Akira on yksi japanilaisen sarjakuvan moderneista merkkiteoksista. Sarjan seitsemäs osa on lopulta ilmestynyt suomeksi.
 |
Katsuhiro Otomo:
AKIRA 7
Like kustannus
Voin myöntää sen avoimesti: minä en tiedä mangasta juuri mitään. Sen minä kuitenkin tiedän, että manga myy. Manga, eli yleistäen japanilainen sarjakuva, dominoi sarjakuva-albumibisnestä yhdysvalloissa ja valloittaa elintilaa manner-euroopassa. Shonen Jump- ja Raijin Comics –antologianimikkeiden raportoidaan menestyneen Jenkkilän kioskimyynnissä paremmin kuin perinteisten supersankareiden niin sanotuilla suorilla markkinoilla ja muistanpa ranskalaistenkin valittaneen japsisarjakuvan syövän leipää maan omien tekijöiden suusta.
Parempi siis opetella avaamaan sarjakuvat takasivulta, sillä kaikesta päätellen manga on sarjakuvan tulevaisuus.
Suomi ei ole juurikaan lämmennyt mangalle, ainakaan jos olematon käännösten määrä on mikään indikaattori. Täytyy kuitenkin muistaa, että suomalainen käännössarjakuvabisnes kelluu kuolleena vedessä kuin viimekesäinen lehmänraato. Jonkinlaista yritystä nähdään sentään Like Kustannukselta, joka lopultakin julkaisee Akira-sarjakuvan seitsemännen osan.
Akira on japanilaisen sarjakuvan merkkiteoksia jo senkin takia, että se oli ensimmäisten joukossa tasoittamassa tietä käännösmangalle amerikkalaisilla ja eurooppalaisilla markkinoilla.
Katsuhiro Otomon piirtämä ja kirjoittama Akira kertoo tulevaisuuden Neo-Tokiosta, jossa lukuisat ryhmittymät kamppailevat Akiran, rajattomilla psyykkisillä voimilla varustetun ja nähtävästi autistisen lapsen hallinnasta. Tämä tulevaisuuden sademies pääsi viime albumissa kuitenkin vapaaksi ja räjäytti voimillaan Neo-Tokion raunioksi.
Seitsemännessä albumissa seurataan, miten tuhosta selvinneet kamppailevat post-apolyptisissä maisemissa. Valtasuhteet ovat heittäneet häränpyllyä ja Neo-Tokion entiset voimahahmot joutuvat avuttomina katselemaan ruumisrovioita raunioituneessa kaupungissa. Akira ja tätä manipuloiva entinen jengiläinen Tetsuo hallitsevat tuhottuun kaupunkiin perustamaansa keisarikuntaa.
Aikaisemmista albumeista tutuista hahmoista Chiyoko, parimetrinen naisenköriläs, nousee nopeasti suosikiksi. Raketinheitintä libeeraalisti käyttävä, kokonaisia jengejä kokoon rusikoiva ja ihastuttavan käytännönläheinen Chiyoko-täti on positiivinen roolimalli nuorille naislukijoille, jos mikään.
Akira muistuttaa jälleen Otomon taidoista. Hänen piirroksensa ovat järkyttävän yksityiskohtaista. Jokainen raunioitunut rakennus ja romujen täyttämä katu on piirretty armottomalla pieteetillä. Toimintakohtauksissa on taas vauhtiviivoineen kaikkineen harvoin nähtyä rajuutta: vaikka jotkin hahmoista taipuvat suorastaan supersankarimaisiin suorituksiin, on Otomon kuvaamassa väkivallassa raa’an realismin tuntua. Otomo hallitsee tunnelmaa myös hiljaisemmissa kohtauksissa. Vaitelias Akira istumassa autioissa saleissa on kaikessa uhkaavuudessaan vaikuttava näky.
Akirassa on runsaasti sitä anteeksipyytelemätöntä toimintaa, jonka uskon olevan osa japanilaisten kertojien suosiota. Toisin kuin turhan monet amerikkalaiset toimintasarjakuvat, Akira ei teeskentele opettavansa lukijalle mitään olennaista vastuusta, ihmissuhteista tai suvaitsevaisuudesta. Hahmot eivät paini sivusta toiseen ongelmallisen äitisuhteensa kanssa tai pysäytä kerrontaa sisäisellä monologillaan. Suuri voima ei tuo mukanaan suurta vastuuta: se tuo vain suurta rappiota. Tosiaankin, ehkä Akirassa on sittenkin opetus. Sitä ei vain survota väkisin lukijan kurkusta alas.
Akira on varsinainen karkkikauppa sarjakuvaksi. Se sisältää runsaasti päähenkilöitä, turhia selittemätöntä toimintaa, taitavasti kuvattua uhan tuntua sekä tietysti määrätietoisesti, vaikkakin verrattaen hitaasti etenevän mielenkiintoisen tieteistarinan. Eikä tietenkään pidä unohtaa, että Otomo on pahuksen taitava kuvittaja ja tarinankertoja. Toivon mukaan seuraavaa osaa ei tarvitse odottaa neljää vuotta.