen.


Keskustele Garth Ennisistä (ja Steve Dillonista) Kvaakissa.

Kommentointia tästä kolumnista ja Kvaakin sisällöntuotannosta.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali