Moebius äärimmäisenä vasemmalla ja tulkki Kirsi kinnunen oikealla
|
Minkälaiset ovat sarjakuvafestivaalit Perämeren pohjukassa? Keskustelua, kokkausta, kaljaa ja kuvasarjoja – Kvaakin toimittaja raportoi 6. – 8. kesäkuuta järjestetyiltä Kemin 22. sarjakuvafestivaaleilta.
Katkeraa kakkua
Kemin festareita ympäröi sarjakuvapiireissä tietty oma mystiikkansa. Tapahtumasta kuulee alan ihmisiltä mitä epätodennäköisempiä anekdootteja. Onpa tapahtumasta tehty sarjakuviakin. Itse en ollut aiemmin vieraillut tapahtumassa, mutta tänä vuonna oli korkea aika tehdä poikkeus. Sarjakuvafestarit Perämeren persreiässä? Onhan ne kerran nähtävä.
Tero Salomaa
|
Saavun paikalle lauantai-aamuna nukuttuani yön yli makuuvaunussa. Kaupunki on sateinen ja autio. Hotellin kautta tapahtumapaikalle: Kemin kulttuurikeskuksen ovensuuta koristaa lentävä lautanen. Viereisen torin lipputangossa liehuu Lempi-lippu.
Sisällä voipuneen näköiset sarjakuvantekijät kauppaavat tuotteiteitaan. Yksikään suuri kustantamo ei ole vaivautunut paikalle. Edes tavallisesti festareita kiertävä Like tai sarjakuviin erikoistunut Egmont eivät ole edustamassa. Sentään kauppamies Tero Salomaa on sarjakuvapöytineen paikalla. Viralliset festarialbumit poislukien myöskään uusia sarjakuvia ei juurikaan näe. Yksi poikkeus on Kristian Huitulan Kalevalasta julkaistu komea, kovakantinen venäjänkielinen laitos.
(c ) Moebius
|
Kulttuurikeskuksen galleriassa tehdään vielä viime hetken korjauksia Moebius-näyttelyyn. Näyttely on vaikuttava. Tavallisesti sarjakuvat näyttävät masentavilta tuhruilta taidenäyttelyissä, mutta Jean Giraudin suuret originaalit ja suoraan maalauksiksi tehdyt työt toimivat seinälläkin. Näyttely on kiitettävän monipuolinen katsaus sarjakuvalegendan uraan: mukana on niin maalauksia, originaaleja, suurennoksia, omakuvia ja tuotantoluonnoksia lukuisiin elokuvaprojekteihin. Onpa esillä sivuja vielä julkaisemattomasta Blueberry-albumistakin.
Olut
(c ) Moebius
|
Hanat alkavat vuotaa puolenpäivän aikaan Lempi-scifibaarissa. TV-persoona Sami Garam viihdyttää yleisöä haastattelemalla sarjakuvantekijöitä ruoanlaiton ohessa. Ensimmäisenä hellan ääreen astuu 30-vuotis-taiteilijajuhliaan viettävä Jope Pitkänen, Lempi-sarjakuvan luoja. Jope saattaa olla Suomen tuotteliain sarjakuvantekijä: erään arvion mukaan miehen tuotanto sisältää yli 30000 sarjakuvastrippiä. Haastattelu on äärimmäisen viihdyttävä: Jope vittuilee Garamille minkä kerkiää ja kokkiparka joutuu vaihtelemaan puheenaihetta tämän tästä. Mansikkakakun valmistuttua Jope kruunaa haastattelun katkeralla purkauksella. Internetistä mitään ymmärtämätön taitelija valittaa pudonneensa lopullisesti kelkasta:
– Minä olen kivikautinen mies, matkalla hautaan. Ehkä pari vuotta jäljellä.
En tiedä onko Jopen esitys harkittua itseironiaa vai oikeaa katkeruutta, mutta tässä on mies joka ansaitsee oman talk-show’nsa.
Panelisteina vasemmalta lukien Hiltunen, Huusko, Ilmaranta, Kataisto. Kuvan etualalla Ankka -lehden työläisiä ja keskirivissä Marko Latva-Nikkola, Jouko Ruokosenmäki ja Mikko Jylhä
|
Iltapäiväsprintti
Sarjakuvakriitikko Vesa Kataisto vetää yhden tienoilla paneelikeskustelua sarjakuvan tuotantoprosessista. Sarjakuvataitelija Petri Hiltunen selvittää sarjakuvan tekemisen talouspuolta: sarjakuvastripeillä voi tienata, mutta albumit tehdään omaksi iloksi. Usein kuukausia tehtävän sarjakuva-albumin tuotoilla ei maksa edes yhden kuukauden vuokraa. Tekstaaja Mikko Huusko kertoo sarjakuvan tekstaamisen olevan tuottoisaa, mutta leipääntymisen vaara on olemassa, tekstaaminen kun on sarjakuvan tuotantoprosessin mekaanisin osa. Sarjakuvakäsikirjoittaja Vesa Ilmaranta puolestaan valistaa käsikirjoittamisen realiteeteista:
– Käsikirjoittaja pettyy aina. Väärinkäsityksiä syntyy aina siirrettäessä tekstiä kuviksi. Mutta yhteistyö on myös palkitsevaa. Kuvittaja tuo oman panoksensa kokonaisuuteen.
Paneeli on yhtä mieltä kuvien merkityksestä. Jos jokin asia esitetään kuvassa, ei sitä kannata tekstissä mainita. Näytä, älä kerro, siis. Lopuksi valitetaan perinteisin painotuksin markkinoiden kehnoa tilannetta. Ulkomaiset suosikkisarjat vievät leipää kotimaisten suusta. Hiltunen kertoo Maaseudun tulevaisuuden korvanneen Väinämöisen paluun Rip Kirbyllä. Lehdillä on tavallisesti tilaa yhdelle kotimaiselle stripille. Albumeiden markkinoinnista taas puuttuu suunnitelmallisuus.
– Sarjojen mainostaminen voisi auttaa. Samoin auttaisi, jos kirjakaupat ottaisivat kotimaisia albumeita edes myyntiin, kommentoi Hiltunen.
Masentavaa. On saatava kalja. Garam haastattelee Moebiusta paistinpannun äärellä. Syntymässä on lämmin lohisalaatti. Vanha sarjisguru on mielellään leikissä mukana:
– Sarjakuvantekijät ja kokit ovat samankaltaisia. Toinen ruokkii mahaa, toinen sielua.
Katsoja huomaa pelkäävänsä herra Giraudin sormien puolesta, kun mies pilkkoo salaattia. Hän kertoo suunnitelmistaan tehdä yhteistyötä Stanley Kubrickin kanssa.
– Hän soitti minulle. “Haluasitko tehdä yhteistyötä, Jean? Aaaarrrggghhhh!”
Piirtäjämestari esittää kuolonkuorituksissaan puhelinta puristavaa ohjaajaa. Okei, nyt rakastan tätä miestä. Garamkin tuntuu olevan Moebiuksen lumoissa. Hänen jo valmiiksi murtunut englantinsa hajoaa loppua kohti täysin käsittämättömäksi. Giraud katsoo kokkia kuin kylähullua.
Kulttuurikeskuksen aulasta
|
Kello kolmen aikoihin partansa science fictionin vihreäksi värjännyt sarjakuvaneuvos Heikki Porkola käy polkaisemassa sprinttistrippikisan käyntiin. Aikaa on vajaa tunti, pääpalkinto on 200 euroa, aiheena “Rouva Pääministeri”. Piirtäjät käyvät työhön.
Baarissa palaa kaljaa ja tupakkaa. Helsinkiläisten sci-fi-harrastajien nahkatakkiprikaati miehittää pöytiä. Alkuperäinen jerrymies Toni Jerrman on astelemassa Garamin matkakeittiöön. Mutta eihän Jerrman syö! Broileria pekonilla kuitenkin valmistetaan. Miehet puhuvat tietystikin 20-vuotispäiväänsä viettävästä Tähtivaeltaja-lehdestä, joka on ollut perinteisesti foorumi suomalaiselle sci-fi-sarjakuvalle. Ja kas – Jerrman maistaa ruokaa.
Kello 16.00 kokoontuu naissarjakuvantekijäpaneeli. Kemin sarjakuvakilpailussa palkitut Lotta Kauppi, Anneli Furmark, Reetta Niemensivu ja Ulla-Stina Karlsson pääsevät kertomaan ajatuksiaan sarkakuvien tekemisestä. Valitettavasti ruotsinkielisten panelistien osuutta ei käännetä, joten allekirjoittanut menettää noin 50 prosenttia keskustelusta. Hieman yllätyksettömästi Kati Kovacs ja Katja Tukiainen mainitaan esikuvina. Miellyttävää oli kuulla, kuinka naistekijät tyrmäävät “naissarjakuva” –termin typeränä jakona. Olen pitänyt mokomaa leimaa epätasa-arvoistavana jo pitkään ja on hauska kuulla, että leimatutkin ovat samaa mieltä.
Takaisin baariin. Garam on ottanut joviaalin Kivi Larmolan käsittelyynsä. Vuoden 1991 Puupää-voittaja kertoo vaiheistaan. Entinen hautakivien kuljettaja julistautui aikanaan sarjakuvantekijäksi poliisin kysyessä ammattia onnettomuusselvityksen yhteydessä. Tämän jälkeen mies on tuottanut joitain tuhansia sivuja sarjakuvaa muun muassa Likelle ja Jalavalle ja toiminut Sarjainfon päätoimittajana. Nyt työn alla on kirja “Rokkibändin ABC”, opas nuorelle rokkistaralle.
Kriisi Lempi-baarissa
Kaiken tämän ruoanlaiton seuraaminen tekee nälkäiseksi. Käyn hotelilla siistiytymässä ja palaan kiinalaisen ravintolan kautta Kulttuurikeskukselle. Alkamassa on Kemin kaupungin vastaanotto. Siististi pukeutunut herrasmies tervehtii kädestä ja toiseen käteen lyödään drinkkilasi. Tapahtuma on eräänlainen suomen sarjakuvan “kuka kukin on” –tapahtuma – nähtävästi lähes kaikki sarjakuvan kanssa millään tavoin työskentelevät on kutsuttu.
Paikalla aikaisempina vuosina olleet valittavat toistoa. Ilmeisesti tarjoiltavat nakit ja lihapullat on nähty vuosi toisensa jälkeen. Ilmaisen viinin tankkaamisen ohessa jututan muutamaa sarjakuvantekijää. Tommi Musturi kertoo tulevan Glömp-antologian olevan vielä entistäkin paksumpi. Reima Mäkisen tulevasta albumista taasen sopii etsiä autobiografisia elementtejä.
Sirkkelimiehet Tuppurainen ja Vitikainen
|
Sarjakuva-akatemian Marko Tuppurainen ja Vesa Vitikainen yhyttävät minut kärkkymästä baaritiskille. Akatemialta on juuri ilmestynyt tuore Kersantti Napalm –erikoisjulkaisu, pisin laatuaan. Poikien seikkailusarjakuvaa tekevät herrat pistävät esiin arkisiin aiheisiin keskittyvässä sarjakuvakentässä.
– Ei meitä kiinnosta tehdä mitään kuukautisverellä piirrettyä sarjakuvaa, lataa Vitikainen.
Toni Jerrman pelmahtaa paikalle kehumaan tuoreimman Napalm-lehden vaikuttavaa piirtäjäkaartia. Vitikainen ajaa päätoimittajan pois imitoimalla kimeällä äänellä yli-innokkaita omakustantajia:
– “Ostakaa meidän sarjakuvia! Ostakaa meidän sarjakuvia!”
Valomerkki. Aika siirtyä vastaanotolta baarin puolelle. Sarjakuvabileiden ohjelman aloittaa TV-tenniskilpailuiden finaalit, joista loppuotteluun karsiutuvat Jerrman ja Aki Hyyppä. Voittaja Hyyppä saa palkinnoksi oluen ja suudelman Jope Pitkäseltä. Jerrman näyttää helpottuneelta, mutta eiköhän vaan hetken kuluttua Jope hyökkää suukottamaan Toniakin. Ja illan mittaan joka toista vastaantulevaa miestä. Ei minua kuitenkaan, vaikka olemme peräti yhtä aikaa WC:ssä. Pitäisikö nyt olla loukkaantunut?
Illan muusta viihdykkeestä vastaa Rinneradio-yhtye. Paikallisiakin on tullut seuraamaan ilmaiskeikkaa. Aivan ongelmitta esitys ei suju: bändin savukone laukaisee palohälyttimen. Sarjakuvataiteilija R kiskaisee piipittävän helvetinkoneen auki vain saadakseen paikallisen järkkärin kimppuunsa. Järjestysmiehen mukaan R on itse aiheuttanut hälytyksen ja kymppitonnin lasku on tulossa palokunnalta! Vasta kun koko pöytäseurue on vakuuttanut poken R:n syyttömyydestä, välikohtaus selviää.
Selvästi leipääntyneen näköinen bändi pitää tauon kesken keikan, palatakseen soittamaan setin loppuun hetken kuluttua. Tapaan baaritiskillä Jouko Ruokosenmäen ja hän kertoo Egmontin loppuvuoden suunnitelmista. Myöhemmin Rmäki pyytää olemaan julkaisematta “haastattelua”, koska ei itse muista siitä mitään. En kyllä minäkään, joten ehkä on ihan reilua vaieta.
Mutta mitä mieltä Kemin alkuasukkaat ovat sarjakuvatapahtumasta? Jukka “Julle” Tissari on periaatteessa hyvin kiinnostunut sarjakuvatapahtumasta, mutta festareiden ajankohta on sosiaalialan koulutusyksikön lehtorille huono ajankohta. Juuri pidetyt valintakokeet työllistävät jazz-harrastajaa, joka on tullut lähinnä katsastamaan Rinneradion. Myös sarjakuvaskenen tietty sisäänpäinlämpiävyys vieraannuttaa:
– Se on sellainen oma klubinsa, johon ulkopuolisen on vaikea tulla sisään.
– Täällä festarit näkyvät parhaiten esitteissä ja kunnan toimintakertomuksessa.
Festareiden järjestämisessä mukana ollut Jussi Korhonen tietää myös kertoa, että festareiden aikaan kaupungilla näkyy tietty aktiivisuuspiikki. Moebiusta ihaileva Korhonen on Jussi Heikkisen kanssa säveltänyt festareita varten Moebiuksen töistä inspiraatiota ammentavan ääniteoksen, joka soi Lempi-baarissa.
– Oli siinä kyllä helvetinmoinen työkin, kertoo Korhonen.
Todellakin, sarjisskene on satunnaiselle harrastajalle vaikea lähestyä, mutta Kemi lienee paras paikka tehdä tuttavuutta sarjakuvaihmisten kanssa. Koska Kemistä ei voi paeta ennen kuin festareiden päätyttyä, syntyy viimeistään iltajuhlissa veikeä leirikoulumeininki. Kaikki ovat tuttuja ja tunnelma hilpeä. Ravintola Panimon terassilla lämpötila on kahdeksan astetta nollan yläpuolella.
– Olenko mä nyt skenessä, kysyn pöytäseurueelta pari viskilasin jälkeen.
Kuulemma olen.
Krapulaista scifistelyä
Tihkusade tervehtii krapulaista sarjakuvatoimittajaa sunnuntai-aamuna. Kulttuurikeskuksella on jonoa ovelle asti. Mitä helvettiä? Ahaa, Moebius jakaa nimmareita ja luonnoksia.
Puoliltapäivin luentonsa aloittava Jerrman näyttää yllättävän pirteältä edellisen illan tilaansa verrattuna. Aiheena on suomalainen tieteissarjakuva. Scifi ei ole suomalaisessa sarjakuvassa koskaan ollut erityisen kova juttu, mutta historian hämäristä löytyy mielenkiintoisiakin tekeleitä. Esimerkiksi amerikkalaisvaikutteista, poikakirjamaista avaruusseikkailusarjakuvaa 40-luvulta alkaen piirtänyt Ami Hauhio on uusi tuttavuus allekirjoittaneelle. Myös ansioitunut Kari Leppänen mainitaan, samoin kuin tietysti moni Tähtivaeltaja-lehdestä tuttu piirtäjä.
Jerrman on säästänyt varsinaisen pommin viimeiseksi. Hän kutsuu lavalle Petri Hiltusen, joka esittelee viime aikoihin asti täysin tuntemattomaksi jääneen Valentin Kalvan, suomalaisen sci-fi-piirtäjän. Nyt ollaan suuren kulttuurihistoriallisen löydön äärellä! Vuonna 1917 syntyneen Kalvan kirjavat elämänvaiheet käydään läpi. Neuvostoloikkareiden jälkikasvu joutui vaikeuksiin sota-ajan Suomessa propagandasarjakuvallaan “Hävittäjä-ässä Laatikainen”. Sarjakuvassa nähtiin nimittäin päähenkilö nukkumassa samassa sängyssä aisaparinsa Tuhti-Jorman kanssa! Lähestulkoon kaikki Kalvan sarjakuvien originaalit ovat valitettavasti tuhoutuneet sarjassa tulipaloja. Hiltusella ja Jerrmannilla on kuitenkin näyttää katkelma Rocket Reynolds –sci-fi-sarjakuvasta “Avaruuden haikalat”. Vaan kappas, mitenkä Rocket Reynoldsissa onkaan erikoisen tutun näköistä ja … modernia sarjakuvailmaisua.
Baarissa paikallinen räyhähengetär ilmestyy viereiseen pöytään häiritsemään aamukahvitaukoani. Alkuasukas huutelee totuuksia harvoille enää baarissa istuville sarjakuvaihmisille tuoppinsa äärestä.
– Naurakaa vaan, vaikka olisitte kuinka kuuluisia.
– Suuret on suuria ja huorat on huoria.
Tässähän alkaa tuntea itsensä julkkikseksi.
Haave vesilasista
Eräänlainen festivaalien huipennus on Jean Giraudin ja Moebiuksen “yhteishaastattelu”. Kaksikasvoista taiteilijaa varten on paikalla kaksi haastattelijaa: Petri Hiltunen esittää kysymyksiä sci-fi-taiteilija Moebiukselle, Vesa Kataisto taas kuulustelee lännensarjoja piirtävää Giraudia. Aluksi selvitetään taustoja. Vuonna 1957 piirtämisen aloittanut Giraud valitsi sarjakuvat, koska niiden tekeminen tuntui luonnolliselta. Samoin sarjakuvat olivat miehellä ainoa varsinaisesti tuttu kuvataiteen laji. Hän kävi 50-luvulla taideteollisen koulun, jonka opettajat kannustivat häntä alalle.
Yhteistyö kokeneen sarjakuvakirjoittaja Charlierin kanssa oli hedelmällistä, muistuttaen enemmänkin kahden sarjakuvien lukijan tiimityöskentelyä. Charlier lähetti käsikirjoituksen postissa, jonka pohjalta Giraud piirsi sarjakuvan, hieman improvisoiden.
Moebiuksen tyylin hän loi keinoksi vapautua perinteisen sarjakuva rajoista, joita hän Blueberrya piirtäessään joutui noudattamaan. “Moebiuksen henki” syntyy taiteilijan itsensä sanojen mukaan musiikista, elokuvista ja muista ulkosarjakuvallisista vaikutteista.
Giraudin suhtautumiseen unimaailmaan on mielenkiintoinen. Hän tuntuu olevan erityisessä yhteydessä alitajuiseen unitilaan.
– Moebiuksen tarinat ovat usein vapaata improvisointia. Piirrän unenomaisessa tilassa ja tarkastan myöhemmin, onko lopputuloksessa järkeä, kertoo Giraud.
– Uni itsessään ei ole hyvä eikä paha. Lopputulos riippuu käsittelystä.
– Unitiloja on erilaisia. On valveunia, transsi, hypnoosi. Ystäväni, joka on hypnotisoija, kertoo, että järki on vain yksi hypnoosin tila, jolla jäsennetään todellisuutta. Taiteilija voi repäistä tämän järkihypnoosin auki, kertoo Giraud.
Ihmisluonnon kuvauksen taiteilija kokee ongelmalliseksi.
– Hyvä, paha, tunnemme sen jokainen itse. On todella vaikeaa kirjoittaa pahoja hahmoja. Miten hahmon pahuus tulisi esittää – kasvoista, teoista? Hyvän ja pahan käyttäminen vaatii ihmisluonnon tuntemusta, mutta taiteilijat harvemmin tuntevat ihmisiä. Ei ole luontevia tilanteita, joissa kohdata muita ihmisiä. Niin kuin ei tämäkään ole, nauraa Giraud, viitaten kuulijoita täynnä olevaan luentosaliin.
– Harvat taitelijat voivat kertoa ihmisluonnosta. Hugo Pratt osasi, mutta hän matkustikin paljon. Samoin Charlier ymmärsi ihmisluonnon vaihtelevuuden.
Käy ilmi, että Charlierin perheen suhtautuminen Giraudiin muuttui hieman käsikirjoittajan kuoltua. Ainoaksi varsinaiseksi ongelmaksi ovat muodostuneet mystisten tai taianomaisten elementtien käyttö Blueberry-tarinoissa, jotka perikunta kieltää tiukasti. Tämä on mielenkiintoista, koska kaikesta päätellen tänä vuonna ensi-iltansa Ranskassa saava Blueberry-elokuva sisältää Giraudille itselleen tärkeitä shamanistisia elementtejä.
– Kun [ohjaaja] Jan Kounen pyysi palautetta elokuvan käsikirjoituksesta, sanoin että hänen näkemyksensä shamanismista on hieman romantisoitu. Tämän kuultuaan Kounen matkusti viikoiksi Meksikoon elämään shamanismia harjoittavan yhteisön parissa. Hän muun muassa tutustui tajuntaa laajentavaa kaktusuutteeseen. Hän kuuli, että Amazonilla elää vielä paremmin shamanismista perillä oleva yhteisö, joten hän matkusti sinne.
Entäpä onko vielä jokin toteutumaton projekti, josta piirtäjämestari haaveilee?
– Haluaisin tehdä taulun vesilasista, jonka aurinko valaisee. Haaveilen “yksinkertaisuuden projektin” toteuttamisesta. Sen sijaan, että etsisin kauneutta kaukaa, se voisi löytyä yksinkertaisuudesta.
Ranta ja Lietzen Aseman pöydässä
|
Suvivirsi
Kenties kyseessä on vain sisäinen fanipoikani, mutta on elähdyttävää kuulla alan todellisen veteraanin ja mestarin kertovan. Se on suorastaan inspiroivaa. Vähemmän hekumallinen on sen sijaan sarjisfestareiden päätöstilaisuus. Mieleen tulevat koulun kevätjuhlat. Sarjakuvaneuvos Porkola kutsuu vuorotellen erilaisten palkintojen vastaanottajat salin eteen. Voittaja saa ruusun ja pääsee seisomaan riviin muiden voittajien kanssa. Sitten taputetaan.
Sarjakuvakilpailun ykkösijan novellisarjassa vie Jan Solheim, Tanskasta. Toiseksi sijoittuu Lotta Kauppi, Suomi ja kolmanneksi Anneli Furmark Ruotsista. Kunniamaininnan sai Kati Kovács. Strippisarjan voittaa Maija-Liina Ketola, toiseksi sijoittuu Reetta Niemensivu, ja kolmanneksi Ulla-Stina Karlsson. Kilpailutöistä koottu albumi näytti erikoisen kovatasoiselta, joten eivätköhän tekijät ole palkintonsa ansainneet.
Sarjantekijöiden palkinnon saa Heikki Paakkanen teoksestaan Tukholma-syndrooma ja siihen liittyneestä näyttelystä. Lopuksi jaetaan perinteiset Lempi-palkinnot, jotka menevät Like-kustantamolle ja Hannu Paloviidalle (Lempi Grand Prix) Kalervo Palsa-julkaisuistaan, Jean Giraudille tuotannostaan (Lempi International) sekä Kvaakin omalle Timo Ronkaiselle pitkäaikaisesta työstä Ankkalinnan Pamaus –lehden parissa (Lehti-Lempi).
Lopuksi Porkola kertoo sarjakuvafestareiden onnistuneen hyvin. Ensi vuoden festarit jäävät hänen osiltaan viimeisiksi – sarjakuvaneuvos aikoo jättää festivaaliorganisaation. Jään hetkeksi tyhjentämään kameran muistia kannettavan kovalevylle. Kun lähden salista, ovat sarjakuvantekijät kadonneet ja paikalliset järjestäjät purkavat lavasteita kiireen vilkkaa.
Festarit päättyvät kuin Kemiläinen sadekuuro – äkkiä. Skene on lähtenyt kotiin, samalla ufolla kuin saapuikin.
Kuvat: Reima Mäkinen, Otto Sinisalo