Uutiset | Teksti: Vesa Kataisto | Julkaistu: 11.01.2005 klo 21:56:57 | Luettu: 1818 kertaa

Henkeä ja elämää Tampereen kirjafestivaaleilla

Helmikuun 12. päivänä on hyvinkin suuri vaara joutua kohtaamaan kirjallisuutta tahi jopa sarjakuvaa keskellä Hämettä. Kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma ulottuu Finlaysonin alueella Tammerkoskesta Keskustorin reunaan.

Henki ja elämä käynnistyy Tampereella jo perjantaina 11. helmikuuta, jolloin kahvila Valossa ja sen yläkerrassa sijaitsevassa Laterna-ravintolassa on klo 19 alkaen tarjolla runoutta sekä sarjakuvaa musiikin höystämänä. Lauantaipäivänä Finlaysonin alueella on mahdollisuus kuulla mm. Korkeajännitys-sarjakuvapaneelia, Kati Kovácsia, Jykä Paavolaa, Pauli Kalliota, Pentti Otsamoa sekä Jukka Tilsaa. Järjestäjät ilmoittavat lisänneensä tapahtumapaikkoja, jotta aiemmin vaivannut väentungos ei aiheuttaisi harmeja, vaikka yleisömäärän odotetaankin hieman kasvavan viime vuodesta. Tavoitteena on rauhallinen tunnelma, jonka vallitessa lukijoiden ja tekijöiden on helppo kohdata toisensa.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali