Arvostelut | Teksti: Reima Mäkinen | Julkaistu: 17.01.2005 klo 01:17:16 | Luettu: 4311 kertaa

Mikä on punainen ja lentää taivaalla?

Vastaus otsikon kysymykseen on tietenkin: ruostunut Teräsmies! Vitsi on vanha, mutta niin on kriitikkonnekin. Katson olevani oikeutettu arvostelemaan tämän sarjakuvajulkaisun, sillä ilman Teräsmiestä olisin tuskin seonnut sarjakuviin niin pahasti kuin näyttää käyneen.
Vuosikausiin minua ei ole pahemmin kiinnostanut, mitä kuuluu lapsuuden sankarille. Edes Teräsmiehen kuolema ei hetkauttanut (jakaantumisesta puhumattakaan).
Nyt oli kuitenkin pakko könytä kioskille ja ostaa ihan pokkana tämä lastenlehti.

Käsikirjoittaja Millar on minulle ennestään tuttu. Pidän häntä lupaavana tekijänä ja annan miehen nyt kertoa minulle normaalista Superman-jatkumosta poikkeavan tarinan.
Ajatus siitä, miten kahden juutalaisen, Jerry Siegelin ja Joe Shusterin kehittämä yli-ihminen olisi sopeutunut elämään Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitossa, kutkuttaa mieltä. Odotukset olivat korkealla ja… petyin. Yritän selvittää miksi.

Toveri Teräsmies – Punatähden poika
Käsikirjoitus: Mark Millar
Luonnostelu: Dave Johnson ja Kilian Plunket
Tussaus: Andrew Robinson ja Walden Wong
Väritys: Paul Mounts
Kansi ja muut maalaukset: Dave Johnson
Egmont Kustannus 2004
144 sivua, hinta 6,25eur, myynnissä viikolle 7/2005 asti

Orwelin 1984:n hengessä
Orwelin 1984:n hengessä
Tarina on jaettu kolmeen osaan. Punatähden poika nousee, Punatähden poika vallitsee ja Punatähden poika laskee. Parasta (mun mielestä) piirtojälkeä esittelee kansitaiteilija Johnson, joka ottaa ainoana selkeästi vaikutteita 1900 -luvun alun avantgardesta ja venäläisestä julistetaiteesta. Sarjakuvan piirrosasu vaihtelee peruskerronnan puitteissa yllättävän paljon. Tästä on on ohessa kuvaesimerkkejä. Toisinaan liikutaan hyvinkin modernilla, realistisella sivellinvetoisella supersankarilinjalla, johon kuuluvat tehosteet ja makea väritys. Joskus taas viiva on pelkistettyä ja kliinistä. Aivan kuin tekijät olisivat testailleet piirtopöytää?! Varsinaisesti grafiikka ei kuitenkaan kuulu tämän albumin häiritsevimpiin puoliin.

Jotakin kökköä

Alusta asti minua häiritsi lukemisen aikana jokin. Sarjakuva käynnistyy talotyylin mukaisesti runsaalla, suhteellisen simppelillä, mutta uuvuttavalla selittelyllä. Odotan toimintakohtausta sarjan sivulle 10 asti. Heti alussa mukaan heitetään USA:n presidentti Eisenhower. Millar pyrkii tiettyyn realismiin, onhan mukana myös kilpailevan suurvallan pomomies, Stalin. Realismin ja vaihtoehtomaailman sekoitus toimii huonosti. Lopputulos ei ole uskottava fantasiana eikä "toisena totuutena", vaikka kerronta ja piirrokset yrittävät niin väittää. Millarin luomasta maailmasta ei löydy uskottavaa sisäistä logiikkaa!

Kaikki viittaa siihen, että eletään 1900-luvun puoliväliä. Ainakin tekniikka on viiskymmenluvulta. Paitsi että Luthor rakentaa (ja ohjelmoi) shakkitietokoneen, mikä tarkoittaa, että mikropiirejä pitäisi olla yleisesti saatavissa.

Teräsmies väittää, että hän ei täysin hallitse voimiaan koska ne "ovat uudet". Asiaa ei sen tarkemmin selitetä, mutta pientä teräsvauvaa kuljettanut rakettisukkula on tässä tarinassa pudonnut Venäjälle joskus 1930 -luvun lopulla.

Teräsmieheltä on kestänyt "12 viikkoa matkata kotikolhoosista Moskovaan". Taaskaan ei selitetä, ehkä hän matkusti ryömien? Todennäköisimmin halutaan kuvata sitä, miten suuri maa Venäjä on? Toisessa kohdassa on yhtä ontto tunnelma, kun Teris havaitsee superkatseellaan Moskovasta ongelman noin 3000 kilometrin päässä idässä. Hän sanoo "Kemikaalitehdas palaa neljätuhatta kilometriä länteen Vladivostokista, toveri Stalin."

Alan tyhmistyä. Yritän lukiessani koko ajan saada tekijöitä kiinni virheistä. Kun Teris esittelee voimiaan ja lentää jettien mukana, tarkistan milloin Mig -suihkukoneet otettiin käyttöön. Ei huomauttamista. Ehkä loogisuusmoodini ärsyyntyy heti alussa siitä, kun Teris ruttaa Moskovan metron (oletettavasti täynnä ihmisiä?!) pelastaakseen kiskoilta tytön jonka käsistä on pudonnut sirpillä ja vasaralla koristeltu teddykarhu. Itänaapurimme maisemat on kuvattu nippa nappa uskottavasti.

Alussa lukemista vaikeuttaa myös turhan tiukkaan punaiselle pohjalle pakattu tekstaus laatikoissa. Kertojan osuus erottuu hieman huonosti. Tai sitten hahmoihin ja piirroksiin sisältyvät viittaukset "viralliseen" Teräsmiesjatkumoon alkavat hiertää. Niitä nimittäin riittää.

Ei uutta itärintamalla

Vasta jälkeen päin ymmärrän mistä on kyse. Olin odottanut tarinaa, jossa olisi imua ja joka kiehtoisi. Olin ehkä odottanut jopa erilaisten yhteiskuntajärjestelmien, sosialismin ja kapitalismin, kriittistä, oivaltavaa tai hauskaa vertailua. Tähän Skotlannissa syntyneellä Millarilla olisi ollut nähdäkseni mahdollisuudet ja edellytykset?!

Tekijäjoukko valitsee kuitenkin helpon, postmodernin tien. Otetaan joukko tuttuja DC:n hahmoja ja muutetaan niitä hieman. Keitokseen kuuluu mahdollisimman paljon viittauksia Teräsmiehen ja DC-maailman aikaisempiin seikkailuihin. Resepti toimii fanipojille, jotka eivät aikuisemmasta maailmasta - tai historiasta - muuten mitään tiedä. Mutta hehän näitä lehtiä ostavatkin.

Kertojana toimii Teräsmies. Tai siltä alussa vaikuttaa. Lopussa tämäkin olettamus romuttuu, kun kertojan näkökulma laajenee yht'äkkiä kosmisiin mittoihin. Sivujuonteena tarinassa seurataan maailmantalouden kehitystä, joka Millarin mukaan onkin äärimmäisen simppeli juttu.

Millainen Teräsmies on?

Lapsi taisi huuhtoutua pesuveden mukana kun sankari portattiin toiselle puolen palloa. Teräsmies, on kuvattu amerikkalaisesta näkökulmasta venäläisenä. Hänelle ei tipu sympatiaa. Käsittämätön moka! Hahmon peruspiirteistä on säilytetty kiltteys naisia kohtaan ja tietty avuttomuus heidän edessään. Alkuperäisen Teriksen suurimpia ongelmia on ulkopuolisuus. Hän on erilainen kuin kaikki muut. Halu suojella läheisiä ihmisiä ja onnistuminen parisuhteessa tuntuvat sen vuoksi saavuttamattomilta. Venäläistä superihmistä nämä ongelmat eivät juuri hetkauta - hänellä ei ole elämää katastrofien torjumisen ulkopuolella.

Käsikirjoittajan kannalta yleisenä ongelmana on Teräsmiehen voittamaton olemus. Silloin kun hän on voimissaan, kukaan ei voi häntä estää ja ilman voimia hahmossa ei ole mitään kiinnostavaa. Nyt Millar tarjoilee vastustajien käyttöön käsittämättömiä purkkaratkaisuja, aurinkolamppuja Siperiassa ja robottiarmeijaa. Yleisteemana on "älyllinen" kilvoittelu Teriksen, Luthorin ja Brainiacin välillä.

Kuka minä olen?

Hyvä-paha -akselia lukija joutuu miettimään. Periaatteessa tämä on hyvä asia. Käytännössä kuitenkin kaikki (muutamaa naisia lukuun ottamatta) ovat tylsällä tavalla pahoja tai muuten ällöjä.

Luthorin pitäisi ilmeisesti olla hyvä?! Vai olisiko Batman sittenkin tarinan hyvis?! Molemmat on kuitenkin erkaannutettu alkuperäisestä roolistaan sen verran kauaksi (tarkoitan alkuperäisellä lähinnä muinaisia, ennen 1960- ja 1970-lukua tehtyjä sarjoja), että niitä tuskin tunnistaa. Ehkä Millarin tavoitteena olikin tuoda uutta näkökulmaa hahmoihin? Se ei kuitenkaan riitä - ei edes hyvällä perusidealla höystettynä. Peruskonseptin hallitsematon rikkominen kostautuu monessa kohdassa. Miksi Teräsmies ryhtyisi Neuvostoliitossa johtajaksi, kun hän USA:ssa oli aina vain presidentin kaveri?

Sarjakuvan hengettömät hahmot yskähtelevät tässä rytinässä pahasti. Lukija saa turhaan haeskella samaistumiskohdetta. "Koskettavimmat kohtaukset" ovat niin turpeita, että ne tuskin jäävät sarjakuvahistoriaan. Pienen kipinän ja mahdollisuuden olen aistivinani Lois Lanen ja Ihmenaisen käymissä keskusteluissa. Se kipinä kuitenkin sammuu yhtä äkisti kuin oli syttynyt.

S'not for me

Vaikka Punatähden poika ei kukkinut minulle, haluan edelleen uskoa Millariin. …Tekevälle sattuu, ehkä tarina on sössitty tuotantoportaassa?! Taloudessani tulee tästä pettymyksestä huolimatta hankittavaksi Suomessa vuonna 2003 ilmestynyt (kahteen lehteen pakattu) Ultimate X-men. Päätösjaksoaan Suomen julkaisukartalla odottaa edelleen miehen käsikirjoittama, lupaavasti alkanut The Ultimates – Ylivertaiset.

Teräsmies - Red Son keskustelu Kvaakissa

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Joe kommentoi 17.01.2005 klo 08:54:06 seuraavaa:
Tarina on melko vanha. Millarin käsikirjoitus hyllytettiin alunperin DC:llä. Kun hän alkoi nauttia suosiota niin pölyt puhallettiin käsikirjoitusnipoun päältä ja annettiin piirtäjien tehtäväksi.

Reima Mäkinen kommentoi 17.01.2005 klo 13:36:46 seuraavaa:
No ilimankos! Taas ei ollu kriitikko ajan tasalla... mutta eipä ollu Harri Römpöttikään joka "arvosteli" tuon Hesariin.

Justen kommentoi 17.01.2005 klo 14:04:29 seuraavaa:
Ihan mielenkiinnosta - ja tunnustan olevan yksi fanipojista joille tarina on suunnattu - kuinka hyvin Reima on seurannut Teräsmiehen hahmoa senjälkeen kun se rebootattiin 86?

Osa Reiman tekstistä viittaa siihen, että vertailu tapahtuu 70-luvun Teriksen ja 2000-luvulla tehdyn Elseworlds-tarinan välillä...

VesaK kommentoi 17.01.2005 klo 14:37:01 seuraavaa:
Tästä olen jo sanonutkin muualla, mutta todella, tuntuu ettei ihan täyteen mittaansa päästy näissä puitteissa. Neukkunostalgiaa olisi voinut olla enempikin, ja Luthorin hirmuvaltiutta painottaa enemmän - muuten, miten moinen mega-aivo ei muka olisi tiennyt Roswellin uhvoista? Nahkhiirmeehen kohtalo oli sangen turha episodi ja lopputvisti oli yllätyksetön.

Jaakko Pehkonen kommentoi 17.01.2005 klo 17:45:20 seuraavaa:
Etenkin RMäki on puolustellut Millarin olevan amerikkalaisvastainen/kriittinen, mutta en minä loppujen lopuksi ole huomannut tässä tai Ylivertaisissa sen kummempaa kritiikkiä. Ehkä siksi, että nämä on suunnattu amerikkalaisille ?

Reima Mäkinen kommentoi 17.01.2005 klo 18:13:02 seuraavaa:
Avasin nyt foorumeille tollasen keskustelun. Kai tästä aiheesta riittää sanottavaa vielä;-)

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali