Arvostelut | Teksti: Rami Rautkorpi | Julkaistu: 11.12.2005 klo 23:08:55 | Luettu: 3124 kertaa

Rendez-vous Riutan kanssa

Petri Hiltusen tieteissarjakuvassa astronautit matkustavat tuntemattomaan tutunomaisesti.

Riutta
Tarina ja taide: Petri Hiltunen
Tekstaus: H. Parviala
Jalava 2005
47 s., ISBN: 951-887-345-3, A4, mustavalkoinen

Täytyy myöntää, että pelkäsin tämän albumin olevan jatkoa Petri Hiltusen Jet-Ace Logan -innostukselle. Nostalgista tieteishörhöilyä, josta on vaikea sanoa mitään rakentavaa, jos ei ole ikinä tuntenut vetoa Loganiin, Rick Randomiin tai vastaavaan Avaruuskorkkari-kamaan, kuten minä en ole. Sen sijaan totesin, että jos Riutalla on mitään yhteyttä Avaruuskorkkari-harrastuneisuuteen, niin ainoastaan siinä mielessä, että Hiltunen on hyvin varmaotteisesti pyrkinyt tekemään tieteissarjakuvan, jossa on sekä ihmeen tuntua että johdonmukaisuutta ja luonnollista ihmiskuvausta.

Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat lähi- tai vähän kaukaisempaan tulevaisuuteemme, riippuen siitä, kuinka kauan joudumme odottamaan tutkimusmatkan Marsiin järjestävän kansainvälisen avaruusjärjestö GSA:n muodostamista. Tarinan alkaessa GSA:n avaruusalus Wotan on puolessavälissä matkaansa Marsiin joutunut tuntemattoman kappaleen ahmaisemaksi. Pian Wotan vapautetaan keskelle pimeää kaasupilveä, jossa vieraat elämänmuodot parveilevat kuin syvänmeren koralliriutalla. Tietämättä oikeastaan edes missä päin maailmankaikkeutta he ovat, Viisihenkisen miehistön on pantava koko ammattitaitonsa peliin pysyäkseen hengissä ja ehkä jopa selvitäkseen vielä joskus kotiin.

Riutan suomalainen sankari
Riutan suomalainen sankari
Kansainvälisestä hahmokaartista päähenkilöksi kohoaa tietenkin suomalainen Jani, joka tosin ei ole ihan se tavanomainen pellavapää. Jani kuitenkin pääsee esittelemään suomalaista sisuaan ottaessaan yhteyttä ensimmäisenä ihmisenä toiseen älylliseen elämänmuotoon. Muutkin miehistön jäsenet erottuvat hyvin omina persoonallisuuksinaan, lukuunottamatta sitä pakollista punapaitaista turvallisuusmiestä, tai siis tässä tapauksessa kai geologia. Seikkailijat kylvävät viittauksia historian kuuluisiin tutkimusmatkailijoihin, ja tarina henkii tiede- ja tutkimusoptimismia, huolimatta siitä, että mukaan mahtuu myös pelokkaiden kädellisten tunteenpurkauksia ja avaruusriutan luontoa hampaat ja kynnet punertuneina.

Itse asiassa Riutta tuntuu sittenkin eräänlaiselta nostalgiapaketilta. Arthur C. Clarke on kirjoittanut tällaisia perusvakavia astronauttiseikkailuja jo puoli vuosisataa. Yli kolmekymmentä vuotta sitten Clarke kirjoitti vierasta biosfääriä kuljettavan avaruusaluksen tutkimisesta kertovan romaanin Rendezvous with Rama, jonka täytyy olla vähintäänkin epäsuora inspiraatio Hiltusen Riutalle. Teos tuntuu pastissilta, tai eräänlaiselta sormiharjoitukselta. Sarjakuvassakin voi kertoa samanlaisia tarinoita kuin tieteisromaaneissa on tehty jo vuosikaudet! Mikä on tavallaan hyvä tietää, koska olen kyllä ihmetellyt, minkä takia nämä perusvakavat tieteisseikkailut ovat niin aliedustettu genre nykysarjakuvissa, vaikka Clarken luulisi olevan edelleen osa sarjakuvanörttien perusruokavaliota.

Avaruusseikkailijoiden ongelmanratkaisumalli
Avaruusseikkailijoiden ongelmanratkaisumalli
Joka tapauksessa Hiltunen suoriutuu yllättävänkin hyvin tieteistarinan kirjoittamisesta. Perusknoppeihin kuten painovoimaan on kiinnitetty huomiota: Hahmot viettävät suurimman osan tarinasta painovoimattomassa tilassa, leijuen ajoittain ties missä suunnissa, ja spekulaatiot painovoiman ja sen puutteen syistä ovat osuvia. Jonkin verran nyt ihmetyttää, miksi Marsiin matkaavalla aluksella, jossa on sensorit ulkolämpötilan ja -ilmanpaineen mittaamiseen, ei ole mitään laitteita kaasukehän koostumuksen tutkimiseen. Näytepurkkeja löytyy, mutta ilmeisesti sitten ei massaspektrometriä. Enimmäkseen kuitenkaan tieteen ja tekniikan yksityiskohdat eivät ole ensisijaisia juonen kannalta. Tärkeämpää on se, että tilanteen analysointi luonnontieteellisin menetelmin tuodaan etualalle tarinassa, ja hahmot eivät vain säntäile ympäriinsä kuin mitkäkin avaruussankarit säde-, tai siis niittipistooliensa kanssa.

Hiltusen kuvituksessa viehättää riuska tarinankerronta, jossa on kuitenkin tilaa myös tunnelmallisille hetkille. Hahmot ovat riittävän eläväisiä, jotta spekulatiivinen tarina ankkuroituu lukukokemuksena tukevasti inhimilliseen tekijään. Vieraat elämänmuodot ovat kiehtovan näköisiä, etenkin se älyllinen, mutta hieman tutun oloisia, eivät ihan mielikuvituksen lennon huippua. Teknologisten ihmeiden kuvaaminen on onnahtelevaa. Perspektiivi ja mittakaavan tuntu ovat välillä pahasti hukassa. Aivan teknisellä puolella Hiltusen ristivarjostukset eivät vaikuta minusta kovin tyylipuhtailta, mutta rikas mustan käyttö on edukseen tässä tarinassa, jossa liikutaan avaruuden mustissa syövereissä ja hämärästi valaistuissa ilmalukoissa.

Jäin kaipaamaan todellista oivallusta, jotain mikä tekisi Riutasta muuta kuin geneerisen kokeilun tieteissarjakuvan tekemisestä. Tieteiskirjailijaksi Hiltunen on erinomainen sarjakuvantekijä. Silti sanoisin, että hänellä on oikea asenne. Mielelläni näkisin lisää tällaista.

Keskustelua Riutasta Kvaakin foorumilla

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali