Petri Hiltusen tieteissarjakuvassa astronautit matkustavat tuntemattomaan tutunomaisesti.
 |
Riutta
Tarina ja taide: Petri Hiltunen
Tekstaus: H. Parviala
Jalava 2005
47 s., ISBN: 951-887-345-3, A4, mustavalkoinen
Täytyymyöntää, että pelkäsin tämän albumin olevan jatkoa Petri HiltusenJet-Ace Logan -innostukselle. Nostalgista tieteishörhöilyä, josta onvaikea sanoa mitään rakentavaa, jos ei ole ikinä tuntenut vetoaLoganiin, Rick Randomiin tai vastaavaan Avaruuskorkkari-kamaan, kutenminä en ole. Sen sijaan totesin, että jos Riutalla on mitään yhteyttäAvaruuskorkkari-harrastuneisuuteen, niin ainoastaan siinä mielessä,että Hiltunen on hyvin varmaotteisesti pyrkinyt tekemääntieteissarjakuvan, jossa on sekä ihmeen tuntua että johdonmukaisuuttaja luonnollista ihmiskuvausta.
Sarjakuvan tapahtumatsijoittuvat lähi- tai vähän kaukaisempaan tulevaisuuteemme, riippuensiitä, kuinka kauan joudumme odottamaan tutkimusmatkan Marsiinjärjestävän kansainvälisen avaruusjärjestö GSA:n muodostamista. Tarinanalkaessa GSA:n avaruusalus Wotan on puolessavälissä matkaansa Marsiinjoutunut tuntemattoman kappaleen ahmaisemaksi. Pian Wotan vapautetaankeskelle pimeää kaasupilveä, jossa vieraat elämänmuodot parveilevatkuin syvänmeren koralliriutalla. Tietämättä oikeastaan edes missä päinmaailmankaikkeutta he ovat, Viisihenkisen miehistön on pantava kokoammattitaitonsa peliin pysyäkseen hengissä ja ehkä jopa selvitäkseenvielä joskus kotiin.
 |
|
Riutan suomalainen sankari
|
Kansainvälisestähahmokaartista päähenkilöksi kohoaa tietenkin suomalainen Jani, jokatosin ei ole ihan se tavanomainen pellavapää. Jani kuitenkin pääseeesittelemään suomalaista sisuaan ottaessaan yhteyttä ensimmäisenäihmisenä toiseen älylliseen elämänmuotoon. Muutkin miehistön jäseneterottuvat hyvin omina persoonallisuuksinaan, lukuunottamatta sitäpakollista punapaitaista turvallisuusmiestä, tai siis tässä tapauksessakai geologia. Seikkailijat kylvävät viittauksia historian kuuluisiintutkimusmatkailijoihin, ja tarina henkii tiede- ja tutkimusoptimismia,huolimatta siitä, että mukaan mahtuu myös pelokkaiden kädellistentunteenpurkauksia ja avaruusriutan luontoa hampaat ja kynnetpunertuneina.
Itse asiassa Riutta tuntuu sittenkineräänlaiselta nostalgiapaketilta. Arthur C. Clarke on kirjoittanuttällaisia perusvakavia astronauttiseikkailuja jo puoli vuosisataa. Ylikolmekymmentä vuotta sitten Clarke kirjoitti vierasta biosfääriäkuljettavan avaruusaluksen tutkimisesta kertovan romaanin Rendezvouswith Rama, jonka täytyy olla vähintäänkin epäsuora inspiraatio HiltusenRiutalle. Teos tuntuu pastissilta, tai eräänlaiseltasormiharjoitukselta. Sarjakuvassakin voi kertoa samanlaisia tarinoitakuin tieteisromaaneissa on tehty jo vuosikaudet! Mikä on tavallaan hyvätietää, koska olen kyllä ihmetellyt, minkä takia nämä perusvakavattieteisseikkailut ovat niin aliedustettu genre nykysarjakuvissa, vaikkaClarken luulisi olevan edelleen osa sarjakuvanörttien perusruokavaliota.
 |
|
Avaruusseikkailijoiden ongelmanratkaisumalli
|
Joka tapauksessa Hiltunen suoriutuu yllättävänkin hyvintieteistarinan kirjoittamisesta. Perusknoppeihin kuten painovoimaan onkiinnitetty huomiota: Hahmot viettävät suurimman osan tarinastapainovoimattomassa tilassa, leijuen ajoittain ties missä suunnissa, jaspekulaatiot painovoiman ja sen puutteen syistä ovat osuvia. Jonkinverran nyt ihmetyttää, miksi Marsiin matkaavalla aluksella, jossa onsensorit ulkolämpötilan ja -ilmanpaineen mittaamiseen, ei ole mitäänlaitteita kaasukehän koostumuksen tutkimiseen. Näytepurkkeja löytyy,mutta ilmeisesti sitten ei massaspektrometriä. Enimmäkseen kuitenkaantieteen ja tekniikan yksityiskohdat eivät ole ensisijaisia juonenkannalta. Tärkeämpää on se, että tilanteen analysointiluonnontieteellisin menetelmin tuodaan etualalle tarinassa, ja hahmoteivät vain säntäile ympäriinsä kuin mitkäkin avaruussankarit säde-, taisiis niittipistooliensa kanssa.
Hiltusen kuvituksessa viehättääriuska tarinankerronta, jossa on kuitenkin tilaa myös tunnelmallisillehetkille. Hahmot ovat riittävän eläväisiä, jotta spekulatiivinen tarinaankkuroituu lukukokemuksena tukevasti inhimilliseen tekijään. Vieraatelämänmuodot ovat kiehtovan näköisiä, etenkin se älyllinen, muttahieman tutun oloisia, eivät ihan mielikuvituksen lennon huippua.Teknologisten ihmeiden kuvaaminen on onnahtelevaa. Perspektiivi jamittakaavan tuntu ovat välillä pahasti hukassa. Aivan tekniselläpuolella Hiltusen ristivarjostukset eivät vaikuta minusta kovintyylipuhtailta, mutta rikas mustan käyttö on edukseen tässä tarinassa,jossa liikutaan avaruuden mustissa syövereissä ja hämärästivalaistuissa ilmalukoissa.
Jäin kaipaamaan todellistaoivallusta, jotain mikä tekisi Riutasta muuta kuin geneerisen kokeiluntieteissarjakuvan tekemisestä. Tieteiskirjailijaksi Hiltunen onerinomainen sarjakuvantekijä. Silti sanoisin, että hänellä on oikeaasenne. Mielelläni näkisin lisää tällaista.