Arvostelut | Teksti: Rami Rautkorpi | Julkaistu: 26.06.2003 klo 08:15:43 | Luettu: 3957 kertaa

Witchblade & Darkness 4/2003

Paul Jenkins, Keu Cha, Scott Lobdell, Clayton Crain, J. Michael Straczynski, Christian Zanier, Ken Lashley, Gary Frank:
WITCHBLADE & DARKNESS 4/2003
Egmont Kustannus Oy


Kaksi numeroa sitten esitettiin ensimmäinen Paul Jenkinsin ja Rick Veitchin kirjoittama Witchblade-tarina. Edellisessä numerossa Veitch vastasi yksin käsikirjoituksesta, ja nyt on Jenkinsin vuoro lentää soolona. Jenkins aloittaa uuden tarinan, eikä Witchbladelle tuskallisen tunnusomaisista roikkuvista juonenpätkistä ole tietoakaan.

Tosin kovin kauas totutusta Jenkins ei eksy. Etsivä Pezzini saa tutkittavakseen salaperäisen kuolemantapauksen, ja jutun yksityiskohtien lisäksi hänen päätään vaivaavat huolet hänen asemastaan naisena miesvaltaisessa työyhteisössä, sekä hänen kantamansa biomekaanisen superaseen synnyttämät painajaismaiset ajatukset. Jenkins kuitenkin kuljettaa juonta omaan verkkaiseen tahtiinsa, ja ainoan toimintakohtauksen virkaa toimittaa väkivaltaiseksi äityvä jääkiekko-ottelu. Pezzinin pusero ei edes repeä tässä numerossa kertaakaan!

Jenkinsin sisäänpäin katsova kerronta vaatii tuekseen hahmojen tunteita vivahteikkaasti kuvaavan piirtäjän, ja valitettavasti Keu Cha ei ole sellainen. Tuijotettavaksi kelpaavan kannen luomisessa hän on ilmeisesti jälleen käyttänyt valokuvareferenssejä, sillä sisäsivujen kuvitus on kaikin puolin kömpelömpää. Erityismaininnan ansaitsee ruutu, josta ei tiedä, esittääkö se ikkunaa vai ovea. Toisaalta täytyy myöntää, että oikean vastauksen keksiminen tuotti pienen, mukavan onnistumisen tunteen.

Asiaa ei tietenkään auta se, että kun kyseisen ruudun kohde esiintyy sarjakuvassa ensimmäisen kerran, se on lähes kokonaan puhekuplien peittämä. Toisen kerran puhekuplien sijoittelu menee pieleen, kun Pezzini käväisee ruumishuoneella. Lukijan on ilmeisesti tarkoitus hetkellisesti erehtyä luulemaan välipalaansa mussuttavaa oikeuslääkäriä kannibaaliksi, mutta vaikutelma on jotain aivan muuta, kun maiskutusääniä sisältävä puhekupla osoittaa oikeuslääkärin sijasta pöydällä rintakehä auki makaavaan ruumiiseen. Puhekuplien sijoittelusta varmaankin vastasi alkuperäisteoksen tekstaaja, joka ei valitettavasti suomennoksessa saa kunniaa saavutuksistaan.

Jenkinsin hyvästä yrityksestä huolimatta Witchblade edustaa edelleen Top Cow -kustantamon perinteistä, lievästi amatöörimäistä linjaa. Yllättäen tässä numerossa sen ohi kohoaa pohjamudissa kauan ryöminyt kakkossarja Darkness.

Palkkamurhaaja Jackie Estacado on kääntänyt selkänsä järjestäytyneelle rikollisuudelle, ja aikoo todistaa oikeudessa omaa ottoisäänsä vastaan. Tässä numerossa käsikirjoittaja Scott Lobdell tuo takaisin muutamia vanhoja tuttuja, esittelee muutaman uuden hahmon, mutta hieman poukkoilevasta tarinasta huolimatta langat tuntuvat pysyvän kasassa paremmin kuin pitkään aikaan. Tuntuu siltä, että Lobdell on halunnut aloittaa puhtaalta pöydältä. Voin vain toivoa, että viime numeroissa seikkaillut Jackien kadotettu kaksoissisko ei kuulu Lobdellin jatkosuunnitelmiin.

Tasoa kohottaa myös uusi kuvittaja, Clayton Crain. Crain on jo tuttu Witchbladen lukijoille viime vuonna esitetystä No Honor -sarjasta. Crain on lahjakas kuvittaja, jonka tyyli muistuttaa Spawnista tuttuja Greg Capulloa ja Angel Medinaa, ja hän todellakin sopisi paremmin Todd McFarlanen talliin kuin Top Cow'n tuhertajien joukkoon. Moittia voi vain sitä, että tyyli ajaa tarinankerronnan edelle, mutta lopputulos on kuitenkin varsin sujuvaa luettavaa.

Vaikka tarina onkin jatkoa Darknessin aiemmille seikkailuille, uusi lukija pääsisi varmaan hyvin kärryille tämän numeron myötä. Samaa ei voi sanoa J. Michael Straczynskin Rising Starsista, jossa jatkuu varsin tiuha juonikudelma.

Jos uusi lukija olisi aivan eksyksissä Rising Starsin tämänkertaisen osan kanssa, niin ei ole helppoa vanhalla lukijallakaan. Ehkä ongelma on sarjan holtittoman laajassa henkilökaartissa, tai siinä, että Darknessissa ja sittemmin Witchblade & Darknessissa julkaistujen aiempien osien välillä ehti joskus kulua aivan liian pitkä aika, tai ehkä syynä on se, että yksikään sarjan kuvittajista, mukaanlukien nykyiset Christian Zanier ja Ken Lashley, ei ole osannut piirtää tarpeeksi selkeästi toisistaan erottuvia hahmoja... mutta minä en osaa nimetä ainuttakaan Rising Starsin hahmoista.

Eniten minua vaivaavat sarjan kaksi tummahiuksista päähenkilöä, joita en millään erota toisistaan. Okei, toisella on hiukset poninhännällä, ja toisella hiukset ovat auki. Mutta kumpi heistä on se taiteilija, ja kummalla on ne sellaiset sähkövoimat? Onneksi Straczynskillä on taipumus etukäteen vihjaista hahmojen voimista, ennen kuin niiden käyttö on juonelle oleellisessa roolissa. Ilman sitä olisinkin aika hukassa, koska juoni rakentuu nimenomaan supervoimaisten hahmojen vuorovaikutukselle. Straczynski asettelee hahmoja paikalleen kuin pelinappuloita, ja tarina etenee melkein itsestään.

Tällä kertaa joukko Pedersonin kaupungin supervoimaisia lapsia valmistelee hyökkäystä toisia kaltaisiaan vastaan. Luvassa on jälleen yllätyskäänne, mutta tällä kertaa jatko on hieman liian ilmiselvä. Tai ehkä Straczynski vain yrittää harhauttaa lukijaa, ja onkin oikeasti pelissä kaksi askelta edellä.

Straczynskin toinen sarjakuva, Midnight Nation tarjoilee hieman tunnelmallisempaa meininkiä. Vähitellen möröksi muuttuva David ja hänen matkaoppaansa Laurel patikoivat kohti New Yorkia, jossa Davidin pitäisi jotenkin onnistua voittamaan sielunsa takaisin.

Midnight Nationin tukeva perusjalka on Davidin ja Laurelin suhde, joka joutuu kasvavassa määrin koetukselle Davidin pimeän puolen voimistuessa. Straczynski ja kuvittaja Gary Frank osaavat pitää mielenkiinnon yllä sekä Davidin ja Laurelin keskustellessa, että yhteiselämän käydessä väkivaltaiseksi. Vähemmän vakuuttava on matkalaisten esteeksi järjestetty brutaali kujanjuoksu, joka ehkä toimisi hyvin elokuvassa mahtipontisen ja kaihoisan taustamusiikin tukemana, mutta tässä muodossa se tuntuu jotenkin ontolta ja tarpeettomalta. Joka tapauksessa tarinan varsinainen huippukohta tulee vasta sen jälkeen, ja kokonaisuus on oikein mainio.

Kaiken kaikkiaan tämä numero on yllättävän laadukas. Lehden aloittava Witchblade antaa kehnon kuvituksen takia valitettavan heikon ensivaikutelman, mutta ei sekään aivan lukukelvoton ole. Sekavaa Rising Starsia lukuunottamatta tämä olisi aika hyvä tutustumisnumero uudelle lukijalle, ja nyt onkin jo korkea aika tutustua Midnight Nationiin, jos joku ei ole sitä vielä tehnyt.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Jukka Laine kommentoi 26.06.2003 klo 08:53:14 seuraavaa:

Otto Sinisalo kommentoi 26.06.2003 klo 09:57:34 seuraavaa:

joni syrjälä kommentoi 26.06.2003 klo 13:10:54 seuraavaa:

Antti Räsänen kommentoi 26.06.2003 klo 16:58:47 seuraavaa:

Benjamin Lempinen kommentoi 26.06.2003 klo 17:24:56 seuraavaa:

Rami Rautkorpi kommentoi 28.06.2003 klo 21:02:23 seuraavaa:

Vesa Vitikainen kommentoi 29.06.2003 klo 20:17:09 seuraavaa:

Antti Peltola kommentoi 30.06.2003 klo 19:49:18 seuraavaa:

Aatu Komsi kommentoi 07.07.2003 klo 03:15:29 seuraavaa:

Markus Kinnunen kommentoi 13.03.2005 klo 20:21:41 seuraavaa:

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali