Ulkopuolella

On the outside looking in
Kaisa Leka
Absolute Truth Press, 2006
Sidottu, mv+sin+pun, 152 s.
ISBN 952-99378-4-9

Porvoolaisen Kaisa Lekan (s. 1978) uusin albumi on koottu varsin näyttäviin koviin kansiin, joita päällystää lämpimän kodikas tapettikuvioitu paperi. Jo ulkomuotonsa puolesta On the outside looking in on kiinnostusta herättävä.

Sarjakuvantekijänä Kaisa Leka tuli suuremmankin kansanosan tiedostamaksi vuonna 2003 julkaisemallaan kunnioitettavan vilpittömällä I am not these feet –albumillaan. Kirjassaan Kaisa kertoi molempien jalkojensa amputoimisesta, ja uudesta nousemisestaan hiilikuitujaloilleen.

Uusimmassa albumissaan, On the outside looking in, Kaisa palaa suurimmaksi osaksi aikaan ennen hiilikuitujalkojaan. Aikaan, jolloin synnynnäisen epämuodostuman aiheuttaman kivuliaan nivelrikon vuoksi Kaisa Leka tuli kiusatuksi niin lastentarhassa, peruskoulussa kuin rippileirilläkin. Avoimen rehellisesti Kaisa kuitenkin tunnustaa myös, että kiusatun matka itse kiusaajaksi voi olla hyvinkin lyhyt. Lapsuuden ja nuoruuden aikaiset kiusauksensa Kaisa kertoo ajellessaan uutuusalbumissaan Hollolasta Helsinkiin miehensä Lekan kanssa.

Ajomatka Helsingistä Porvooseen taas taittuu aviomies Lekan lapsuus- ja nuoruusmuistojen parissa. Vaikka Lekalla on tuntunut ystäviä riittäneen, on hänkin silti kokenut itsensä jossain määrin ulkopuoliseksi. Punkrokkia fanittavia suomenruotsalaisia absolutisteja hinduja, jotka harrastavat skeittausta tuskin löytyy pienestä kotimaastamme kovinkaan montaa?

Porvoosta mukaan hyppää pariskunnan ystävä, joka on palaamassa Kaliforniaan Kaisan aiemmasta albumista, Your name is Krishangista, tutun guru Maharajan munkkiluostariin. Loppumatka Helsinki-Vantaan lentokentälle kuluu leppoisasti Kaisan ja Lekan yhteiselämäänsä kerratessa.

Jalkojensa takia Kaisa on joutunut kulkemaan omia polkujaan ja kyseenalaistamaan jo pienestä pitäen elämän reiluutta ja Jumalan olemassaoloa. Jos Jumala on hyvä,

miksi maailmassa on niin paljon pahaa? Kysymys on saanut Kaisan ja miehensä hakemaan vastauksia lopulta Hare Krishna –uskonnon parista. Ja vastauksia pariskunta lienee saanutkin, sillä uskonto nousee myös On the outside looking in –albumin keskeiseksi teemaksi. Tosin hengellisissäkin piireissä parivaljakko tuntuu hieman jättäytyvän ulkopuolelle – albumin nimen mukaisesti.

Kaisa Lekan tutun pelkistetty kuvitustyyli minimaalisine taustoineen keventää sinällään raskaiden ja asiapitoisten puhekuplien paljoutta. Hiiri- ja ankkahahmot näyttävät pääosin samanlaisilta, ainoastaan nimien etukirjaimet paidanrinnuksissa erottavat päähenkilöt muista. Erityisesti tässä albumissa samanlaiset hahmot kuitenkin toimivat mielestäni hyvin; vaikka ihmiset päällisin puolin näyttävät samanlaisilta, miksi vain toisia kiusataan?

Kertalukemisena albumi tuntuu ehkä hieman jykevältä. Mutta pienempinä annoksina On the outside looking in tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden tutustua Lekojen maailmaan, ulkopuolisen silmin.

Kaisa Lekan kotisivut.
Keskustelua Kaisan sarjakuvista voi käydä Kvaakissa.