Syksyn satoa

Sarjakuvaa saadaan tänä syksynä jälleen varsin kiitettävästi, vaikka mitään isoja yllätyksiä ei uutuuksissa ole. Päiväkirjamuotoiset sarjakuvat tuntuvat olevan omaelämäkerrallisen sarjakuvan uusin muoto, jopa vanha strippimaakari Jope on lähtenyt tekemään omaan elämäänsä liittyvää sarjakuvaa.

Osa listan sarjakuvista on jo ilmestynyt elokuussa. Suurin osa tulee kuitenkin syys- lokakuun aikana.

Merkillepantavaa on myös peräti kolmen sarjakuva-aiheisen tietokirjan ilmestyvän tänä syksynä. Normaalivauhti kun tällä saralla on yleensä 0-1 kirjaa vuodessa. Otava muuten nettisivuillaan sijoittaa Mangasta kertovan kirjansa sarjakuvakirjojen puolelle, ei tietokirjaksi.

Älkää unohtako omakustanteita! Niitä ei tässä listassa ole, mutta seurailkaa Kvaakin keskustelualueen Sarjakuvamarkkinat -osastoa. Ja käytkää pienlehtitaivaassa Sarjakuvafestareilla!

SH=suositushinta PK=pehmytkantinen KK=kovakantinen

Kotimaiset albumit:

Arktinen Banaani:

Ilkka Heilä: B. Virtanen kirjasto 1. Sisältää kolme ensimmäistä albumia. SH 29.80 KK

Juba: Viivi och Wagner 2: Hjälp, jag har en gris i sängen! Viivi ja Wagner ruotsiksi. SH 9,95 PK

Pauli Kallio – Mika Lietzen: Kukkakauppiaan onnenpäivä. Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumi. SH: 16,80 KK

Hanneriina Moisseinen – Markku Nieminen: Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita (sis. CD-äänikirjan). Hävyttömämpiä kansansatuja sarjakuvina. SH 29,95 KK

Timo Mäkelä: Emil ja Sofi. Vuoteen 1909 sijoittuva romanttinen kertomus. SH: 29.80 KK

Asema:

Terhi Ekebom: Uusissa maisemissa. Albumi perustuu Timo Teräsahjon novelleihin. SH: 20.00 KK

Kati Kovács: Silmä ulos. Päiväkirjasarjakuvaa. SH: 14.00 PK

Laikku05. Kotimaisia sarjakuvia 1920-45. SH: 14.00 PK

Ville Ranta: Isi on vähän väsynyt. Päiväkirjasarjakuvaa. SH 14.00 PK

Egmont:

Paula Arvas – Leena Lehtolainen – Petri Hiltunen: Neidot kansan urhokkaan. Viestintälotta seikkailee Suomi-Korkkarissa. SH: 10.80 PK

Eri tekijöitä: Masennuslääke. Sarjis-kilvan voittajatöitä jossa etsittiin nuorten sarjakuvaa. SH 11.80 PK

Johanna Sinisalo – Tapani Bagge – Juha Ruusuvuori – Jari Rasi – Ilkka Ruokola: Lumilohikäärme. uutta kotimaista Muumisarjakuvaa. SH 7.30 PK

Happy Horse Comics:

Pilvi Kivijärvi – Hannu Esko: Paluulento. Rauhanturvaajien pakkolaskusta kertova tarina. SH 10

Jyrki Nissinen: Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät. Absurdia huumoria. SH 12

Jalava:

Petri Hiltunen: Riutta. SH 12.30 PK

Marko Tiainen: Tehtävä Stalingradissa. Tiaisen II maailmansota-aiheiset sarjat jatkuvat. SH14.00 PK

Like:

Jorma Pitkänen: Huomiolla. Jopen omaelämäkerrallista sarjakuvaa. SH 14.00 PK

Jii Roikonen: Mustaa. Jasso-piirtäjän tummempaa huumoria. SH 18.00 PK

Napa Books:

Aapo Rapi: Pullapoika. Rapin esikoisalbumi. SH N/A

Revontuli

Vesa Vitikainen, Markus Tuppurainen: Lauri Törni: Leijonamieli
SH 8,95 PK

Vesa Vitikainen, Tomi Sunnarborg, Markus Tuppurainen: Simo Häyhä
SH 8,95 PK

Suuri Kurpitsa:

Christer Nuutinen: Runopoika numero yksi. Kokoelma lyhyitä. SH N/A

Tammi:

Jenni Janatuinen – Petteri Tikkanen – Hans Nissen: Mikrokosmos. Strippejä Ylioppilaslehdestä 1998-2000. SH 17.20 KK

WSOY:

Tommi Liimatta: Ei vaikuta keikkaan. Yhtye taas kiertueella. SH 13.80 PK

Käännösalbumit:

Arktinen Banaani:

Mauro Boselli – Maurizio Colombo: Dampyr 2, Dampyr 3 (loka- ja marraskuu) SH 6.80 PK

Peter O’Donnell – Enrique Romero: Modesty Blaise 2. Strippikokoelma seikkailusarjakuvan klassikosta. SH 29.80 KK

Rick Kirkman – Jerry Scott: Baby Blues 7: Alaston salissa. SH 9,95 PK

Lise Myhre: Nemi 1 Suosittu goottityttö paksussa (144 s.) kokoelmassa. SH 19,95 KK

William Vance – Jean van Hamme: XIII 3 Helvetin kyyneleet ja XIII 4 Iskuryhmä. Trilleritarina muistinsa menettäneestä miehestä jatkuu. SH á 9.80 PK

Egmont:

Alan Moore – David Lloyd: V niin kuin verikosto. Sarjakuvaklassikko fasistisesta Britanniasta. SH 34.80 KK

Morris: Hirttoköysi. Lyhyitä Lucky Luke-sarjoja. SH 6.90 PK

Morris – Goscinny: Lucky Luke kirjasto 1969-1971 ja Lucky Luke kirjasto 1971-1973. Kirjasto-kokoelmat Luke-sarjasta. SH á 39.80 KK

Lise Myhre: Nemi – Syys 2005. Albumillinen Nemiä. SH 6,90 euroa
PK

Uderzo – Goscinny – Garam: Asterix ja Kessen rehukotsa. Gallialaiset puhuvat nyt stadia. SH 8.70 PK

Jalava:

Francoise Corteggiani – Michael Blanc-Dumont: Pinkertonin etsivä. Blueberry -seikkailu. SH 12.60 PK

Jean Giraud – William Vance: Vaarallinen tehtävä. Toinen Blueberry -seikkailu. SH 12.60 PK

Kazuo Koike – Goseki Kojima: Kun paholaisveitsi itkee, Samuraiteloittaja 1 Vakavampaa mangaa suomeksi. SH 19.00 PK

Punainen Jättiläinen:

Myung-Jin Lee: Ragnarök. Eteläkorealaista Manhwaa. Sarja jatkuu. SH 10.70 PK

Sangatsumanga:

Akira Toriyama – Akira Sakuma: Piirrä Mangaa. Dragonball -piirtäjän opas. SH 9.20 PK

Sanoma Magazines:

Don Rosa: Musta Ritari. Uusi kokoelma
ankkapiirtäjältä. SH 37.80 KK

Marco Rota: Painajainen Paratiisitiellä. Italialaispiirtäjän ankkasarjoja. SH 33.80 KK

WSOY:

Philippe Dupuy – Charles Berberian: Onni hymyilee, minä en.
Kolmikymppisen kirjailijan vaiheita seurataan jälleen. SH 14.30 PK

Manu Larcenet: Robin Hood, metsien ikämies. Huumorisarjaa Robin Hoodin vanhuudenpäiviltä. SH 14.30 PK

Lewis Trondheim: Professori Walterin hirviöt. Jussi Jänis ja hullu tiedemies. SH 14.30 PK

Tietokirjat:

BTJ-kirjastopalvelu:

Ville Hänninen(toim.): Ulkomaisia sarjakuvantekijöitä. Esittelyssä yli 40 ulkomaalaista sarjakuvantekijää. SH 39.80 PK

Otava:

Paul Gravett: Manga. Laaja katsaus japanilaiseen sarjakuvaan. SH 32.20 PK

Tammi:

Jukka Rislakki – Rainer Sandell: Varsinainen Puupää. Puupään luojan Fogelbergin elämäkertakija. SH 37.00 KK