Arvostelut | Teksti: Juho Salo | Julkaistu: 11.09.2006 klo 23:00:14 | Luettu: 2858 kertaa

Kehän kuninkaat

Andre Franquin: Kehän kuninkaat
Sivumäärä: 69s.

ISBN: 978-952-469-536-7
Hinta: 12,90e
Kustantaja: Egmont 2006

Piko ja Robotin piirustukset
Piko nyrkkeilykehässä
Piko hevosen selässä
Piko ja pygmit

Kun luin että seuraava Piko ja Fantasio koottaisiin Franquinin alkupään tuotannosta ensimmäinen mieleeni noussut asia oli Mustat Hatut (Pikon ja Fantasion seikkailut 23), jossa sekä juoni että kuvitus olivat ala-arvoisia. Albumin ainoa positiivinen piste oli lopussa ollut kattava artikkeli Pikon kehityksestä ja Franquinin osasta siitä.

Kehän kuninkaissa ensimmäinen asia joka nousi silmääni oli todella laadukas painojälki. Värit olivat uskomattoman kirkkaita ja säihkyvyydessään melkein nestemäistä. Värit suorastaan hyppäsivät ulos paperilta (joka myöskin oli parasta A-luokkaa). Piirrostyö oli erinomaista ja paljon vauhdikkaampaa ja eloisampaa kuin Franquinin "klassisissa" tarinoissa, jotka on jo aiemmin Suomessa julkaistu. Mielenkiintoisesti Pikon ja Fantasion hahmot olivat tyyliltään ympäristöään yksinkertaisimpia, aivan kuin heidät olisi piirretty mallista ja koko muu maailma vapaalla kädellä. Oliko kustantamolla kenties tarkka kuva siitä, miten hahmot tulisi piirtää, kuten aikanaan Disneyllä?

Albumi koostuu neljästä lyhyestä tarinasta, jotka kaikki tuntuvat keskittyvän yhden asian ympärillä pyörimiselle. Alussa on nopea tekosyy, joka heittää Pikon kummalliseen tilanteeseen, josta sitten seuraa itse tarina, jossa oudosta tilanteesta pyritään repimään mahdollisimman paljon huumoria. Alku ja loppu ovat täysin epäoleellisia, alkunäytös kestääkin ensimmäisessä tarinassa yhden sivun, ja loppunäytös vain yhden ruudun.
Juonissa tuntuu olevan joitain kummallisuuksia varsinkin liittyen Pikon käytökseen, joka pistää miettimään Franquinin sielunelämää. Tarinat kun on kuitenkin kirjoitettu lapsille.
Hurjia takaa-ajoja!
Hurjia takaa-ajoja!

Albumi on Pikon ja Fantasion alkupään tuotantoa ja päähenkilöiden hahmot etsivät vielä lopullista muotoaan. Fantasio on – kuten myöhemmissäkin tarinoissa – toimittaja, mutta hänessä ilmenee varsinkin Piko hevosen selässä joitain melko elitistiä piirteitä joista hän on myöhemmin luopunut. Hän on lähinnä sivuhenkilö, mukana siirtämässä Pikoa paikasta toiseen ja kuljettamassa tarinaa juohevasti eteenpäin. Piko itse on ilmeisesti Fantasion ikätoveri ja tuntuu yhä työskentelevän pikkolona, vaikka asiaan ei sarjakuvassa suoraan viitatakaan.

Albumin ensimmäinen tarina, Piko ja robotin piirustukset, tuntuu olevan lähinnä suuremman tarinan viimeinen kolmannes. Heti ensimmäisessä ruudussa Piko viittaa jeeppiin, joka pitäisi viimein palauttaa. Tuntuu siltä kuin lukisi tarinan viimeisiä sivuja.
Tarina lähtee käyntiin kun Piko saa selville että tieto tiedemies Samovaarin kehittämästä robotista on levinnyt lehteen asti. Pikon pitää siis tuhota piirustukset ja estää Samovaaria piirtämästä uusia. Piirustusten perässä onkin jo joukko rikollisia. Koko tapahtumaketju on vain heikko tekosyy päästä piirtelemään
Virallisia päätöksiä!
Virallisia päätöksiä!
takaa-ajokohtauksia, jotka kyllä ovat luvattoman hienosti tehtyjä. Loppuratkaisu ja Pikon mielipide siitä on kuitenkin jokseenkin kummaksuttava. Rikollisetkin jäävät vapaalle jalalle ja viimeisessä ruudussa Piko saa vain soiton, että kiinni jäivät.

Piko nyrkkeilykehässä kertoo Pikon treenauksesta ja lopullisesta kohtaamisesta paikallisen ala-asteen kovimman tappelijan -Koviksen- kanssa. Koko lähtöasetelma on melko outo, sillä eikö Piko ole täysi-ikäinen? Fantasio ainakin on jo työtä tekevä toimittaja... Koko tarinan kuljetus jäi hämmentämään. Piko treenaa kovasti kehää varten samalla kun Kovis polttaa putkessa tupakkaa ja hakkaa vaahtosammuttimen kokoisia lapsia.

Piko hevosen selässä Fantasio kutsuu Pikon mukaansa ratsastamaan. Piko saakin erikoisen hevosen, joka ei osaa hypätä. Jutusta revitään pari hauskaa juttua, mutta se ei koskaan lähde kunnolla käyntiin, ja tuntuu lähinnä välipalalta kolmen muun seikkailun rinnalla.

Viimeinen tarina Piko ja pygmit tuntuu olevan lähinnä kaksi tarinaa yhden hinnalla. Ensimmäisessä osassa Piko tapaa metsässä leopardin, joka sitten seuraa häntä kotiin. Seuraa useita sivuja kommelluksia sankarimme eläessä villipedon kanssa vuokralla pienessä huoneessa. Useamman tilanteesta löydetyn hupaisan kohtauksen jälkeen löytyy leopardin oikea omistaja, Lilipangan keisari Huupertti I. Hän on keskiluokkainen ranskalainen, joka on keisari siitä ominaisuudesta että saanut Afrikan rannikolla olevan Lilipangan saaren alaisuuteensa (ilmeisesti ihonvärinsä erinomaisuuteen vedoten). Kuullessaan, että Piko ja Fantasio ovat käyneet Afrikassa ("Ihanko totta? Noin nuoria ja jo siirtomaaherroja!") nimittää Huupertti I heidät ministereiksi tehtävänänsä lopettaa saaren kahden heimon välinen vihanpito. Koko tarinan jälkimmäinen osa heijastelee asenteita, jotka tuntuvat samaan aikaan sekä huvittavan vanhanaikaisilta että uskomattoman rasistisilta. Samalla se on koko albumin paras osa, piirrostyyli on huomattavan samanlaista kuin Franquinin loppupään tuotanto -- ihanan letkeää ja taipuisaa. Juoni on tuttuun tapaan vain kehys vitseille, mutta toisin kuin aiemmissa tarinoissa se käydään kunnolla lävitse ja päättyy järjelliseen lopputulokseen.
Tyyliä!
Tyyliä!

Ensimmäisessä tarinassa on todella tiukka ruutujako. Käytännössä jokainen sivu on kolme kertaa kuusi ruutua. Toisesta tarinasta lähtien Franquin murtautuu ruuduista hiljalleen ulos, mutta tapa tuntuu melko haparoivalta ja yrittävältä, aivan kun hän ei tietäisi mitä on tekemässä. Suurempien ruutujen paikat ovat välillä melko oudosti valittuja ja jättivät miettimään mikä tekee tästä kohdasta niin erikoisen.

Viimeinen päätä vaivaava asia oli suomennos. Asiallista työtä, mutta käytetty rahayksikkö oli markka, mikä antaisi ymmärtää että albumi on siirtynyt julkaisusuunnitelmassa useita vuosia eteenpäin. Olisiko mahdollista että albumin olisi alunperin pitänyt tulla ulos pian Mustien Hattujen jälkeen mutta asiasta olisi luovuttu sen saaman vastaanoton vuoksi?
Lopusta jäin kaipaamaan jonkinlaista artikkelia, joka olisi selittänyt juonien omalaatuisuutta sekä ensimmäisen tarinan alkukohtausta. Nyt jäi tunne että tarinoissa olevat Piko ja Fantasio olivat täysin eri hahmoja kuin ne, joita on Suomessa aiemmin julkaistu.

Lukija sulkee albumin hämmentyneenä. Pikon käytös oli niin epäpikomainen. Jättää rikolliset vapaalle jalalle? Valmistautua kuukauden kehä-otteluun nuoren pojan kanssa kovalla treenillä ja lopulta myydä lippuja rahasta lapsille? Pistää metsään menneet mustat pakkotyöhön heidän rikottuaan ohjeita? Egmont olisi voinut tarjota tarinoiden ympärille jonkinlaista kontekstia. Nyt tarinat jäivät luonteeltaan oudon epätyydyttäviksi.

Erinomainen piirrosjälki ja hullut juonet tekevät albumista ehdottomasti lukemisen arvoisen. Albumi on täynnä samanlaista huumoria kuin vanhat kolmen dollarin budjetilla tehdyt amerikanelokuvat. Lukija pitää kädessään palasta muinaisesta menneisyydestä, kun erilaisempiakin tarinoita vielä pystyi julkaisemaan. Tänäpäivänä tehtynä albumi ei ikinä olisi päässyt painoon asti.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Arttu kommentoi 12.09.2006 klo 04:12:17 seuraavaa:
Tuo leopardi taitaa olla esiaste Marsupilamille? Ja alpparin kannen hevonen on ilmetty Jolly Jumper.

VesaK kommentoi 12.09.2006 klo 09:46:33 seuraavaa:
Kyllä tämä on ihan "tuoreeltaan" käännetty, toukokuussa 2006. Miksikö markkoja? Siksi, oletan, että alkuperäiskielessäkin puhutaan frangeista eikä euroista.

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali