Arvostelut | Teksti: Sippo Mentunen | Julkaistu: 16.11.2006 klo 11:04:20 | Luettu: 10741 kertaa

Vartijat tulevat. Ole hyvin valmis.

Alan Moore – Dave Gibbons: Vartijat (The Watchmen). Suomentanut Jouko Ruokosenmäki, ladonta Janne-Matti Keisala. Väritys John Higgins ja Wildstorm FX (värityksen entisöinti). Painanut Narayna, Tanska. Egmont Kustannus Oy Ab 2006. N. 400 siv. Ovh. 39,90 €.

Vartijat: suomiversion kansi.
Vartijat: suomiversion kansi.


Teksti Sippo Mentunen ja Vesa Kataisto

Vuonna 1986 sarjakuvien maailma muuttui. Pysyvästi.

DC comics alkoi julkaista Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Watchmen -sarjaa. Watchmen käsitti 12 osaa, 12 lukua, jotka oli alunperinkin tarkoitettu luettavaksi yhä uudestaan ja uudestaan.

Sen piti olla mahdoton käännöstyö, kannattamaton julkaistavaksi Suomen markkinoilla.

Nyt se on täällä.

Miksi sitä pidetään sarjakuvan kulmakivenä?

Se on valittu Timen sadan tärkeimmän 1900-luvun kirjan listalle. Se on voittanut Hugon. Se ei ole vanhentunut 20 vuodessa.

Itse asiassa voisi sanoa, että Vartijat on vain parantunut iän myötä. Osa sen viitteistä on jo vaipunut historian hämäriin, mutta kokonaisuus kestää. Ruotsissa Watchmen julkaistiin tuoreeltaan, ja se edesauttoi ko. kustantamon konkurssia. Vanhaa painosta löytyy vieläkin Tukholman kirjatoreilta.

Nyt kun maailma on muuttunut ja suomalaisetkin ovat saaneet tutustua Watchmenin synnyttämään uusio-supersarjojen aallonpärskeisiin, on into alkuperäisen teoksen saamiseksi vain kasvanut. Internetin myötä kulttuurinen tietous on lisääntynyt, ja niinpä Watchmen-järkäle on helpompi sulatella täällä pohjolan korvessakin kuin aiemmin.

Alan Moore halusi tuhota supersankarit. Iskeä vaarnan läpi kirkkaiden trikoiden ja nostaa kertaheitolla sarjakuvan samalle viivalle kirjallisuuden kanssa.

Se onnistui, mutta samalla se antoi myös lajityypille adrenaliinipistoksen sydänlihakseen ja pakotti kaikki sarjakuvantekijät kilvoittelemaan tarinoidensa sisällöllä ja tasolla.

Koomikko on mukava mies.
Koomikko on mukava mies.

Ajan henki puhalsi samaan suuntaan: yhdessä Frank Millerin Dark Knight returnsin kanssa Watchmen teki Eisnerin lanseeraamasta graphic novelista, sarjakuvaromaanista, olemassa olevan kovan faktan.

Vartijat on monitasoinen kertomus, joka liikkuu suurten ja tärkeiden asioiden parissa. Se kysyy mikä on tärkeää, mikä pakottaa meidät tekemään valintamme, mikä yhteiskunta on, mikä oikeuttaa toimintamme?

Mikä on ihminen ja ihmisen tila, conditio humana.

Päällisin puolin Vartijat on kertomus naamioituneista seikkailijoista vaihtoehtoisessa todellisuudessa kolmannen maailmansodan kynnyksellä, kylmän sodan kuumetessa kohti valkohehkuista sienipilveä.

Se pohjaa vanhoihin Charltonin sankareihin, mutta on oma itsenäinen kokonaisuutensa. Mooren todistettua kyvykkyytensä käsikirjoittajana (ks. Swamp Thing #21 - #64) Charlton-veteraani, DC:n kustannusjohtaja Dick Giordano tarjosi DC:n tuolloin juuri ostamia Charltonin heeroksia Moorelle ja tämän 2000AD –kumppanille Dave Gibbonsille. Nämä eivät kuitenkaan halunneeet käyttää hahmoja sellaisinaan, vaan muokkasivat niistä omat versionsa.

Gibbons toi perinteiseen DC-tyyliin omat mausteensa, brittiläisen kuvakulman Rick Randomin ja Dan Daren sekä muiden rapakon takana tuolloin tuntemattomien kuningaskunnan tieteissankareiden kautta. Hän lisäsi kuviin paljon yksityiskohtia, joita Moorekaan ei ensilukemalla tajunnut.

Ei liioin Moore jättänyt työtään perussupersankariseikkailun tasolle. Vartijat on äärettämän rikas populaarikulttuurinen kollaasi. Se on suurta science fictionia ja useampi kuin yksi rakkaustarina. Henkilökaarti on runsas, mutta huolellisesti tehty. Juonta kuljetetaan enimmäkseen henkilöhahmojen kautta, eteen- ja taaksepäin, maan pinnalta Marsin kamaralle. Tarinassa ei ole ajatuskuplia tai ääniefektejä. vaikutelma on vahvan elokuvallinen, realismiin pyrkivä. Silti elokuva ei pystyisi toistamaan läheskään kaikkia tarinan leikkauksia ja monikerroksista kerrontaa ainakaan vastaavalla intensiteetillä.

Tri. Manhattan - jaaritteleva romantikko.
Tri. Manhattan - jaaritteleva romantikko.

Jokainen nyanssi on harkittu. Lukijaa johdatellaan tarinaan lomitetusta merirosvo-metasarjakuvasta, "Klaatu barada nikto" ja muiden populaarikultturiviittausten läpi sisään, syvemmälle. Kuin sipuli jota kuoriessa kerrosten alta paljastuu uusia kerroksia,uusi vihje, toistuvat symbolit, kaikki liittyy kaikkeen ja piippu ei todellakaan ole vain piippu.

Esimerkiksi yksi tärkeä lähde Moorelle on ollut Kenneth Angerin ilkeä kulttiopus "Hollywood Babylon". Sieltä northamptonin maagi on ammentanut Sally Jupiterin tarinan Tijuana bibleineen. Samasta kirjasta löytyy myös tausta Hollis Masonin kohtalolle.

Vuonna 1968 kaksi surkimusta tunkeutui näyttelijä Ramon Novarron kotiin, kuultuaan huhuja että tällä olisi kätkettynä 5000 dollaria. Mitään rahoja ei löytynyt, mutta törkiöt murhasivat Novarron iskemällä tämän kurkkuun "Art Deco" –dildon, jonka Novarro oli 45 vuotta aiemmin saanut lahjaksi Rudolph Valentinolta! (Tämän murhan versioi myös Stanley Kubrick "Kellopeli appelsiinissa.")

Me ollaan sankareita kaikki?
Me ollaan sankareita kaikki?

Nämä ovat vain pari pientä esimerkkiä siitä filosofian, uskontojen, estetiikan ja matematiikan suosta, jonka halki Moore on kahlannut luodessaan Vartijoita. Estetiikan ja matematiikan? Jos Kurtzmanilaisen tiukan ruutujaon lisäksi tarkastelee päähenkilöiden suhteita toisiinsa, huomaa niiden noudattelevan estetiikan kaavoja: Jos A = B, niin C ei voi olla. Koska on Koomikko, on myös Rorschach, mutta silloin Naamioitua oikeutta ei voi olla. Tai päinvastoin... ylitulkintojen vaara on jatkuvasti vaanimassa kun laaditaan vivisektioita Mooren käsikirjoituksista.

Myös, viimeistä lukua lukuunottamatta, lukujen lopuissa olevat fiktiiviset kirjojen ja dokumenttien otteet syventävät Vartijoiden päähenkilöiden maailman- ja luonnekuvaa.Tätä ei tosin ehkä huomaa ensimmäisellä kahdella, kolmella lukukerralla. Vartijat kestää useampiakin, mikä on yksi sen monista vahvuuksista.

Sisäisiäkin viittauksia piisaa. Esimerkiksi parinkin lukukerran jälkeen voi jäädä ihmetys, miksi The New Frontiersmanin kaltainen oikeistojulkaisu on niin kiinnostunut kadonneesta kirjailijasta, Max Sheasta. Kun oikein tarkasti keskittyy tarinan tähän siivuun, huomaa, että ko. kirjailija laati Vartijoiden sivupontena kulkevan Brechtiläisen merirosvotarinan. Kyseisen tarinan piirtäjäksi mainitaan "Wal Feinberg". Ilmeisesti samainen Feinberg toimii vuonna 1985 The New Frontiersmanin pilapiirtäjänä!

Jos ajatusta viedään pitemmälle, kuka mahtoi kirjoittaa Vartijoiden 5. luvun lopussa olevan "Sarjakuvan aarrearkun", joka on yksi koko tarinan avainteksteistä? Ettei vain The New Frontiersmanin päätoimittajaksi päätynyt Hector Godfrey? Kun annetaan ajatuksen juosta vielä hieman, voi äkkiä päätyä siihen johtopäätökseen, että Godfrey olisi parodia The Comics Journalin tulikirjaimin kirjoittavasta päätoimittajasta, Gary Grothista? Spekulointia riittää päiväkausiksi...

Psyko analyysissa.
Psyko analyysissa.

Gibbonsin ja usein mainitsematta jätetyn värittäjä John Higginsin työsarka on uskomaton. Klassinen realistinen piirrostyyli toimii. siitäkin huolimatta että suurin osa sivuista noudattaa jäykkää, tismalleen identtistä 9 ruudun ruutujakoa..

Lopputulos ei ole kömpelö kuten saattaisi luulla, vaan yksi tekijä edesauttamassa Vartijoiden maailmaan uppoutumista.

Vartijoiden maailma tuntuu todelta, aidolta ja uskottavalta. Visuaalinen ulkoasu ja sommittelu on saumattomasti yhteensopiva ja erottamaton osa kokonaisuutta kansia myöten.

Gibbonsin ja Mooren neroutta on ylistetty monesti. Higginsin hillityn arkinen väripaletti on taidokkaan näkymätön, teemaa korostava, aina Rohrschachin katuojien seepiasta, Mars-planeetan vierauteen ja Ozymandiaksen virheettömiin luomuksiin.

Jouko Ruokosenmäki puolestaan on varmasti itkenyt verta yön pimeinä tunteina. Tämän kaltaisen mammutin käännöstyö on epäkiitollisimpia töitä maailmassa. Mieluummin vinssaisi oikeaa mammuttia nurin kakkosnelosella kuin kankeaisi Mooren monimerkityksiä aanelosille.

Jokainen Watchmen-friikki on armoton kriitikko. Silti, Vartijoissa suomennos toimii hämmästyttävän hyvin.

Vaikka aina käännettäessä jotain menetetäänkin, on vahingot minimoitu.

Luvun 9 Pelkän olemisen pimeyden sivun 9 "tilanteen raskaus" ei välitä "…the gravity of the situation" kommentin sivumerkityksiä mutta viidennen luvun sivun 22 ruutujen 5-9 suomennos on melkoinen oivallus.

Osa lukujen loppusitaateista on jätetty kääntämättä, osa on käännetty. Massaan nähden olematon kauneusvirhe.

Kritiikkiäkin voi esittää siitä että Vartijat myös aikuisti sarjakuvaa liiaksikin. sen varjo peittää monta muuta alleen, eikä se sääli lukijoitaan. Nykyään Moore tuskin kirjoittaisi niin suorasanaista filosofijargonia jota tri Manhattan latelee – hän tekisi saman paljon monimutkaisemmin (ks. Promethea).

Isaac Newton sanoi nähneensä kauas jättiläisen hartioilta, Vartijat on jättiläinen omassa lajityypissään ja niin sarjakuvassa kuin kirjallisuudessakin.

Suorastaan pelottava teos. Painomusteeseen kääritty peili.

Myös ajankohtaisempi kuin koskaan ennen.

Sininen enkeli ei viekään päivänsankaria. Nyt Ozymandiasta harmittaa.
Sininen enkeli ei viekään päivänsankaria. Nyt Ozymandiasta harmittaa.
Kun alkaa tuumia Vartijoiden loppuratkaisua ja syyskuun yhdennentoista 2001 tapahtumia seurauksineen, on parempi mennä kylmään suihkuun ja sitten peiton alle.

Vartijat ei jätä kylmäksi, vaikka sitä lukisi "vain" sarjakuvana. Kuten hyvä kirjallisuus, se pistää ajattelemaan. Nauratko Koomikon vitsille? Istuiko koululuokkasi nurkassa Yöpöllö? haluatko Adrian Veidtiksi hänen tilalleen? Saada tohtori Manhattanin voimat? Vai katsooko peilistä takaisin mustetahra…

Keskustelua Vartijoista Kvaakissa.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali