Jukka Murtosaari palaa ankantekijäksi

Murtosaaren omakuva
Murtosaaren omakuva

Suomalaisten ankantekijöiden määrä kasvaa jälleen. Kari Korhosen ja Kai Vainiomäen lisänä on nyt Jukka Murtosaari.

Murtosaari ei ole ankkojen piirtäjänä kuitenkaan eilisen teeren poika, hän teki kansikuvia Disney-yhtiön jukaisemiin lehtiin jo 1990-luvun alkupuolella.

Murtosaaren Disney-taidetta 1990-luvun alusta
Murtosaaren Disney-taidetta 1990-luvun alusta

Välissä hän on toiminut monipuolisena kuvittajana ja mm. Muumien piirtäjänä. Disney-artistiksi hän palaa tekemällä Sanoma-Magazines Oy:n omistuksessa olevalle hollannin Donald Duck -lehdelle kansikuvia ja sarjakuvia.

Ensimmäinen kansikuva on jo tehty ja valmisteilla on 7-sivuinen Hannu Hanhi -sarja Tommy Kvarsvikin käsikirjoitukseen. Portugalissa majailevan Murtosaaren kansikuvia tullaan näkemään Suomen Aku Ankoissa aikaisintaan kuitenkin joskus vuonna 2008 ja sarjakuvia todennäköisimmin Ankan Kuukausiekstroissa.

Murtosaaren esittely (englanniksi) Ankkalinnan Pamauksen sivuilla.

Murtosaaren esittely Good Fellows-sarjakuvakaupan sivuilla