Uutiset | Teksti: Jyrki Vainio | Julkaistu: 09.04.2007 klo 08:58:07 | Luettu: 4900 kertaa

Johnny Hart kuollut

Johnny Hart
Johnny Hart
Pulterin piirtäjä Johnny Hart menehtyi lauantaina työpöytänsä ääreen kotonaan Endicottissa, New Yorkin osavaltiossa. Hän oli 76.
Hartin kaksi sarjaa, hänen piirtämänsä Pulteri ja kirjoittamansa Velho kuuluvat levikiltään maailman suosituimpiin sanomalehtisarjakuviin. Yhteenlaskettuna ne tarkoittavat, että Johnny Hartin myötä menetettiin maailman laajimmin luettu sarjakuvantekijä.

Kaksi historiallista menestyssarjaa

Kuten useimmat muutkin ikäluokkansa sanomalehtisarjojen piirtäjät, aloitti vuonna 1931 syntynyt Johnny Hart uransa tekemällä 50-luvulla pilapiirroksia aikakauslehtiin, mm. Saturday Evening Postiin. Hart oli mielestään tehnyt hauskimmat pilakuvansa luolamiehistä, joten kavereidensa yllytyksestä hän päätti ottaa ne sarjakuvansa aiheeksi. Tuloksena oli Pulteri (B.C.), joka pääsi sanomalehtilevitykseen vuonna 1958.
Hart oli usein kehitellyt piirroksiaan ystävänsä Brant Parkerin (s. 1920) kanssa. Kun Pulteri menestyi, alkoi Hart hahmotella myös toista sarjaa ja päätti pyytää Parkeria sen piirtäjäksi. Tästä syntyi Velho (The Wizard of Id), joka alkoi ilmestyä 1964.

Pulteri
Pulteri
Sekä Pulteri että Velho tapahtuvat menneisyydessä: Pulteri kuvaa luolamiehiä ja Velho kuvitteellista kuningaskuntaa ja sen lyhyenläntää, mutta arvostaan tarkkaa kuningasta. Olennaista kuitenkin on, että molemmissa sarjoissa tämä historiallinen asetelma on täysin näennäinen ja sitä käytetään etupäässä vain etäännyttävänä välineenä nykyajan ilmiöiden ja tapahtumien kommentointiin.
Pulterin ja Velhon huumori pohjautuu enemmänkin irtovitseihin, kuin vakiintuneisiin hahmoihin tai toistuviin tilanteisiin. Pulterin henkilöhahmoilla ei ainakaan tunnu olevan kovin tarkasti määriteltyjä persoonia: monet heidän repliikkinsä voisivat yhtä hyvin olla jonkun toisen hahmon sanomia.
Tärkeämpää kuin itse henkilöhahmot on se, mitä sanotaan, ja huumorin yleinen sarkastinen tunnelma ja virallisia muotoja kunnioittamaton näsäviisas asenne. Alkuaikoinaan 50-60-luvuilla tällainen asenne oli sarjakuvasivuilla uutta ja tuntui vanhempiin sarjakuviin verrattuna virkistävän räväkältä modernilta tuulahdukselta. Sen myötä Pulteri onkin ollut merkittävä vaikuttaja monille myöhemmille sarjakuvahumoristeille.

Pelkistyksen mestari

Pulteri ja Velho toivat sarjakuvasivuille modernimpaa piirrostyyliä, kuin niillä oli perinteisesti totuttu näkemään. Sarjoille ominaista on voimakas pelkistys ja lennokas viivankäyttö, joka ei noudata perinteistä mielikuvaa sulavasti ja siististi piirretystä viihdesarjasta.
Ensihätään sarjojen piirrokset voivat näyttää hutiloidusti tehdyiltä, mutta tarkempi tutkiskelu paljastaa nämä ratkaisut tekijöiden tietoisiksi valinnoiksi: esimerkiksi Velhossa Plootun silmät ovat samalla puolella päätä kuten Picasson maalauksissa ja hänen valtava nenänsä ja muhkea ylähuulensa lienevät viittauksia 1200-luvulta säilyneeseen karikatyyriin Rotulus Judeorum, jota pidetään yhtenä vanhimmista tunnetuista pilapiirroksista taiteen historiassa.
Pulterissa Johnny Hart vei pelkistyksen äärimmilleen jättämällä usein ihmishahmot sarjasta pois kokonaan ja keskittymällä kuvaamaan muurahaisia, jotka on piirretty tuskin tikku-ukkoa kummemmin. Hänen tilillään lienee myös sarjakuvahistorian kaikkein yksinkertaisin strippi kautta aikain: kolme tyhjää valkoista ruutua, joista viimeisessä on puhekupla: "Pahin lumimyrsky miesmuistiin".

Jälkeen Kristuksen

Myöhempinä aikoinaan Johnny Hartista tuli vannoutunut uudestisyntynyt kristitty. (Mikä on herkullisen ironista sikäli, että Pulterin englanninkielinen nimi B.C. tarkoittaa suoraan käännettynä lyhennettä eKr., ennen Kristusta). Hän ei epäröinyt käsitellä näitä teemoja myös sarjoissaan, silläkin uhalla, että ne herättivät kiivasta kritiikkiä. Joidenkin Hartin uskonnollisten strippien katsottiin esim. hyökkäävään islamia vastaan.

Sekä Pulteri että Velho ilmestyvät yli 1000 lehdessä ympäri maailman. Velhoa piirtää nykyään Brantin poika Jeff Parker.

Keskustelua Pulterista Kvaakin foorumilla
Keskustelua Velhosta Kvaakin foorumilla

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Joe kommentoi 09.04.2007 klo 09:22:19 seuraavaa:
John Byrne teki myös lumimyrskykohtauksen Alpha Flightissä. Lumilinnun taistelu Kolomaqia vastaan kesti monta sivua, ja ruuduissa oli pelkkiä puhe- ja ajatuskuplia sekä äänitehosteita. Sai kuulemma normaalin palkkion noista sivuista. Lukijat eivät olleet tyytyväisiä. Kansikin oli melko pelkistetty. Kokoomakirja Alpha Flight Classic vol. 1 on juuri ilmestynyt.

jyrkie kommentoi 10.04.2007 klo 11:19:43 seuraavaa:
Aikas fuskaamiselta ne Asterixin Suuri Merimatka-albumin sumujaksotkin tuntuvat...

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali