 |
|
Valkokaulusjuomari
|
Belgialaisen Benôit Sokalin Tarkastaja Ankardo on tehnyt tutkimuksiaan suomeksikin jo yli 20 vuotta. Viimeisin albumi Valkokaulusjuomari on nyt kauppojen hyllyillä.
Ensimmäiset 80-luvulla suomennetut neljä Ankardoa olivat aivan järkyttävän hyviä. Sittemmin juonien taso on laskenut ja vaihtelee “ihan mukavan” ja “lattean” välillä. Valitettavasti tämä viimeisin suomennos lukeutuu jälkimmäisiin. Ei albumi silti mikään huono ole, vertailussa vaan nämä uudemmat häviävät kirkkaasti. Mutta makuja on monia: Kvaakin keskustelussa (kts. linkki) monien suosikkeihin kuuluvat jotkut uudemmatkin albumit. Työvauhtia Sokal on lisännyt viime vuosina. Albumi vuodessa tuntuu olevan tahtina nykyisin.
 |
|
Sokalin piirrosjälki on sutjakkaa
|
Alun perin sarjassa seikkailivat ihmiset ja eläimet rinnan ja tiesivät asemansa toisiinsa nähden. Hieman vaikea lähtökohta, mutta toi sarjaan mukavan vinksahtaneen fiiliksen. Myöhemmin ihmisistä luovuttiin ja kaikki hahmot ovat eläimiä, monesti koiria ja sikoja. Tai eläinkasvoisia ihmisiä oikeastaan, kuten niin monessa muussa sarjakuvassa. Mikään lastensarjakuva ei Ankardo kuitenkaan ole.
Valkokaulusjuomarissa Ankardo tutkii viinikriitikon hämärää kuolemaa vainajan veljen kanssa. Ehkä tarinasta saisi enemmän irti jos tuntisi viinejä. Ei tämä ainakaan innosta ryhtymään viininmaistelijaksi. Viittaukset belgialaisiin menevät myös ohi. Mutta tiedetäänhän täälläkin Asterixin kautta että ranskalaiset pitävät belgejä maalaismoukkina. Ja belgialaisilla on ilmeinen alemmuuskompleksiasenne ranskalaisiin. Eli isoveli/pikkuveli -suhteestahan naapurusten kesken on kyse. Belgialaisuutta näemmä käsitellään viime vuonna ilmestyneessä uusimmassa albumissakin. “Kaikki belgialaiset sarjakuvapiirtäjät ovat alkoholisteja” sanoo autonkuljettaja Lucien. Tyyli on tällä kertaa perinteinen dekkaritarina, monessa muussa Ankardo-albumissa on enemmän omaleimaisuutta.
Sokalin piirrostyö on paikoin loistavaa. Hienoja pikkutarkkoja kuvauksia maaseudulta. Toisaalta välissä viedään tarinaa eteenpäin puhuvilla päillä, ettei päästäisi liikaa ihastelemaan.
Käännös, tekstaus ja painoasu ovat varsin onnistuneita. Albumin nimi tuntuu vain kömpelöltä. Suoraan käännetty ilmaisu ei ole luontevaa suomea.
Eli Ankardon ystävälle albumi on pakollinen hankinta, tutustumista vasta harkitseville suosittelen kumminkin noita neljää ensimmäistä alpparia. Niitä paremmaksi moni ei ole pannut.
 |
|
Ilmestyneet albumit alkukielellä
|
Albumi on ilmestynyt Belgiassa ennen viime keväänä suomennettua Mustaa Merta. Muuten albumit ovat ilmestyneet suomeksi oikeassa järjestyksessä. Varhaisista lyhyistä tarinoista koottua albumia ei ole vielä suomeksi tullut. Tapiiri-lehti niitä julkaisi. Hyviähän nekin ovat, vaikka melko erilaista verrattuna pitkiin tarinoihin.
Sisustuksellinen kysymys, nipo sarjakuvafriikki sanoo: Punainen selkä albumissa ei näytä hienolta keskellä keltaisia. Mutta tämä onkin alkuperäisen kustantajan päätös.
Tarkastaja Ankardon tutkimuksia: Valkokaulusjuomari (Le buveur en col blanc – 2003)
Kirjoittanut ja piirtänyt Benôit Sokal
48 sivua
ISBN: 951-887-357-7
Suomennos Marja Luoma
Tekstaus Jari Rasi
Yhteistyössä Pascal Regnauld’n kanssa
Hinta à 13 euroa
Kirjastoluokka: 85.3
Sidosasu: nidottu
Koko: A4
Ilmestymisvuosi: 2006
Painos: 1. painos Kustantaja Kustannus Oy Jalava .
Printed in Belgium 2006
Keskustelua Ankardosta Kvaakissa .
Lista Ankardo-sarjoista (Kiitos, Kimmo Lakoma)
Kuvan saat klikkaamalla näkyviin suuremmassa koossa.